Uuden sukupolven ympäristöpolitiikka

Olen tilaisuudessa, jossa Stefan Wallin (bloggaa!), Pertti Salolainen, Helena Valve ja Aleksi Neuvonen puhuvat uuden sukupolven ympäristöpolitiikasta.

Uuden sukupolven ympäristöpolitiikan on kyettävä vaikuttamaan globaalin tason ilmiöihin, joihin perinteisellä, kansallisella politiikalla ei olla voitu vaikuttaa. EU on ylikansallinen toimija, joilla on mahdollisuus vaikuttaa myös globaalilla tasolla, toisin kuin kansallisilla parlamenteilla.

Stefan Wallin väläytti hauskaa ideaa henkilökohtaisesta päästökaupasta, järjestelmästä, jossa yksilöt maksaisivat haittamaksuja harjoittamastaan ympäristölle vahingollisesta toiminnasta. Eräänlaista pakollista vapaaehtoista lentomaksua siis. Tällaisessa kyllä byrokratia helposti muodostuu yhtä raskaaksi kuin alv-järjestelmässä - yrityksille ei vastaavaa, joka alihankkijatason kohdalla kumuloituvaa, maksutaakkaa voi asettaa. Aleksi ehdotti välittömästi tästä Stefanille vaaliteemaa - taas yksi syy lisää odottaa vaalihuuman nousua.

Pertti Salolainen avasi oman puheenvuoronsa WWF:n eilen julkistaman tiedotteen kautta. Uutisiin taisi yltää lähinnä heitto vesivoiman lisärakentamisen lyhytnäköisyydestä, mutta löytyipä tekstistä myös WWF:n Nairobi-tavoitteet, joita siis kaikki maailman tahot viime viikkoina ovat väsänneet:

• Päästövähennystavoitteita kasvatettava tuntuvasti ja ne on liitettävä osaksi Kioton jatkokautta
  
• Adaptaatiorahastosta sovittava
  
• Puhtaan kehityksen mekanismeille löydyttävä lisää rahaa
  

Myös Pertin kertomukset EU-neuvottelujen alkuvaiheista ja WWF:n toiminnasta olivat viihdyttäviä, yleisön kommentteja siihen tullee vielä myöhemmin. Helena Valve aloitti ottamalla esimerkkejä maatalouspolitiikasta ja painotti kovasti sitä, miten maatalouspolitiikka on oleellista ympäristönäkökulmasta. Tietenkin, tietenkin.Ympäristöpolitiikkaa on yhtä vähän olemassa kuin ympäristötekniikkaa: kaikki politiikka, jolla on vaikutuksia ympäristön tilaan, on ympäristöpolitiikkaa ja kaikki tekniikka, jolla on vaikutusta ympäristön tilaan, on ympäristötekniikkaa.

Helena valve puhuu osallistumisesta ja vaikuttamismahdollisuuksista, mutta nyt loppuu verkkoaika, iik.

Anna Kortelainen: Rakkautta sattumalta ja muita kirjoituksia

Kun kuulin, että Anna Kortelaista oli pyydetty puhumaan Helsingin Megapolis-tapahtumaan (jossa se sitten olikin ihan tykki), kävin kirjastosta hakemassa hänen Rakkautta sattumalta -kirjansa. Oikeastaan yritin hankkia Päivä naisten paratiisissa, mutta sitä ei ollut saatavilla. Nyt vihdoin, pidennettyäni laina-aikaa kirjaston sietokyvyn rajoille, myös luin sen.

Anna Kortelainen kirjoittaa hyvin opiskeluajan nautinnollisuudesta, tyttärensä barbeista, nuoruudensa kesätyöstään jäätelönmyyjänä, Catherine M:n seksuaalielämästä, prostituutiosta, kirjakaupoista ja tietenkin Virginiesta. Ehkä eniten kuitenkin pidin barbitarinasta, jossa Anna suostui barbinhankintaan, vaikka periaatteessa pitää barbikulttuuria vastenmielisenä. Kiidän nyt viemään kirjaa takaisin kirjastoon, mutta määräisin kyllä mielelläni Anna Kortelaista sopivina annoksina kelle vaan.

Turun YORK 26.10.2006: Suvi Innilä ja Turun kulttuuripääkaupunkius

Turun york-tilaisuutta oli kivaa puuhata eikä jälkeenpäinkään erityisemmin hävettänyt olla tehnyt se. Tunnelmaltaan tilaisuus oli miellyttävä ja rullaava, suureksi osaksi sen ansiosta että puhujat olivat mielenkiintoisia ja riittävän erilaisia. Olisin ehkä enemmän kaivannut yhteyttä globaaleihin ympäristöongelmiin, mutta ehkä ensi kerralla sitten. Globaalius kyllä jossain määrin oli edustettuna sen Erkan tekemän maapalloanimaation kautta, joka pyöri taustalla, mutta silti olisi ehkä pitänyt onnistua luomaan vielä vahvempia yhteyksiä globaaliin ympäristön tilaan, kun kerran aikaisemmassa työstämisessä olemme löytäneet aika hyviäkin pointteja.

Meillähän ei ollut läsnä yhtään globaalin kaupungistumisen asiantuntijaa tai arkkitehtia, joiden näkökulma olisi väistämättä hinannut illan teemoja vähän ratkaisullisemmalle tasolle, mutta hyvä näinkin. Kaupunkien ja kaupunkilaisten monimuotoisuutta tuli ainakin käsiteltyä hyvin perusteellisesti.

Tilaisuuden tosiaan aloitti Suvi Innilä Turun Kulttuuripääkaupunkihankkeen edustajana. Helsingin ollessa kulttuuripääkaupunkina vuonna 2000 Dodo toteutti Dodon mittakaavassa melko suuren Kaupunkilaiset Utopiat -hankkeen, jossa käsiteltiin kaupunkeja, kaupunkilaisuutta ja kaupunkien mahdollisuuksia vähän samassa hengessä kuin torstaina Aboa Vetuksessa. Itse olen vahvasti sitä mieltä, että kulttuuripääkaupunkius ja ylipäätänsä mikä tahansa imagonravistus kulttuuripääkaupunkiuden hengessä tekee mille tahansa kaupungille tosi hyvää.

Kaupunkeja pitäisi noin yleensäkin viedä vahvemmin meijumpaan suuntaan, virikkeellisemmiksi, vapaammiksi, luovemmiksi, mahdollistavammiksi ja yllätyksellisemmiksi. Kaupungin pitää näyttää kaupunkilaisilta ja niiltä asioilta mitä kaupungissa tehdään. Kuivat ja persoonattomat ympäristöt eivät kannusta ketään ihmistä mihinkään luovuuteen tai rohkeuteen, ei mihinkään sellaiseen, mikä on kaiken liiketaloudellisen ja voittoa tuottavan toiminnan perusta, mihinkään sellaiseen, mikä tuottaa onnistumisen ja hyvän itseyden kokemuksia tai mihinkään sellaiseen, mikä kannustaa viestimään ja vuorovaikuttamaan muiden ihmisten kansa.

Kannatan kulttuuripääkaupunkihanketta lämpimästi, koska sillä on välillisesti mahdollisuuksia viedä Turku kestävämpään ja parempaan suuntaan ohjaamalla epäsuorasti kaupunkilaisia käyttämään resursseja rakentavasti ja kehittämään omia viestintä- ja vuorovaikutustaitojaan. Samoilla periaatteilla haluaisin nähdä myös maailman suuria megapoliksia - Mumbaita, Lagosia, Jakartaa, New Mexicoa, Shanghaita - rakennettavan. Kaupunkien toimivuus ja viihtyvyys estää myös kaupunkirakenteen hajautumista nurmijärviksi ja kirkkonummiksi, exurbeiksi, joka on kuitenkin yksi vahingollisimmista asioista mitä maailman urbanisoitumiskehityksessä voi tapahtua. (Painotan, että minulla ei ole mitään Nurmijärveä tai nurmijärveläisiä vastaan, mutta silti Helsingistä Nurmijärvelle muuttaminen on useissa tapauksissa suuri ympäristörikos.)

Toivon kovasti, että Turun kulttuuripääkaupunkihanke onnistuu toimimaan yhteistyössä turkulaisten taiteilijoiden kanssa niin, että Turun parhaat ja luovimmat voimat eivät jää hyödyntämättä hyviä ja viisaita päämääriä edistettäessä.

En kannata kulttuuripääkaupunkihanketta millään lentävien hollantilaisten motiiveilla. Voin kertoa, että olin hiljattain katsomassa suurmusikaalia Turun kaupunginteatterissa ja että se oli niin mitäänsanomaton, että lähdin väliajalla kotiin. Näyttelijöitä oli puettu glitteriin, niitä nostettiin jatkuvasti erilaisilla köysillä ja hisseillä ympäri lavan (joka myös pyöri joka suuntaan), taustatanssijoita oli paljon ja orkesteri oli suuri, mutta mitään erityisen teatterillista lavalla ei kyllä tapahtunut. Kulttuurin nimissä voitaisiin itse asiassa sulkea koko Kaupunginteatterin suuri lava kulttuuripääkaupunkivuodeksi ja keskittyä kulttuuriin, jota tehdään koko ajan out there.

Mutta siis, kaikenkaikkiaan Suvi Innilän esitys ja läsnäolo avasi aika hyvin niitä motiiveja, jotka kulttuuripääkaupunkihankkeen taustalla ovat. Jatkan myöhemmin vielä muista yorkin osioista ja puhujista.

york-juttuja

En ehkä ikinä ole linkittänyt yhtä aika keskeistä tekstiä, jonka kautta itse jotenkin hoksasin tämän koko ympäristöongelmat ratkaistaan kaupungeissa -jutun. Olkaa hyvä: NYC is the Greenest City in America.

Yhdyskuntien ympäristövaikutukset jäävät yleensä pahasti näkymättömiin ja niistä on vaikea saada tietoa. Jätehuolto ja energiantuotanto tapahtuu jossain kaukana yhdyskunnista ja erilaiset materia- ja energiavirrat kulkevat suureksi osaksi rakennuksien sisällä, maan alla tai öisin. Wienin energialaitoksella on ollut harvinaisen rohkea lähestymistapa tähän ja he integroivat oman toimintansa vahvasti osaksi kaupunkilaisten elämää piirrättämällä voimalaitoksensa karkkiväreillä cernit-massasta. Ei ihan, mutta siltä se näyttää. Voimalaitos on tuotu lähelle keskustaa, eikä piilotettu puskiin, kuten tapana on.

Vähän samaa ajattelua on harjoitettu Nürnbergissa, missä lähelle kaupungin keskustaa (yritin katsoa kartasta, Hintere Marktstrasse ei näyttänyt olevan aivan älyttömän kaukana) on rakennettu moderni jätteenpolttolaitos. Paitsi että päästörajoituksiin näytetään pääsevän hyvällä marginaalilla, on myös laitoksen arkkitehtuuri aika vaikuttavaa. Keskimääräinen minkä-tahansa-polttolaitos ei normaalisti näytä tuolta ikinä ja jätteenpolttolaitokset kaikkein vähiten.

Hienoja esimerkkejä on myös Bogota, jonka rohkea liikennejärjestelmä olisi edistyksellinen jopa Euroopassa. Liikennejärjestelmän perusta on TransMilenio, pikabussijärjestelmä, jossa busseille on varattu omat erilliset kaistat ja bussiin astuminen tapahtuu erityisten laiturien kautta. Ehdottomasti kyllä kiinnostava tapa simuloida raideliikennettä (tai monia raideliikenteen ominaisuuksia) ilman raiteita.

Oikeastaan Bogota otti mallia Curitibasta, joka on Nikon suosikkiaihe ja asiantuntemuksen alue. Curitiba on demografinen omituisuus, koska niillä edellytyksillä, mitä sillä on, ei vaan pitäisi voida aikaansaada niin fiksuja ratkaisuja. (Niko, bloggaa tästä ja kerro, että miksi sun mielestä Curitibasta on tullut sellainen, koska newsletterissä vaan kyselit että miksimiksi. Kyllä sulla joku ajatus siitä on kuitenkin.)

Kaupunkien uudesta roolista globaalissa demokratiassa kertoo ehkä jotain jo sekin, miten Yhdysvalloissa muutamien suurten kaupunginjohtajat/pormestarit ottavat aktiivista roolia ilmastonmuutoksen torjumisessa, vaikkakin liittovaltiotasolta siihen ei tule velvoitetta. Globaali kaupunginjohtajien verkosto näyttää järjestäytyvän myös aika vauhdikkaasti.

Kaupunkiteema ei tunnu yhtään tyhjältä tai loppunpureskellulta, vieläkään. Hyviä esimerkkejä kaikenlaisista fiksuista käytännöistä olisi varmaan paljonkin. Tallinnan ystävyyskaupunki Portland on ollut edistyksellinen urbaanin elämänmuodon ja asukastiheyden edistämispyrkimyksissään ja varmaan moni muukin kaupunki aika monessakin muussa asiassa, mutta ne eivät ole asioita, joista mitenkään kovin helposti kuulisi missään. Luulen, että erilaisilla tahoilla on taipumus kyllä kerätä kaikenlaisia best practices -koosteita erilaisista asioista, mutta ei niitä kovin usein mihinkään jakoon kyllä tule. Kaikkia hyviä esimerkkejä minäkin keräisin niin mielelläni, mutta heikostipa niitä tulee vastaan.

Toivottavasti torstaina Aboa Vetuksessa sitten paljon.

sankari-insinööri pelastaa bloggerin

Jos jokin maailmassa herättää luottamusta, niin se, että insinööri on hälytetty apuun ja hoitaa asiaa. Ou jee. Oli ilmeisesti kuitenkin aikaansaava insinööri, koska tilanne laukesi alle vartissa ja ihan selvästi olen juuri bloggaamassa aiheesta ilman mitään ongelmaa. Alkuperäinen blogattava aihe kyllä haihtui jo päästä.

Ympäristöongelmat ratkaistaan nyt Turussa - Megapoliskiertue kiertää edelleen

Ensi viikon torstaina jatkuu ympäristöongelmien ratkaiseminen kaupungeissa, tällä kertaa Turussa. Aboa Vetus & Ars Nova -museossa pohditaan kaupunkilaista elämäntapaa, kaupunkilaista kuluttamista ja kaupunkilaisia tulevaisuuksia. Uskon ja luotan, että illasta on tulossa antoisa.

Haluaisin, että Hillitön Charmi, Vapaa Intellektuelli, Heijastuksia, Kokemuspisteet, Auringossa, Antzu, Ajatuksia lännestä, JukeBlogi, Kaikki on hetken tässä, Kairo, Ykstoista, Elämä ja teot, Peggy G, Multimediakonsultit, Mikko Koskinen, La Plus Douche, Provosoijat, ja Viikate tulisivat myös.


Tulkaatulkaa vaan, on kaikkia villejä ja jännittäviä puhujiakin. Marinadikin tulee. Siis Aboa Vetuksessa, 26. lokakuuta, torstaina klo 17-20!

jokaiselle libyalaiselle lapselle oma kammettava

Libya on ensimmäinen maa maailmassa, joka ostaa kaikille koululaisilleen kannettavat (ja kammettavat, hih) tietokoneet. Tässä ajassa ei oikeasti enää riitä, että osaa lukea ja laskea eteen annettuja tekstejä, vaan on osattava myös hankkia ja käsitellä tietoa. Olen vakuuttunut siitä, että tietokoneenkäyttötaitoiset lapset ovat vahvassa etulyöntiasemassa tietokoneenkäyttötaidottomiin verrattuina, enkä puhu vain työmarkkinoista vaan maailmankuvasta ja aktiivisesta kansalaisuudesta.

On hauskaa havaita, että One Laptop Per Child -hankeen (josta siis olen aikaisemminkin kirjoittanut) käytössä on domain laptop.org. Jo lähitulevaisuudessa tulee olemaan miljoonia lapsia, jolle käsite tietokone tarkoittaa sellaista vihreää, kevyttä ja kammettavaa laitetta, jolla on kaksi antennia ja joka selvästi muistuttaa Shrekiä. Lisäksi se maksaa alle sata dollaria. Tähän tavoitteeseen ei ihan vielä olla päästy, mutta lähestulkoon - tällä hetkellä valmistuskustannukset taitavat olla noin 150 dollaria.

Nyt en ehdi sanoa mitään enempää, koska alkaa kirjallisuuspiiri ja Lispector. Vauvau.

en haluaisi syyllisyydessä rypeämistä

Maailma on tietenkin pahasti kesken ja parannettavaa on, mutta keinoista ei ehkä ihan yksimielisyyttä vielä ole löytynyt. Siihen saakka on siedettävä sitä, että ihmiset omia syyllisyyden- ja ties minkä tuntojen helpottamiseksi raatavat itsensä kipeiksi kestovaippojen ostamisillaan ja autoilua välttäessään. On aika surullista, että ihan fiksut, älykkäät ja viehättävät ihmiset käyttävät aika valtavasti resursseja omien valintojensa ympäristö- ja sosiaalisten vaikutuksien arviointiin sen sijaan että oikeasti käyttäisivät lahjojaan ja kykyjään laajemman ymmärryksen hankkimiseen tai johonkin oikeampaan vaikuttamiseen.

Tämä ongelmakenttä on viime aikoina täyttänyt tietoisuuteni melko jatkuvasti. On omituista miten ihmiset marginalisoivat itseään, motiivinaan maailman muuttaminen. Totta kai kuluttajaliike on oleellinen olla olemassa - ilman Reilun Kaupan olemassaoloa ilmiönä eivät varmaan Espanjan tomaattisiirtolaisetkaan olisi herättäneet kenenkään mielenkiintoa - mutta siltikin, ihmiset voisivat elää ja hyvinvoida vähän enemmän, jotta marginaalista voisi imeytyä valtavirtaan edes jotain vaikutteita joskus.

Ensi viikonloppuna ympäristöjärjestöt järjestävät taas lukioikäisille nuorille Ympäristötoimintapäivät. Nuoret siellä ovat aivan tajuttoman fiksuja ja ihania, mutta koska niiden päälimmäinen huoli on se, että mitä he itse voivat omassa arkipäivässään tehdä, ei niiden tajuntaan oikein mahdu mitään muuta. Toivoisin niin, että kaikki voisivat käyttää aikaansa ja energiaansa itselleen kiinnostavien asioiden puuhaamiseen, maailman paikoissa käymiseen ja erilaisten juttujen kokeilemiseen, jotta seuraavasta sukupolvesta tulisi paitsi vastuullisempi, myös kokeneempi, ymmärtäväisempi, suvaitsevaisempi ja ennakkoluulottomampi.

Pieneläinhoitajan, kouluavustajan, lääkärin, sosiologin, biologin ja kääntäjän ammatit ovat varmasti kivoja ja niiden harjoittamisen yhteydessä voi kokea paljon hyödyksi olemisen tunnetta, mutta niihin ajautuneet yksilöt ovat sitten kyllä melko todennäköisesti 40 tuntia viikossa poissa mistään sellaisesta oikeasta vaikuttamisesta, mihin kaikkia vähänkin globaalimmin ajattelemaan kykeneviä tyyppejä kuitenkin ehdottomasti tarvittaisiin. Haluaisin, että nämä kyvykkäät ja upeat nuoret haluaisivat presidentiksi ja rokkitähdeksi ja astronautiksi ja YK:n seuraavaksi pääsihteeriksi ja toimitusjohtajaksi ja päätoimittajaksi ja pankinjohtajaksi.

Ja Anna Politkovskajaksi.

what have i been doing

Viitaten Ajk:n postaukseen What have I been doing:

qtea@kone:~$ history|awk '{print $2}'|awk 'BEGIN {FS="|"} {print $1}'|sort|uniq -c|sort -rn|head -15
105 sudo
81 cat
54 ls
40 cd
33 ps
15 iwlist
13 uname
10 iwconfig
9 grep
7 xmodmap
7 wget
7 rm
7 chmod
6 scilab
6 mv

Tosiaan, olen säätänyt langattoman verkon kanssa (iwlist ja iwconfig) ja kernelin päivityksen kanssa oli ongelmia (unamella tsekkaan kernelin version). Samoin näppäimistön layoutia olen muutellut useampaan kertaan (xmodmap). Grepiä käytän oikeasti enemmänkin, mutta yleensä ehdin jo aloittaa kirjoittamaan cat-komentoa ja paippaan sen outputin sitten grepiin, vaikka sen voisi suoraankin tehdä. Myös käynnissä olevia prosesseja ja niiden resurssienkäyttöä seurailen paljon, ihan vaan koska se on opettavaista ja kiinnostavaa.

Hii, kiva meemi.

greenpeace & mac

Lainaus Greenpeacelta:

I love my Mac. I just wish it came in green.

En itse edelleenkään ole jaksanut opetella käyttämään Macin kissaeläinkäyttöjärjestelmiä (enkä ole oikeastaan edes perillä siitä että mikä mulla on). Boottaan Mac-puolelle silloin, kun haluan leikkiä naamanvääntelyleikkiä iSightilla. Kiroan yksinäppäimistä hiirtä mutta tajuan silti että joku saattaa näistä tykätä ja että GPkin.

liikkujan viikko

Lainaus ircquotes.netista:

#kajaani (144) [106201]
<@Wabis> mikä helvetti tätä kaupunkia vaivaa ??
<Hentis> kaikki
<@Wabis> kuukausi sitten olin sotkamontien esson parkissa ja sellanen iso körmy ajaa helvetin pienellä lastenpyörällä ohi
<@Wabis> nyt ku ajoin sotkamontiellä, nii joku ajo toista kaistaa vastaan liikennepuiston polkuautolla kännissä o_O
<Hentis> hähäh
<@Wabis> pistää miettimään jo tää homma

Megapolis2021: Mun kaupungissa ois

Megapoliksen eka sessio on menossa. Joitain istumapaikkoja voi vielä löytyä, jos tulet nyt heti. Paleface sai valtaisat aplodit, Anni Sinnemäki, Laura Kolbe, Pekka Ruuska ja kaikki-kaikki olivat niin hyviä. Murti-Bingin Matti tekee tästä muistiinpanoja, mun ei tarvitse, kun en kuitenkaan näin spontaanisti kykene. Myös video-, kuva- ja äänimateriaalia tullee jakoon pian.

california syyttää autonvalmistajia kasvihuonepäästöistä

Californian osavaltio soveltaa saastuttaja maksaa -periaatetta aika luovasti ja aika rankalla kädellä. Reuters uutisoi tänään siitä, että Californian osavaltio aloittaa oikeusprosessin autonvalmistajia vastaan näiden tuotteiden aiheuttamien ilmastopäästöjen vuoksi. Haastettuna (epäilen käyttäväni näitä lakitieteellisiä termejä toivottoman väärin) on kuusi maailman suurinta autonvalmistajaa: General Motors, Ford, Toyota, DaimlerChrysler, Honda ja Nissan.

The lawsuit is the first of its kind to seek to hold manufacturers liable for the damages caused by their vehicles' emissions, state Attorney General Bill Lockyer said.

Todellakin, tällaista ei aikaisemmin ole maailmassa tehty. Kasvihuonepäästöjä aiheuttavat toki aika monet muutkin tahot, mutta toista yhtä selvää vihollista ei ehkä tähän mennessä ole ollut nimetä. Esimerkiksi OPEC-maiden tai hiilivoimaa jatkuvasti ja massiivisesti lisärakentavien Kiinan ja Intian syyttäminen yhtään mistään voisi olla poliittisesti liian vaarallista, mutta onneksi ovat pahat-pahat suuryhtiöt, joita vastaan hyökkäämisessä ei todennäköisesti kuole siviilejä, katkea kauppasuhteita tai aiheudu muitakaan vaarallisia mediakriisejä.

Megapolis 2021 - koska ympäristöongelmat ratkaistaan kaupungeissa

Hei Helsinki ja muut rakkaat, menkää Megapolis-seminaariin ja -klubille lauantaina. Seminaarit klo 12-18 ja klubi klo 21-04, koko paketti Vanhalla nyt tulevana lauantaina. Tsekatkaa seminaarin puhujat ja klubin esiintyjät!



Minä tulen ja kaikki mun kaveritkin tulee.

Haluaisin, että myös Mainonta on syvältä, Marinadi, Toista Maata, Hurina, Arawn, Kalamuki, Kuutio, Amu, Schizojanne, Mitvit, Lotta, Apinalaatikon tyypit, Eufemia, Ullamaaria, Laula, Monique, LadyNörtti, August Elokuu, Heikki Korpela, Tule, vaisuus, Ei sinutella, Just Sopivasti, Ilmasto muuttuu, Kaksoisagentti, Minh, Sun äitis, Iines, Jemory, Lentävä juusto tulisivat, mutta itsepähän tietävät jos jättävät menemättä.

kiinteät silmälasit ja disneyn hedelmäbisnes

Äärimmäinen vaihtoehto paksusankaisille kekkonen-silmälaseille on tietenkin kiinnittää linssit nenälävistykseen. Minimalististista. Idean alkuperäisen keksijän ja itsekokeilijan James Sooyn haastattelu Body Modification eZinessä.

Toinen tärkeä keksintö on törmäysturvallinen sateenvarjo Bumperella.

Disney sekaantuu elintarvikebisnekseen myymällä brändiään kiinnitettäväksi hedelmiin. Tuoreiden hedelmien tekeminen kiinnostavaksi keskeisille kohderyhmille ei tietenkään ole huono juttu, mutta disneyversiot monista oikeasti elämyksellisistä saduista ja kansantarinoista ovat niin latteita, että en periaatteessa iloitse lapsien altistamisesta disneyhahmojen kuville kaikkialla.

Mulle Nalle Puhin määrittelevät E.H. Shephard (linkissä myös ihania kuvia!) ja Alexander A. Milne, Disneyn Nalle Puh on ihan jotain muuta ja yltää vain pieneen osaan siitä, mihin alkuperäisversio. Samoin Pieni Merenneito, jonka alkuperäisversiota (englanninkielinen käännös) Disney on soveltanut aika rajusti ja jota en millään osaa arvostaa. Ariel-nimen valinta merenneidolle on tosin aika onnistunut.

Joskus hampurilaisateriat ovat suuria, joskus taas pieniä.

Designmessuilta menestykseen nousseilla Emma Megittin suunnittelemilla pehmohahmoilla Peellä ja Poolla on myös omat kotisivut. Viehättävää.

langattomuudesta

Hmm, tällä hetkellähän Digitalla on toimilupa koko maan kattavan langattoman laajakaistaverkon rakentamiseen. Koko Suomen pinta-alan pitäisi olla katettu vuoden 2009 loppuun mennessä. En aivan tajunnut. Kenelle käyttäjä tällaisessa verkossa maksaa verkon käytöstä ja kuinka monilla eri tunnuksilla verkkoon pitää eri paikoissa mennä?

Onko junissa ja muissa julkisissa liikennevälineissä silti oltava joku oma verkko? Liikenne- ja viestintäministeriön raportissa junien laajakaistoittamisesta pohditaan eri tekniikoita ja liiketoimintamalleja, mutta muuttaako tilannetta, jos tuo kattava laajakaistaverkko oikeasti toteutuu?

olen aika tajuttoman tyytyväinen siitä, että esimerkiksi HKL ryhtyy tarjoamaan paikallisbussien matkustajille langatonta nettiyhteyttä. Matkustan itse paikallisliikenteen busseilla vain harvoin, mutta olen iloinen siitä, että niin monelle muulle avautuu mahdollisuus hyödyntää bussimatkansa kaikkeen järkevään ja mielekkääseen sekä sen kautta kokea entistä suurempaa tyytyväisyyttä joukkoliikkumisvalintoihinsa. Dodokin onnittelee HKL:ta tästä päätöksestään.

fon-tukiasema saapunut ja käytössä

Olen aikaisemmin luvannut blogata enemmän Fonista. Fon-tukiasema saapui noin viikon kuluttua tilaamisesta ja se tuotiin paikallisen lähettipalvelun toimesta kotiovelle asti. Laite, softa ja postikulut (Espanjasta) maksoivat yhteensä vajaat 18 euroa.

Fonin konsepti on lyhyesti sellainen, että se myy alihintaisia tukiasemia, joilla ihmiset voivat jakaa ostamaansa laajakaistaa muille. Laajakaistansa jakavat voivat itse vierailla muiden verkoissa ilmaiseksi, mutta muut joutuvat maksamaan verkon käytöstä. Tämä on tosin teleoperaattoreille suuri ongelma, enkä itsekään tiedä, että mitä palveluntarjoajani tykkää Fonista.

Fon-tukiaseman asentaminen oli vaivattomampaa kuin OpenSparkin, sillä sähköpostivarmennuksia ei tarvinnut odotella. Verkossa, jossa kaikkien siihen liitettävien laitteiden mac-osoitteet on ilmoitettava ylläpitäjälle vuorokautta aikaisemmin, tämä oli jopa erittäin ankeaa, koska sähköpostilinkkiä piti klikata jo ennen kun OpenSpark ryhtyi toimimaan, mutta verkkoon ei päässyt millään muulla laitteella. Onneksi oli lähikirjasto auki.

Mainonnassaan Fon hyödyntää rajusti vallankumoussymboliikkaa- ja sanastoa. Hotspotista ilmoittava tarra esittää viisisakaraista oranssia tähteä ja Fon mielellään alleviivaa olevansa "movement" (mikä espanjaksi ilmaistuna, movimiento, kuulostaa vielä vaikuttavammalta). Liiketoimintaideana Fon on samaa luokkaa kuin omistajatahoillansa Googlella ja Skypella: käyttäjille paljon win-win-kokemuksia ja niille perustuvaa vahvaa sitoutumista yrityksen palveluihin.

Fonin markkinointi on myös rajusti edellä OpenSparkia. Fon tiedostaa paremmin esimerkiksi asiakkaidensa halut personoitua webissä ja tuottaa itsestään muille tietyntyyppistä mielikuvaa. Fonin käyttäjillä on mahdollisuus tuottaa itsestään kattavat infosivut (ei tosin ihan ircgallerian tai myspacen tasoa) ja saattaa ne kaikkien verkkoonsa liittyvien näkyville.

Itse en ole vielä ikinä ollut kenenkään muun foneron verkossa, mutta jännityksellä odottelen ensimmäistä mahdollisuuttani hyödyntää fonerouttani.

Aiheesta muualla:

• keskustelua MBnetissä, mm. laajakaistaoperaattoreista ja tukiaseman tilaamisesta
  
• Tietokone-lehden Tero Lehto: Olen Linus ja jaan ilmaiseksi
  
• Fonin tj Martin Varsavskyn blogi
  
• Forbes näkee yhteistyökyvyttömät laajakaistaoperaattorit Fonille suureksi ongelmaksi.
  
• Cambridgelaisen innovaatiotutkijan pohdintaa Fonin käyttäjien motivaatioista ja sielunelämästä
  

nuoriso ja kirjallisuus

On omituista, kun vielä hiljattain pantterikuvioisessa samettihaalareissa ja vaaleissa kiharoissa kirmannut pikkuveljeni lukee raskaampaa kirjallisuutta kuin minä. Hän on innostunut Waltarin romaaneista - kuulin äidiltäni, että hänellä on nyt, Sinuhen ja Mikael Karvajalan jälkeen, menossa Nuori Johannes. Myös Toni Morrisonin Jazzista hän piti. Olen häikäistynyt ja onnellinen siitä, että pikkuveljeni (ja toivottavasti nuoriso laajemminkin) edelleen tavoittaa kirjallisuudesta itsään kiinnostavia maailmoja.

kettuhenkilö

Olen iloinen yhä etenevästä sukupuolineutraaliuskehityksestä suomen kielessä: Eija-Riitta Korholan blogissaan julkaisemassa Iltalehden kyselyssä oli Mia Salli esitelty kettuhenkilöksi kettutytön sijaan. Yksinkertaisesti vaan mahtavaa.

urbaaneja Q-sattumia ja muitakin vähän

Joskus elämä on vaan todella hämmentävää (kuten eilen 21 grammassakin: miten voikin siirtosydämen saanut mies ajautua suhteeseen sydämensä ex-omistajan lesken kanssa ja sitten olla kuolemaisillaan hylkimisreaktioon juuri sillä hetkellä kuin olisi kriittinen hetki kostaa sydämensä ex-omistajan kuoleman aiheuttajalle - ei tapahtuisi oikeassa elämässä, mutta joskus on kerronnan kannalta välttämätöntä: eipä ollut huono elokuva).

Olin vienyt erään ystäväni Namibian-vaihdon ajaksi hoitoon saamani huonekasvit hoitoon erään toisen ystäväni luokse, koska itse olin kesän poissa Qsta. Namibiasta palattuaan ystäväni kuitenkin kokee suurta palaamisen ja uuden elämän aloittamisen riemua ja päättää osallistua Amnestyn kokoukseen, joka sattumalta sillä kertaa pidetään tämän toisen ystäväni kotona, missä Namibiasta palannut ystäväni tapaakin omat huonekasvinsa. Aika hauskaa tällainen. On kyllä ymmärrettävästi todennäköistä, että samassa kaupungissa kaikki samankaltaisista asioista kiinnostuneet yksilöt tuntevat toisensa jotain kautta, mutta kuitenkin, vähän omituista, että ajautuu kylään omille huonekasveilleen.

Keväämmällä oli myös toinen hauska tilanne, jossa tarjosin Qta asuttavaksi väliaikaisesti asunnottomalle (juuri vaihdosta saapuneelle) ystävälleni ja tunnin kuluttua sattumalta tapasin toisen ystäväni, jonka luokse tämä asunnoton ystäväni olisi muuttamassa viikon kuluttua. Sananvaihto oli kypsää ja ymmärtäväistä:

"Näin X:ää, ja annoin hänelle avaimeni, koska hän muuttaa minun luokseni."
"Minunpas!"
"Eipäs kun minun!"
"Ei kun minun!"
(naurua)

Tällaiset satunnaiset kohtaamiset ja yllättävät linkit eri ihmisten välillä ovat minusta kaupunkilaisuuden yksi olennainen piirre, josta kovasti nautin. On upeaa, että vain lyhyen pyöräily- tai bussimatkan säteellä asunnostani asuu niin monia kymmeniä ihmisiä, joiden kanssa olen lukenut niin paljon samoja kirjoja, seuraan samoja medioita, käytän samoja tietokoneohjelmia, käyn samoissa kahviloissa, kirjastoissa, teattereissa ja keikoilla tai olen huolestunut samoista globaaleista muutosilmiöistä.

Maaseudulla, jossa kaikki jo valmiiksi tuntevat kaikki (yleistän, tiedän, mutta retoriikka vaatii), syntyy kohtaamisia uusien ja mielenkiintoisten ihmisten kanssa harvoin, erityisesti, koska kaikki liikkuvat autoilla paikasta toiseen ja pysähtyvät vain hoitamaan asiansa kaupassa, pankissa, apteekissa tai postissa. Joutilasta oleilua julkisissa tiloissa tai kulkemista katutilassa ei ole, eivätkä ihmiset ryhmäydy samankaltaisuuden perusteella, sillä otos on niin pieni, että marginaalisimmmille mieltymyksille ei välttämättä löydy yhtä useampaa harrastajaa. Samankaltaisuus syntyy saman ympäristön jakamisesta, mutta se voi helposti jäädä kovin ohueksi, koska se ei ylety globaaleihin tai mikroskooppisiin ilmiöihin. Yhteisön paine ei millään tavalla tue mielenkiinnon kehittymistä oman arkipäivän (joka on sitä yhdistävää ja identiteettiä tukevaa liimaa) ulkopuolelle, toisin kuin kaupunkiympäristössä, jossa maailma on edustavammin esillä asukkaiden suuremman diversiteetin, taiteen, arkkitehtuurin ja hallinnon (jossa suuremman yksikkökoon vuoksi joudutaan huomioimaan suurempien mittakaavojen ilmiöitä) kautta.

Olen niin onnellinen, että nyt kesän loputtua voin taas siirtyä taas takaisin kaiken siihen ympäristöön, jota rakastan, jossa viihdyn ja jota kohtaan tunnen mielenkiintoa. Onnea 25-vuotiaalle Kirjakahvilalle, pahoittelen, että en päässyt juhliisi eilen.