Enemmän kuin kukaan muu suomalainen

En ole lahjoittanut omia varojani kehitysyhteistyöhön, mutta arvostan niitä, jotka niin tekevät. Uhraan kyllä enemmän aikaani ja voimiani maailman köyhien eteen kuin kukaan muu suomalainen. Tällä tarkoitan toiminnan vaikuttavuutta.

Paavo Väyrynen, NYT-liite 38/2009, s. 5

Lailliset ja paljon työllistävät elinkeinot jalossa taistossa villasukkien ja hampurilaisten puolesta

Suomalaisten turkiskasvattajien Turkisten lisäksi sinulta tahdotaan kieltää moni muukin asia -kampanjan tiedotteesta:

Suomalaisten turkiskasvattajien puheenvuoro, joka kyseenalaistaa vastustajien motiiveja ja nostaa esiin tosiasioita alasta, julkaistaan useissa sanomalehdissä kahden viikon ajan. Eläinten hyvinvointi, joka tuottajalle on ykkösasia, ei niin sanottuja eläinaktivisteja kiinnosta, ilmoituksessa sanotaan.

Innostuin kovasti, olen aina niin halunnut kuulla, että mitä ne kuvittelevat eläintuotannon vastustajien päässä liikkuvan ja olisin toivonut, että nyt ne vähän olisivat kertoneet. No eivätpä päässeet kovin syvälle ainakaan Turun Sanomissa julkaistussa ilmoituksessaan (pdf):

Turkisten vastustajat sanovat usein toimivansa eläinten oikeuden ja hyvinvoinnin puolesta. Se ei ole totta.
Tosiasiassa heillä on vain yksi päämäärä: turkistuotannon lopettaminen. Ja se on vasta ensimmäinen askel tiellä kohti lopullista tavoitetta. Seuraavaksi he tahtovat kieltää sinulta maidon, lihan, villasukat, nahkakengät... Sanalla sanoen kaikkien tuotantoeläinten pidon ja eläinperäiset tuotteet.

Olisin ehkä hieman kaivannut analyysia siitä, että millä perustein eläinten oikeuden ja hyvinvoinnin edistämistavoitteet ovat ristiriidassa turkistuotannon lopettamistavoitteiden kanssa. Erityisen kiinnostavaa olisi kuulla, että millä motiiveilla eläintuotannon lopettaminen itsessään voisi olla jollekin mielekäs tavoite. Voisitte kyllä turkistuottajat joskus kertoa, jotta ei kaikkea aikaa tarvitsisi elää tässä epätietoisuudessa ja ymmärtämättömyydessä, en vaan käsitä.

Sitten en myöskään käsitä suurinta osaa turkistuottajien toimintaa paheksuvista lausunnoista (vaikka sinänsä arvostankin oikeita mielipiteitä, mutta tämä nyt oli niin pahasti väärin sammutettu):

Kenties turkistuottajat tuntevat muuta kotieläintuotantoa niin huonosti, etteivät tiedä lampaan luopuvan villoistaan ilman hengen menetystä. Koko ikänsä pienessä häkissä kurjissa oloissa viettänyt turkiseläin sen sijaan tapetaan tylysti kun sen turkki on valmis hyödynnettäväksi.

Villasukkatuotteissa tappamiseen liittyvä moraalinen kuormitus (tapettujen yksilöiden lukumäärä per villasukkapari) yleensä kohdistuu useampaan kuluttajaan kuin turkistuotteissa (tapettujen yksilöiden lukumäärä per turkistuote), mutta onko sille joku yläraja? Kuinka pieneksi pitää yksi turkki pilkkoa, jotta sen moraalinen selkäreppu vastaisi villasukkaparia, jogurttipurkkia tai munakasta? Ja saisiko sen kokoisesta riekaleesta tehtyä hanskoja tai avaimenperää? Elinminuuttejahan turkiseläimelle kertynee vähemmän kuin lampaalle, itse kyllä huomioisin näissä laskelmissa sellaisenkin.

Yhdellä ja samalla kaltevalla pinnallahan villasukat, hampurilaiset ja turkikset kuitenkin ovat ja sen hahmottaminen ("Seuraavaksi he tahtovat kieltää sinulta maidon, lihan, villasukat, nahkakengät...") osoittaa turkistuottajilta kyllä koko populaation mitassa aika harvinaista älykkyyttä. Heti ostaisin niiden tuotteita, jos vaan vähän enemmän tykkäisin riistosta ja tappamisesta, niin paljon arvostan tällaista havaintoa.

Haluaisin vielä lopuksi antaa paljon pisteitä turkistuottajien copywriterille, koska "tehdään, kuten aina ennenkin ollaan tehty" ja "tehdään, kuten kaikki muutkin" ovat aivan sairaan teräviä ja vetoavia viestejä. Logiikka, Humen giljotiinit ja muut ovat kuitenkin hörhöjen juttuja, joista laillisia elinkeinoja harjoittavien rehellisten ihmisten kannattaa pysyä erossa.

• HS:n artikkeli, haastateltuina mm. Turkiseläinten kasvattajien liiton toiminnanjohtaja Tuula Dahlman ja Animalian uusi toiminnanjohtaja Salla Tuomivaara
  
• FFS:n tiedote
  
• OE:n tiedote
  

Objektinmenetys II

Lyhyenä jatkopohdintana aikaisempaan: onko objektinmenetyksen prosessointi helpompaa, jos objekti menetetään selkeästi ulkoisesta syystä, triviaaliesimerkissä siis kuolemantapauksen vuoksi?

Olosuhteita on hieman haastava vakioida niin, että objektinmenetystapahtuman käyntiinsaattamiseen ei myöskään eloonjäämistapauksessa liittyisi mitään erityisiä frustraatioita, kuten yleensä liittyy. Verrattavuus on yleensä hieman hankalaa, paitsi näiden frustraatioiden vuoksi, niin monissa tapauksissa myös eloonjääneen objektin merkityksellisyys on saattanut alentua ennen varsinaista eroa.

Jos vakioidaan tilanne niin, että erotilanne tapahtuu tuskattomasti ja yhteisestä sopimuksesta (check!) mutta objekti on silti merkityksellinen ja läheinen (check! check!) on luopumisprosessi todennäköisesti vaikeampi, sillä objekti voi jatkuvasti olemassaolollaan muistuttaa kaikista menetetyistä asioista. Muiston muodostaminen on vaan niin paljon hankalampaa, kun objekti on läsnä elävänä, mutta aikaisemmin avoinna olleet mahdollisuudet näyttäytyvätkin silti suljettuina.

toisesta luopumisesta vielä

Äh, ja Qssakaan en ole asunut enää vuosiin, joten ehkä Q-kirjamen yliviljelystäkin pitäisi luopua. Identiteettiään voisi ehkä rakentaa muidenkin asioiden varaan kuin historiallisten asuinpaikkojensa. Toisaalta on hauskaa olla Qaikussa Qtea ;-).

objektinmenetys

Koska kirjastoaineistojen saatavuus näin kansallisten juhlapyhien aikaan on heikko, eikä Gutenbergissakaan näköjään ole saatavilla Freudin esseetä Trauer Und Melancholie, niin ehkä on kirjoitettava objektinmenetyksestä ihan itse.

Objektinmenetyksen prosessoinnin kivuliain osa on luopuminen, siis sen seikan hyväksyminen, että objekti lakkaa olemasta saatavilla ja tyydyttämästä subjektin tarpeita. Mitkä tahansa muut prosessin osat ovat siihen verrattuna keveitä, olkoon tapahtunut sitten kuinka rumia asioita vain, ja liittyipä menetysprosessiin miten syvää frustraatiota tai syyllisyyttä tahansa. Objektista luopuminen on ilman jäämistä, turvallisuuden ja jatkuvuuden katkeamista ja hylätyksi tulemista. Oikeastaan hylätyksi tuleminen saattaa olla frustroivin mahdollisin psyykkinen kokemus ja kaikki muut psyykkiset kokemukset ovat palautettavissa hylätyksi tulemisen kokemukseen tai sen välttämiseen.

Psyyken kehityksen alkuvaiheissa, itse- ja objektikonsistenssin vielä muotoutuessa, objektisuhteet ovat funktionaalisia, jolloin subjektilla ei ole psyykkisiä valmiuksia tuottaa itse kaikkia psyykkisia rakenteita ja palveluja, ja ne ulkoistetaan ulkoiselle objektille. Kaikissa objektisuhteissa on joissain määrin funktionaalisia piirteitä ja objektinmenetyksessä toteutetaan patologisia ratkaisuja sitä todennäköisemmin, mitä hallitsevampia funktionaalisia elementtejä objektisuhteessa on ollut. Tyypillisiä patologisia ratkaisuja on objektin suorittamien funktionaalisten palvelusten hakeminen jostain muualta (uudesta objektisuhteesta) tai funktionaalisiin palveluksiin liittyvien tarpeiden väkivaltainen sammuttaminen esimerkiksi pakkotoiminnoilla tai päihteillä.

En mitenkään nyt onnistu löytämään Spinozan Etiikan mistään verkkoversioista sitä kohtaa, jossa sanotaan, että ulkoinen rakkausobjekti voi lisätä elämänvoimaa (Spinozalla conatus), mutta että riippuvaisuus ulkoisen rakkausobjektin tästä funktiosta vastaavasti vähentää sitä. Kuitenkin tämä kohta on niin koherentti nykypsykoanalyysin kanssa, jossa objektisuhde raadellaan kahdentyyppisiksi osiksi: on yksilöllisiä ja eriytyneitä objektisuhteen elementtejä ja sitten on niitä riippuvaisia, funktionaalisten palveluiden molemmin- tai toispuoliseen tuottamiseen perustuvia elementtejä. Toinen on selkeästi elämänvoimaa lisäävä ja toinen on sitä vähentävä mekanismi. Lisäksi riippuvuus ulkoisen objektin tuottamista palveluista on perusmotiivi kleiniläiselle kateudelle. (Onkohan joku syy sille, että Kateus ja kiitollisuus puuttuu Mielen rakentumisen lähdeluettelosta? Minua kiinnostaisi.)

Luopumisessa vaikeinta on käsitellä objektin tyydyttäviä ja onnellisia kokemuksia tuottaneita aspekteja. Arkielämä on rakentunut täyteen elementtejä ja tilanteita, jotka muistuttavat menetetystä objektista ja tyydyttävien kokemusten saavuttamattomuudesta. Helppo defenssi tälle on nostaa esille objektisuhteen frustroivia puolia, jolloin luopuminen näyttäytyykin voittona ja jostain negatiivisesta irti pääsemisenä. Usein objektisuhteen päättymiseen liittyy paljon frustroivia piirteitä, joista saa helposti materiaalia tälle defenssille.

Ah, oikeastaanhan kaikki psykoanalyyttinen kirjallisuus on kiinnostunut vain kuolintapauksista (pienten lasten vanhempien kuolemat lienevät aivan erityisen kiihkon kohteita) ja analyysisuhteiden päättymistä ja melkein kaikki tämä on vaikeasti sovellettavissa tällaisiin ihan normaaleihin, siisteihin ja arkisiin parisuhteiden päättymisiin. Ei ole oikeastaan kirjallisuutta, jossa pohdittaisiin, että millä tavoilla toisistaan luopuneiden objektien kannattaisi olla toisiinsa yhteyksissä, jotta he voisivat suojata toisiaan luopumisreaktioiden patologisoitumiselta ja tukea toisiaan itsenäistymisessä ja ehjien menneisyys-introjektien luomisessa toisistaan.

Kun päämäärä kuitenkin on muodostaa elävistä objekteista toimivia ja ehjiä introjektejä, joiden päällimmäinen attribuutti olisi menneisyyteen kuuluminen, lienee aika selvää, että prosessia ei ainakaan helpota se, että menetetty objekti olisi jatkuvasti ulottuvilla muistuttamassa olemassaolostaan ja saavuttamattomuudestaan. Veloenan väite siitä, että kuolemantapaukset ovat helpompia kuin erot, sillä kuolleet tulevat harvemmin kovin ulottuville muistuttamaan saavuttamattomuudestaan, tuntuu tätä kautta hyvin perustellulta.

En tiedä, ehkä minun objektisuhteeni sisälsi jotenkin epätavallisen paljon tyydyttäviä ja onnellisia elementtejä, sillä vaikka konkreettista yhteistä esineistöä on lähiympäristössä vähän, eikä minun tarvitse suoraan vastaanottaa mitään viestejä, kirjeitä, puhetta tai näköaistimuksia menetetyltä objektilta, olen silti jatkuvasti virittynyt muistamaan kaikki menetetyt asiat ja kokemaan niistä surua. Tässäkin objektisuhteessa on kuitenkin monta asiaa, jotka ovat tuottaneet vihaa, pettymystä ja frustraatiota, mutta en ehkä keksi, että mitä niiden jauhaminen hyödyttäisi, tai mitä hyötyä olisi syyllisyyden tuottamisesta toiselle osapuolelle.

Ehkä kaikkein frustroivimpana tässä hahmottuu pettymys siihen, että itse olen vuosien aikana tinkinyt älyllisestä rehellisyydestä (oman arvioni mukaan paljon ja liikaa) voidakseni suojella toista osapuolta hänen hylätyksi tulemisen peloiltaan, ja sitten itse olen jäänyt aivan vastaavanlaisten pelkojeni kanssa paljaaksi ja ilman suojelua. Osittain tietenkin oma vikani, että olen näyttäytynyt niin vahvana, mutta on aika kivuliasta hoksata, että minussa oli hauraita kohtia ja että ne eivät tulleet huomioiduksi. Olisi pitänyt huomioida, mokoma tyhmä objekti!

Poliittiset nuorisojärjestöt ja nuorisolle tyrkytettävät ideologiat

Poliittiset nuorisojärjestöt ovat jälleen saaneet toiminta-avustukset Turussa vanhan mallin mukaisesti. Turun Sanomat: "Sdp:n osuus puolueiden keskinäisestä potista on siis noin 32 prosenttia, kokoomuksen 31, vasemmistoliiton 19, keskustan kahdeksan, Rkp:n seitsemän ja vihreiden kolme prosenttia."

Poliittiset nuorisojärjestöt saavat jo itsessään minut voimaan pahoin, mutta vastenmielisintä on tosiaan tuo, että näissä ei näyttäisi olevan neuvotteluvaraa, vaikka poliittiset voimasuhteet kaupungissa muuttuisivatkin. Poliittista nuorisotoimintaa tuetaan suhteessa epäpoliittiseen nuorisotoimintaan paljon – 60% kaupungin nuorisojärjestöavustuksista menee poliittisille järjestöille.

Laadukasta nuorisotoimintaa pitää ja kannattaa tuottaa, mutta poliittista toimintaa tai ideologisen sisällön välittämistä nuorisolle ei tule maksattaa kaupungilla. Varsinkaan kun varojen jaossa puolueiden kesken ei näytä olevan valinnanvaraa tai vaihtoehtoja. Näkisin mielelläni tilanteen, jossa poliittiset (ja muut ideologiset, esim. uskonnollisesti sitoutuneet) nuorisojärjestöt saisivat rahoituksensa puoluetuen (tai muun kattojärjestön) kautta, jolloin valtio ei aktiivisesti tukisi ideologisen sisällön tyrkyttämistä lapsille ja nuorille.

Kirjojen vuokraus

Ai niin, ilmoittaisin vielä halukkuuteni rikkoa lakeja ja tarjota kaikki Librarythingiin listatut kirjani vuokralle (en ole riittävän reipas listatakseni niitä suoraan Bookabookassa). Toivottavasti tämä nyt ei ole laillista.

Vapaat kansalaiset, demokratian heikot kohdat ja lumedemokratia

Olin tänään kuuntelemassa presidentti Toomas Hendrik Ilveksen puhetta Turun yliopiston Educariumissa. Niin viehättävää, että on olemassa luottamusta herättäviä vanhempia valtiomiehiä, jotka puhuvat demokratiasta, sananvapaudesta ja identiteetistä samalla kun koko olemus tihkuu eurooppalaista kulttuurihistoriaa. Luontevat viittaukset mm. Kunderaan, Miłosziin, Kafkaan, Mozartiin ja Platoniin sekä puheen joukossa vilahtelevat latinan-, ranskan- ja saksankieliset fraasit väkisinkin tuottavat mielikuvaa vahvasta yhteydestä niihin yhteisiin eurooppalaisiin arvoihin, joiden varaan nykyiset demokratiat kaikissa eri variaatioissaan rakentuvat.

Nautin suunnattomasti myös siitä helppoudesta ja eleettömyydestä, millä totalitarismia nimitetään totalitarismiksi, tarvitsematta etsiä mitään korrekteja kiertoilmaisuja. Ei sen edes tarvitse olla retoriikkaa tai ulkopolitiikkaa, vaan toteama, jolle on perusteltuja argumentteja. En keksi Suomesta yhtään poliitikkoa tai virkamiestä, joka muistaisi edes ajoittain kantaa huolta demokratian tilasta (jotkin maahanmuuton rajoittamista kannattavat ja/tai feminismia vastustavat tahot itse asiassa ajoittain löytävät ihan hyviä demokratian tilaan liittyviä pointteja), mutta Ilves taannoin itsenäisyyspäivän puheessaan talouskriisista puhuessaan otti esille seikan, että demokratia on kriisien ensimmäinen uhri ja kriisit antavat aina populismille jalansijaa.

(Retorisesti: Mitä olisi esim. A. Hitler ollut ilman 30-luvun lamaa?)

Milloin on Suomessa kuultu presidentin tai ministerin näin selkeästi tunnistavan ja tuovan esiin demokratian arkoja paikkoja? Edes äänestysaktiivisuuden laskusta keskustellessa ei onnistuta sanomaan ääneen, mikä merkitys äänestämisellä on demokraattiselle yhteiskunnalle, vaan vedotaan velvollisuuksiin. Olen nyt ehkä hieman lumoutunut pari päivää sitten lukemastani Lumedemokratiasta (torrent), mutta luottamus suomalaisen politiikan kykyyn tunnistaa demokratian heikkoja kohtia tai motivaatioon demokratian tukemiseen on kyllä juuri nyt hieman heikko.

Lumedemokratia tuli myös viehättävästi sivuutetuksi Hesarissa muistutuksella reaalipolitiikan ja idealismin eroista. En ole missään nähnyt tämän kirjan perusteella syntyneen merkittävää keskustelua tämänhetkisestä poliittisesta kulttuurista tai parlamentarististen periaatteiden toteutumisesta, mikä kuitenkin kai olisi aika ydintä. Myöskään maaseudun lopettamisesta ei vielä ole nähty keskustelua, mikä tietenkin henkilökohtaisesti surettaa minua suuresti.

Kiduttamattomuus, kiusaamattomuus, vapaus ja muu kiltteys, johon parlamentarismi ja demokratia palautuvat, ovat kyllä suosikkiasioitani. Miten mukavaa huomata, että tuo tänään nähty presidenttikin on samojen asioiden ystävä.

ihmisenkokoisuus

Helsingin Sanomat: Kiinassa vieraileva pääministeri Matti Vanhanen (kesk) kehui asumisen puutarhakaupunkimallia luennossaan Pekingin Tsinghuan yliopistossa. Vanhanen sanoi suosivansa hajautettua kehitystä aluesuunnittelussa ja ihmiskokoisia aluerakenteita, joissa mahdollisimman moni voi päivittäin liikkua pyörällä ja kävellen.

Toivottavasti tälle tajutaan edes nauraa. Matille ei tietenkään pitkänä miehenä ole ongelma päivittäin pyöräillä ja kävellä Nurmijärveltä eduskuntaan, valtioneuvostoon tai Helsinki-Vantaan lentoasemalle, mutta tavallisille nurmijärveläisille päivittäinen asiointi kävellen tai pyöräilen lienee kuitenkin hieman vaivalloista.

Onneksi tehottomuus työllistää ja tyhmyyskin tuo poliittista valtaa. Aika ovelasti valittu tuo tyhmien äänestäjien kohderyhmä, pisteet Matille.

Vanhasen Kiinassa pitämä puhe Valtioneuvoston sivuilla

holhous

Suomen anniskelulainsäädännön ja siihen liittyvät voisi tuotteistaa turisteille elämysmatkaksi. Anniskelusäännökset voisi käännättää pikaisesti ainakin japaniksi, koreaksi ja englanniksi. Sosiaali- ja terveydenhuollon tuotevalvontakeskuksen (nykyisellään osa Valviraa, Sosiaali- ja terveysalan lupa ja valvontavirastoa) julkaisu Alkoholiasiat ravintolassa taitaa kertoa kansanluonteesta enemmän kuin Saarijärven Paavo ja Täällä pohjantähden alla yhteensä.

Tässä maassa on kiellettyä mm.

• Asettaa juomahinnastoa näkyviin niin, että se on luettavissa ikkunan läpi, mikäli listalla on myös väkevää alkoholia (yli 22 tilavuusprosenttia).
  
• Baarissa paikan päällä sekoitettua juomasekoitusta ei saa mainostaa, mutta valmiiksi pullotettuja juomasekoituksia saa.
  
• Alkoholiannokset on mitattava valtion hyväksymissä mitta-astioissa. Ainoana poikkeuksena on sallittu pöytäseurueelle tilatun viinipullon annostelu laseihin silmämääräisesti.
  
• Anniskelupaikka on vastuussa päihtyneiden asiakkaidensa hyvinvoinnista näiden poistuttua anniskelutiloista. Mikäli päihtynyt asiakas kävelee auton alle suoraan ravintolan ovesta poistuttuaan, voidaan ravintolaa syyttää heitteillepanosta.
  
• Ravintolan omistaja ei voi tarjota kanta-asiakkailleen esimerkiksi vuosittain omana syntymäpäivänään juomia, sillä ilmaistarjoilun on tapahduttava yllätyksellisesti vieraanvaraisuuseleenä. Siitä on kiellettyä mainita etukäteen esimerkiksi tekstiviestillä.
  
• Henkilökunnan asusteissa voi olla väkevien alkoholijuomien tunnuksia ja nimiä, mutta ravintola on vastuussa siitä, että näitä työasuja ei kulkeudu ravintolan ulkopuolelle.
  
• Mikäli yhden yrityksen omistuksessa on useampi kuin yksi anniskeluravintola, on kiellettyä tehdä siirtoja toisen ravintolan varastoista toiseen. Molempien ravintoloiden on tehtävä tilauksensa erikseen ja raportoitava myyntinsä erikseen neljännesvuosittain lääninhallitukselle.
  
• Pitopalveluyritykset eivät voi hankkia asiakkaalle alkoholijuomia, mutta mikäli asiakas itse hankkii juomat, on pitopalveluyrityksen sallittua tarjoilla niitä.
  
• Ruoanvalmistuksessa käytettävälle alkoholille on haettava erillinen lupa, jossa on esitettävä selvitys vuotuisista käyttömääristä sekä ruokaresepteistä, joissa alkoholia käytetään. Lupamaksun suuruus on 220 euroa ja sen lisäksi peritään vuotuinen valvontamaksu, jonka pienin määrä on 95 euroa.

Tämä on varmaan myös nähty järkeväksi tavaksi käyttää julkishallinnon resursseja ja luoda työpaikkoja.

Porkkanamafian vastaanotettavuus

Porkkanamafiasta on vaikea kirjoittaa joutumatta määrittelemään suhdettaan kuluttajaliikkeeseen ja markkinatalouteen. Idealististen tavoitteidensa vuoksi Porkkanamafia sijoittuu selkeästi ympäristöliikkeen ja kuluttajaliikkeen sisälle, mutta markkinatalouden mekanismeja hyödyntävällä toimintatavallaan se nostaa karvat pystyyn merkittävältä osalta traditionaalisia kulutusvaikuttamisen muotoja toteuttavilta toimijoilta.

Jukka Vuorio esimerkiksi kirjoittaa Eläinoikeusfoorumilla seuraavasti:

En epäile, etteikö se ois hyvä keino vaikuttaa ihmisiin, siis siten, että ne ihmiset saadaan kivalla tavalla vähän hymistelemään jonkin kivan yleisesti hyväksytyn asian puolesta yleisesti hyväksytyllä tavalla. Sellaiseenhan on helppo lähteä mukaan.

Mutta onko se hyvä keino saada ne ihmiset oikeasti välittämään jostain asiasta ja toimimaan sen puolesta? Vai onko se keino saadat ihmiset kerran kuussa ostoksille johonkin tiettyyn mestaan, ja sen jälkeen menemään himaan mukanaan harhaanjohtava tunne siitä, että "minä vaikutin"?

En mitenkään halua dissata tämän kirjoittajaa (ks. myös myöhempi pohdinta fifissä), mutta tässä lainauksessa näkyy hyvin se perinteisen kuluttajaliikkeen ominaisuus, mikä sulkee suuren ihmisjoukon sen ulkopuolelle: vaatimus sataprosenttisesta sitoutumisesta ja poikkeuksia sallimattomasta hyviselämäntavasta. On hurjaa huomata, miten paljon Porkkanamafiaan liittyvissä kahvipöytäkeskusteluissa tulee esille juuri tämä seikka: järjestöissä toimimattomat ihmiset ylistävät matalan kynnyksen osallistumismahdollisuutta ja järjestöissä toimivat taas voivat pahoin ajatuksesta, että ihmiset voivat tehdä jotakin sitoutumatta siihen koko sielullaan. Tavikset yäk!

Kaikilla alakulttuureillahan on taipumus tuottaa yhteistä koodistoa ja käyttäytymismalleja, mutta on hurjaa, että edes ne alakulttuurit, joilla on Tavoitteita, eivät jaksa olla tavoitteellisempia, vaan keskittävät kaiken tarmonsa oman sisäisen koheesionsa ylläpitämiseen.

Porkkanamafia la 14.3. Turussa ravintoloissa Kerttu ja Hugo sekä Pippurimylly. Näytän sen toivottavasti maailmalle Bambuserin yli, jos mun kyvyt riittävät!

Biofermen terveysväittämämarkkinointi

TS kertoi tänään, että Bioferme käyttää 7% liikevaihdostaan kliinisiin tutkimuksiin, joita tarvitaan markkinoinnissa käytettävien terveysväittämien tueksi.

Hurjaa, että kuluttajat kaipaavat tuollaisia terveysväittämiä päätöksentekonsa taustalle. Miksei Bioferme voisi laskea esim. jotain hiilidioksidi- ja vesitasetta tuotteilleen ja verrata niitä saman tuoteryhmän eläinperäisiin vastaaviin? Luulisi sellaisella olevan markkinoinnillista arvoa, ja todennäköisesti sellainen olisi kustannustehokkaampaa kuin kliiniset terveysväittämätutkimukset.

Terveys on kuitenkin niin subjektiivinen kokemus - terveysväittämäsäätelyä löysäämällä voitaisiin helposti tuottaa placebovaikutuksien kautta halpaa hyvinvointia, näin taantuma-aikoina.

pop-ikoniudesta

Olen henkilö, joka ei halua nähdä Madonnaa Suomessa (älä Madonna tuu surulliseksi jos luet tätä, voit silti mielellään vaikka tulla mun kaa Kirjakahvilaan kahville joskus, vaikka en olekaan kiinnostunut raahautumaan sun konserttiin).

Tähän liittyen, en tajua käsitettä pop-ikoni. Onko taustalla ajatus jonkun jumalallisen esittämisestä? Tai ylipäätään jonkun kulttuurisen merkitystihentymän esittämisestä? Ikoni kai viittaa aina johonkin representaatioon, niin että kuva itse on merkityksetön ja vain viittauksen kohteella on merkitystä.

Pitääkö pop-ikonien tietoisesti esittää jotain kulttuurista suurta tarinaa, vai muodostuvatko ne vain sellaisiksi? Hyvin suosittuja kulttuurisia tarinoita on esim. "ryysyistä rikkauksiin" ja "nuori ja vihainen" ja "kukaan ei ymmärrä minua ja instrumenttini on ainoa keinoni vuorovaikutukseen maailman kanssa". Lisäksi, nyt kun pop-ikonius itsessään on latautunut suurilla määrällä kaikkea kulttuurista merkitystä, niin olemme saaneet paljon kehäviittauksia: pop-ikoneja, jotka esittävät pop-ikoneja.

Suosittelen myös ortodokseille pikaisesti sellaisten ikonien käyttöönottamista, jotka esittävät ikoneja. Esimerkiksi kehyksiä, joiden sisällä on kehyksiä, joiden sisällä on kehyksiä, joiden sisällä on kehyksiä, joiden sisällä on jälleen kehyksiä.

Taidan ottaa pop-ikonin omassa uuskielessäni kiellettyjen sanojen listalle. Tähän mennessä listalla eivät vielä olekaan kuin "luonnollisuus", "luonnollinen" sekä "tavallinen" (lähinnä kontekstissa "tavallinen maito").

Vain Suomessa!

Vain Suomessa: IL: Kirsti Paakkasen iltapuku vain 2800 euroa. Voiko missään muualla sosiaalisen statuksen osoittaminen olla niin vaarallista, että sitä on seliteltävä näin. Onneksi kävi hyvin, ja puku olikin ostettu alennusmyynnistä, eikä mitään pöyristyttävää kenenkään yläpuolelle asettumista ollut päässyt tapahtumaan.

Lutz Heilmannin imagonpuhdistussekoilut de-wikissä

Internet on taas opettanut luonnettaan vähän kantapään kautta. Imagostaan huolestunut saksalainen valtiopäivämies Lutz Heilmann ei onnistunut – tai vaihtoehtoisesti ei Dirk Niebelin huonojen siivouskokemusten vuoksi uskaltanut – siivota Wikipediasta pois epäedullisia mainintoja hänen Stasi-menneisyydestään ja kehnosta opiskelumenestyksestään.

Vaikka Yhdysvalloissa sijaitsevaan palvelimeen eivät voi saksalaiset tuomioistuimet vaikuttaa, niin reippaana juristina Lutz kuitenkin innostui hakemaan tuomioistuimelta päätöksen, jolla estetään Wikimedia Deutschlandin hallussaolevan domainin wikipedia.de linkittäminen Wikimedia Foundationin Yhdysvalloissa sijaitseville palvelimille. Tällöin herjaaville sivuille pääsee ainoastaan suoran urlin de.wikipedia.org kautta.



Wikipedia.de:n etusivulla teksti:

Mit einstweiliger Verfügung des Landgerichts Lübeck vom 13. November 2008, erwirkt durch Lutz Heilmann, MdB (Die Linke), wird es dem Wikimedia Deutschland e.V. untersagt, "die Internetadresse wikipedia.de auf die Internetadresse de.wikipedia.org weiterzuleiten", solange "unter der Internet-Adresse de.wikipedia.org" bestimmte Äußerungen über Lutz Heilmann vorgehalten werden. Bis auf Weiteres muss das Angebot auf wikipedia.de in seiner bisherigen Form daher eingestellt werden. Der Wikimedia Deutschland e.V. hat gegen den Beschluss Widerspruch eingelegt.

[16. November]: Herr Heilmann hat erklärt, er würde die einstweilige Verfügung zurückziehen. Sobald die Verfügung aufgehoben ist, werden wir unser Suchangebot wiederherstellen.

Der Wikimedia Deutschland e.V. ist nicht Anbieter der unter de.wikipedia.org zugänglich gemachten "Wikipedia" und hat auch keinen Einfluss auf die in der Online-Enzyklopädie abrufbaren Inhalte. Der Wikimedia Deutschland e.V. ist vielmehr ein gemeinnütziger Verein zur Förderung Freien Wissens, der lediglich über die Anwendung der Wikipedia aufklärt. Betreiber der Enzyklopädie ist die in der Anbieterkennzeichnung der Enzyklopädie genannte Wikimedia Foundation, eine in Florida, Vereinigte Staaten, inkorporierte Stiftung mit Sitz in San Francisco.

Für die überwältigende Unterstützung durch E-Mails, Anrufe, Blogeinträge und Spenden möchten wir uns vielmals bedanken. Wenn Sie uns weiterhin unterstützen wollen, können Sie uns eine Spende zukommen lassen. Weitere Informationen finden Sie unter http://spenden.wikimedia.de/. Vielen Dank für Ihre Hilfe!

Wir danken der Kanzlei JBB Rechtsanwälte für die schnelle und kompetente Hilfe.

No, asiaankuuluvasti Lutzille annettiin asiasta palautetta ja nyt häntä kaduttaa. Kotisivuillaan hän julistaa, että Wikimedia Deutschland voi välittömästi alkaa julkaista vapaata ja epäkaupallista tietosanakirja Wikipediaa domaininsa wikipedia.de kautta.



Keine weiteren juristischen Schritte gegen Wikipedia

Zur Beendigung der juristischen Auseinandersetzung mit dem Wikimedia e.V. erklärt Lutz Heilmann:

Nachdem die falschen, ehrabschneidenden und deshalb mein Persönlichkeitsrecht verletzenden Inhalte weitgehend aus dem entsprechenden Artikel entfernt wurden, habe ich gegenüber dem Wikimedia e.V. erklärt, dass ich keine weiteren juristischen Schritte unternehmen werde und die Weiterleitung auf die Wikipedia-Inhalte unter http://de.wikipedia.org wieder geschaltet werden kann. Wikimedia e.V. kann also ab sofort die Inhalte der freien, nicht kommerziellen Internet-Enzyklopädie Wikipedia wieder über die URL www.wikipedia.de zugänglich machen. Ich bedaure außerordentlich, dass durch die von mir beantragte Einstweilige Verfügung des Landgerichts Lübeck die deutschen Wikipedia-Userinnen und -User in den letzten 24 Stunden keinen direkten Zugriff mehr auf die Wikipedia-Inhalte hatten. Mir ging es dabei keineswegs um Zensur, sondern schlicht um eine wahre Tatsachen-Darstellung. Der juristische Weg hat sich dafür insoweit als problematisch erwiesen, als durch die Struktur von Wikipedia die anderen Userinnen und User in Mitleidenschaft gezogen werden. Das war nicht meine Absicht. Gemeinsam mit Wikimedia e.V. werde ich nach anderen Wegen suchen, um den offenen und freien Charakter von Wikipedia so weiter auszugestalten, dass Persönlichkeitsrechte gewahrt bleiben.

Sydäntä lämmittää kuulla, miten minkäänlainen sensuuri ei ollut hänen motiivinaan ja miten hän jatkossa aikoo etsiä keinoja, joilla Wikipedian avointa ja vapaata luonnetta voisi kehittää niin, että henkilösuojaa ei loukattaisi.


Lutz Heilmann vs. The Internet
Originally uploaded by jvansanten


Tyypistä tuli myös kerralla suurempi legenda kuin Kola-Ollista. Pitää tehdä melkoisia urotekoja, jotta ne tuottaisivat enemmän ja ristiinlinkitetympiä hakutuloksia kuin tämä kolossaalinen moka, jota Lutz-parka tuskin koskaan tulee unohtamaan. Tavoitteena lienee ollut piilotella Stasi-menneisyyttä, mutta lopputuloksena hänet tunnetaan jatkossa ainoastaan Stasi-menneisyytensä sekä innokkaan sensurointihalunsa kautta. Hauskaa on kuitenkin, että tapaus generoi Wikimedialle suurehkon määrän lahjoitustuloja, päivälahjoitukset hypähtivät n. 16 000 euroon normaalista n. 3000 euron tasosta.

Lisätietoja & lähteitä

• Der Spiegel: Linke-Eklat beschert Wikimedia Spendenboom 16.11.
  
• Keskustelua aiheesta Spiegelissä
  
• Focus Online: Einstiegsseite wegen Klage blockiert 15.11.2008
  
• Lutz Heilmann en-wikissä
  
• Lutz Heilmann de-wikissä (keskustelusivu, muokkaushistoria)
  
• Slashdot: Politician Forces German Wikipedia Off the Net 15.11.2008
  

urbaani elävyys, kannustimet ja ohjaussignaalit

Kaupunkikeskustojen ei kannata kilpailla pelloille ja metsiin rakennettujen kauppakeskusten kanssa samoilla keinoilla samoista asiakkaista, sillä ne joka tapauksessa häviävät käytettävyydessä kuusi-nolla. Suosittelen jälleen perehtymään Turo-Kimmo Lehtosen ja Pasi Mäenpään tutkimuksiin Itäkeskuksessa (tämä Ylkkärin artikkeli on suppea johdatus aiheeseen, Narkissos Kaupungissa on sitten laajempi). Kauppakeskukset jäljittelevät kaupunkia paremmin kuin mihin kaupungit itse pystyvät, jolloin kaupunkien ainoaksi kilpailuvaltiksi jää aitous, eikä siksi kaupunkimaisuuden tarpeettomaan heikentämiseen ole yhtään varaa.

Redusoin tämän asetelman nyt alueiden väliseksi kilpailuksi maksavista asiakkaista, ts. kilpailuksi kaupunkikeskustojen ja kauppakeskusten/hypermarketryppäiden välillä. Pidän sitä perusteltuna, sillä alueiden elävyys on suoraan verrannollinen maksavien asiakkaiden määrään sekä myynnin volyymiin. Arvostan keskustoissa tapahtuvaa ei-kaupallista toimintaa – jopa siinä määrin, että pidän sitä selkeästi edellytyksenä kaupunkien olemassaolon oikeutukselle – mutta en näe vaan mahdollisena, että mitään eläviä alueita rakennettaisiin pelkästään julkisen rahoituksen varaan. Siksi pidän ensisijaisen tärkeänä pohtia menetelmiä, joilla alueiden yritystoimintaa voidaan kehittää.

Minulla on vahva näkemys siitä, että alueiden elävyyttä ei edistä hajauttaminen tai estellisyyden lisääminen. Kuitenkin, koska autoliikenteen kaikenlainen lisääntyminen mitä suurimmassa määrin edistää juuri näitä epätoivottuja kehityskulkuja, näen loogisena väistämättömyytenä vähentää autoliikennettä. Toriparkkia ei pidä rakentaa, autoliikennettä lisätä ja kaupunkia rikkoa niiden ihmisten vuoksi, jotka vahvojen taloudellisten kannustimien vuoksi ovat asettautuneet asumaan niin mahdottomien yhteyksien päähän, etteivät pääse kaupunkiin kuin kulkuvälineillä, joiden läsnäolo on myrkkyä kaupunkikuvalle ja elävyydelle. Tiedän, että näillä ihmisillä on paljon ostovoimaa, jonka kanavoiminen kaupunkikeskustaaan houkuttaisi, mutta kysymys ei ole vain parametrien (tässä pysäköintipaikkojen määrä) muuttamisesta jollain tietyllä ajan hetkellä, vaan myös sellaisten ohjaussignaalien valitsemisesta, joilla on merkittäviä kerrannaisvaikutuksia.

Ostovoimaisten asiakkaiden keskustaan pääsemisen vaikeuttaminen on vaarallista, mutta vielä vaarallisempaa olisi pirstoa kaupunki epäpaikoiksi, joissa kukaan ei viihdy. Mikäli Turkuun tulee toriparkki, edistää se valtavasti kehitystä, jossa keskusta kuihtuu ja työpaikat karkaavat muualle. On hämmentävää tajuta, että edelleen löytyy ihmisiä, jotka kuvittelevat toriparkin jollain tavoin elävöittävän keskustaa, eivätkä tajua sitä verorahojen määrää, mikä kuluu tehottoman ja hajanaisen infrastruktuurin ylläpitoon.

vaalimenestysanalyysit uh

En ehkä kestä kaikkia vaalimenestysanalyyseja. Onko joku, jolle ei ole selvää, että:

1. Kova työ ei ratkaise vaalimenestystä, jos viestit ovat aivan väärät.
   
2. Eri viestit vetoavat eri konteksteissa eri tavoilla: puolueiden perusviestit nyt vaan uppoavat eri tavoilla erilaisina maailmanaikoina.
   
3. Tappio ei ole voitto ja on vähän feikkiä tuuletella silloin kun ei ole syytä.

Olen todella tyytyväinen kaksikko Soininvaaran (vaaliohjelman julkaisu vaalipäivän aamuna klo 9) ja Vapaavuoren valtaisasta vaalimenestyksestä, henkilökohtaisesti aion laskea tämän vahvaksi Ideaparkien vastaiseksi kannanotoksi.

Washingtoniin fiksupyörät

Washingtoniin tulee fiksupyöriä vähän vastaaavasti kun Pariisissa on vapauspyöriä. Konsepti on tosin hieman erilainen ja sitouttavampi perustuessaan jäsenyyksiin, eikä tuntivuokriin kuten Pariisissa. Toivon konseptille menestystä, tällaisesta urbanisoimiskehityksestä pidän.

Kuva afagen@Flickr.

Olympiaoksennus

Jälleen näinäkin päivinä olen ollut niin hämmentynyt siitä miten käsittämättömässä maailmassa elän. Suunnilleen ymmärrän, että vuonna 1936, kun maailmassa ei vielä oltu nähty atomipommia eikä keskitysleiriä eikä ainakana levitetty sitä internetitse kaikkien verkkokalvoille, voitiin antaa olympialaiset natseille, mutta en tajua, että miten ne nyt voivat olla Pekingissä, ja miten se on kaikille tosi okei. En tajua tätä urheilun ja politiikan erottamista: voiko muka ihan kenen tahansa kädestä syödä?

Olisi niin siistiä jos joku urheiluvälinevalmistaja olisi isosti vetäytynyt näistä kisoista. Joku lapsityövoimasotkuissa ryvettynyt ja maineenpuhdistusta himoava, esimerkiksi Nike (Niken kuvahan on olympiamitaleissakin). Tämä olisi toki vähän vaarallista markkinointia, mutta edellytykset olisivat juuri nyt aivan kosmisen hyvät, sillä Niken mainokset on jo peitetty viattomanpuhtaalla valkoisella Adidaksen sponsorisopimuksen suojelemiseksi. Ennen-jälkeen-kuva pekingiläiselta metroasemalta varastettu The 700 levelilta.



On tietenkin hyvä, että on olemassa urheilua, koska ilman sitä olisi vaikea keksiä turvallisia sijaistoimintoja (lainsäädäntökin harmillisesti rajoittaa esim. palkkatyön teettämistä) aggressiolle ja muulle häiriökäyttäytymiselle, joka muutoin voisi suuntautua väkivallantekojen ja aseellisten konfliktien harrastamiseen. Myöskään urheilun eksistentiaaliongelmia ehkäisevää vaikutusta joutilaassa luokassa ei tule väheksyä.

Koen kevyttä syyllisyyttä siitä, että en ole kiinnostunut yhteiskunnallisesti näin arvokkaasta asiasta ja toivon myös että sirkushuveihin osallistumattomuuteni ei lietso yhteiskunnallista epävakautta; se ei ollenkaan ole tarkoitukseni.

Kouluopetuksen merkityksen liioittelemisesta

Hesari uutisoi tutkimuksesta, jonka mukaan lukiolaisten ymmärrys politiikasta on parempi kuin ammattikoululaisten. Artikkelissa puhutaan moneen otteeseen yhteiskuntaopetuksesta kouluissa, ikään kun sillä olisi ratkaiseva rooli ymmärryksen muodostumisen kannalta. Olen vakuuttunut siitä, että samanlaiset tulokset saataisiin, vaikka sama testi olisi tehty samalle ryhmälle yhdeksännellä luokalla ennen jatko-opintovalintojen tekemistä, ennen kuin toinen ryhmä olisi sekuntiakaan päässyt nauttimaan sitä lukion erinomaista yhteiskuntatiedon opetusta. Kiinnostus ja edellytykset tarkastella yhteiskunnallisia ja sosiaalisia rakenteita analyyttisesti muodostuu kuitenkin kai huomattavasti varhaisemmassa vaiheessa ja se korreloi luultavasti vahvasti lukioonmenohalujenkanssa.

Tarkoitukseni ei ole osoittaa epäluottamusta lukio-opetusta kohtaan, mutta sen rooli yhteiskunnallisen kiinnostuksen muodostumisessa ei vaan voi olla niin ratkaiseva kuin mitä tässä taas halutaan väittää. On kai myös yleisesti hyväksytty fakta, että eliittilukioiden opetuksen laadulla ei juurikaan ole merkitystä hyvien yo-kirjoitustulosten saavuttamisessa, vaan ratkaisevampi on eliittilukiomaineen houkuttelema laadukkaampi oppilasaines, tässä mekanismi on samankaltainen. Myös eliittilukiossa muodostuvien sosiaalisten verkostojen laadulla lienee merkityksensä.

No, oppilasaines ja lukio-opetus ihansamamulle, oikeasti haluan kirjoittaa tuota seuraavaa olympiapostausta, vaikka tietenkin taas häpeän pateettisuuttani.