torstaina, helmikuuta 22, 2007

huumeilijat ja huumesensuuri

Välillä sitä luulisi elävänsä vapaassa maassa, mutta kuitenkin V-lehden tuorein numero on vedetty pois jakelusta sen huumeiden viihdekäytöstä kertovan artikkelin vuoksi. Hesarin mukaan kirjoituksessa muun muassa haastateltiin huumeita käyttäviä nuoria ihmisiä ja otsikossa kerrottiin, että huumeiden viihdekäyttö on suomalaisen juhlimisen arkea. Lisäksi kerrotaan vastaavan päätoimittaja Kaijärven sanoneen että Kun lehden kohderyhmä on nuoret kaupunkilaiset, niin ei ole mahdollista antaa kuvaa, että huumeiden käyttö on hienoa ja että siihen ei sisälly riskejä".

Birdy kirjoittaa eräästä katsomastaan huumedokumentista ja siinä olleista huumeilijoiden elämän tyhjyyden kuvauksista seuraavasti: Jos nuo säväyttävät kohdat eivät herätä huomaamaan, miksi huumeita ei kannata vetää, sitten ei herätä mikään. Olisi jotakuinkin maanpäällinen helvetti, jos normaali elämä (99% ajasta) olisi paskaa ja vain nappien kautta voisi tuntea olevansa elossa.

En tietenkään tunne huumeilijoita mitenkään laumoittain, mutta en silti, sorry vaan, usko sekuntiakaan, että mikään huume kykenisi itsessään tuottamaan kenellekään kyvyttömyyttä nauttia elämästä, vaikka aika usein huumeviehtymykseen johtaa läjä sellaisia ominaisuuksia, jotka voivat johtavat kyvyttömyyteen nauttia asioista;
sitoutumiskyvyttömyyttä, itseinhoa tai eksistentiaalituskaa. Birdy lienee arvellut, että huumeharrastuksen aloittamiseen liittyy valinta vaihtoehtojen a) 100% elämää ja b) 1% elämää välillä, mutta niin tarkoitushakuisesti huumeisiin viehtyneille kuin mitä lienee tuossa kontekstissa tarkoitetun, vaihtoehdot ovat kai kuitenkin 1% elämää tai 0% elämää. Sinänsä olen kyllä aika paljon samaa mieltä Birdyn kanssa siitä, että elämänhankkimisessa kannattaisi ensisijaisesti preferoida muita keinoja.

Hii, ruma huumeilijoidensyyllistämis- ja uhriuttamistaipumukseni lienee ainakin osittain peräisin minuun vaikutuksen tehneestä Alice Millerin Christiane F.:sta, huumeilevasta psykoanalyysipotilaasta Alussa oli kasvatuksessa (saks. Am Anfang war Erziehung), jonka psyykestä löytyi muistaakseni ehkä miljoonaviisi päihdetaipumusta vahvistavaa syytä.

En tiedä ehkä ketään, joka olisi välttynyt siltä tärkeältä tiedolta ja totuudelta, että huume tappaa ja koukuttaa kaikissa muodoissaan, väistämättä ja poikkeuksetta. Gladwell kirjoittaa muuten Tipping Pointissa myös siitä, miten huumeilussa on siistiä se päteminen ja toisten yläpuolella oleminen, mikä paljolti muodostuu juuri kuolemallaleikkimisfiiliksestä sekä lainvastaisuudesta - molemmat valistuspropagandan aktiivisesti tuottamia ja vahvistamia mielikuvia.

No kuitenkin, V-lehden sensuroima artikkeli löytyy pdf:na täältä ja tekstinä täältä. Postaisin mielelläni vielä vähän pomminrakennusohjeita mutta tuollaisen sensuroitavan materiaalin lukeminen horjutti sielullista terveyttäni niin että en ehkä kykene.

lauantaina, helmikuuta 17, 2007

vaalikoneista

Olen samaa mieltä kaikkien öitä valvoneiden ehdokasraukkaparkojen kanssa: vaalikoneet ovat typeriä. Miksi ei ole sellaista vaalikonetta, johon äänestäjätkin voisivat rekisteröityä, tallettaa omia vastauksiaan ja kommentoida kysymyksiä? Myös mahdollisuus ladata omat vastaukset omalle tietokoneelle jossain fiksussa formaatissa olisi tärkeä.

Teknisesti olisi helppoa toteuttaa myös mahdollisuus tarkastella kuhunkin kysymykseen tietyn vaihtoehdon valinneita ehdokkaita, mutta eipä tätä ole juuri tehty. Ainakin minua kiinnostaisi kovasti tietää, että ketkä nimenomaiset ehdokkaat kannattavat Muhammed-pilakuvien julkaisemisen saattamisen rangaistettavaksi, turvapaikanhakijoiden johdonmukaista käännyttämistä, eläkkeiden nostamista, EU:sta eroamista tai muuta älytöntä, jotta heistä tietäisi vihablogata. Myös yhteen moniselitteiseen kysymykseen liittyvät selventävät kommentit olisi kivaa voida lukea yhteen pötköön, ilman, että joutuu navigoimaan ja scrollailemaan ihan kohtuuttomasti.

Missä sitäpaitsi ovat kaikki Web2.0-hengessä toteutetut mashupit, joissa olisi yhdistelty eri vaalikonevastauksia ja niiden perusteella generoitu ehdokkaille niiden perusteella persoonallisuusprofiileja tai ristiintaulukoitu eri kysymysten vastauksia, etsitty korrelaatiota esimerkiksi Natoon ja opintotukiin liittyvistä kysymyksistä. Entä miksei kukaan ole koonnut eri ehdokassivustojen linkittyneisyydesta ja teemoista mitään webvisualisointeja, joita kuitenkin on saatavilla kirjoihin, uutisiin ja ties mihin liittyen?

Ehdokas.fi sentään tarjoaa kivasti feediä ehdokkaiden blogeista.

Ylen vaalikoneessa oli jännittävät vaihtoehdot ilmastonmuutoksen hillitsemiskeinoiksi, kiinnittikö kukaan muu huomiota?

  • verotetaan päästöjä tiukemmin
  • asetetaan päästöille tiukemmat rajat
  • kehitetään ympäristötekniikkaa
  • säästetään energiaa
  • luovutaan talouskasvun ihannoinnista
  • erityistoimia ei tarvita

Halutaankohan ympäristötekniikalla tässä siis tarkoittaa capture & storage -menetelmiä, uusiutuvien enegianlähteiden käyttöönottoa, kuudetta ydinvoimalaa vai ehkä näitä kaikkia? Onko kaikki energiankäytön tehostaminen rajattava tämän ulkopuolelle, koska se on tarjolla erillisena vaihtoehtona? Vai odotetaanko sittenkin kaikki ongelmat ratkaisevaa kylmäfuusiota? Onko päästökauppa verottamista vai päästöille rajojen asettamista vai onko se ehkä kysymyksien asettelijoiden mielestä niin huono ratkaisu, että sitä ei katsottu maininnan arvoiseksi? Onko ehdokasparkojen todella valittava näistä vaihtoehdoista?

Vaalikoneissa pitäisi myös voida tarkastella kaikkia ehdokkaita vaalipiiristä riippumatta, koska sopivan ehdokkaan löytämisen lisäksi niiden keskeinen funktio on tarjota äänestäjille mahdollisuuksia prosessoida omia poliittisia mielipiteitään ja ehdokkaiden rajoittaminen tiettyihin vaalipiireihin vaikeuttaa tätä merkittävästi. Minua voisi kiinnostaa kovasti, että miten esimerkiksi Mikko Rauhalan ja minun poliittinen ajattelu yhtenisi, mutta irc-gallerian vaalikonetta lukuunottamatta juuri missään vaalikoneessa ei ole mahdollista valita nähtäväkseen usean vaalipiirin ehdokkaita. Vihreiden läsnäolo IRC-galleriassa on aika vakuuttava, vaikka Kokoomusnuoret johtavatkin jäsenmäärässä 443-177. Muut ehdokkaat eivät juuri ole kyenneet ottamaan tätä mediaa haltuun.

Myspacea hallitsee ehdokkaista ehkä vakuuttavimmin Anni Sinnemäki. Tanja Saarela, Matti Vanhanen ja Sauli Niinistö ja Urho Kaleva Kekkonen (ai joo oho, eihän se olekaan tässä skabassa enää mukana) ovat myös läsnä, mutta tekstit näyttäisivät olevan kopioitu wikipediasta eivätkä kampanjapäälliköt liene olleet näitä artikkeleja organisoimassa. Kekkosen kaverilistalla näyttäisivät olevan Idi Amin, Jeesus, Nixon, Fonzie ja Darth Vader, vaikuttavaa.

The Good Girl - kevyttä feelgoodpornoa

Zache nosti hiljattain tietoisuuteeni The Good Girlin, ensimmäisen Creative Commons-lisensoidun pornoelokuvan.

Elokuvan on ohjannut ruotsalainen Erika Lust ja tuottanut Lust Films. Heti Lust Filmsin etusivulla pitää osata valita, että pitääkö miehistä vai naisista, varmasti paha tilanne monille - voin sitäpaitsi molemmat vaihtoehdot katseltuani kertoa, että molemmat toteutukset ovat ihan, hmm, stimuloivia.

Oli hauska nähdä tunnetusti karmivien ruotsalaisten feministien tehneen jotain rakentavaa, kivaa ja leikittelevääkin. The Good Girl on hyväntuulinen päiväunifantasia satunnaisesta kohtaamisesta, rajojen rikkomisesta, vapautuneisuudesta, ilosta ja nautinnosta.

Alex (Claudia Claire) is a smart and succesful businesswoman, a good girl who thinks a lot about sex but usually doesn't act on it. Her friend Julie challenges Alex to be more active and to try more risky affaires.

THE GOOD GIRL is the classic "pizza guy" porn flick revisited by Erika Lust, an indy porn director who added humour, passion and a female perspective to this porn cliche.


Ok, jos minun pitäisi kirjoittaa oikeasti fantastisia fantasioita, niin kirjoittaisin vähän yhtäaikaisempia orgasmeja ja näyttäisin myös miehen kasvoja. Lisäksi maisemoisin sinänsä ihan hienosta tiiliseinäkulissista sähköjohdot vähän paremmin piiloon. Tosin, Wikipediasta juuri ulos äänestetyllä Pokefoorumilla, suurella vertaistukifoorumilla laajaa yleisöä koskettavista tärkeistä asioista, juuri nämä asiat vaikuttaisivat eniten dissatuilta. Olen myös vakasti sitä mieltä, että elämälle vieras kasvoille ejakuloimistraditio on peräisin ajalta ennen e-pillereitä tai muuten vaan ehkäisyvalistuksen ja muun sivistyksen saavuttamattomissa lymyilevistä kansankerroksista.

Tässä elokuvassa myöskään hyvä tyttö/paha tyttö -vastakkainasettelu ei ollut häiritsevän mauton, vaan toi kivasti jännitystä. Lataa elokuva täältä. Tarvitset Quicktimen nähdäksesi elokuvan, mitä käytäntöä kyllä joissain määrin dissaan.