urbaaneja Q-sattumia ja muitakin vähän

Joskus elämä on vaan todella hämmentävää (kuten eilen 21 grammassakin: miten voikin siirtosydämen saanut mies ajautua suhteeseen sydämensä ex-omistajan lesken kanssa ja sitten olla kuolemaisillaan hylkimisreaktioon juuri sillä hetkellä kuin olisi kriittinen hetki kostaa sydämensä ex-omistajan kuoleman aiheuttajalle - ei tapahtuisi oikeassa elämässä, mutta joskus on kerronnan kannalta välttämätöntä: eipä ollut huono elokuva).

Olin vienyt erään ystäväni Namibian-vaihdon ajaksi hoitoon saamani huonekasvit hoitoon erään toisen ystäväni luokse, koska itse olin kesän poissa Qsta. Namibiasta palattuaan ystäväni kuitenkin kokee suurta palaamisen ja uuden elämän aloittamisen riemua ja päättää osallistua Amnestyn kokoukseen, joka sattumalta sillä kertaa pidetään tämän toisen ystäväni kotona, missä Namibiasta palannut ystäväni tapaakin omat huonekasvinsa. Aika hauskaa tällainen. On kyllä ymmärrettävästi todennäköistä, että samassa kaupungissa kaikki samankaltaisista asioista kiinnostuneet yksilöt tuntevat toisensa jotain kautta, mutta kuitenkin, vähän omituista, että ajautuu kylään omille huonekasveilleen.

Keväämmällä oli myös toinen hauska tilanne, jossa tarjosin Qta asuttavaksi väliaikaisesti asunnottomalle (juuri vaihdosta saapuneelle) ystävälleni ja tunnin kuluttua sattumalta tapasin toisen ystäväni, jonka luokse tämä asunnoton ystäväni olisi muuttamassa viikon kuluttua. Sananvaihto oli kypsää ja ymmärtäväistä:

"Näin X:ää, ja annoin hänelle avaimeni, koska hän muuttaa minun luokseni."
"Minunpas!"
"Eipäs kun minun!"
"Ei kun minun!"
(naurua)

Tällaiset satunnaiset kohtaamiset ja yllättävät linkit eri ihmisten välillä ovat minusta kaupunkilaisuuden yksi olennainen piirre, josta kovasti nautin. On upeaa, että vain lyhyen pyöräily- tai bussimatkan säteellä asunnostani asuu niin monia kymmeniä ihmisiä, joiden kanssa olen lukenut niin paljon samoja kirjoja, seuraan samoja medioita, käytän samoja tietokoneohjelmia, käyn samoissa kahviloissa, kirjastoissa, teattereissa ja keikoilla tai olen huolestunut samoista globaaleista muutosilmiöistä.

Maaseudulla, jossa kaikki jo valmiiksi tuntevat kaikki (yleistän, tiedän, mutta retoriikka vaatii), syntyy kohtaamisia uusien ja mielenkiintoisten ihmisten kanssa harvoin, erityisesti, koska kaikki liikkuvat autoilla paikasta toiseen ja pysähtyvät vain hoitamaan asiansa kaupassa, pankissa, apteekissa tai postissa. Joutilasta oleilua julkisissa tiloissa tai kulkemista katutilassa ei ole, eivätkä ihmiset ryhmäydy samankaltaisuuden perusteella, sillä otos on niin pieni, että marginaalisimmmille mieltymyksille ei välttämättä löydy yhtä useampaa harrastajaa. Samankaltaisuus syntyy saman ympäristön jakamisesta, mutta se voi helposti jäädä kovin ohueksi, koska se ei ylety globaaleihin tai mikroskooppisiin ilmiöihin. Yhteisön paine ei millään tavalla tue mielenkiinnon kehittymistä oman arkipäivän (joka on sitä yhdistävää ja identiteettiä tukevaa liimaa) ulkopuolelle, toisin kuin kaupunkiympäristössä, jossa maailma on edustavammin esillä asukkaiden suuremman diversiteetin, taiteen, arkkitehtuurin ja hallinnon (jossa suuremman yksikkökoon vuoksi joudutaan huomioimaan suurempien mittakaavojen ilmiöitä) kautta.

Olen niin onnellinen, että nyt kesän loputtua voin taas siirtyä taas takaisin kaiken siihen ympäristöön, jota rakastan, jossa viihdyn ja jota kohtaan tunnen mielenkiintoa. Onnea 25-vuotiaalle Kirjakahvilalle, pahoittelen, että en päässyt juhliisi eilen.