Luonnollisesti Suomen ja EU:n virallinen politiikka on tavoitteiden saavuttamiseksi ollut olla kiltti Libyalle ja lakaista ongelmia maton alle, mutta yksilönä minulla on vapaus ja ilo voida sanoa se, mitä moni muu ei voi sanoa: Libya on 83% lukutaitoprosentistaan huolimatta edelleen karmea diktatuuri ja se suostuu leikkimään demokratia- ja ihmisoikeusleikkejä vain, jos sille maksetaan siitä. (Ok, nyt luin IHT:sta, että Sarkozy oli vakuuttanut, että vastapalveluksia ei tehdä rahassa, mutta mitä muuta voisi tarkoittaa yhteistyö Libyan infrastruktuurin ja terveydenhoidon kehittämiseksi?)
On vastenmielistä, miten kaikki diktaattorit aina osaavat löytää oman hallintonsa välinpitämättömyyden ja tehottomuuden uhreille ulkopuoliset syylliset. 426 lasta sai HIV-tartunnan sairaalan epähygieenisten käytäntöjen vuoksi ja ulkomaalaisista sairaanhoitajista tehtiin syyllisiä kiduttamalla. Vanha ja toimiva keino, hyvää toimintaa Libyalta. Kansalaiset vaativat kuolemanrangaistusta ja sen he saivat, ketään ei kiinnostanut kyseisen sairaalan (tai minkään muun libyalaisen sairaalan) hygienian kehittäminen, jottei vastaavaa tapahtuisi jatkossa. Kaikkein nerokkainta oli uskotella kansalle, että taustalla on CIA ja vihamielisten hallitusten juoni.
Näihin aikoihin, vain vähän aikaa Abu Ghrabin kidutustapausten jälkeen, USA:n uskottavuus ei ollut erityisen vahva ja Yhdysvaltojen kritisoitua Libyan oikeuslaitosta kuolemantuomioista libyalaiset polttivatkin Yhdysvaltojen lippua kulkueissa, joissa ihmiset kantoivat sekä Abu Ghrabin uhrien ja HIV-infektoituneiden lasten kuvia. Näiden kahden tapahtuman kytkeminen yhteen lienee tuntunut Libyassa hyvinkin luontevalta, varsinkin, kun oikeuskäsitys on niin toinen. USA:n (ja tuskin kovin monen muunkaan länsimaan) ei Libyan mielestä ole oikeutettua arvostella libyalaista oikeuslaitosta Abu Ghrabin jälkeen.
Mutta mainiota, diktatuurit voivat aina hyvin, kun vaan vihollisia riittää. Gaddafilla lienee edessään vielä monta paksua vuotta Libyassa - hyvä sille.
tiistaina, heinäkuuta 24, 2007
Diktatuurit voivat hyvin, kun on riittävästi hyviä vihollisia
Lähettänyt
Tea
klo
17:34
Tunnisteet: idealismi, ihmisoikeudet, kansainvälinen politiikka
sunnuntaina, heinäkuuta 22, 2007
Vélib ja kaupunkikulttuurin selviytyminen
En ikinä ole ollut erityisen viehättynyt Pariisista tai ranskalaisuudesta (mihin varmasti vaikuttaa se, että en osaa sanaakaan ranskaa), mutta nyt tunnen elämäni ensimmäistä kertaa hinkua matkustaa Pariisiin, kun siellä on käytettävissä 10600 kaupunkipyörää. Pyörien antaminen kaupunkilaisille (käsite kattaa tässä myös turistit) on niin kaupungin antamista kaupunkilaisille. Vaikka metrot ja raitiovaunut ovat miljöinä kiehtovia ja ilman niiden kokemista kaupungissa ei voi sanoa todella käyneensä, ovat ne kuitenkin monissa tilanteissa pyörään nähden aivan toissijaisia kulkuvälineitä.
Velib riders, malias 15.7.
Tietenkin on surullista, että pariisilaiset maksavat pyörimisvapaudestaan myymällä kaupunkitilaa mainoskäyttöön. On surkeaa, että oikeat, olemassaolevat ja merkitykselliset kadut täytetään merkityksettomillä ja mielikuvituksettomilla mainosjulisteilla. Olisin kyllä valmis myymään vähän Pariisia oivaltaville, kaupunkielämään liittyville, kontekstia hyödyntäville ja stereotypisoimattomille mainoksille, mutta ach, kuitenkin kadut täyttyvät aina näistä "meidän äiti tekee kaikille ruoan"- ja ruma tarkoittaa hammasrautoja ja silmälaseja-moskasta.
On surullista, miten kaupungit monotonisoituvat ja elämä niissä kuihtuu, kun vuokrat kohoavat freelancereiden, muusikoiden ja runoilijoiden ulottumattomiin. Brooklynissa kasvanut Isa Chandra Moskowitz (fanitan!) kertoo VwaV:n esipuheessaan nuoruudestaan:
I was often confused and searching for real meaning - I knew there was to more life than getting into fistfights with other big-haired girls in our crappy mall. So I started going to Manhattan with my best friend. And it wasn't the Manhattan we know today - that of tenement-turned-luxury apartment and Sex and the City wannabes. It was exciting and artistic and "skateborading is not a crime" and "Whose frigging park? Our friggin park!"
Ja vaikka kaupungin ilme ja sielu eivät katoaisi vuokrapaineen vuoksi, niin tehokkaan kulttuuri- ja kaavoituspolitiikan myötä niistä pääsee kyllä eroon. Turussa tämä osataan. Samanaikaisesti tuhotaan tehokkaasti kaupunkikuvan viimeisiäkin historiallisia kerrostumia, Ylioppilasteatteri karkotetaan tiloistaan, taiteilijoiden käyttöön osoiteta työtiloja ja Taideakatemian toiminnan rajoittamisuhka viestii sekin ikävästi taiteilijoiden olevan tarpeettomia ja turhia. Lisäksi budjetoidaan varoja suurten taideinstituutioiden tehottomaan ja jäykistyneeseen toimintaan sekä toriparkkiin (ainoana tavoitteenaan tyydyttää olemassaolevaan parkkihalliin nähden vastakkaisella puolella toria sijaitsevien kaupallisten toimijoiden katkeruus). Lisäksi Turkua, kuten kaikkia muitakin Suomen kaupunkeja tappavat hitaasti mutta varmasti citymarketit, ideaparkit, sellot, isot omenat, ikeat ja prismat.
Tykkään kovasti tästä turkulaisten taiteilijoiden väsäämästä kulttuuripääkaupungin feikkisaitista: Turku Euroopan alakulttuuripääkaupungiksi 2011. Aito on tietenkin nimeltään Turku Euroopan kulttuuripääkaupungiksi 2011. Go Turku, tässä on mahdollisuuksia!
lauantaina, kesäkuuta 30, 2007
Dieselin ilmastokampanja
Tämä Dieselin ilmastokampanja on nyt jo aika vanha juttu, julkaistu vuoden alussa, mutta viime viikolla järjestetyissä Cannesin mainosskaboissa se palkittiin hopeisella leijonalla, joten siksi nyt nämä nähtäväksi nyt.
Dieselin ilmastokuvastohan on aika positiivista ja kivaa, aurinko paistaa ja kulttuuriperintö esittäytyy uudessa ympäristössään kivana taustana mallien mielikuvitukselliselle elehtimiselle. Tämä käsitys ilmastonmuutoksen seurauksissa ei kyllä erityisen vahvasti ole linjassa sen käsityksen kanssa, mitä niistä yleensä arvellaan: talouden tuottavuuden ja kuluttajien ostovoiman arvellaan laskevan rajusti, joten Dieselin kledjuissa poosaaminen tullee jäämään entistäkin vähemmälle, taustamaisemista riippumatta.


psykoanalyysin ihmiskuvasta
Veloenassa on pohdittu täydellistä ihmistä. Kaikkein kiinnostavinta minusta olisi tietää, että minkälainen terveen ihmisen normi ohjaa mielenterveysalan toimijoita, heitä, jotka oikeasti tekevät päivittäin päätöksiä ihmisten tulevaisuuksien suhteen.
Psykoanalyyttinen perinne on erittäin raskaasti ladattu erilaisilla oletuksilla terveestä ihmisestä ja normaalista elämästä. Harmillisinta on ehkä se, että psykonaalyysin käsitykseen terveestä ihmisestä kuuluvat vahvasti sellaiset normatiiviset käsitykset sukupuolisuudesta ja seksuaalisuudesta, joiden ylläpitäminen on kaikin tavoin vahingollista (miehet haluavat naisia ja naiset haluavat miehiä, miehet ovat hallitsevia ja naiset ovat alistuvia).
Psykoanalyysilla ei oikeastaan juuri ole keinoja auttaa ihmisiä vapautumaan neurooseistaan, elleivät he samalla alistu luopumaan niistä persoonallisuutensa osista, jotka eivät vastaa psykoanalyysin käsitystä terveestä ihmisestä. En tällä luopumisella tarkoita sitä, että ihmiset tietoisella päätöksellään hylkäisivät piirteitä itsestään, mutta luopumista on jo se, että hyväksyvät analyytikkonsa näkemyksen siitä, että se on epätervettä, syntynyt tiettyjen vaiheiden kautta ja että siitä eroonpääseminen on välttämätöntä neuroosista vapautumisen kannalta. Koska koko länsimäinen psykoterapiaperinne kuitenkin pohjautuu psykoanalyysiin, olisi kiinnostavaa tietää, että miten vahvat jäljet psykoanalyysin nämä perinteet ovat siihen jättäneet.
Toinen psykoanalyysissa minua rajusti rieponut asia on sen yhteensopimattomuus moraalin kanssa: moraalinen käyttäytyminen selitetään useimmiten jollain alemmuuden- ja syyllisyydentunteella, eikä terveellä ihmisellä tule olla kaipuuta sellaiseen. Näin ehkä onkin, mutta on toki surkeaa, että kaikki suuret utilitaristit ja aikaansaajat näin tulevat väistämättä luokitelluiksi epäterveiksi ja että puhtaasti utilitaristisia motiiveja ei näin olekaan - jalosieluisinkin utilitaristi pyrkiikin vaan vapautumaan omista syyllisyydentunteistaan. Haluaisin maailman, jossa älylliseen utilitarismiin pyrkiminen olisi kaiken psyykkisen kehityksen tavoitteena, se olisi oikeaa harmoniaa ja täydellisyyttä.
keskiviikkona, kesäkuuta 20, 2007
sosiaalinen paine ja pyyhkeiden kierrätys
Ruispalamainoksissa usein nähty Suomen suosituin leipä-sloganin sekä ainakin Toyota Avensikseen, Nissan Primeraan, Volvo S60:een ja Ford Mondeoon liitetyn liitetty luokkansa ostetuin auto-sloganin käyttö lienee ihan perusteltua, vaikka onkin vaikea uskoa, että ne vetoaisivat keneenkään. Yhteisön paine sekä normeihin mahtumisen tarve ovat kuitenkin hämmästyttävän suuria.
Robert Cialdinin tekemässä tutkimuksessa (via LiveScience) hotelliasiakkaita pyrittiin kannustamaan pyyhkeiden pesemisen vähentämiseen - tiedättehän käytännön, jossa pyyhkeen voi halutessaan asettaa tietylle telineelle, jolloin sitä ei vaihdetakaan automaattisesti joka päivä? Hotellin asiakkaille viestittiin kolmella eri viestillä:
- Help Save The Environment + luonnonsuojelulliset näkökohdat
- Help Save Resources For Future Generations + energiansäästölliset ja tulevaisuudelliset näkökohdat
- Partner With Us To Help Save The Environment + yhteistyötoiminnalliset näkökohdat
- Join Your Fellow Citizens In Helping To Save The Environment + väittämä siitä, että suurin osa hotelliasiakkaista jo uudelleenkäyttää pyyhkeensä.
Viimeinen väittämä oli 28% tehokkaampi kuin kolme muuta. Tämä on ehkä pointti, joka kannattaa muistaa.
lauantaina, toukokuuta 12, 2007
Euroopan viisut
Tänään Euroviisut. Katsoin semifinaalin torstaina Idalla sattumalta juna-asemalta löytämäni V-V:n seurassa. On ollut kivaa seurata Euroviisuja, kun Suomikin on selviytynyt urakasta ihan perusjeeshyvin. Semifinaaleissa nähty väliaikashow oli minusta epäonnistunut sellaisena suomalaisuuden kuvauksena, joksi se lienee ollut tarkoitettu. Mytologiasta voi ja kannattaa ammentaa, mutta silloin se kannattaa tehdä tyylipuhtaasti. Sekoittaa voi vertikaalisesti, mutta ei horisontaalisesti, det vill säga att suomalaisuuden ajallisia kerrostumia voi yhdistää, mutta ei eri eurooppalaisia mytologioita, ellei kontekstista käy jollakin tavalla ilmi, että mikä on tavoite. Taiteellisesti, teknisesti ja tanssillisesti kokonaisuus oli toki hieno, mutta tarina ei toiminut tai sitten aivoni olivat taas liian pienet.
Minun henkilökohtaiset kaikkien aikojen suosikkieurolauluni ovat L'oiseau et l'enfant, Ein Bißchen Frieden ja Diva. Haluan nähdä Euroviisuissa yhtenäisen Euroopan tunnetta; kokemusta siitä, että meillä on yhteinen kulttuurinen perusta sekä halu säilyttää vakaus omalla mantereellamme ja olla edelläkävijöitä globaalin hyvinvoinnin sekä ihmisoikeuksien ja tasa-arvon edistämisessä. EU:n virkatyönä käyntiinsaattamista eurooppalaisen identiteetin luomisen kampanjoista mitkään eivät ole niin hyviä kuin ESC.
Symppaan Euroviisuissa hyvää tarinankerrontaa, idealismia, erikoisella tavalla esiintuotua kansallista identiteettiä sekä hyvää huumoria. Tykkään tänä vuonna Ukrainan avaruushaitarisekoilusta, siinä mennään sopivasti kaikilla mauttomuuden ja huumorin rajoilla. Harmittaa, että Andorran idealistipunk ei päässyt finaaliin, siihen olin aidosti pettynyt. Jäljelle jääneistä suosikkini ovat omista irrationaalisista syistä Bulgaria, Georgia, Moldova, Serbia, Ukraina ja Unkari. Suomi ei ole kiinnostava, koska siinä ei ole mitään persoonallista eikä erikoista, vaikka Hanna onkin nätti ja biisi kantaa. Kontaktipintaa suomalaisuuteen, eurooppalaisuuteen tai mihinkään muuhun kiinnostavaan ei kuitenkaan ole riittävästi.
Euroviisut eivät ole mitenkään ihan vähän olleet Euroopan valtioiden keskinäisten erimielisyyksien selvittämisen väline:
- 1969 Itävalta kieltäytyi osallistumasta Euroviisuihin, sillä ne pidettiin diktaattori Francon hallitsemassa Espanjassa.
- Viisut vuonna 1971 voittanut Monaco ei kyennyt järjestämään viisuja seuraavana vuonna, joten Iso-Britannia tarjoutui.
- Vuonna 1975 Kreikka vetäytyi Ruotsissa järjestettävästä kilpailusta protestina Turkin Kyproksen invaasiota vastaan.
- Vuonna 1980 kahtena edellisenä vuonna voittanut Israel ei osallistunut kilpailuun ollenkaan, sillä kilpailupäivä osui holokaustin muistopäivälle.
Jään odottamaan USA:n, Australian ja Kanadan Euroviisuhakemuksia, Palestiinakin on jo jättänyt omansa.
lauantaina, toukokuuta 05, 2007
hiiristä, langattomuudesta, blogimiitistä ja diy-kuulokkeista
Minulle sopii hyvin olla samassa huoneessa elävän ja ehkä kuolleenkin hiiren kanssa, mutta ei kuolevan hiiren kanssa. Laitoin sellaisen pienen muovikorin hiirenräpsän päälle välttyäkseni kuulemasta sen mahdollista laukeamista ja hiiren viime hetkien vinkunaa siinä tapauksessa, että teloitus ei tapahdukaan silmänräpäyksessä. Yhdellä pienellä muovikorilla poistan maailmastani tappamisen ja väkivallan, kokeilkaa tekin, blink blink, näin vaan. Käytin Orthex-merkkistä vihreää koria, mutta jonkin muunkin merkkinen kori voi toimia.
Eilen sain Jonaksen (voisit poika btw postata sun blogiin joskus jotain) tietokoneen langattoman verkkokortin toimimaan, olin siitä ylpeä, sillä en mitenkään olisi uskonut kykeneväni sellaiseen. Löysin kuitenkin jonkun väsäämän valmiin moduulin, jonka sitten vaan pystytin. Minulla ei olisi muuten ollut rohkeutta yrittää mitään näin kunnianhimoista (pieni eläin, pienet aivot, jne), mutta Jonas oli kehunut sattumalta tällä viikolla tapaamalleen Välittäjälle mun kykyjä, joten oli ainakin uskottavasti yritettävä.
Torstaina menin suunnittelemattomasti blogimiittiin Nosturiin. Raahasin mukaani Nikon ja Välittäjän. Yritin myös Tärähtelijää, mutta se ei lähtenyt. Mikko oli yllätyksellisesti paikalla myös. Viivyin vain hetken, mutta ehdin jutella ihan vähän ainakin viehättävien Zepan, Satujattaren, Kulutusjuhlija-Juuson, MOS-Antin ja Äidin kanssa.
Postaan tähän vielä kuvan niistä Miehen aikoinaan väsäämistä kuulokkeista, joista ehkä vähän keskusteltiin. Kuulokkeisiin tarvittavat raaka-aineet ovat: 1 kpl kahdenistuttavia valkoisia kissankuppeja, 1 kpl kärpäslätkiä (yhdistämään kuulokkeita), 1 pari vanhoja sisäpuhelimia (kaiuttimet), 2 paria sukkahousuja (pehmusteet), 1 kpl rikkinäisiä nappikuulokkeita (johtoa ja plugi), muutama ruuvi ja vähän maalarinteippiä. Näitä ei tosin ole käytetty kuin yhden kerran, koska tilanteita, joissa samassa huoneessa on pakko katsoa kahta telkkaria kaksilla eri kuulokkeilla ei kuitenkaan satu kun kerran vuosisadassa. 
tiistaina, toukokuuta 01, 2007
vielä siitä pronssisesta
Vielä muutama yksityiskohta Viron pronssisoturi-tapaukseen liittyen:
- Venäjän tiedotusvälineisiin levisi huhu, että Viro aikoo pilkkoa pronssisoturin palasiksi ja tuhota sen täysin. Nyt Venäjän duuman lähettämä delegaatio oli pronssisoturin luona sen uudella sijaintipaikalla vieraillessaan tutkinut - ja löytänyt - selviä merkkejä muistomerkin pilkkomisesta. Samalla tehtiin myös ratsia tiloihin, joissa riehujia oli säilötty, mahdollisten verijälkien löytämiseksi. Niiden löytäminen ei kuitenkaan onnistunut. Tätä lukiessani nauroin ääneen. Jäämme nyt siis odottamaan Venäjältä ensimmäisiä uutisia, joissa esitetään teoria läntisen fasistivaltion toimista jälkien peittämiseksi.
- Vandaali 1:
- Bus ticket to the town centre...1$
- 3 beers and a bottle of vodka to get you going...13$
- Fine for vandalising a kiosk...800$
- Picture of you stealing hygienic towels for your girlfriend...Priceless
- Bus ticket to the town centre...1$
- Vandaali 2:
- Getting a tourist trip visa...50$
- Bus ticket from the border of Russia...13$
- Night at a hotel...99$
- Sending you back to Russia with robbing Libresse and having the change to say "Hello world - we are not criminals, we are from Russia" via BBC...Priceless
- Getting a tourist trip visa...50$
- Loistavia kuvakollaaseja. Uuden ajan ikonit uuden ajan mainonnassa, mukana mm. Benetton, Hugo Boss, Sprite ja Diesel.
- Aljoshan uusi sijoituspaikka osoittaa tahattomasti samalla kunnioitusta II maailmansodassa kuolleille homoille, sillä muistomerkki on ilmeisen tahattomasti sijoitettu vaaleanpunertavilla laatoilla päällystetyn kolmionmuotoisen alueen päälle. Tahattoman yhdenmukaisuuden esimerkiksi Amsterdamissa sijaitsevan Homomonumentin kanssa huomasi Ancientboy.
Lähettänyt
Tea
klo
11:46
Tunnisteet: ihmiset, kansainvälinen politiikka, lystikkäät jutut, media
maanantaina, huhtikuuta 30, 2007
lauantaina, huhtikuuta 28, 2007
idealismista, vapaudesta ja raivoamisesta
En yleensä koe erityistä viehtymystä sotkeentua maailmanhistoriallisiin ja maailmanpoliittisiin asioihin, koska en niistä juuri mitään tiedä ja olen niiden suhteen yliemotionaalinen; en kykene lukemaan Ihmisoikeuksien julistusta palan nousematta kurkkuun ja joskus lukioaikoinani sain kauhean itkuraivarikohtauksen Amsterdamissa Anne Frankin talomuseon edessä, koska olin vakuuttunut, että museon vierailijat eivät ymmärrä asiasta mitään ja tuhoavat koko Anne Frankiin liittyvän symboliarvon. Kärsin aika paljon tästä tunteellisuudestani ja pidän epäoikeutettuna antaa sen vaikuttaa kaikkeen tekemiseeni. Samantyyppisestä taustasta nousee kuitenkin viehtymykseni vapaita ohjelmistoja, eheää ihmisten välistä vuorovaikutusta sekä ilmastonmuutoksen ehkäisemistä kohtaan, joihin harrastuksiin kuitenkin käytän suuren osan elämästäni. En taida itseasiassa langeta kovin kauas mastomäkeläisestä idealismista, vaikka itse mieluummin käytänkin toisenlaisia retorisia ja toiminnallisia keinoja.
Nyt kuitenkin Tallinnan tapahtumat tulevat niin lähelle, että en voi olla oksentamatta siihen liittyviä ajatelmiani tekstiksi tänne. Minusta tässä on kaksi tasoa, historiallinen ja nykypäivällinen, joilla on vahvoja suoria kytköksiä toisiinsa.
Toisen maailmansodan punaveteraanit, jotka sankarillisesti pelastivat maailman fasismilta, eivät olleet poliitikkoja, eivätkä intomielisesti kommunismia kannattavia valtio-oppineita. He eivät voi nähdä, kuinka muistomerkki, joka heille edustaa voittoa äärimmäisestä pahuudesta, fasismista, edustaa toisille taas kommunistisen totalitarismin tuottamaa väkivaltaa, kyydityksiä, salakuuntelua, sensuuria ja korruptiota. En nyt tietenkään tiedä, mutta voisin helposti kuvitella, että uskollisuutensa Neuvostoliittoa kohtaan osoittaneet sotaveteraanit lienevät kuitenkin saaneet suhteellisia etuja totalitarismin sisällä niin, että sen ahtaus ja pahuus ovat tullut koetuksi lievempinä. Voin helposti ymmärtää sen hyvän puolella, pahaa vastaan- mielikuvan, jota punaveteraanit keskuudessaan itseensä liittävät.
Lisäksi tässä on se sama asetelma, kuin Länsi-Euroopankin mellakoissa; väärinymmärretyksi itsensä kokeva vähemmistö on räjähdysherkkää ja yltyy silmittömään tuhoamisintoon välittömästi sopivan yllykkeen saatuaan. Selasin vähän vironkielistä blogistaniaa (joka ei tänään näytä kirjoittavan mistään muusta kuin Tallinnan mellakoista). Tänään sattumalta Tallinnassa pidettävään Euroopan Vasemmistopuolueen hallituksen kokoukseen osallistuvat länsi-eurooppalaiset vasemmistolaiset olivat ainakin tokaisseet eräälle aktiiviselle vasemmistolaiselle bloggaajalle, että vastaavanlaiset tapahtumat ovat heillä aivan arkipäivää ja että he rinnastavat nämä mellakat täysin vastaaviin mellakoihin Länsi-Euroopassa.
On aika hurjaa nähdä tuubista (dissaan tosin niitä, joihin on ripattu päälle Rage Against The Machinea), miten nuoriso, ja huomionarvoisena pidettäköön seikkaa, että nimenomaan venäjänkielinen nuoriso, raivoaa ja tuhoaa kaikkea käsiinsä osuvaa. Ach, taas niin puhdas kleiniläisen kateuden ilmentymä. Puren rintaa, joka minua ruokkii, koska se ruokkii minua epäsäännöllisesti, eikä riittävästi minun tarpeitani huomioiden. On varmasti nautinto rikkoa niiden kioskien ja myymälöiden ikkunoita, joiden myymiä tuotteita ei ole varaa ostaa ja on nautinto rikkoa bussipysäkkejä, jotka ovat kauniimpia ja parempia kuin neuvostoaikana, mutta siltikin vironkielisen enemmistön tuottamia. Sitä paitsi voin niin kuvitella, miten hajottavaa on elää virolaisessa markkinataloudessa ilman mahdollisuuksia esimerkiksi korkeakoulutukseen, yhteiskunnalliseen keskusteluun osallistumiseen ja valtamedioiden seuraamiseen. Neuvostoaikana kaikilla oli sentään suunnilleen samanlainen riski joutua viranomaisten mielivallan kohteeksi, nyt yhteiskunnassa menestymisen ratkaisee valtakielen osaaminen.
Viron Idolseissakaan ei yksikään venäläistaustainen ole päässyt finaaliin, vaikka karsinnoissa he olivat vahvastikin edustettuina. Tämä on enemmänkin kyllä lasikattoja; venäläisyyteen liittyy valtaväestössä niin paljon negatiivisia assosiaatioita, että heihin ei tule samaistuttua, eivätkä he tule äänestetyksi kilpailussa eteenpäin. (Vähän samoin muuten kävi Saksan Idolseissa, jossa tummaihoinen, mutta kilpailun parhaiten laulava Francisca Urio putosi. Siis oikeasti, voisiko muka Suomen Idolseissa ikinä nähdä tällaista tai tällaista esitystä?)
En ymmärrä sanaakaan venäjää (lukuunottamatta ilmaisuja "kukko", "norsu", "odotapas vain" ja "minä kuolen"), mutta olen antanut itselleni kertoa, että venäläisissä tiedotusvälineissä tapahtunutta esitetään niin, että poliisit olisivat käyttäytyneet aggressiivisesti venäjänkielisiä mielenosoittajia kohtaan ja että suuret kansanjoukot olisivat osallistuneet väkivaltaisuuksiin sympatiasta polisin epäoikeudenmukaisesta kohtelusta kärsiviä venäläisnuoria kohtaan. Voin hyvin kuvitella, että venäjänkielisten nuorten riehumiseen on yhtynyt runsaasti markkinataloudessa heikosti pärjääviä vironkielisiä nuoria, mutta en hetkeäkään epäile, etteikö koko mellakka olisi jäänyt syntymättä ilman ahtaalle puristetun vähemmistön aloitetta. Samoin minun on vaikeaa nähdä motiiveina mitään muuta kun riehumisen, rikkomisen ja itseilmaisun tarpeita, sympatia venäläisväestöä kohtaan tuntuu kyllä liioitellulta.
Voin vaan kuvitella, mitä niiden venäjänkielisten koulujen historiantunneilla opetetaan, joissa vuosittain 9. toukokuuta, II Maailmansodan päättymispäivänä (Länsi-Euroopassa Victory Dayta vietetään jo päivää aikaisemmin), tai 23. helmikuuta, entisenä Puna-armeijan vuosipäivänä muistellaan puna-armeijan sankareita ja jolloin pukeudutaan neuvostoarmeijan juhla-asua muistuttaviin asuihin. Ei ole vaikeaa ymmärtää sitä, että venäläisen identiteetin rakentamiseen ei löydy paljon palikoita neuvostonostalgian ulkopuolelta, kun suoraa kytköstä nyky-Venäjään ei ole, eikä Putin-kulttikaan vielä ole riittävän vahva kantaakseen myös rajan yli. Silti on kammottavaa, että valtaväestöön ei ole kyetty integroitumaan niin paljon, että olisi voitu nähdä miten paljon kaikki vastaava symboliikka heille edustaa väkivaltaa, epäoikeudenmukaisuutta, julmuutta ja mielivaltaisuutta.
Pakko kyllä sanoa, että Viron (51-vuotias, mutta ei kyllä päivääkään yhtään Jyrki Kataista vanhemman tai vakuuttavamman oloinen) pääministeri ei paljon pelkää. Diplomaattisuhteiden mahdollinen katkeaminen Venäjän kanssa ei liene ihan pieni asia. En tiedä, että olisiko pieni valtio mitenkään vakuuttavammin enää voinut todistella kuulumistaan länteen ja Eurooppaan tai että olisiko pääministeri voinut keksiä tehokkaampaa vaaliasetta kuin kiilan lyömisen etnisten ryhmittymien väliin.
Oli kuitenkin aika vahvasti ennustettavissa, että muistomerkin siirtämisestä tulee suuri ulkopoliittinen ongelma, kun Lihulan patsaastakin aikoinaan tuli, vaikkakin pienemmässä mittakaavassa. Silloin oli kyse muistomerkistä vastakkaisella, saksalaisten puolella taistelleille virolaisille, joiden mielellään tulkitaan taistelleen vapaan Viron puolesta, bolshevismiä ja miehitystä vastaan, vaikka voisin kuvitella, että myöskään Saksan armeijan aikomukset Viron suhteen eivät olleet mitenkään erityisen kiltit.
Kuka voi jaksaa aina velloa niin suuressa itsepetoksessa, kun näiden konfliktien kaikki osapuolet näyttäisivät vellovan? En myöskään ole kuullut kenenkään patsaan siirtoa kannattavan vakuuttaneen venäläisväestölle, että kysymyksessä ei ole kannanotto venäläisiä tai venäläisyyttä vastaan, vaan miehitystä ja väkivaltaa, joiden symbolina patsas valtaväestön silmissä on.
Viron hallituksen ja pääministerin sivut eivät vastaa pingiin.
perjantaina, huhtikuuta 20, 2007
tuunaaedustajasi.fi
Olen tehnyt viime aikoina aika paljon tätä. Terävää palautetta mm. Oikeita totuuksia- ja Mainonta on syvältä II-blogeissa. Siistiä, miten kävijälaskurissa kohisee, mutta huutokonsepti on ehkä ihmisille vielä pari astetta liian vaikeasti lähestyttävä.
maanantaina, maaliskuuta 19, 2007
Matille morsian
Kansa on huolestunut pääministerin naisettomuudesta ja oma-aloitteisesti ryhtyy korjaamaan tilannetta: matillemorsian.com.
Pääministerin henkinen tila kyllä huolestuttaa minuakin. Miksi Matti ei kykene suhteeseen kenenkään kanssa omasta sosiaalisesta ympäristöstään vaan pariutuu lentoemäntien, pitopalvelijattarien ja parturikampaajien kanssa? Onko se pyrkimystä pääministerin roolista vapautumiseen vai tarvetta kokea maskuliinista ylemmyydentunnetta parisuhteen sisällä? Miksi tasa-arvoinen suhde ei onnistu?
voi kansaa
Ei se haitan Hannan tarjoilema vaalispesiaali osui tuntoihini täydellisesti:
Erityismaininnan saa jälleen kerran Suomen kansa. Perusteluita kaipaaville totean vain, että Mietaa, Uusis, Veltto Virtanen, ex-painija Asell ja Kotikadun Hannes. Ja Paavo Väyrynen. Papukaijamerkin lunastavat Pirkanmaan keskustaäänestäjät, jotka valitsivat melkein täyskäden: Mikko Alatalo ja Pertti Salovaara muodostavat kaksi kolmasosaa läpimenneistä edustajista. Hienoa.
Se, että vaalit ovat ohi, on surullinen asia, varsinkin, kun se tarkoittaa sitä, että jonakin päivänä myös Kylli Kylliäisen nettisivut otetaan alas verkosta.
lauantaina, maaliskuuta 10, 2007
signaaleista, muutoksista ja vähän Lomborgista
Uuh, kirjoitanpas vähän ja harvoin. Vaalienalusaika on sitäpaitsi niin jännittävää, että ei vaan voi muistaa blogata. Ajoittaiin kuulee puhuttavan jopa aika monesta aika oleellisestakin asiasta. Lisäksi aika monet puolueisiin liittyvät meemiklusterit avautuvat ja selkeytyvät aika paljon, kun lähipiirini ihmiset avautuvat kertomaan kaikenlaisista ihmeellisistä käsityksistään.
Tosi monelle tuntemallani ihmiselle on tärkeää äänestää hyvistä. Tämä ominaisuus määräytyy kaikkein vahviten henkilökohtaisen kontaktin kautta, mutta sellaisen puuttuessa hyviksiin voidaan laskea kaikki uskottavasti heikoimpia puolustaneet hahmot. Usein kuitenkin aktiivisen heikoimpienpuolustustyön voi nollata ehdokkaan henkilökohtainen liiallinen hyvinvointi tai kytkökset joihinkin liiallisesti hyvinvoiviin. Viron vaaleissa äänestäjiä autettiin tekemään tämän suhteen oikeita valintoja, muistan ainakin, että Postimees kysyi ehdokkailta sekä heidän varallisuuttaan, heidän ajamansa auton merkkiä, että asumismuotoa (vuokra- vs. omistusasunto, kerros- vs. omakotitalo), mutta Suomessa äänestäjäparkojen on selvitettävä ehdokkaidensa taustat itse. Onneksi monet äänestäjät ovatkin pätevöityneet päättelemään itse tällaiset asiat, esimerkiksi ehdokkaiden ulkoasun perusteella. Lisäksi on myös erityisiä pahoinvointipuolueita, joita äänestettäessä ei tällaista vakavaa virhettä voi tapahtua.
Aika monella tuntemallani naisella on periaate äänestää vain naista. Sukupuolijakauman tasoittuminen korkeissa päättävissä elimissä edistää tietenkin niiden tekijöiden, jotka saavat naiset alisuorittamaan, vaimentumista, ja se on tietenkin toivottavaa, mutta joillakin naisilla näyttää olevan sellainen käsittämätön käsitys, että mies ei voisi koskaan edustaa häntä. Lisäksi tiedän ihmisiä, jotka päättelevät itselleen parhaiten sopivan ehdokkaan tämän harrastuksen, seksuaalisen suuntautumisen tai ruokavalion perusteella, koska kokevat tämän nimenomaisen tekijän olevan ainoa mahdollinen indikaattori Oikeanlaisesta Maailmankuvasta. Hämmästelen näitä ihmisiä kyllä suuresti.
Lisäksi on vielä sellainen laajaa kannatusta nauttiva näkemys, että ehdokas kykenee edustamaan vain niitä ihmisryhmiä, joihin itse kuuluu. Totta kai joidenkin epäonnistuneiden yksilöiden kohdalla näin onkin, ja se luonnollisesti tulee siitä, että samoihin sosiaalisiin ryhmiin kuuluvilla yksilöillä on matala kynnys viestiä toisilleen omista ongelmistaan, mutta oletus siitä, että tämä olisi jotenkin väistämätöntä tai toivottavaa, ei vaan mene minkään maailman giljotiinin läpi. Nikokin lyttäsi tämän näkemyksen viime syksynä.
Ystäväni kertoi huomanneensa, että useat kampanjoivat ehdokkaat kysyvät nuorennäköisiltä ohikulkijoilta, että ovatko nämä opiskelijoilta, ja julistavat sitten voitonriemuisesti kannattavansa opintotuen nostamista. Yäk, alhaista. Minun henkilökohtainen elämäni on ihan minun oma asiani ja pärjään siinä niillä reunaehdoilla, jotka valtio suvaitsee määritellä, ja mikäli ne eivät minua jostain syystä miellytä, niin voin valita jonkin toisen valtion. Se, mikä minua kiinnostaa, on visio tulevaisuudesta, sekä kansallisella että globaalilla tasolla, ja ne signaalit, joita ehdokkaan mielestä on järjestelmään vietävä, jotta se ohjautuisi kohti toivottua visiota. Opintotukien nostaminen, verojen alentaminen tai NATOon liittyminen ovat kaikki signaaleja, jotka saavat aikaan (joissain määrin ennustettavia) muutoksia järjestelmän tilassa, eikä yhtään ainoaa signaalia tule järjestelmään viedä tarkastelematta sen vaikutuksia kokonaisuuteen.
Tämä on muuten vähän sama asia, missä myös Lomborg tekee fataalin arviointivirheen. Lomborg puhuu paljon priorisoimisesta sekä investointien kannattavuudesta, ts. rahan kyvystä tuottaa "hyvää", mutta hän ei vaikuta kykenevän tarkastelemaan erilaisten investointien vaikutusta kehitykseen, vaan tarkastelee muutosta vaan jollain tietyllä ajan hetkellä. Hänen kysymyksenasettelunsa on lähinnä tällainen (vapaasti litteroitu sen TEDtalksissa pitämästä puheesta):
Do we want to spend a lot of money helping a little a really rich Dutch guy a hundred years ahead or do we want to help real poor people right now in Bangladesh?
Rahan syytäminen malarian tai aidsin ehkäisemiseen ei juuri mitenkään muuta mitään. Seuraavana vuonna on taas uudet aids- ja malariatapaukset, eivätkä edellisenä vuonna tehdyt investoinnit ole muuttaneet tilannetta mitenkään. Minusta kehitysapu pitää nähdä investointina tulevaisuuteen (kehitykseen!), eikä hetkellisenä tilanteen parantamisena. Sivumennen sanoen on myös aika hämmentävää, miten Lomborg tulkitsee ilmastonmuutoksen ehkäisemistoimien hyödyttävän ensisijaisesti rikkaita teollisuusmaita, kun selvää on, että köyhiksillä on aina heikommat edellytykset selvitä kriiseistä ja että ilmastonmuutoksen seurauksena lisääntyy nimenomaan kaikenlainen kriisiytyminen.
Siksi kannattaa laittaa rahaa mielellään sellaisiin signaaleihin, joilla on toivottuja kerrannaisvaikutuksia, eikä sellaisiin signaaleihin, joiden vaimentuessa järjestelmän tila palautuu ennalleen.
Lähettänyt
Tea
klo
16:02
Tunnisteet: kansainvälinen politiikka, kehitys, politiikka, tulevaisuus
torstaina, maaliskuuta 01, 2007
Masinoinnista ja kirjastoista
Oho, Mikko Rauhala masinoi muutamassa päivässä kokoon rahat puolisivuiseen NYT-liitteen Lex Karpela -ilmoitukseen. Keskimääräinen masinaattori lahjoittaa 27,32 euroa. Aika mahtavaa, Qssakin masinoiduttiin.
Tämä on niin kirjastoviikonloppu, Turun pääkirjasto aukeaa vihdoin huomenna, samana päivänä kuin Helsingin Unelmien Keskustakirjasto. Olen myös Parnasson Jarmo Papinniemen tavoin innoissani Suomen Kulttuurirahaston yleisille kirjastoille kirjahankintoihin myöntämästä apurahasta.
Keskusta- ja kaikki muutkin kirjastot, jee!
torstaina, helmikuuta 22, 2007
huumeilijat ja huumesensuuri
Välillä sitä luulisi elävänsä vapaassa maassa, mutta kuitenkin V-lehden tuorein numero on vedetty pois jakelusta sen huumeiden viihdekäytöstä kertovan artikkelin vuoksi. Hesarin mukaan kirjoituksessa muun muassa haastateltiin huumeita käyttäviä nuoria ihmisiä ja otsikossa kerrottiin, että huumeiden viihdekäyttö on suomalaisen juhlimisen arkea. Lisäksi kerrotaan vastaavan päätoimittaja Kaijärven sanoneen että Kun lehden kohderyhmä on nuoret kaupunkilaiset, niin ei ole mahdollista antaa kuvaa, että huumeiden käyttö on hienoa ja että siihen ei sisälly riskejä".
Birdy kirjoittaa eräästä katsomastaan huumedokumentista ja siinä olleista huumeilijoiden elämän tyhjyyden kuvauksista seuraavasti: Jos nuo säväyttävät kohdat eivät herätä huomaamaan, miksi huumeita ei kannata vetää, sitten ei herätä mikään. Olisi jotakuinkin maanpäällinen helvetti, jos normaali elämä (99% ajasta) olisi paskaa ja vain nappien kautta voisi tuntea olevansa elossa.
En tietenkään tunne huumeilijoita mitenkään laumoittain, mutta en silti, sorry vaan, usko sekuntiakaan, että mikään huume kykenisi itsessään tuottamaan kenellekään kyvyttömyyttä nauttia elämästä, vaikka aika usein huumeviehtymykseen johtaa läjä sellaisia ominaisuuksia, jotka voivat johtavat kyvyttömyyteen nauttia asioista;
sitoutumiskyvyttömyyttä, itseinhoa tai eksistentiaalituskaa. Birdy lienee arvellut, että huumeharrastuksen aloittamiseen liittyy valinta vaihtoehtojen a) 100% elämää ja b) 1% elämää välillä, mutta niin tarkoitushakuisesti huumeisiin viehtyneille kuin mitä lienee tuossa kontekstissa tarkoitetun, vaihtoehdot ovat kai kuitenkin 1% elämää tai 0% elämää. Sinänsä olen kyllä aika paljon samaa mieltä Birdyn kanssa siitä, että elämänhankkimisessa kannattaisi ensisijaisesti preferoida muita keinoja.
Hii, ruma huumeilijoidensyyllistämis- ja uhriuttamistaipumukseni lienee ainakin osittain peräisin minuun vaikutuksen tehneestä Alice Millerin Christiane F.:sta, huumeilevasta psykoanalyysipotilaasta Alussa oli kasvatuksessa (saks. Am Anfang war Erziehung), jonka psyykestä löytyi muistaakseni ehkä miljoonaviisi päihdetaipumusta vahvistavaa syytä.
En tiedä ehkä ketään, joka olisi välttynyt siltä tärkeältä tiedolta ja totuudelta, että huume tappaa ja koukuttaa kaikissa muodoissaan, väistämättä ja poikkeuksetta. Gladwell kirjoittaa muuten Tipping Pointissa myös siitä, miten huumeilussa on siistiä se päteminen ja toisten yläpuolella oleminen, mikä paljolti muodostuu juuri kuolemallaleikkimisfiiliksestä sekä lainvastaisuudesta - molemmat valistuspropagandan aktiivisesti tuottamia ja vahvistamia mielikuvia.
No kuitenkin, V-lehden sensuroima artikkeli löytyy pdf:na täältä ja tekstinä täältä. Postaisin mielelläni vielä vähän pomminrakennusohjeita mutta tuollaisen sensuroitavan materiaalin lukeminen horjutti sielullista terveyttäni niin että en ehkä kykene.
lauantaina, helmikuuta 17, 2007
vaalikoneista
Olen samaa mieltä kaikkien öitä valvoneiden ehdokasraukkaparkojen kanssa: vaalikoneet ovat typeriä. Miksi ei ole sellaista vaalikonetta, johon äänestäjätkin voisivat rekisteröityä, tallettaa omia vastauksiaan ja kommentoida kysymyksiä? Myös mahdollisuus ladata omat vastaukset omalle tietokoneelle jossain fiksussa formaatissa olisi tärkeä.
Teknisesti olisi helppoa toteuttaa myös mahdollisuus tarkastella kuhunkin kysymykseen tietyn vaihtoehdon valinneita ehdokkaita, mutta eipä tätä ole juuri tehty. Ainakin minua kiinnostaisi kovasti tietää, että ketkä nimenomaiset ehdokkaat kannattavat Muhammed-pilakuvien julkaisemisen saattamisen rangaistettavaksi, turvapaikanhakijoiden johdonmukaista käännyttämistä, eläkkeiden nostamista, EU:sta eroamista tai muuta älytöntä, jotta heistä tietäisi vihablogata. Myös yhteen moniselitteiseen kysymykseen liittyvät selventävät kommentit olisi kivaa voida lukea yhteen pötköön, ilman, että joutuu navigoimaan ja scrollailemaan ihan kohtuuttomasti.
Missä sitäpaitsi ovat kaikki Web2.0-hengessä toteutetut mashupit, joissa olisi yhdistelty eri vaalikonevastauksia ja niiden perusteella generoitu ehdokkaille niiden perusteella persoonallisuusprofiileja tai ristiintaulukoitu eri kysymysten vastauksia, etsitty korrelaatiota esimerkiksi Natoon ja opintotukiin liittyvistä kysymyksistä. Entä miksei kukaan ole koonnut eri ehdokassivustojen linkittyneisyydesta ja teemoista mitään webvisualisointeja, joita kuitenkin on saatavilla kirjoihin, uutisiin ja ties mihin liittyen?
Ehdokas.fi sentään tarjoaa kivasti feediä ehdokkaiden blogeista.
Ylen vaalikoneessa oli jännittävät vaihtoehdot ilmastonmuutoksen hillitsemiskeinoiksi, kiinnittikö kukaan muu huomiota?
- verotetaan päästöjä tiukemmin
- asetetaan päästöille tiukemmat rajat
- kehitetään ympäristötekniikkaa
- säästetään energiaa
- luovutaan talouskasvun ihannoinnista
- erityistoimia ei tarvita
Halutaankohan ympäristötekniikalla tässä siis tarkoittaa capture & storage -menetelmiä, uusiutuvien enegianlähteiden käyttöönottoa, kuudetta ydinvoimalaa vai ehkä näitä kaikkia? Onko kaikki energiankäytön tehostaminen rajattava tämän ulkopuolelle, koska se on tarjolla erillisena vaihtoehtona? Vai odotetaanko sittenkin kaikki ongelmat ratkaisevaa kylmäfuusiota? Onko päästökauppa verottamista vai päästöille rajojen asettamista vai onko se ehkä kysymyksien asettelijoiden mielestä niin huono ratkaisu, että sitä ei katsottu maininnan arvoiseksi? Onko ehdokasparkojen todella valittava näistä vaihtoehdoista?
Vaalikoneissa pitäisi myös voida tarkastella kaikkia ehdokkaita vaalipiiristä riippumatta, koska sopivan ehdokkaan löytämisen lisäksi niiden keskeinen funktio on tarjota äänestäjille mahdollisuuksia prosessoida omia poliittisia mielipiteitään ja ehdokkaiden rajoittaminen tiettyihin vaalipiireihin vaikeuttaa tätä merkittävästi. Minua voisi kiinnostaa kovasti, että miten esimerkiksi Mikko Rauhalan ja minun poliittinen ajattelu yhtenisi, mutta irc-gallerian vaalikonetta lukuunottamatta juuri missään vaalikoneessa ei ole mahdollista valita nähtäväkseen usean vaalipiirin ehdokkaita. Vihreiden läsnäolo IRC-galleriassa on aika vakuuttava, vaikka Kokoomusnuoret johtavatkin jäsenmäärässä 443-177. Muut ehdokkaat eivät juuri ole kyenneet ottamaan tätä mediaa haltuun.
Myspacea hallitsee ehdokkaista ehkä vakuuttavimmin Anni Sinnemäki. Tanja Saarela, Matti Vanhanen ja Sauli Niinistö ja Urho Kaleva Kekkonen (ai joo oho, eihän se olekaan tässä skabassa enää mukana) ovat myös läsnä, mutta tekstit näyttäisivät olevan kopioitu wikipediasta eivätkä kampanjapäälliköt liene olleet näitä artikkeleja organisoimassa. Kekkosen kaverilistalla näyttäisivät olevan Idi Amin, Jeesus, Nixon, Fonzie ja Darth Vader, vaikuttavaa.
The Good Girl - kevyttä feelgoodpornoa
Zache nosti hiljattain tietoisuuteeni The Good Girlin, ensimmäisen Creative Commons-lisensoidun pornoelokuvan.
Elokuvan on ohjannut ruotsalainen Erika Lust ja tuottanut Lust Films. Heti Lust Filmsin etusivulla pitää osata valita, että pitääkö miehistä vai naisista, varmasti paha tilanne monille - voin sitäpaitsi molemmat vaihtoehdot katseltuani kertoa, että molemmat toteutukset ovat ihan, hmm, stimuloivia.
Oli hauska nähdä tunnetusti karmivien ruotsalaisten feministien tehneen jotain rakentavaa, kivaa ja leikittelevääkin. The Good Girl on hyväntuulinen päiväunifantasia satunnaisesta kohtaamisesta, rajojen rikkomisesta, vapautuneisuudesta, ilosta ja nautinnosta.
Alex (Claudia Claire) is a smart and succesful businesswoman, a good girl who thinks a lot about sex but usually doesn't act on it. Her friend Julie challenges Alex to be more active and to try more risky affaires.
THE GOOD GIRL is the classic "pizza guy" porn flick revisited by Erika Lust, an indy porn director who added humour, passion and a female perspective to this porn cliche.
Ok, jos minun pitäisi kirjoittaa oikeasti fantastisia fantasioita, niin kirjoittaisin vähän yhtäaikaisempia orgasmeja ja näyttäisin myös miehen kasvoja. Lisäksi maisemoisin sinänsä ihan hienosta tiiliseinäkulissista sähköjohdot vähän paremmin piiloon. Tosin, Wikipediasta juuri ulos äänestetyllä Pokefoorumilla, suurella vertaistukifoorumilla laajaa yleisöä koskettavista tärkeistä asioista, juuri nämä asiat vaikuttaisivat eniten dissatuilta. Olen myös vakasti sitä mieltä, että elämälle vieras kasvoille ejakuloimistraditio on peräisin ajalta ennen e-pillereitä tai muuten vaan ehkäisyvalistuksen ja muun sivistyksen saavuttamattomissa lymyilevistä kansankerroksista.
Tässä elokuvassa myöskään hyvä tyttö/paha tyttö -vastakkainasettelu ei ollut häiritsevän mauton, vaan toi kivasti jännitystä. Lataa elokuva täältä. Tarvitset Quicktimen nähdäksesi elokuvan, mitä käytäntöä kyllä joissain määrin dissaan.
Lähettänyt
Tea
klo
14:43
Tunnisteet: creativecommons, media, ruumiillisuus, seksuaalisuus
tiistaina, tammikuuta 23, 2007
Hikipedia
Oho, eksyin Hikipediaan, älyvapaaseen luulosanakirjaan, jonne kuka tahansa voi raapustaa. Englannikoille tarjolla Uncyclopedia. Jos siis irc-quotes.netin arkistot ovatkin jo tulleet luettua liian moneen kertaan, niin Hikipediassa vietetään jatkot.
Saksankielisen Uncyclopedian logossa on puutarhatonttu, katsokaa:
torstaina, tammikuuta 18, 2007
Das Leben der Anderen
Eilen näin elokuvan Das Leben der Anderen. Aivan tajutonta, että eurooppalaisesta totalitarismista on vasta niin vähän aikaa. Der Spiegel kirjoittaa elokuvasta otsikolla Stasi ohne Spreewaldgurke, sillä tämä on ensimmäinen elokuva, joka kuvaa itäsaksalaista elämää sekaantumatta nostalgiseen Nalle Luppakorva-, Trabi- ja Spreewaldgurke -tunnelmointiin.
Angela Merkelin eilinen puheenjohtajuuskauden avauspuhe europarlamentissa oli kyllä tuon elokuvan jälkeen aika vaikuttavaa luettavaa (Alex Stubbin mukaan myös yleisö oli ollut erityisen sähköistynyt). Ei muuten ole ihan pieni eikä merkityksetön asia, että Bundeskanzlerin on nimenomaan itäsaksalainen (hii, olisi pitänyt tajuta ostaa ajoissa bundeskanzlerin.de-domain, olisi varmaan ollut suuri kansallinen katastrofi, jos naiskansleri olisikin joutunut sijoittamaan sivunsa bundeskanzler.de-domainin alle). Merkel kertoo, että eurooppalaisen sielun keskeisimmät osat ovat diversiteetti ja toleranssi. Eräs tietty eurooppalaisten merentakainen etäpesäke on näiltä osin kyllä eurooppalaisempi kuin eurooppalaiset itse tähän mennessä ovat onnistuneet olemaan. Jos Condoleezzakin vei tällä retoriikalla läpi kansallisen turvallisuusstrategian vuosi WTC:n jälkeen, niin varmasti Angelankin kannattaa yrittää samaa retoriikkaa perustuslain läpirunnomistoiminnassaan.
Hauskaa, että Wikipedia kertoo Angelan puolueen, CPU:n olvan sekä konservatiivi että liberaali:christlich-demokratische, liberale und konservative Partei der Mitte. Eipä ole äänestäjällä aina helppoa.