charity versus kehitys

Hesari kertoo meille tänään Johan Peter Paludan Tanskan tulevaisuustutkimuslaitoksesta kertoneen, että "Kehityssuunta on täysin selvä. Tanskalaiset antavat mieluummin apua kehitysmaihin kuin köyhille tanskalaisille", kun kotimaiset avustusjärjestöt jäävät budjeteistaan samalla kun hyvin kehyjärjestöillä menee vahvasti. (Sama tanskaksi Jyllands-Postenissa).

Köyhiä äitejä avustava Mødrehjælpen-järjestö valittaa, että kilpaileminen kehyjärjestöjen tehokkaan markkinoinnin kanssa on vaikeaa. Olisiko kuitenkin myös kyse siitä, että kehyjärjestöjen viesti on terävämpi ja purevampi? Noin niinkuin käsitteenä, kumpaan on viisampaa sijoittaa: auttamiseen vai kehittämiseen? Kotimainen apu on edelleen antajalleen charitya, autuaaksi tekevää ja puhdistavaa hyvyyttä, mutta kehitysapu on parhaimmillaan antajalleen hyvinkin rationaalista ja identiteettiä vahvistavaa. Käsite- ja tunnetasolla kehitysavun taustalla on visioita, dynamiikkaa ja tulevaisuuteensuuntautuneisuutta, kotimaan apu on aina jämähtyneisyyttä, taaksepäinkatsovaa ja hetkellistä.

Luonnollisesti on myös kehyjärjestöjä, jotka toistavat asioita samalla tavalla vuodesta toiseen, työstämättä taustalla olevia ideoita ja hahmottamatta alueellisten muutosten yhteyttä globaaleihin, mutta on myös järjestöjä, joissa elämänlaadun paikallisen parantamisen kautta simuloidaan mahdollisia tulevaisuuden kehityskulkuja, panostetaan visioiden kehittämiseen ja kontribuoidaan myös globaaliin kehityspolitiikkaan.

Kuten olen aikaisemminkin miljardi kertaa kaikissa yhteyksissä sanonut, pidän kehitysyhteistyötä arvottomana, ellei se toimi paikallisen ulottuvuuden lisäksi myös joko

• kehittämällä lähtömaiden (dvs. teollisuusmaiden) toimijoille uusia lähestymistapoja kehitykseen, globaalin talouden dynamiikkaan ja vaihtoehtoisiin kehityskulkuihin vaikuttaviin tekijöihin tai
  
• luomalla paikallistasolla konsepteja, joilla on replikoitumiskapasiteettia ja siten oikeasti potentiaalia luoda muutosta.
  

Ihan sikapaljon propseja joka tapauksessa myös kehytoimijoille, jotka ovat oikeasti aika monessa lafkassa venyneet tuottamaan aika ammattimaista markkinointia, sortumatta silti sentimentaaliseen isosilmäisillä pikkulapsilla mässäilyyn.

Olen jäävi, ja häpeän meidän ajasta jääneitä, mutta aikoinaan kyllä tosi hyviä, nettisivuja, mutta silti linkkaan vielä Dodon joululahjaan. Joululahjaksi kehitystä ja ajattelua, voiko olla parempaa?

Onnistunut Megapolis2022, Roomasta tarkasteltuna

En ollut paikalla Megapoliksessa, mutta on ollut ihanaa kuulla mahtavista fiiliksistä sieltä. Tänään luimme Mian kanssa hämmentyneinä Hesarin näköislehteä, jossa Kaupunki-osiossa oli Megapolis huomioitu hyvinkin laajasti. Loistavaa, loistavaa, loistavaa! Oli kivaa kuulla, että puhujat olivat olleet hyviä ja yleisöä paljon, kun työtäkin on tehty ja vaivaa nähty. Kangastus.orgkin oli vetänyt jälleen hienon keikan, siitäkin jäin paitsi.

Olen Roomassa, Rooma kaunis, lämmin ja kerrostunut. Tajusin, että antiikkia sinänsä ei pidä ihannoida, kaikki ihannoitavat asiat ovat olleet vain pieniä fragmentteja koko sekavasta ja laajasta Rooman valtakunnasta, jossa sirkushuvit ja verenvuodatus olivat huomattavasti filosofiaa, moraalia, oikeutta, hyvyyttä, totuutta ja kauneutta enemmän esillä. Mutta, kyllähän Suomessakin katukuvan näkyvimmät viestit ovat iltapäivälehtien lööppejä tai kaupallisia mainoksia, vaikkakin meillä on kohtalaisesti toimivat demokratia, yliopistolaitos, koululaitos, hyvinvointi sekä tasa-arvo, joita hyvinkin voisi ihannoida vähintään yhtä paljon kuin antiikkia. Olemassaolevia ja todellisia asioita, nekin, vaikkakin vähän piilossa.

Ehkä joskus jos matkustan Ateenaan, etsin sieltä sitten uudestaan niitä hyviä ja puhtaita asioita, joita en täältä katolisen kirkon ryvettämästä Roomasta löytänyt. Sanon ryvettämästä, vaikka oikeasti tajuankin, minkälainen harppaus kohti sivistystä ja hyvinvointia katolisen kirkon valtaannousu lienee silloin aikoinaan ollut.

Henkilökohtaiset päästökiintiöt

Lyhyesti kommentoidakseni Dodon ehdotusta (jonka valmisteluun en henkilökohtaisesti ole sekaantunut) henkilökohtaisista päästökiintiöistä, voisin arvioida, että siinä on kaksi tärkeää pointtia.

1. Paremman ymmärryksen saavuttaminen tuotteiden ja palveluiden hiilipitoisuudesta, ts. ilmastokuormituksesta
   
2. Paremman ymmärryksen saavuttaminen yksilöiden henkilökohtaisista kokonaispäästöistä
   

Tuotantoon painottuva verotus on tietenkin keinona tehokas, mutta sokea; yksilöille ei muodostu ymmärrystä kokonaispäästömääristä, eri tuotteiden hinnanmuodostus vaan muuttuu entistä kompleksisemmaksi ja ennustamattomammaksi. Voin helposti kuvitella melko vaivattoman bonuskorttijärjestelmän, jossa tuotteiden ja palveluiden käytön mukaan vähennettäisiin henkilökohtaista päästökiintiötä, mutta yksityisyyskysymykset vaivaavat kyllä. Voisin olla hyvinkin kiinnostunut kuulemaan Petteri Järvisen näkemyksiä tästä.

Nikokin on hyvin kriittinen ja olen periaatteessa samaa mieltä ympäristöverojen erinomaisuudesta ja toimivuudesta. Vain veroihin perustuvan järjestelmän sokeus surettaa minua.

tuunauskamppiksen viimeiset hetket käsillä

Nyt on tosiaan ihan viimeiset hetket edustajien tuunaamiselle, huutakaapa siis!

tuunaaedustajasi.fi

Olen tehnyt viime aikoina aika paljon tätä. Terävää palautetta mm. Oikeita totuuksia- ja Mainonta on syvältä II-blogeissa. Siistiä, miten kävijälaskurissa kohisee, mutta huutokonsepti on ehkä ihmisille vielä pari astetta liian vaikeasti lähestyttävä.

yhteiskunnallinen yrittäjyys org-päivillä

Aika megamahtavan viikonlopun aikana on tullut pohdittua yhteiskunnallista yrittäjyyttä, innovaatioiden syntyä ja organisaation mahdollisuuksia vahvistaa ideoiden kehittymistä toiminnaksi. Ehkä hieman harmittaa, että ihan lopullisia ratkaisuja tai selkeitä uusia lähestymistapoja ei löytynyt, mutta monta askelta tuli kuitenkin otettua eteenpäin. Jotkut asiat löytyvät vasta tekemisen kautta.

Myös saunakeskustelut eläintarhoista, sukkahousuleikit ja elokuvaelämys (trailerit), onnistuneet ruoat, ulkopuoliset alustajat (kaksi hyvin erilaista esimerkkiä siitä, että millä rakenteilla ja mistä lähtökohdista yleishyödyllistä toimintaa voidaan tuottaa) sekä improvisaatio- ja ryhmätyöharjoitukset olivat tosi elämyksellisiä.

Sunnuntait ovat yleensä ankeita ja tieto tulevasta viikosta rasittaa aamusta asti. Eipä tällä kertaa, orgviikonlopun jälkeen voisi olla energiaa ja intoa taas ihan mihin vaan. Olin offline lähes kaksi ja puoli vuorokautta eikä se tuottanut juuri minkäänlaista tuskaa. Niin upeita ihmisiä kyllä.