Ilmasto-oikeudenmukaisuuskeskustelusta Davosissa eilen

Ostin eilen Swiss Passin ja kävin heti Davosissa katsomassa WEFin ohessa yleisölle järjestettyjä avoimia tapahtumia. En nähnyt yhtään mielenosoitusta, mutta kylläkin hyvin runsaasti poliiseja ja Securitaksen edustajia (sinisissä bareteissa - securitaslaiset Suomessa ovat ihan ilman). Davos on kylläkin hassusti pitkin laaksoa levittäytynyt pikkukylä, joten ne varsinaiset tapahtumat olivat oikeastaan myös vähän kauempana. Olin kuuntelemassa kahta tapahtumaa: Climate Change Divide ja Virtual Worlds – Fiction or Reality? Tapahtumien järjestäjinä olivat Sveitsin reformoitu kirkko ja WEF. Katolisessa maassa reformoitu kirkko koetaan jotenkin liberaalin raikkaana tuulahduksena, mikä on tosi hassua verrattuna siihen, miten taantumuksellisena Suomessa luterilaistakin kirkkoa pidetään.

Climate Change Divide

Ilmastojutussa oli C. S. Kiang, ympäristötieteen professori Kiinasta, Luiz Fernando Furlan, korkean tason poliitikko Brasiliasta, UNEPIN pääjohtaja Achim Steiner, sekä sveitsiläinen riskianalyytikko Christian Mumenthaler.

Kun keskustelu alkoi henkilökohtaisella kysymyksellä Davosiin matkustamisen päästöjen kompensoinnista, alkoi luottamus moderaattoria kohtaan jo murentua. Noloimmat hetket saavutettiin, kun Brasilian edustaja ehkä neljännessä peräkkäisessä puheenvuorossaan kehui brasilialaista sokeriruokoetanolia ja koko keskustelusta muutenkin ehkä kolmasosa pyöri etanolin ympärillä.

Tämä koko vääntö (kaikki food- ja non-food-jutut ja kaikki) käytiin perusteellisesti jälleen kerran läpi siitä huolimatta, vaikka Kiang (Kiina) ilmaisi tosi vahvasti, ja yleisön aplodien saattelemana, sen, että miten turhauttavaa on, että kansainvälisessä politiikassa edustajat käyvät vaan taistelua omista sisäpoliittisista eduistaan. Hämmentävää, miten Brasilian edustaja ei tämän jälkeenkään tajunnut lopettaa etanolin markkinointipuhettaan ja kehui vielä Ruotsin etanolipolitiikkaa ja kehotti Sveitsiä ottamaan mallia. Todella, todella, todella alhaista ja vastenmielistä.

Lisäksi Kiangilta tuli ihan älyttömän terävä heitto siitä länsimaiden harjoittamasta kaksoismoralismista, että Kiinan sananvapausongelmista ei uskalleta huomauttaa, mutta kiinalaisten hiilivoimasta kylläkin niillitetään. Ja totta onkin, että sananvapausongelmiin puuttumiseen on korkeampi kynnys, koska ei yhtään tiedä, miten vahva tabu se on. En ole ainakaan koskaan itse puhunut asiasta kenenkään kiinalaisten kanssa, koska en vaan ole osannut.

UNEPin Steiner oli ihan sikahyvä, sekä saksaksi että englanniksi. Nosti esille maataloustukiaiset, kehitysmaiden keskenäiset eroavaisuudet (ei tule käsitellä yhtenä klimppinä), sekä saavutetut nopeat edistysaskeleet energiatehokkuuden parantamisessa ja hiukkaspäästöjen vähentämisessä kehittyvissä maissa. Kokonaisuudessaan silti Steinerkin jäi vähän abstraktiksi puhuessaan seuraavista sukupolvista ja tulevaisuuden teknologiasta ilman niitä konkreettisten seuraavien askeleiden kuvauksia. Herättää kyllä luottamusta, kun kv-organisaatioiden tyypit ovat teräviä, melkein voi unohtaa, miten aivottomia kaikki kansalliset delegaatit on.

Pointti, jota itse jäin kaipaamaan, ja jota olin liian arka & tyhmä tuomaan esille yleisökysymys-osiossa, olisi liittynyt kehityspolitiikan ja ilmastopolitiikan ristiriitaan. On niin älytöntä, miten kehityspolitiikkaa edelleen tehdään niin näkemyksettömästi, kelailematta mahdollisia kehityskulkuja ja muodostamatta mitään oikeita visioita tavoitteista. Kehityspolitiikka tarjoaa tällä hetkellä kehitysmaille vain sitä yhtä ja samaa reittiä, minkä kaikki teollisuusmaat ovat jo kulkeneet. Jälkiteollinen informaatioyhteiskunta on edelleenkin määrittymättä, mutta joka tapauksessa kehitysmaita tulisi viedä suoraan sitä kohti, tekemättä raskasta välilaskua modernismiin ja ympäristöongelmiin, kuten teollistuneet maat ovat tehneet.

(Raposin tästä myös Jaikuun, jossa pienimuotoista keskustelua biopolttoaineista.)

Henkilökohtaiset päästökiintiöt

Lyhyesti kommentoidakseni Dodon ehdotusta (jonka valmisteluun en henkilökohtaisesti ole sekaantunut) henkilökohtaisista päästökiintiöistä, voisin arvioida, että siinä on kaksi tärkeää pointtia.

1. Paremman ymmärryksen saavuttaminen tuotteiden ja palveluiden hiilipitoisuudesta, ts. ilmastokuormituksesta
   
2. Paremman ymmärryksen saavuttaminen yksilöiden henkilökohtaisista kokonaispäästöistä
   

Tuotantoon painottuva verotus on tietenkin keinona tehokas, mutta sokea; yksilöille ei muodostu ymmärrystä kokonaispäästömääristä, eri tuotteiden hinnanmuodostus vaan muuttuu entistä kompleksisemmaksi ja ennustamattomammaksi. Voin helposti kuvitella melko vaivattoman bonuskorttijärjestelmän, jossa tuotteiden ja palveluiden käytön mukaan vähennettäisiin henkilökohtaista päästökiintiötä, mutta yksityisyyskysymykset vaivaavat kyllä. Voisin olla hyvinkin kiinnostunut kuulemaan Petteri Järvisen näkemyksiä tästä.

Nikokin on hyvin kriittinen ja olen periaatteessa samaa mieltä ympäristöverojen erinomaisuudesta ja toimivuudesta. Vain veroihin perustuvan järjestelmän sokeus surettaa minua.

sosiaalinen paine ja pyyhkeiden kierrätys

Ruispalamainoksissa usein nähty Suomen suosituin leipä-sloganin sekä ainakin Toyota Avensikseen, Nissan Primeraan, Volvo S60:een ja Ford Mondeoon liitetyn liitetty luokkansa ostetuin auto-sloganin käyttö lienee ihan perusteltua, vaikka onkin vaikea uskoa, että ne vetoaisivat keneenkään. Yhteisön paine sekä normeihin mahtumisen tarve ovat kuitenkin hämmästyttävän suuria.

Robert Cialdinin tekemässä tutkimuksessa (via LiveScience) hotelliasiakkaita pyrittiin kannustamaan pyyhkeiden pesemisen vähentämiseen - tiedättehän käytännön, jossa pyyhkeen voi halutessaan asettaa tietylle telineelle, jolloin sitä ei vaihdetakaan automaattisesti joka päivä? Hotellin asiakkaille viestittiin kolmella eri viestillä:

• Help Save The Environment + luonnonsuojelulliset näkökohdat
  
• Help Save Resources For Future Generations + energiansäästölliset ja tulevaisuudelliset näkökohdat
  
• Partner With Us To Help Save The Environment + yhteistyötoiminnalliset näkökohdat
  
• Join Your Fellow Citizens In Helping To Save The Environment + väittämä siitä, että suurin osa hotelliasiakkaista jo uudelleenkäyttää pyyhkeensä.
  

Viimeinen väittämä oli 28% tehokkaampi kuin kolme muuta. Tämä on ehkä pointti, joka kannattaa muistaa.

signaaleista, muutoksista ja vähän Lomborgista

Uuh, kirjoitanpas vähän ja harvoin. Vaalienalusaika on sitäpaitsi niin jännittävää, että ei vaan voi muistaa blogata. Ajoittaiin kuulee puhuttavan jopa aika monesta aika oleellisestakin asiasta. Lisäksi aika monet puolueisiin liittyvät meemiklusterit avautuvat ja selkeytyvät aika paljon, kun lähipiirini ihmiset avautuvat kertomaan kaikenlaisista ihmeellisistä käsityksistään.

Tosi monelle tuntemallani ihmiselle on tärkeää äänestää hyvistä. Tämä ominaisuus määräytyy kaikkein vahviten henkilökohtaisen kontaktin kautta, mutta sellaisen puuttuessa hyviksiin voidaan laskea kaikki uskottavasti heikoimpia puolustaneet hahmot. Usein kuitenkin aktiivisen heikoimpienpuolustustyön voi nollata ehdokkaan henkilökohtainen liiallinen hyvinvointi tai kytkökset joihinkin liiallisesti hyvinvoiviin. Viron vaaleissa äänestäjiä autettiin tekemään tämän suhteen oikeita valintoja, muistan ainakin, että Postimees kysyi ehdokkailta sekä heidän varallisuuttaan, heidän ajamansa auton merkkiä, että asumismuotoa (vuokra- vs. omistusasunto, kerros- vs. omakotitalo), mutta Suomessa äänestäjäparkojen on selvitettävä ehdokkaidensa taustat itse. Onneksi monet äänestäjät ovatkin pätevöityneet päättelemään itse tällaiset asiat, esimerkiksi ehdokkaiden ulkoasun perusteella. Lisäksi on myös erityisiä pahoinvointipuolueita, joita äänestettäessä ei tällaista vakavaa virhettä voi tapahtua.

Aika monella tuntemallani naisella on periaate äänestää vain naista. Sukupuolijakauman tasoittuminen korkeissa päättävissä elimissä edistää tietenkin niiden tekijöiden, jotka saavat naiset alisuorittamaan, vaimentumista, ja se on tietenkin toivottavaa, mutta joillakin naisilla näyttää olevan sellainen käsittämätön käsitys, että mies ei voisi koskaan edustaa häntä. Lisäksi tiedän ihmisiä, jotka päättelevät itselleen parhaiten sopivan ehdokkaan tämän harrastuksen, seksuaalisen suuntautumisen tai ruokavalion perusteella, koska kokevat tämän nimenomaisen tekijän olevan ainoa mahdollinen indikaattori Oikeanlaisesta Maailmankuvasta. Hämmästelen näitä ihmisiä kyllä suuresti.

Lisäksi on vielä sellainen laajaa kannatusta nauttiva näkemys, että ehdokas kykenee edustamaan vain niitä ihmisryhmiä, joihin itse kuuluu. Totta kai joidenkin epäonnistuneiden yksilöiden kohdalla näin onkin, ja se luonnollisesti tulee siitä, että samoihin sosiaalisiin ryhmiin kuuluvilla yksilöillä on matala kynnys viestiä toisilleen omista ongelmistaan, mutta oletus siitä, että tämä olisi jotenkin väistämätöntä tai toivottavaa, ei vaan mene minkään maailman giljotiinin läpi. Nikokin lyttäsi tämän näkemyksen viime syksynä.

Ystäväni kertoi huomanneensa, että useat kampanjoivat ehdokkaat kysyvät nuorennäköisiltä ohikulkijoilta, että ovatko nämä opiskelijoilta, ja julistavat sitten voitonriemuisesti kannattavansa opintotuen nostamista. Yäk, alhaista. Minun henkilökohtainen elämäni on ihan minun oma asiani ja pärjään siinä niillä reunaehdoilla, jotka valtio suvaitsee määritellä, ja mikäli ne eivät minua jostain syystä miellytä, niin voin valita jonkin toisen valtion. Se, mikä minua kiinnostaa, on visio tulevaisuudesta, sekä kansallisella että globaalilla tasolla, ja ne signaalit, joita ehdokkaan mielestä on järjestelmään vietävä, jotta se ohjautuisi kohti toivottua visiota. Opintotukien nostaminen, verojen alentaminen tai NATOon liittyminen ovat kaikki signaaleja, jotka saavat aikaan (joissain määrin ennustettavia) muutoksia järjestelmän tilassa, eikä yhtään ainoaa signaalia tule järjestelmään viedä tarkastelematta sen vaikutuksia kokonaisuuteen.

Tämä on muuten vähän sama asia, missä myös Lomborg tekee fataalin arviointivirheen. Lomborg puhuu paljon priorisoimisesta sekä investointien kannattavuudesta, ts. rahan kyvystä tuottaa "hyvää", mutta hän ei vaikuta kykenevän tarkastelemaan erilaisten investointien vaikutusta kehitykseen, vaan tarkastelee muutosta vaan jollain tietyllä ajan hetkellä. Hänen kysymyksenasettelunsa on lähinnä tällainen (vapaasti litteroitu sen TEDtalksissa pitämästä puheesta):

Do we want to spend a lot of money helping a little a really rich Dutch guy a hundred years ahead or do we want to help real poor people right now in Bangladesh?

Rahan syytäminen malarian tai aidsin ehkäisemiseen ei juuri mitenkään muuta mitään. Seuraavana vuonna on taas uudet aids- ja malariatapaukset, eivätkä edellisenä vuonna tehdyt investoinnit ole muuttaneet tilannetta mitenkään. Minusta kehitysapu pitää nähdä investointina tulevaisuuteen (kehitykseen!), eikä hetkellisenä tilanteen parantamisena. Sivumennen sanoen on myös aika hämmentävää, miten Lomborg tulkitsee ilmastonmuutoksen ehkäisemistoimien hyödyttävän ensisijaisesti rikkaita teollisuusmaita, kun selvää on, että köyhiksillä on aina heikommat edellytykset selvitä kriiseistä ja että ilmastonmuutoksen seurauksena lisääntyy nimenomaan kaikenlainen kriisiytyminen.

Siksi kannattaa laittaa rahaa mielellään sellaisiin signaaleihin, joilla on toivottuja kerrannaisvaikutuksia, eikä sellaisiin signaaleihin, joiden vaimentuessa järjestelmän tila palautuu ennalleen.

OpenMoko näyttää fiksumman reitin

Kaikki ovat hehkuttaneet iPhonea, toivottavasti pian jo riittävästi. Minulle iPhone tai Apple eivät mitenkään erityisesti edusta edistystä tai hightechia, vaikka tietty niiden draaman tajua (salamyhkäisyys ja uusien tuotteiden julkistamiseen liittyvä kohkaus) kyllä arvostankin.



Nyt tammikuussa tulee markkinoille tämä OpenMoko, Fic Neo 1973, ensimmäinen täysin avoimen koodin puhelin. Tajuan, että kaikkia tämä ei näillä spekseillä (ei WiFia, 128MB RAM) viehättäisi, mutta minulle se olisi niin HighLife-elämys. Olen vakaasti sitä mieltä että koodin avaaminen ja standardit rajapinnat ovat välttämättömiä, jotta tulevaisuudessa puhelimet, televisiot, liedet, kiukaat, mikroaaltouunit, tuulettimet, kamerat ja muut kodin välttämättömyydet kykenevät kommunikoimaan keskenään. Eipä kuulosta kovin hilpeältä, jos yksi valmistaja toimittaa kokoelämällisiä ratkaisuja (iLife, uuh!) eikä yksittäisiäkään komponentteja voi yhteensopimattomuussyistä kilpailuttaa.

Tästä syystä vaatimattomampi OpenMoko tekee minuun suuremman vaikutuksen kuin iPhone. Kehityssuunta tuntuu vaan niin paljon paremmalta ja kestävämmältä.