Minusta eurooppalaisten hyvinvointivaltioiden selkeästi suurimpia uhkia on välinpitämättömyys, osattomuuden kokemus ja merkityksettömyys. Joka vuosi odotan arvojohtajien uudenvuodenpuheilta viestiä siitä, että miksi on valtio, miksi on arkipäivää ja minkä eteen tässä kaikki otsamme hiessä raadamme. Miksi meillä on presidentit, jotka pitävät uudenvuodenpuheita valtiollisilla televisiokanavilla ja mille kaikelle se onkaan symboli.
Halonen puhuu työllisyydestä, Itämerestä ja äänestämisestä. Merkel puhuu arjesta, työllisyydestä ja Eurosta. Sarkozy samoin. Ranskalaiseen retoriikan perinteeseen istuvat maininnat vapaudesta ja tasa-arvosta kauniisti. Sarkozy puhuu jopa burkakiellosta sekularismin ideaaliin viitaten. Italiankin presidentti Giorgio Napolitano lainaa paavin lausumaa hyvien yhteistyömallien etsimisestä uskonnollisten ja maallisten yhteisöjen välille. Erityisen ruma ja epäpoliittinen on Cameronin uudenvuoden puhe, jossa puhutaan taloudesta ja kansallisesta turvallisuudesta.
Merkel sanoo, että euro on enemmän kuin rahayksikkö, ja jatkaa, että "Das vereinte Europa ist der Garant für unseren Frieden und Freiheit. Der Euro ist die Grundlage unseres Wohlstands." Sarkozy sanoo vielä vahvemmin, että "La fin de l'euro serait la fin de l'Europe", euron loppu olisi Euroopan loppu. Kumpikaan ei kuitenkaan sano ääneen, että miksi ja mikä on Eurooppa, ja millä tavalla se takaa rauhan ja vapauden.
Videolla toteutetaan hienosti eurooppalaisia arvoja ja käytetään vapautta kritisoida valtaa ja sen edustajia. En itse ole erityisesti tuon lajin mauttomuuden tai tyhmyyden fani, mutta ne ovat vaaraton lieveilmiö, jonka olemassaolon mahdollisuudesta olen Voltairen tavoin onnellinen.
Minusta arvojohtaja ei voi sanoa David Cameronin tavoin, että "together we will defend our values and way of life and defeat those who threaten them." Arvojohtaja puhuisi auki ne yhteiset arvot ja perustelisi, että miksi ne ovat puolustamisen arvoisia. Minusta minkä tahansa eurooppalaisen arvojohtajan tulisi myös ymmärtää olevansa velvoitettu samassa hengenvedossa muistuttaa varomaan epädemokraattisia ja tasa-arvonvastaisia keinoja näitä arvoja ja elämäntapaa kohtaavien uhkien nitistämiseen.
Puolan presidentti puhuu dialogista ja keskustelukulttuurista demokratian ytimenä. Latvian ja Liettuan presidentit puhuvat lyhyesti ja hilpeästi uuden vuoden iloja hehkuttaen. Unkarin presidentti haluaa mainita kristilliset juuret. Islannin presidentti Ólafur Ragnar Grímsson ei jätä mainitsematta kirjallisuutta, jonka laajuus ja monipuolisuus niin pienellä kielialueella on minulle jatkuva hämmästyksen aihe.
Sveitsissä leipä- ja sirkushuvitilanteet lienevät edelleen hallussa, kun Micheline Calmy-Ray käyttää lähes koko uudenvuodenpuheen hallintoelimien eri roolien selventämiseen ja hallintoon (sekä itseensä) kohdistuvan luottamuksen rakentamiseen. Italian presidentti tunnistaa ja lausuu puheessaan julki jopa työttömyyden ja taloudellisen epätasa-arvon luoman uhan demokratialle: "Se non apriamo a questi ragazzi nuove possibilità di occupazione e di vita dignitosa, nuove opportunità di affermazione sociale, la partita del futuro è persa non solo per loro, ma per tutti, per l'Italia : ed è in scacco la democrazia."
Olen puolueellinen, mutta Viron presidentti taitaa räjäyttää jälleen pankin. Kevään parlamenttivaaleista hän muistuttaa, että kansalla on korkein valta päättää poliitikassa käytetyistä keinoista, että demokratia ei ole myytävänä ja että kunnioitusta ei voi ostaa. Ja jälleen sisällöllinen viittaus vapauteen ja itsenäisyyden merkitykseen sanomalla, että näin siksi, koska olemme itse herroja omalla maallamme. "Siis peab rahvas kõrgeima kohtumõistjana ka otsustama, mis on me poliitikaajamises lubatud ja mis mitte. Demokraatia pole müügiks. Austust ei saa osta. See peab olema välistatud, kui me oleme peremehed omal maal."
Meillähän vaaleista puhuttaessa korkeintaan muistutetaan siitä, että hei äänestäminen on muuten hyvä keino vaikuttaa yhteisin asioihin. En pystyisi keksimään mitään lamempaa, vaikka yrittäisin.
Paitsi että presidentti Ilveksen rohkeus riittää kertomaan kansalle, mikä on vaalien merkitys, hän ottaa määritelläkseen myös kulttuurin. Hän toivoo, että Tallinnan kulttuuripääkaupunkius tulisi käytetyksi mahdollisuutena muuttua itse kulttuurisemmaksi ja eurooppalaisemmaksi, jotta tajuaisimme, kuinka "kulttuuri kantaa meitä, emmekä me kulttuuria".
Mistähän Eurooppa saisi minua paremmin miellyttäviä valtionpäämiehiä? Sarkozy onneksi veti ihan tyydyttävästi, samoin Napolitano.
(Aivan lopuksi haluaisin kiittää kaikkia äänestäjiä. Lisäksi haluaisin ruusuja Google Translatelle ja risuja omalle suppealle eurooppalaisten kielten osaamiselleni.)
maanantaina, tammikuuta 03, 2011
Uudenvuodenpuheet ja arvojohtajat
tiistaina, lokakuuta 12, 2010
Valtionvihollisten rauhannobelit
Ketään ei yllätä, että Kiina Nobelin rauhanpalkinnon vuoksi jäädytti poliittiset suhteensa Norjaan. Kun Kiinan ulkoministeriön tiedotushenkilö Ma Zhaoxu esitti, että rauhanpalkinto pitäisi jakaa kansallisen yhtenäisyyden ja harmonian edistämisestä, kaikki ymmärsivät tuhahtaa turhautuneena. Kiina, Kiina, Kiina, aina samat läpät. Rankkaa niillä varmaan on, kun edellisen valtionvihollisen nobelpalkitsemisesta on vasta 21 vuotta.
Rauhanpalkintohan on ennenkin annettu vankilassa istuvalle valtion viholliselle, joten historialla oli hieno tilaisuus toistaa itsensä. Kiinan Suomen suurlähetystön erinomaisen tiivis kommentti:
As described in Nobel's will, the Nobel Peace Prize should be awarded to the person who "shall have done the most or the best work for fraternity between nations, the abolition or reduction of standing armies and for the holding and promotion of peace congresses". Liu Xiaobo is a criminal who broke China's laws and was convicted by Chinese judicial authorities. What he did runs in opposite directions to the purposes of the Prize. It completely violates the principles of the prize and discredits the peace prize itself for the Nobel committee to award the prize to such a person.Testamentissa oli myös muotoilu åt dem, som under det förlupne året hafva gjort menskligheten den största nytta, jota itse pitäisin ihan merkittävänä ja juridisesti sitovana. Omana aikanaan Nobelin ei liene ollut helppo kuvitella maailmaa, jossa valtiot massateurastaisivat omia kansalaisiaan ja puhuisivat sodan rauhaksi sekä vapauden orjuudeksi.
Niukkuus on ihan hyvä retorinen valinta Ma Zhaoxulta, vaikka itse fanitan enemmän taannoisen kansanvalistus- ja propagandaministeri Goebbelsin ansiokasta (toisto! Herttakuningatar-viittaus!) versiota (Deutschlandsender 12.3.1936) : Landesverrat war einmal eine salonfähige Sache, sogar eine Modesache. Und es gibt auch heute noch Leute, die für Landesverräter Preise beantragen. Wir sahen allerdings in einem Landesverräter nur einen Verbrecher... Daher: Kopf ab.
Det norske folk har ikke hatt noe med utdelingen å gjøre. Fredsprisen er blitt brukt som en utfordring og et kårdestøt mot annerledes tenkende. Den blir overlatt til smilet, hvor den rettelig hører hjemme hos en overlegen nasjon.Vaikka Nobelin palkintojen vastaanottaminen Ossietzky-tapauksen vuoksi kiellettiinkin, ovat monet uhmakkaat saksalaiset kuitenkin valtionvastaisesti tehneet ihmisyyttä edistäviä tekoja.
En tiedä meneekö Kiinalla ihan vahvasti, kun vanhat kommunistijohtajatkin kirjoittavat valtionvastaisia avoimia kirjeitä. Kiinalaiset ovat kuitenkin tehneet hyvää työtä ja he ovatkin onnistuneet kaivamaan esille ihmisoikeuksien vastaisen norjalaisen professorin, joka syyttää Nobel-komiteaa länsimaisesta kulttuuri-imperialismista. Historiassa on toki nähty parempaakin toimintaa, mutta jos varsinainen ydinosaamisalue on Internetin sensurointi, niin suoritus on ihan kelvollinen.
perjantaina, heinäkuuta 30, 2010
Kuinka yritin oppia espanjaa ja mitä sitten opinkaan
Mursin hiljattain vankan käsitykseni siitä, että uusien kielten opettelu aikuisena olisi mahdotonta. Ei se ole, ellei aseta rimaa natiivipuhujan tasolle. Viestinnällisen sisällön välittämisen kannalta rektiovirheet ja kankea ääntämys eivät oikeasti ole järin merkityksellisiä.
Vaikka aikuisena osaisikin motivoida itseään sekä olla itselleen virheiden suhteen salliva, on aikuisena vaikeaa olla olematta kriittinen opetusta kohtaan. Harjoitustehtäviä tehdessä ei osaa olla arvioimatta niiden hyödyllisyyttä, eikä opetustuntien ajankäytön väärästä optimoinnista osaa olla turhautumatta. Lisäksi opettajalta tulee helposti odotettua ymmärrystä ja kiinnostusta kaikenlaisiin etymologisiin, neurolingvistisiin ja sosiolingvistisiin kysymyksiin sekä jotain riitävää psyykkistä stabiliteettia ja kykyä vastaanottaa pedagogisia linjauksia koskevat kysymykset oppilailta.
Tänä kesänä vakuutuin vahvasti siitä, että intensiivikurssina vasta-alkaja-aikuisille kielikylpy ei pääsääntöisesti ole se tehokkain metodi. Se on toki tasa-arvoinen sikäli, että ei ole valittu mitään lingua francaa, jonka lähtötaidot vaikuttaisivat opetuksen ymmärtämiseen, mutta vielä suurempaa epätasa-arvoisuutta syntyy siitä, jos osa ryhmästä osaa jotakin sukulaiskieltä. Omalla espanjan kurssillani oli esimerkiksi yksi natiivi italianpuhuja sekä useita ranskantaitoisia.
On hieman frustroivaa istua näennäisessä vertaisryhmässä, jossa jatkuvasti muut osaavat asioita, joita ei ole kurssilla edes sivuttu. Tehtäviä suorittaessa ei etukäteen tiedä, että onko ne mahdollista tehdä annetuilla tiedoilla vai ei. Psyykkinen frustraatio harvoin parantaa mitään kognitiivisesti haastavia suorituksia, eikä opettajien itseluottamuksen puolesta jännittäminenkään sitä kovin paljon auttanut.
Kaikki kieliharjoitukset voidaan periaatteessa sijoittaa ylläolevalle koordinaatistolle. Taitava opettaja osaa rakentaa tehtäviä, joissa on sopivassa suhteessa vanhan toistoa sekä uuden esittelyä. Huonot opettajat jättävät käyttämättä mahdollisuuksia toistaa vanhaa uuden oppimisen yhteydessä.
Erityisen huonot opettajat laittavat oppilaat itse keksimään sisältöä kaikenlaisissa imaginäärisissä kielenkäyttötilanteissa niin, että kaikenlaiseen sisällönkeksimiseen menee kohtuuttomasti resursseja kielentuottamiseen nähden. Yläasteellahan sellaisten tehtävien teettäminen on ihan perusteltua, kun oppilaiden mielenkiinnon vangitseminen on prioriteettina korkeampi kuin opettaminen sinänsä.
Suosittelen kaikille kielikurssilaisille, että heti alussa kannattaa luoda kielikurssia varten feikki-identiteetti kaikkine lempiruokineen ja matkustushaaveineen. En taida olla henkilö, jonka kannattaa lähettää itseään mihinkään kenenkään opetettavaksi vähään aikaan. Tyydyttävintä koko espanjankurssilla oli saada saksalaisilta kurssikavereilta kehuja saksantaidoista.
keskiviikkona, tammikuuta 09, 2008
Has government signed on to bad international treaties?
On jännittävää, miten hakaristin käytöstä sanktioidaan kaikkialla, viiksiään ei uskalla rajata sivuilta kapeiksi kukaan ja Suomessa kommunismiin assosioidaan niin kommuuniasuminen kuin venäjänopiskelukin, mutta useat suorat totalitarismin merkit, rikkomukset sananvapautta ja yksilönsuojaa vastaan, ohitetaan huomiotta. Ymmärrettävästi symbolinen ajattelu on ihmisyyden keskeisiä piirteitä ja arkipäivässä toimimisen edellytyksenä on kyky redusoida abstraktit kokonaisuudet yksinkertaisiin symboleihin ja syy-seurausyhteyksiin, ja siksi tämänkaltaiset kompleksiset asiat sekä niiden huomioiminen aivan muiden ongelmakimppujen yhteydessä voi olla kovinkin hankalaa.
Liitän tähän silmäiltäväksenne Privacy Internationalin Leading surveillance societies in the EU and the World 2007-tutkimuksen kriteerit (sorry, on vähän pitkä lista). Tuo Has government signed on to bad international treaties?-kohta on jopa lystikäs. Suomen maaraportti löytyy täältä.
Constitutional protection
*Does a constitution exist and does it, even within the shadows of other rights, protect privacy?
*Does the constitutional court have jurisprudence on privacy protection, and if so, is it a strong history of protection?
*If a country is part of the council of Europe, the European convention on human rights plays an essential role.
Statutory protection
*Are there laws protecting the right to privacy against governments and companies?
*Are there sectoral laws, e.g. medical privacy, workplace privacy, financial privacy?
*Are these laws useful in pursuing action?
Privacy enforcement
*Is there a regulatory body with sufficient powers to investigate privacy infractions? Can this regulator act proactively?
*Does this regulatory act in an effective way? Have cases been taken through the administrative and legal systems?
Identity cards and biometrics
*Is there a national identity card, and does it involve biometrics?
*Is biometrics widespread? Are they implemented in privacy protecting ways or in surveillance-enhancing ways, e.g. Central databases?
*Is there adequate debate about the nature of biometrics or is there a blind faith in the technology and an imperative based on international obligations?
Data-sharing
*Are there laws protecting against use of information for secondary purposes?
*Has the government initiated plans for sharing personal information between government agencies?
*Are companies required to hand information over to government?
Visual surveillance
*To what extent are there CCTV installations in the public and private sectors?
*Are these regulated?
*What is the nature of the policy debate, if any?
Communication interception
*Are there adequate laws protecting against abuse?
*When can police intercept? E.g. 'Reasonable cause', 'probable cause', etc.
*What type of investigations can involve interception? e.g. cases where there the crime is punishable by 4 years in prison, 2 years in prison, all crimes, proscribed crimes,
*Do security services have oversight?
*Who authorises? A judge? A minister? ['judicial warrants' does not mean the same in all countries, where sometimes judges have investigatory powers, though the survey does attempt to note this]
*Are telecommunications service providers required to create 'intercept capability'?
Workplace monitoring
*Are there laws protecting against abuse?
*Are there legal cases and legal avenues?
*Are there guidelines?
Government access to data
*Warrant regimes, e.g. Governments entering homes without warrants
*How do law enforcement agencies gain access to data on databases in the private sector?
*What powers do various agencies have to gain access to files, e.g. Tax inspectors
Communications data retention
*Is there a law requiring retention of telecommunications traffic data? If so, for how long?
*Has there been any consideration of the different types of information and how retention periods may have to differ?
Surveillance of medical, financial and movement
*This type of data is usually considered sensitive but not always adequately protected
*This is a broad issue but we are receiving increasing amounts of information about medical privacy issues (e.g. Databases of medical records), location tracking with RFID (e.g. road user charging), and financial monitoring (e.g. Anti-money laundering laws requiring reporting to the police of suspicious transactions)
Border and trans-border issues
*Border surveillance developments have resulted in some countries reaching for measures that are ill-considered and disproportionate
*Is a country implementing unnecessary biometrics at borders, e.g. fingerprints in passports?
*International co-operation in law enforcement and surveillance and sharing of data with other governments
Leadership
*Has government signed on to bad international treaties? E.g. Council of Europe Cybercrime convention, treaty of Prum, etc. (in particular, the leaders of the Prum initiative were Germany, Austria, Belgium, Spain, France, Luxembourg and the Netherlands)
*Some countries because of their privacy commissioners are actually ambassadors of privacy but unfortunately this is rarely sufficient to counter-act bad government policies at the international level
Democratic safeguards
*Have parliaments and courts taken measures to counteract over-reaching by the executive?
*Are there free expression, open government laws, protections for journalists, lawyers, etc.
Foreign Policyn artikkeli (via Greg Mankiw) eurooppalaisille koululaisille pakkosyötetyistä talous- ja yhteiskuntakäsityksistä oli kiinnostava myös. Tämä siis huolimatta jatkuvasta elintason kasvusta, oikeiston noususta monin puolin Eurooppaa sekä siitä, että eurooppalaisesta totalitarismista ei ole kovin kauan. Pidän aika vastenmielisenä markkinatalouden dissaamista ja vastakkainasettelun tuottamista ilman, että samassa yhteydessä mainittaisiin myös niitä demokratian keinoja, joilla markkinatalouden toimintaa voidaan säädellä. Varsinkin kouluissa. Ajattelen, että Suomessa oltaisiin kuitenkin neutraalimpia. Ollaankohan?
Lähettänyt
Tea
klo
16:31
Tunnisteet: eurooppa, idealismi, kansainvälinen politiikka, politiikka
sunnuntaina, lokakuuta 14, 2007
Onnistunut Megapolis2022, Roomasta tarkasteltuna
En ollut paikalla Megapoliksessa, mutta on ollut ihanaa kuulla mahtavista fiiliksistä sieltä. Tänään luimme Mian kanssa hämmentyneinä Hesarin näköislehteä, jossa Kaupunki-osiossa oli Megapolis huomioitu hyvinkin laajasti. Loistavaa, loistavaa, loistavaa! Oli kivaa kuulla, että puhujat olivat olleet hyviä ja yleisöä paljon, kun työtäkin on tehty ja vaivaa nähty. Kangastus.orgkin oli vetänyt jälleen hienon keikan, siitäkin jäin paitsi.
Olen Roomassa, Rooma kaunis, lämmin ja kerrostunut. Tajusin, että antiikkia sinänsä ei pidä ihannoida, kaikki ihannoitavat asiat ovat olleet vain pieniä fragmentteja koko sekavasta ja laajasta Rooman valtakunnasta, jossa sirkushuvit ja verenvuodatus olivat huomattavasti filosofiaa, moraalia, oikeutta, hyvyyttä, totuutta ja kauneutta enemmän esillä. Mutta, kyllähän Suomessakin katukuvan näkyvimmät viestit ovat iltapäivälehtien lööppejä tai kaupallisia mainoksia, vaikkakin meillä on kohtalaisesti toimivat demokratia, yliopistolaitos, koululaitos, hyvinvointi sekä tasa-arvo, joita hyvinkin voisi ihannoida vähintään yhtä paljon kuin antiikkia. Olemassaolevia ja todellisia asioita, nekin, vaikkakin vähän piilossa.
Ehkä joskus jos matkustan Ateenaan, etsin sieltä sitten uudestaan niitä hyviä ja puhtaita asioita, joita en täältä katolisen kirkon ryvettämästä Roomasta löytänyt. Sanon ryvettämästä, vaikka oikeasti tajuankin, minkälainen harppaus kohti sivistystä ja hyvinvointia katolisen kirkon valtaannousu lienee silloin aikoinaan ollut.
perjantaina, elokuuta 17, 2007
Zürich, Confoederatio Helvetica
Olen tuleva viettämään seuraavat puoli vuotta maassa, jossa on maailman eniten R&D-rahoitusta, Nobel-palkintoja sekä Japanin jälkeen toisiksi eniten vuosittain rautateillä matkustettuja henkilökilometrejä väestölukuun suhteutettuna ja josta tulee Punaisen Ristin punainen risti. Tulen harjoittamaan opiskelua yliopistossa, jossa kehitettiin kultainen riisi ja jossa ovat opiskelleet mm. Röngen, Einstein ja Pauli. Asun samassa kaupungissa myös Kimi Räikkösen kanssa - mitä ovatkaan Turun Reijo Mäki ja Esko Valtaoja siihen verrattuna, kysyn vaan?
Suomi on niin surullisen pieni, mitätön, kaukana ja kieleltään vaikeaselkoinen; isommassa kielessä ja lähempänä kaikkea olisi niin normaalia kulkea kaikki päivät samoja katuja kuin historiaan jääneet suuret sekä nykymaailmaa pyörittävät tärkeät, nyt ajatus sellaisesta kutittaa liikaa ja paljon. Alhaista ruumismia, vähän.
lauantaina, toukokuuta 12, 2007
Euroopan viisut
Tänään Euroviisut. Katsoin semifinaalin torstaina Idalla sattumalta juna-asemalta löytämäni V-V:n seurassa. On ollut kivaa seurata Euroviisuja, kun Suomikin on selviytynyt urakasta ihan perusjeeshyvin. Semifinaaleissa nähty väliaikashow oli minusta epäonnistunut sellaisena suomalaisuuden kuvauksena, joksi se lienee ollut tarkoitettu. Mytologiasta voi ja kannattaa ammentaa, mutta silloin se kannattaa tehdä tyylipuhtaasti. Sekoittaa voi vertikaalisesti, mutta ei horisontaalisesti, det vill säga att suomalaisuuden ajallisia kerrostumia voi yhdistää, mutta ei eri eurooppalaisia mytologioita, ellei kontekstista käy jollakin tavalla ilmi, että mikä on tavoite. Taiteellisesti, teknisesti ja tanssillisesti kokonaisuus oli toki hieno, mutta tarina ei toiminut tai sitten aivoni olivat taas liian pienet.
Minun henkilökohtaiset kaikkien aikojen suosikkieurolauluni ovat L'oiseau et l'enfant, Ein Bißchen Frieden ja Diva. Haluan nähdä Euroviisuissa yhtenäisen Euroopan tunnetta; kokemusta siitä, että meillä on yhteinen kulttuurinen perusta sekä halu säilyttää vakaus omalla mantereellamme ja olla edelläkävijöitä globaalin hyvinvoinnin sekä ihmisoikeuksien ja tasa-arvon edistämisessä. EU:n virkatyönä käyntiinsaattamista eurooppalaisen identiteetin luomisen kampanjoista mitkään eivät ole niin hyviä kuin ESC.
Symppaan Euroviisuissa hyvää tarinankerrontaa, idealismia, erikoisella tavalla esiintuotua kansallista identiteettiä sekä hyvää huumoria. Tykkään tänä vuonna Ukrainan avaruushaitarisekoilusta, siinä mennään sopivasti kaikilla mauttomuuden ja huumorin rajoilla. Harmittaa, että Andorran idealistipunk ei päässyt finaaliin, siihen olin aidosti pettynyt. Jäljelle jääneistä suosikkini ovat omista irrationaalisista syistä Bulgaria, Georgia, Moldova, Serbia, Ukraina ja Unkari. Suomi ei ole kiinnostava, koska siinä ei ole mitään persoonallista eikä erikoista, vaikka Hanna onkin nätti ja biisi kantaa. Kontaktipintaa suomalaisuuteen, eurooppalaisuuteen tai mihinkään muuhun kiinnostavaan ei kuitenkaan ole riittävästi.
Euroviisut eivät ole mitenkään ihan vähän olleet Euroopan valtioiden keskinäisten erimielisyyksien selvittämisen väline:
- 1969 Itävalta kieltäytyi osallistumasta Euroviisuihin, sillä ne pidettiin diktaattori Francon hallitsemassa Espanjassa.
- Viisut vuonna 1971 voittanut Monaco ei kyennyt järjestämään viisuja seuraavana vuonna, joten Iso-Britannia tarjoutui.
- Vuonna 1975 Kreikka vetäytyi Ruotsissa järjestettävästä kilpailusta protestina Turkin Kyproksen invaasiota vastaan.
- Vuonna 1980 kahtena edellisenä vuonna voittanut Israel ei osallistunut kilpailuun ollenkaan, sillä kilpailupäivä osui holokaustin muistopäivälle.
Jään odottamaan USA:n, Australian ja Kanadan Euroviisuhakemuksia, Palestiinakin on jo jättänyt omansa.