Ilmasto-oikeudenmukaisuuskeskustelusta Davosissa eilen

Ostin eilen Swiss Passin ja kävin heti Davosissa katsomassa WEFin ohessa yleisölle järjestettyjä avoimia tapahtumia. En nähnyt yhtään mielenosoitusta, mutta kylläkin hyvin runsaasti poliiseja ja Securitaksen edustajia (sinisissä bareteissa - securitaslaiset Suomessa ovat ihan ilman). Davos on kylläkin hassusti pitkin laaksoa levittäytynyt pikkukylä, joten ne varsinaiset tapahtumat olivat oikeastaan myös vähän kauempana. Olin kuuntelemassa kahta tapahtumaa: Climate Change Divide ja Virtual Worlds – Fiction or Reality? Tapahtumien järjestäjinä olivat Sveitsin reformoitu kirkko ja WEF. Katolisessa maassa reformoitu kirkko koetaan jotenkin liberaalin raikkaana tuulahduksena, mikä on tosi hassua verrattuna siihen, miten taantumuksellisena Suomessa luterilaistakin kirkkoa pidetään.

Climate Change Divide

Ilmastojutussa oli C. S. Kiang, ympäristötieteen professori Kiinasta, Luiz Fernando Furlan, korkean tason poliitikko Brasiliasta, UNEPIN pääjohtaja Achim Steiner, sekä sveitsiläinen riskianalyytikko Christian Mumenthaler.

Kun keskustelu alkoi henkilökohtaisella kysymyksellä Davosiin matkustamisen päästöjen kompensoinnista, alkoi luottamus moderaattoria kohtaan jo murentua. Noloimmat hetket saavutettiin, kun Brasilian edustaja ehkä neljännessä peräkkäisessä puheenvuorossaan kehui brasilialaista sokeriruokoetanolia ja koko keskustelusta muutenkin ehkä kolmasosa pyöri etanolin ympärillä.

Tämä koko vääntö (kaikki food- ja non-food-jutut ja kaikki) käytiin perusteellisesti jälleen kerran läpi siitä huolimatta, vaikka Kiang (Kiina) ilmaisi tosi vahvasti, ja yleisön aplodien saattelemana, sen, että miten turhauttavaa on, että kansainvälisessä politiikassa edustajat käyvät vaan taistelua omista sisäpoliittisista eduistaan. Hämmentävää, miten Brasilian edustaja ei tämän jälkeenkään tajunnut lopettaa etanolin markkinointipuhettaan ja kehui vielä Ruotsin etanolipolitiikkaa ja kehotti Sveitsiä ottamaan mallia. Todella, todella, todella alhaista ja vastenmielistä.

Lisäksi Kiangilta tuli ihan älyttömän terävä heitto siitä länsimaiden harjoittamasta kaksoismoralismista, että Kiinan sananvapausongelmista ei uskalleta huomauttaa, mutta kiinalaisten hiilivoimasta kylläkin niillitetään. Ja totta onkin, että sananvapausongelmiin puuttumiseen on korkeampi kynnys, koska ei yhtään tiedä, miten vahva tabu se on. En ole ainakaan koskaan itse puhunut asiasta kenenkään kiinalaisten kanssa, koska en vaan ole osannut.

UNEPin Steiner oli ihan sikahyvä, sekä saksaksi että englanniksi. Nosti esille maataloustukiaiset, kehitysmaiden keskenäiset eroavaisuudet (ei tule käsitellä yhtenä klimppinä), sekä saavutetut nopeat edistysaskeleet energiatehokkuuden parantamisessa ja hiukkaspäästöjen vähentämisessä kehittyvissä maissa. Kokonaisuudessaan silti Steinerkin jäi vähän abstraktiksi puhuessaan seuraavista sukupolvista ja tulevaisuuden teknologiasta ilman niitä konkreettisten seuraavien askeleiden kuvauksia. Herättää kyllä luottamusta, kun kv-organisaatioiden tyypit ovat teräviä, melkein voi unohtaa, miten aivottomia kaikki kansalliset delegaatit on.

Pointti, jota itse jäin kaipaamaan, ja jota olin liian arka & tyhmä tuomaan esille yleisökysymys-osiossa, olisi liittynyt kehityspolitiikan ja ilmastopolitiikan ristiriitaan. On niin älytöntä, miten kehityspolitiikkaa edelleen tehdään niin näkemyksettömästi, kelailematta mahdollisia kehityskulkuja ja muodostamatta mitään oikeita visioita tavoitteista. Kehityspolitiikka tarjoaa tällä hetkellä kehitysmaille vain sitä yhtä ja samaa reittiä, minkä kaikki teollisuusmaat ovat jo kulkeneet. Jälkiteollinen informaatioyhteiskunta on edelleenkin määrittymättä, mutta joka tapauksessa kehitysmaita tulisi viedä suoraan sitä kohti, tekemättä raskasta välilaskua modernismiin ja ympäristöongelmiin, kuten teollistuneet maat ovat tehneet.

(Raposin tästä myös Jaikuun, jossa pienimuotoista keskustelua biopolttoaineista.)

Eurooppalainen ja konservatiivinen Sveitsi

Kaksi keskeistä piirrettä määrittelevät minun silmissäni Sveitsiä enemmän kuin mikään muu, nimitän niitä yksinkertaisuuden vuoksi eurooppalaisuudeksi ja konservatismiksi, mutta niillä on paljon ilmentymiä ja ulottuvuuksia. Mieltymystä sulatettuun haisevaan juustoon ne eivät kuitenkaan selitä.

Suomalaisiin nähden lähes mikä tahansa kansa on avointa ja kommunikatiivista, niin myös sveitsiläiset. Tämäkin on kuitenkin suhteellista - Espanjasta, Ranskasta, Latinalaisesta Amerikasta tai Sveitsin ranskankielisiltä alueilta lähtöisin olevat kontaktini ovat erinomaisen ahdistuneita paikallisten jäykkyydestä ja sulkeutuneesta. Voisin myös kuvitella, että ulkkareille väistämättömät runsaat kohtaamiset byrokraattien kanssa Kreisbürossa ja muussa hallinnossa eivät ainakaan lievennä tätä mielikuvaa ja tunnen syvää sympatiaa. Onnekseen eivät ole päätyneet Suomeen.

Miellyttävämpi ja laajempia yhteiskunnallisia seurauksia tuottava seikka on kuitenkin kyky jakaa ja elää tiiviisti. Raitiovaunuissa ja junissa ei kytätä ja vilkuilla ahdistuneena muita ihmisiä, vaan ihan vieraankin ihmisen vieressä osataan istua. Lisäksi täällä yhteiskäytetään pesukoneita äärimmäisen tehokkaasti ja ihmiset epäroimättä joustavat yksityiselämistään voidakseen pestä silloin kun oma vuoro on. On ihmisiä, jotka siirtävät työvuorojaan pyykkivuorojen vuoksi ja on ihmisiä, jotka heräävät viikonloppuisin epäinhimillisen aikaisin voidakseen pestä pyykkiä. Useissa pyykkituvissa (Waschküche) on kirjoittamattomilla säännöillä pyykinpesu sunnuntaisin tai samalle viikolle kahden pyykkivuoron varaaminen kielletty ja pyykkivuoroasioista käydään useissa sveitsiläisissä kellareissa mielenkiintoisia paperilappusotia. Kylpyhuoneiden ovet sitä paitsi rakennetaan täällä usein niin kapeiksi, että mikään sarjavalmisteinen pesukone ei edes mahtuisi sisään, puhumattakaan mistään liitäntävalmiuksista.

Sveitsiläiset ovat kansa, joihin on jotenkin käsittämättömästi ankkuroitunut runsaasti yhteismaan ongelmia minimoivia meemejä, oletettavastikin siitä syystä, että vaikeakulkuisessa vuoristomaastossa se on ollut eristäytyneiden kylien selviämisehto. Sveitsinsaksan kurssillani (jonkakaltaisia erittäin lämpimästi suosittelen kaikille ikinä saksankieliseen Sveitsiin eksyville) meille tarjoiltiin kerran spontaanisti erinomainen esitys tästä kulttuurisesta piirteestä, lammas- ja lehmäpiirroksin kuvitettuna. Myös jätteenkierrätystoiminnassa sveitsiläiset venyvät ihan käsittämättömiin suorituksiin järjestelmän vaatimukset täyttääkseen. Paikallisen jätteenkäsittelyjärjestelmän yksityiskohdista on pakko vielä blogata erikseen, mutta joka tapauksessa se vaatii ihmisiltä jätteiden täsmällistä toimittamista tietyssä formaatissa tiettyyn aikaan tiettyyn paikkaan ja ihmiset nämä vaatimukset täyttääkseen todellakin juoksevat töistä aikaisemmin kotiin ja siirtävät ystävien tapaamista.

Tämä kaikki yhteistyökykyisyys tuntuu sympaattiselta ja humaanilta, mutta Sveitsin haluttomuus liittyä kansainvälisiin organisaatioihin syö tätä mielikuvaa rajusti. Vaikka Sveitsin maaperällä toimivat useat YK-järjestöt, merkittävimpänä tietenkin Genevessa sijaitseva YK:n Euroopan päämaja, mutta myös ILO, UNICEF, WHO, WTO, UNCHR sekä monia kirjainyhdistelmiltään tuntemattomampia, kuten maailman postijärjestö, maailman henkisen omaisuuden järjestö (intellectual property rights, kärsin tuostä hirveästä suomennoksesta, mutta näyttäisi olevan vakiintunut ilmaisu), maailman telekommunikaatiojärjestö sekä maailman meteorologijärjestö, ei Sveitsi ole ollut YK:n jäsen kuin vuodesta 2002 alkaen. Vuonna 2001 äänestettiin EU:iin liittymisestä, lopputuloksena 23.2% kannatus ja 55.79 % äänestysprosentti, uutta äänestystä ei ehkä ihan pian kannata yrittää pykätä. Facebookissa on tosin Sveitsin EU-jäsenyyttä kannattava Cause, johon voi liittyä, jos haluaa ilmaista mielipiteensä.

Konservatismi näkyy monella tasolla, mutta ennen kaikkea vahvana yhtenäiskulttuurina. Merkittävä osa väestöstä elää päivärytmissä, jossa syödään kaksi päivittäistä lämmintä ateriaa ja jossa iltaisin kokoonnutaan perheen tai muun asuinyhteisön kanssa syömään yhdessä. Naisten työssäkäyntiä vaikeuttavat kulttuuristen rasitteiden lisäksi myös edelleen monta rakenteellista tekijää. Kouluikäisten lasten päivittäinen lounas vaatii edelleen joltakin suuren työpanoksen, kun kouluruokaa ei tarjota ja vaihtoehtoisetkin järjestelmät ovat usein heikkoja. Siispä käytännössä kouluikäisten lasten naispuoliset vanhemmat työskentelevät joko puolipäiväisesti tai eivät lainkaan.

Tässä viehättävässä kuvassa krääsäkaupan myyjättärelle etsitään perhettä, jonka kanssa syödä päivittäin lounasta. Hämmentävää, miten täällä ei kyetä puputtamaan mikropitsaa takahuoneessa seisaaltaan, kun Suomessa siihen kyetään millä tahansa työpaikalla.

Verotuksellisesti (hyvä perusteksti Sveitsin verotusjärjestelmästä) naimisiin meneminen ja lisääntyminen on periaatteessa kannattavaa. Avioparien tulot lasketaan yhteen ja verotetaan yhdessä (Gemeinschaftsbesteuerung), jolloin progressio syö enemmän niiden perheiden tuloista, joissa on kaksi työssäkäyvää aikuista, kuin niistä, joissa toinen on kotona. Ilmeisesti naisten valinnanvaraa kotiinjäämisen suhteen halutaan kuitenkin kasvattaa, joten verotusjärjestelmän muuttamisesta tältä kohtaa käydään keskusteluja. Ranskassa on huhujen mukaan käytössä samankaltainen järjestelmä, mutta en onnettomilla ranskantaidoillani kyennyt googlaamaan viitteitä tästä.

Suurin puolue täällä on nationalistikonservatiivioikeistopuolue SVP, jonka vaikutusvaltaisimmat hahmot ovat miellyttävyydeltään, argumentoinniltaan ja neutraaliudeltaan suunnilleen samaa luokkaa kuin Italian Berlusconi. Kuvitelkaa esimerkiksi Tony Halmetta, jolla olisi vastaavat kytkökset elinkeinoelämään kuin Aatos Erkolla. Nämä sankarilliset hahmot ovatkin moraalisesti ansioituneet tuottamalla hyviä kansanäänestyksiä erilaisista keskeisistä aiheista, jotka parhaimmillaan vain kevyesti rikkovat tervettä järkeä sekä kansainvälisiä ihmisoikeuksiin liittyviä säädöksiä vastaan. Erityisen nerokas veto oli äänestyttää kansaa parantumattomien seksuaalirikollisten rangaistuksen elinikäisyydestä - myönteinen äänestystulos johti ristiriitaan kansainvälisten sopimusten kanssa ja nyt asiasta on äänestettävä uudestaan. Lisäksi täällä toimitaan aktiivisesti sellaisia pahuuksia kuin minareettien rakentamista sekä julkisia päiväkoteja vastaan.

Tämä on SVP:n syksyisen vaalikampanjan juliste, joiden näkemiseltä ei voinut välttyä missään. Kampanjan pointti oli aikaansaada sellaista lainssäädäntöä, joka oikeuttaisi karkottamaan maasta sellaisia ulkkareita, jotka eivät osaa käyttäytyä Sveitsissä, ts. harjoittavat jotain rikollista toimintaa. Pohjoismaalaisen hyvinvointi-tasapäistämispolitiikan vallassa kasvaneena mulla ainakin nousee iho kananlihalle noin alhaisesta ja populistisesta kampanjasta.

Erityisen lystikästä on, että tämä maan suurin puolue, jolla on 31% paikoista parlamentin alahuoneessa, sekä hallituksen 7 paikasta 2, kokee olevansa oppositiossa, koska heidän hallitusyhteistyötä edellisellä kaudella sabotoinut suosikkipoikansa äänestettiin hallituksesta ulos. Oppositiopolitiikkaa on nyt harjoitettu kuukausi, ja toissapäivänä tuli ulos ensimmäinen oppositiopolitiikan menestystä juhliva tiedote. Olen joko ihan älyttömän turtunut suomalaiseen sosiaalidemokraattiseen hyssyttelyyn, tai sitten tämä on oikeastikin niin älyttömän perverssiä, kuin miksi tämän koen. En vielä ihan tiedä.

Has government signed on to bad international treaties?

On jännittävää, miten hakaristin käytöstä sanktioidaan kaikkialla, viiksiään ei uskalla rajata sivuilta kapeiksi kukaan ja Suomessa kommunismiin assosioidaan niin kommuuniasuminen kuin venäjänopiskelukin, mutta useat suorat totalitarismin merkit, rikkomukset sananvapautta ja yksilönsuojaa vastaan, ohitetaan huomiotta. Ymmärrettävästi symbolinen ajattelu on ihmisyyden keskeisiä piirteitä ja arkipäivässä toimimisen edellytyksenä on kyky redusoida abstraktit kokonaisuudet yksinkertaisiin symboleihin ja syy-seurausyhteyksiin, ja siksi tämänkaltaiset kompleksiset asiat sekä niiden huomioiminen aivan muiden ongelmakimppujen yhteydessä voi olla kovinkin hankalaa.

Liitän tähän silmäiltäväksenne Privacy Internationalin Leading surveillance societies in the EU and the World 2007-tutkimuksen kriteerit (sorry, on vähän pitkä lista). Tuo Has government signed on to bad international treaties?-kohta on jopa lystikäs. Suomen maaraportti löytyy täältä.

Constitutional protection
*Does a constitution exist and does it, even within the shadows of other rights, protect privacy?
*Does the constitutional court have jurisprudence on privacy protection, and if so, is it a strong history of protection?
*If a country is part of the council of Europe, the European convention on human rights plays an essential role.

Statutory protection
*Are there laws protecting the right to privacy against governments and companies?
*Are there sectoral laws, e.g. medical privacy, workplace privacy, financial privacy?
*Are these laws useful in pursuing action?

Privacy enforcement
*Is there a regulatory body with sufficient powers to investigate privacy infractions? Can this regulator act proactively?
*Does this regulatory act in an effective way? Have cases been taken through the administrative and legal systems?

Identity cards and biometrics
*Is there a national identity card, and does it involve biometrics?
*Is biometrics widespread? Are they implemented in privacy protecting ways or in surveillance-enhancing ways, e.g. Central databases?
*Is there adequate debate about the nature of biometrics or is there a blind faith in the technology and an imperative based on international obligations?

Data-sharing
*Are there laws protecting against use of information for secondary purposes?
*Has the government initiated plans for sharing personal information between government agencies?
*Are companies required to hand information over to government?

Visual surveillance
*To what extent are there CCTV installations in the public and private sectors?
*Are these regulated?
*What is the nature of the policy debate, if any?

Communication interception
*Are there adequate laws protecting against abuse?
*When can police intercept? E.g. 'Reasonable cause', 'probable cause', etc.
*What type of investigations can involve interception? e.g. cases where there the crime is punishable by 4 years in prison, 2 years in prison, all crimes, proscribed crimes,
*Do security services have oversight?
*Who authorises? A judge? A minister? ['judicial warrants' does not mean the same in all countries, where sometimes judges have investigatory powers, though the survey does attempt to note this]
*Are telecommunications service providers required to create 'intercept capability'?

Workplace monitoring
*Are there laws protecting against abuse?
*Are there legal cases and legal avenues?
*Are there guidelines?

Government access to data
*Warrant regimes, e.g. Governments entering homes without warrants
*How do law enforcement agencies gain access to data on databases in the private sector?
*What powers do various agencies have to gain access to files, e.g. Tax inspectors

Communications data retention
*Is there a law requiring retention of telecommunications traffic data? If so, for how long?
*Has there been any consideration of the different types of information and how retention periods may have to differ?

Surveillance of medical, financial and movement
*This type of data is usually considered sensitive but not always adequately protected
*This is a broad issue but we are receiving increasing amounts of information about medical privacy issues (e.g. Databases of medical records), location tracking with RFID (e.g. road user charging), and financial monitoring (e.g. Anti-money laundering laws requiring reporting to the police of suspicious transactions)

Border and trans-border issues
*Border surveillance developments have resulted in some countries reaching for measures that are ill-considered and disproportionate
*Is a country implementing unnecessary biometrics at borders, e.g. fingerprints in passports?
*International co-operation in law enforcement and surveillance and sharing of data with other governments

Leadership
*Has government signed on to bad international treaties? E.g. Council of Europe Cybercrime convention, treaty of Prum, etc. (in particular, the leaders of the Prum initiative were Germany, Austria, Belgium, Spain, France, Luxembourg and the Netherlands)
*Some countries because of their privacy commissioners are actually ambassadors of privacy but unfortunately this is rarely sufficient to counter-act bad government policies at the international level

Democratic safeguards
*Have parliaments and courts taken measures to counteract over-reaching by the executive?
*Are there free expression, open government laws, protections for journalists, lawyers, etc.

Foreign Policyn artikkeli (via Greg Mankiw) eurooppalaisille koululaisille pakkosyötetyistä talous- ja yhteiskuntakäsityksistä oli kiinnostava myös. Tämä siis huolimatta jatkuvasta elintason kasvusta, oikeiston noususta monin puolin Eurooppaa sekä siitä, että eurooppalaisesta totalitarismista ei ole kovin kauan. Pidän aika vastenmielisenä markkinatalouden dissaamista ja vastakkainasettelun tuottamista ilman, että samassa yhteydessä mainittaisiin myös niitä demokratian keinoja, joilla markkinatalouden toimintaa voidaan säädellä. Varsinkin kouluissa. Ajattelen, että Suomessa oltaisiin kuitenkin neutraalimpia. Ollaankohan?

Diktatuurit voivat hyvin, kun on riittävästi hyviä vihollisia

Luonnollisesti Suomen ja EU:n virallinen politiikka on tavoitteiden saavuttamiseksi ollut olla kiltti Libyalle ja lakaista ongelmia maton alle, mutta yksilönä minulla on vapaus ja ilo voida sanoa se, mitä moni muu ei voi sanoa: Libya on 83% lukutaitoprosentistaan huolimatta edelleen karmea diktatuuri ja se suostuu leikkimään demokratia- ja ihmisoikeusleikkejä vain, jos sille maksetaan siitä. (Ok, nyt luin IHT:sta, että Sarkozy oli vakuuttanut, että vastapalveluksia ei tehdä rahassa, mutta mitä muuta voisi tarkoittaa yhteistyö Libyan infrastruktuurin ja terveydenhoidon kehittämiseksi?)

On vastenmielistä, miten kaikki diktaattorit aina osaavat löytää oman hallintonsa välinpitämättömyyden ja tehottomuuden uhreille ulkopuoliset syylliset. 426 lasta sai HIV-tartunnan sairaalan epähygieenisten käytäntöjen vuoksi ja ulkomaalaisista sairaanhoitajista tehtiin syyllisiä kiduttamalla. Vanha ja toimiva keino, hyvää toimintaa Libyalta. Kansalaiset vaativat kuolemanrangaistusta ja sen he saivat, ketään ei kiinnostanut kyseisen sairaalan (tai minkään muun libyalaisen sairaalan) hygienian kehittäminen, jottei vastaavaa tapahtuisi jatkossa. Kaikkein nerokkainta oli uskotella kansalle, että taustalla on CIA ja vihamielisten hallitusten juoni.

Näihin aikoihin, vain vähän aikaa Abu Ghrabin kidutustapausten jälkeen, USA:n uskottavuus ei ollut erityisen vahva ja Yhdysvaltojen kritisoitua Libyan oikeuslaitosta kuolemantuomioista libyalaiset polttivatkin Yhdysvaltojen lippua kulkueissa, joissa ihmiset kantoivat sekä Abu Ghrabin uhrien ja HIV-infektoituneiden lasten kuvia. Näiden kahden tapahtuman kytkeminen yhteen lienee tuntunut Libyassa hyvinkin luontevalta, varsinkin, kun oikeuskäsitys on niin toinen. USA:n (ja tuskin kovin monen muunkaan länsimaan) ei Libyan mielestä ole oikeutettua arvostella libyalaista oikeuslaitosta Abu Ghrabin jälkeen.

Mutta mainiota, diktatuurit voivat aina hyvin, kun vaan vihollisia riittää. Gaddafilla lienee edessään vielä monta paksua vuotta Libyassa - hyvä sille.

vielä siitä pronssisesta

Vielä muutama yksityiskohta Viron pronssisoturi-tapaukseen liittyen:

• Venäjän tiedotusvälineisiin levisi huhu, että Viro aikoo pilkkoa pronssisoturin palasiksi ja tuhota sen täysin. Nyt Venäjän duuman lähettämä delegaatio oli pronssisoturin luona sen uudella sijaintipaikalla vieraillessaan tutkinut - ja löytänyt - selviä merkkejä muistomerkin pilkkomisesta. Samalla tehtiin myös ratsia tiloihin, joissa riehujia oli säilötty, mahdollisten verijälkien löytämiseksi. Niiden löytäminen ei kuitenkaan onnistunut. Tätä lukiessani nauroin ääneen. Jäämme nyt siis odottamaan Venäjältä ensimmäisiä uutisia, joissa esitetään teoria läntisen fasistivaltion toimista jälkien peittämiseksi.
  
• Vandaali 1:
  
  
  
  • Bus ticket to the town centre...1$
    
  • 3 beers and a bottle of vodka to get you going...13$
    
  • Fine for vandalising a kiosk...800$
    
  • Picture of you stealing hygienic towels for your girlfriend...Priceless
    
  
  
• Vandaali 2:
  
  
  
  • Getting a tourist trip visa...50$
    
  • Bus ticket from the border of Russia...13$
    
  • Night at a hotel...99$
    
  • Sending you back to Russia with robbing Libresse and having the change to say "Hello world - we are not criminals, we are from Russia" via BBC...Priceless
    
  
  
• Loistavia kuvakollaaseja. Uuden ajan ikonit uuden ajan mainonnassa, mukana mm. Benetton, Hugo Boss, Sprite ja Diesel.
  
• Aljoshan uusi sijoituspaikka osoittaa tahattomasti samalla kunnioitusta II maailmansodassa kuolleille homoille, sillä muistomerkki on ilmeisen tahattomasti sijoitettu vaaleanpunertavilla laatoilla päällystetyn kolmionmuotoisen alueen päälle. Tahattoman yhdenmukaisuuden esimerkiksi Amsterdamissa sijaitsevan Homomonumentin kanssa huomasi Ancientboy.
  
  

idealismista, vapaudesta ja raivoamisesta

En yleensä koe erityistä viehtymystä sotkeentua maailmanhistoriallisiin ja maailmanpoliittisiin asioihin, koska en niistä juuri mitään tiedä ja olen niiden suhteen yliemotionaalinen; en kykene lukemaan Ihmisoikeuksien julistusta palan nousematta kurkkuun ja joskus lukioaikoinani sain kauhean itkuraivarikohtauksen Amsterdamissa Anne Frankin talomuseon edessä, koska olin vakuuttunut, että museon vierailijat eivät ymmärrä asiasta mitään ja tuhoavat koko Anne Frankiin liittyvän symboliarvon. Kärsin aika paljon tästä tunteellisuudestani ja pidän epäoikeutettuna antaa sen vaikuttaa kaikkeen tekemiseeni. Samantyyppisestä taustasta nousee kuitenkin viehtymykseni vapaita ohjelmistoja, eheää ihmisten välistä vuorovaikutusta sekä ilmastonmuutoksen ehkäisemistä kohtaan, joihin harrastuksiin kuitenkin käytän suuren osan elämästäni. En taida itseasiassa langeta kovin kauas mastomäkeläisestä idealismista, vaikka itse mieluummin käytänkin toisenlaisia retorisia ja toiminnallisia keinoja.

Nyt kuitenkin Tallinnan tapahtumat tulevat niin lähelle, että en voi olla oksentamatta siihen liittyviä ajatelmiani tekstiksi tänne. Minusta tässä on kaksi tasoa, historiallinen ja nykypäivällinen, joilla on vahvoja suoria kytköksiä toisiinsa.

Toisen maailmansodan punaveteraanit, jotka sankarillisesti pelastivat maailman fasismilta, eivät olleet poliitikkoja, eivätkä intomielisesti kommunismia kannattavia valtio-oppineita. He eivät voi nähdä, kuinka muistomerkki, joka heille edustaa voittoa äärimmäisestä pahuudesta, fasismista, edustaa toisille taas kommunistisen totalitarismin tuottamaa väkivaltaa, kyydityksiä, salakuuntelua, sensuuria ja korruptiota. En nyt tietenkään tiedä, mutta voisin helposti kuvitella, että uskollisuutensa Neuvostoliittoa kohtaan osoittaneet sotaveteraanit lienevät kuitenkin saaneet suhteellisia etuja totalitarismin sisällä niin, että sen ahtaus ja pahuus ovat tullut koetuksi lievempinä. Voin helposti ymmärtää sen hyvän puolella, pahaa vastaan- mielikuvan, jota punaveteraanit keskuudessaan itseensä liittävät.

Lisäksi tässä on se sama asetelma, kuin Länsi-Euroopankin mellakoissa; väärinymmärretyksi itsensä kokeva vähemmistö on räjähdysherkkää ja yltyy silmittömään tuhoamisintoon välittömästi sopivan yllykkeen saatuaan. Selasin vähän vironkielistä blogistaniaa (joka ei tänään näytä kirjoittavan mistään muusta kuin Tallinnan mellakoista). Tänään sattumalta Tallinnassa pidettävään Euroopan Vasemmistopuolueen hallituksen kokoukseen osallistuvat länsi-eurooppalaiset vasemmistolaiset olivat ainakin tokaisseet eräälle aktiiviselle vasemmistolaiselle bloggaajalle, että vastaavanlaiset tapahtumat ovat heillä aivan arkipäivää ja että he rinnastavat nämä mellakat täysin vastaaviin mellakoihin Länsi-Euroopassa.

On aika hurjaa nähdä tuubista (dissaan tosin niitä, joihin on ripattu päälle Rage Against The Machinea), miten nuoriso, ja huomionarvoisena pidettäköön seikkaa, että nimenomaan venäjänkielinen nuoriso, raivoaa ja tuhoaa kaikkea käsiinsä osuvaa. Ach, taas niin puhdas kleiniläisen kateuden ilmentymä. Puren rintaa, joka minua ruokkii, koska se ruokkii minua epäsäännöllisesti, eikä riittävästi minun tarpeitani huomioiden. On varmasti nautinto rikkoa niiden kioskien ja myymälöiden ikkunoita, joiden myymiä tuotteita ei ole varaa ostaa ja on nautinto rikkoa bussipysäkkejä, jotka ovat kauniimpia ja parempia kuin neuvostoaikana, mutta siltikin vironkielisen enemmistön tuottamia. Sitä paitsi voin niin kuvitella, miten hajottavaa on elää virolaisessa markkinataloudessa ilman mahdollisuuksia esimerkiksi korkeakoulutukseen, yhteiskunnalliseen keskusteluun osallistumiseen ja valtamedioiden seuraamiseen. Neuvostoaikana kaikilla oli sentään suunnilleen samanlainen riski joutua viranomaisten mielivallan kohteeksi, nyt yhteiskunnassa menestymisen ratkaisee valtakielen osaaminen.

Viron Idolseissakaan ei yksikään venäläistaustainen ole päässyt finaaliin, vaikka karsinnoissa he olivat vahvastikin edustettuina. Tämä on enemmänkin kyllä lasikattoja; venäläisyyteen liittyy valtaväestössä niin paljon negatiivisia assosiaatioita, että heihin ei tule samaistuttua, eivätkä he tule äänestetyksi kilpailussa eteenpäin. (Vähän samoin muuten kävi Saksan Idolseissa, jossa tummaihoinen, mutta kilpailun parhaiten laulava Francisca Urio putosi. Siis oikeasti, voisiko muka Suomen Idolseissa ikinä nähdä tällaista tai tällaista esitystä?)

En ymmärrä sanaakaan venäjää (lukuunottamatta ilmaisuja "kukko", "norsu", "odotapas vain" ja "minä kuolen"), mutta olen antanut itselleni kertoa, että venäläisissä tiedotusvälineissä tapahtunutta esitetään niin, että poliisit olisivat käyttäytyneet aggressiivisesti venäjänkielisiä mielenosoittajia kohtaan ja että suuret kansanjoukot olisivat osallistuneet väkivaltaisuuksiin sympatiasta polisin epäoikeudenmukaisesta kohtelusta kärsiviä venäläisnuoria kohtaan. Voin hyvin kuvitella, että venäjänkielisten nuorten riehumiseen on yhtynyt runsaasti markkinataloudessa heikosti pärjääviä vironkielisiä nuoria, mutta en hetkeäkään epäile, etteikö koko mellakka olisi jäänyt syntymättä ilman ahtaalle puristetun vähemmistön aloitetta. Samoin minun on vaikeaa nähdä motiiveina mitään muuta kun riehumisen, rikkomisen ja itseilmaisun tarpeita, sympatia venäläisväestöä kohtaan tuntuu kyllä liioitellulta.

Voin vaan kuvitella, mitä niiden venäjänkielisten koulujen historiantunneilla opetetaan, joissa vuosittain 9. toukokuuta, II Maailmansodan päättymispäivänä (Länsi-Euroopassa Victory Dayta vietetään jo päivää aikaisemmin), tai 23. helmikuuta, entisenä Puna-armeijan vuosipäivänä muistellaan puna-armeijan sankareita ja jolloin pukeudutaan neuvostoarmeijan juhla-asua muistuttaviin asuihin. Ei ole vaikeaa ymmärtää sitä, että venäläisen identiteetin rakentamiseen ei löydy paljon palikoita neuvostonostalgian ulkopuolelta, kun suoraa kytköstä nyky-Venäjään ei ole, eikä Putin-kulttikaan vielä ole riittävän vahva kantaakseen myös rajan yli. Silti on kammottavaa, että valtaväestöön ei ole kyetty integroitumaan niin paljon, että olisi voitu nähdä miten paljon kaikki vastaava symboliikka heille edustaa väkivaltaa, epäoikeudenmukaisuutta, julmuutta ja mielivaltaisuutta.

Pakko kyllä sanoa, että Viron (51-vuotias, mutta ei kyllä päivääkään yhtään Jyrki Kataista vanhemman tai vakuuttavamman oloinen) pääministeri ei paljon pelkää. Diplomaattisuhteiden mahdollinen katkeaminen Venäjän kanssa ei liene ihan pieni asia. En tiedä, että olisiko pieni valtio mitenkään vakuuttavammin enää voinut todistella kuulumistaan länteen ja Eurooppaan tai että olisiko pääministeri voinut keksiä tehokkaampaa vaaliasetta kuin kiilan lyömisen etnisten ryhmittymien väliin.

Oli kuitenkin aika vahvasti ennustettavissa, että muistomerkin siirtämisestä tulee suuri ulkopoliittinen ongelma, kun Lihulan patsaastakin aikoinaan tuli, vaikkakin pienemmässä mittakaavassa. Silloin oli kyse muistomerkistä vastakkaisella, saksalaisten puolella taistelleille virolaisille, joiden mielellään tulkitaan taistelleen vapaan Viron puolesta, bolshevismiä ja miehitystä vastaan, vaikka voisin kuvitella, että myöskään Saksan armeijan aikomukset Viron suhteen eivät olleet mitenkään erityisen kiltit.

Kuka voi jaksaa aina velloa niin suuressa itsepetoksessa, kun näiden konfliktien kaikki osapuolet näyttäisivät vellovan? En myöskään ole kuullut kenenkään patsaan siirtoa kannattavan vakuuttaneen venäläisväestölle, että kysymyksessä ei ole kannanotto venäläisiä tai venäläisyyttä vastaan, vaan miehitystä ja väkivaltaa, joiden symbolina patsas valtaväestön silmissä on.

Viron hallituksen ja pääministerin sivut eivät vastaa pingiin.

signaaleista, muutoksista ja vähän Lomborgista

Uuh, kirjoitanpas vähän ja harvoin. Vaalienalusaika on sitäpaitsi niin jännittävää, että ei vaan voi muistaa blogata. Ajoittaiin kuulee puhuttavan jopa aika monesta aika oleellisestakin asiasta. Lisäksi aika monet puolueisiin liittyvät meemiklusterit avautuvat ja selkeytyvät aika paljon, kun lähipiirini ihmiset avautuvat kertomaan kaikenlaisista ihmeellisistä käsityksistään.

Tosi monelle tuntemallani ihmiselle on tärkeää äänestää hyvistä. Tämä ominaisuus määräytyy kaikkein vahviten henkilökohtaisen kontaktin kautta, mutta sellaisen puuttuessa hyviksiin voidaan laskea kaikki uskottavasti heikoimpia puolustaneet hahmot. Usein kuitenkin aktiivisen heikoimpienpuolustustyön voi nollata ehdokkaan henkilökohtainen liiallinen hyvinvointi tai kytkökset joihinkin liiallisesti hyvinvoiviin. Viron vaaleissa äänestäjiä autettiin tekemään tämän suhteen oikeita valintoja, muistan ainakin, että Postimees kysyi ehdokkailta sekä heidän varallisuuttaan, heidän ajamansa auton merkkiä, että asumismuotoa (vuokra- vs. omistusasunto, kerros- vs. omakotitalo), mutta Suomessa äänestäjäparkojen on selvitettävä ehdokkaidensa taustat itse. Onneksi monet äänestäjät ovatkin pätevöityneet päättelemään itse tällaiset asiat, esimerkiksi ehdokkaiden ulkoasun perusteella. Lisäksi on myös erityisiä pahoinvointipuolueita, joita äänestettäessä ei tällaista vakavaa virhettä voi tapahtua.

Aika monella tuntemallani naisella on periaate äänestää vain naista. Sukupuolijakauman tasoittuminen korkeissa päättävissä elimissä edistää tietenkin niiden tekijöiden, jotka saavat naiset alisuorittamaan, vaimentumista, ja se on tietenkin toivottavaa, mutta joillakin naisilla näyttää olevan sellainen käsittämätön käsitys, että mies ei voisi koskaan edustaa häntä. Lisäksi tiedän ihmisiä, jotka päättelevät itselleen parhaiten sopivan ehdokkaan tämän harrastuksen, seksuaalisen suuntautumisen tai ruokavalion perusteella, koska kokevat tämän nimenomaisen tekijän olevan ainoa mahdollinen indikaattori Oikeanlaisesta Maailmankuvasta. Hämmästelen näitä ihmisiä kyllä suuresti.

Lisäksi on vielä sellainen laajaa kannatusta nauttiva näkemys, että ehdokas kykenee edustamaan vain niitä ihmisryhmiä, joihin itse kuuluu. Totta kai joidenkin epäonnistuneiden yksilöiden kohdalla näin onkin, ja se luonnollisesti tulee siitä, että samoihin sosiaalisiin ryhmiin kuuluvilla yksilöillä on matala kynnys viestiä toisilleen omista ongelmistaan, mutta oletus siitä, että tämä olisi jotenkin väistämätöntä tai toivottavaa, ei vaan mene minkään maailman giljotiinin läpi. Nikokin lyttäsi tämän näkemyksen viime syksynä.

Ystäväni kertoi huomanneensa, että useat kampanjoivat ehdokkaat kysyvät nuorennäköisiltä ohikulkijoilta, että ovatko nämä opiskelijoilta, ja julistavat sitten voitonriemuisesti kannattavansa opintotuen nostamista. Yäk, alhaista. Minun henkilökohtainen elämäni on ihan minun oma asiani ja pärjään siinä niillä reunaehdoilla, jotka valtio suvaitsee määritellä, ja mikäli ne eivät minua jostain syystä miellytä, niin voin valita jonkin toisen valtion. Se, mikä minua kiinnostaa, on visio tulevaisuudesta, sekä kansallisella että globaalilla tasolla, ja ne signaalit, joita ehdokkaan mielestä on järjestelmään vietävä, jotta se ohjautuisi kohti toivottua visiota. Opintotukien nostaminen, verojen alentaminen tai NATOon liittyminen ovat kaikki signaaleja, jotka saavat aikaan (joissain määrin ennustettavia) muutoksia järjestelmän tilassa, eikä yhtään ainoaa signaalia tule järjestelmään viedä tarkastelematta sen vaikutuksia kokonaisuuteen.

Tämä on muuten vähän sama asia, missä myös Lomborg tekee fataalin arviointivirheen. Lomborg puhuu paljon priorisoimisesta sekä investointien kannattavuudesta, ts. rahan kyvystä tuottaa "hyvää", mutta hän ei vaikuta kykenevän tarkastelemaan erilaisten investointien vaikutusta kehitykseen, vaan tarkastelee muutosta vaan jollain tietyllä ajan hetkellä. Hänen kysymyksenasettelunsa on lähinnä tällainen (vapaasti litteroitu sen TEDtalksissa pitämästä puheesta):

Do we want to spend a lot of money helping a little a really rich Dutch guy a hundred years ahead or do we want to help real poor people right now in Bangladesh?

Rahan syytäminen malarian tai aidsin ehkäisemiseen ei juuri mitenkään muuta mitään. Seuraavana vuonna on taas uudet aids- ja malariatapaukset, eivätkä edellisenä vuonna tehdyt investoinnit ole muuttaneet tilannetta mitenkään. Minusta kehitysapu pitää nähdä investointina tulevaisuuteen (kehitykseen!), eikä hetkellisenä tilanteen parantamisena. Sivumennen sanoen on myös aika hämmentävää, miten Lomborg tulkitsee ilmastonmuutoksen ehkäisemistoimien hyödyttävän ensisijaisesti rikkaita teollisuusmaita, kun selvää on, että köyhiksillä on aina heikommat edellytykset selvitä kriiseistä ja että ilmastonmuutoksen seurauksena lisääntyy nimenomaan kaikenlainen kriisiytyminen.

Siksi kannattaa laittaa rahaa mielellään sellaisiin signaaleihin, joilla on toivottuja kerrannaisvaikutuksia, eikä sellaisiin signaaleihin, joiden vaimentuessa järjestelmän tila palautuu ennalleen.

Das Leben der Anderen

Eilen näin elokuvan Das Leben der Anderen. Aivan tajutonta, että eurooppalaisesta totalitarismista on vasta niin vähän aikaa. Der Spiegel kirjoittaa elokuvasta otsikolla Stasi ohne Spreewaldgurke, sillä tämä on ensimmäinen elokuva, joka kuvaa itäsaksalaista elämää sekaantumatta nostalgiseen Nalle Luppakorva-, Trabi- ja Spreewaldgurke -tunnelmointiin.

Angela Merkelin eilinen puheenjohtajuuskauden avauspuhe europarlamentissa oli kyllä tuon elokuvan jälkeen aika vaikuttavaa luettavaa (Alex Stubbin mukaan myös yleisö oli ollut erityisen sähköistynyt). Ei muuten ole ihan pieni eikä merkityksetön asia, että Bundeskanzlerin on nimenomaan itäsaksalainen (hii, olisi pitänyt tajuta ostaa ajoissa bundeskanzlerin.de-domain, olisi varmaan ollut suuri kansallinen katastrofi, jos naiskansleri olisikin joutunut sijoittamaan sivunsa bundeskanzler.de-domainin alle). Merkel kertoo, että eurooppalaisen sielun keskeisimmät osat ovat diversiteetti ja toleranssi. Eräs tietty eurooppalaisten merentakainen etäpesäke on näiltä osin kyllä eurooppalaisempi kuin eurooppalaiset itse tähän mennessä ovat onnistuneet olemaan. Jos Condoleezzakin vei tällä retoriikalla läpi kansallisen turvallisuusstrategian vuosi WTC:n jälkeen, niin varmasti Angelankin kannattaa yrittää samaa retoriikkaa perustuslain läpirunnomistoiminnassaan.

Hauskaa, että Wikipedia kertoo Angelan puolueen, CPU:n olvan sekä konservatiivi että liberaali:christlich-demokratische, liberale und konservative Partei der Mitte. Eipä ole äänestäjällä aina helppoa.

Kristiina Koivunen ja Turkki

Oho, image.fin Heikki Valkama kirjoitti, että kurditutkija Kristiina Koivunen on viety Turkissa kuulusteltavaksi. Hurjaa, vielä tänä aamuna Kristiina oli päivittänyt blogiaan, ja nyt tavoittamattomissa.

Uuh, uppouduin lukemaan blogin arkistoja ja Kristiinan väitöskirjaa (pdf), kunnes sitten Liken Iida Siimes kommentoikin Imagen blogiin, että Kristiina on löytynyt.

Kristiinan väitöskirjan sisäkannesta:

The right to healthy living is an essential and non-transferrable basic human right which is guaranteed by our constitution. The utilisation of our health care services by every citizen when he/she needs them, the elimination of regional inequalities, and recognising and raising the health level of our people are some of our basic aims. Through the establishment and management of health information as required, health care services can be directed and monitored in line with our aims. (Dr. H. Ibrahim Öksöy, Minister of Health, 1995)

The reason for diseases is poverty, but not only poverty; it is simply the policy of the Turkish state to destroy a nation. Not only to go and shoot and kill them - there are also other methods. (a Kurdish woman)

Tällaista tutkimusta ei voi tehdä joutumatta pohtimaan perusteellisesti tutkimuksen tavoitteita ja oikeutettavuutta ja tämä pohdinta on monella tavoin hyvin kiinnostavaa. Kristiina kirjoittaa, että hänen haastateltavansa kokivat turhautumista siihen, että hän ei tuonut heille lääkkeitä, terveydenhuoltoa ja hyvinvointia, mitä hänen länsimaalaisena oletetaan voivan tehdä. Tutkijan asema ei ole ollut helppo.

Nyt Kristiina on Turkissa pidätettynä, kunnes karkotetaan takaisin Suomeen sunnuntaina. Aika avointa ja EU-kelpoista toimintaa Turkilta kyllä. Rakas ystäväni Välittäjä on vähän samalla tavalla huolissaan Venäjästä kuin Kristiina Turkista. Aika pelottavaa, että niin lähellä, henkisesti niin monella tavalla Euroopassa on kaikkia näin ikäviä tilanteita.