Objektinmenetys III

On vuosi siitä, kun tapahtui järisyttävä objektinmenetys, ostin Frida Hyvösen levyn Silence is Wild ja itkin aamusta aamuun. Fridaa kuuntelin joka päivä repeatilla koko kesän. Tiesin tietenkin, että shokkitila menisi joskus ohi ja elämä normalisoituisi ja merkityksellistyisi uudestaan. No nyt on normalisoitunut ja merkityksellistynyt, ihan hyvä.

Olin pitkään kuvitellut työstäneeni ja valmistelleeni eroa, mutta en niin tosissani, että olisin jotenkin ymmärtänyt varautua luopumisen kivuliaisuuteen. Olin kaikin tavoin viestinyt olevani milloin tahansa valmis eroon, mutta silti regressoiduin välittömästi vainoharhaiseksi, hysteeriseksi ja huutavaksi lapseksi, kun eropäätös vihdoin tuli.

Tosi hyvä kyllä olla muistikuva itsestä hysteerisenä ja huutavana. Toivottavasti en unohda, kuinka harhainen olin ja kuinka epäluotettava oma mieli voi olla. Kuvittelin esimerkiksi itseäni vahingoitetun ja satutetun tarkoituksellisesti, vaikka sellaiseen ajatteluun ei ole ollut mitään reaalisia perusteita. Eniten kaduttaa, että tulin myös purkaneeksi toiselle osapuolelle näitä harhaisia kuvitelmiani, eikä se raukkaparka varmaan koskaan pääse yli siitä syyllisyydestä, jonka sille sillä tuotin.

Omasta mielestäni olen hienosti luopunut kaikista vanhoista asioista. Sehän on vaikeaa silloinkin, kun ei erityisesti pidä luovuttavista asioista. Olen itkenyt kaikenlaisten sellaistenkin asioiden menettämistä, joista oikeastaan olen sitä mieltä, että elämä on parempaa ilman niitä. Parisuhde on kuitenkin paljolti suljettu järjestelmä, jossa asioiden merkitykset luodaan parisuhteen sisältä käsin, eivätkä ne ole merkityksellisiä ilman sitä. Hyviä haaleita haikeita muistoja kaikenlaisista omituisista asioista, joita nyt en enää valitsisi.

Eron jälkeen on ollut erityisen ihanaa olla tehnyt kaikkia epäilyttäviä asioita epäilyttävissä seuroissa epäilyttävinä kellonaikoina, tarvitsematta olla vastuussa hyvinvoinnistaan tai arvostaan kenellekään muulle kuin itselleen. Tuntuu hyvältä huomata osaavansa tehdä asioita ihan vain siksi että itse haluaa, vaikka niitä tekisi toisten ihmisten (oletetun) tahdon vastaisesti.

musiikinluokittelu, pandora, last ja numeeriset menetelmät

Olen niin musiikillisesti sivistymätön, enkä ikinä ole ymmärtänyt musiikista mitään. Web 2.0-musiikinsuosittelupalvellut ovat olleet kyllä niin korjanneet tätä oleellista osaa minussa, koska identiteetinrakennus on vajaa ilman musiikkimieltymyksiä. Pandoran löytyminen oli suuri ilo. Ensimmäistä kertaa kykenin etsimään ja löytämään rajattomasti musiikkia josta pidin. Ellei ystäväpiiri ole jotenkin tosi vahvasti määrittynyt musiikin kautta, ei irl vaan tule löydettyä riittävästi musiikkia.

Pandora on nerokas. Sen taustalla on Music Genome Project, joka määrittää jokaisen kappaleen vektorina noin 400-ulotteisessa avaruudessa. Vektoreiden alkioille määritetään arvoja välillä 0-5. 90% näistä määrittelyistä on vain yhden asiantuntija-arvioijan suorittamia, 10%:ssa on mukana useamman asiantuntijan mielipide.

Tämän informaation perusteella on helppo määrittää eri kappaleiden välille etäisyysvektorit samankaltaisuuden indikaattoreiksi ja soittaa käyttäjän toivomankaltaista musiikkia yhden esimerkkikappaleen perusteella. Erityisen kiinnostavaa ja harmillisesti vain vähän julkisuuteen kerrottua olisi tietää niistä menetelmistä, joilla useiden ehdottamien kappaleiden perusteella päätellään käyttäjän toivoma musiikki. Analysoidaanko kenties musiikin pääkomponentteja, vai tehdäänkö helppo ratkaisu ja määritetään vaan statistiset keskipisteet joiden ympäriltä musiikkia soitetaan? Tämä patenttitekstin johdanto viittaisi painokertoimiin etäisyyysvektoreissa, mikä kuulostaa paljon tylsemmältä kuin PCA- tai neuroverkkoratkaisut. Laskentatehollisesti tuo lienee kuitenkin ihan tehokas menetelmä.

Numeeriset luokittelumenetelmät

Samankaltaisia numeerisia menetelmiä luultavasti tullaan käyttämään paljon automaattisesti segmentoidun markkinoinnin suhteen, vaikka se onkin hankalampaa sillä vektoriavaruus voi monimutkaisemman sisällön kohdalla olla vielä moniulotteisempi. Jollakin tavalla kuitenkin esimerkiksi G päättää, minkälaisia mainoksia millekin sivulle kannattaa asetella, vaikka harvalla onkin tietoa kriteereistä, kriteerien painotusmenetelmistä sekä niiden päivittämismenetelmistä. Mutta kiinnostavaa, ehdottomasti.

Adwordsien yhteensopivuus kontekstinsa kanssa lienee kelpo indikaattori tämän alan osaamisesta, koska niiden kehittyminen on kuitenkin aidosti markkinavetoinen prosessi. Koska myös kansalaistensuojeluun valmistetut sisällönsensurointifiltterit toimivat periaatteessa samalla logiikalla, voidaan Adwordsien kohdalleenosuvuuden perusteella approksimoida myös sensuurifilttereiden toimivuutta ja näin tehdä havainto, että ehkä sensurointifilttereiden laajamittainen käyttöönotto ei sittenkään ole kovin hyvä idea. Surullista, jos tämän seikan esilletuominen murskaa innokkaasti Internetin epäilyttävien viestien tunnistamista kannattaneen pääministerin haaveet romanttisista parisuhteista jatkosssa, mutta valitettavasti sitä estävät perustuslain ja YK:n ihmisoikeussopimusten lisäksi toistaiseksi myös kehittymättömät hahmontunnistusmenetelmät, joilla sisältö voitaisiin riittävällä varmuudella luokitella.

LastFM

Pandoran sulkeuduttua lisenssisyistä (en nyt tässä ala, mutta tässä on taustalla suuria vääryyksiä ja tunnen raivoa) olin vähän lyöty ja ilman musiikkia. Vähitellen alan toipua, kun subscribasin LastFM:ään, mutta se ei vaan ole läheskään yhtä cool kuin Pandora. Ei oikeaa musiikinluokittelullisa asiantuntemusta, eikä nerokkaita numeerisia menetelmiä. Paljon web2.0-tauhkaa, vuorovaikutusmahdollisuuksia muiden käyttäjien kanssa ja kaikkea koukuttavaa ja ylimääräistä. Työkaluja sisällöntuottamiseen ja vuorovaikuttamiseen on paljon, muihin web2.0-saitteihin upattavia widgetejä ja appleteja on tarjolla runsaasti, mutta tagaamiseen ja musiikin luokitteluun tarjotut välineet ovat surkeat.

Omia tagisoittolistojaan on älyttömän raskasta optimoida. Artistien sivuilta ei voi saada yleissilmäystä siitä, että millä kaikilla tageilla on merkinnyt mitäkin kyseisen artistin kappaleita ja mitkä mahdollisesti vielä omilta soittolistoilta puuttuvat. Myös mahdollisuudet tagien sanamuodon muokkaamiseen puuttuvat. Vahingossa tagille rokc tagin rock sijasta tagatut kappaleet korjatakseen on käytävä jokaisen tagatun kappaleen sivulla yksitellen huiskimassa raskaahkosta alasvetolistahärpäkkeestä väärät tagit pois. Tagausmenetelmien helpottaminen vaikuttaisi aivan varmasti hajontaa ja kohinaa vähentävästi eri tagiradioissa niin, että chillout-radiossa soisi vähemmän Rammsteinia ja classic rock-radiossa vähemmän Britneyta (esimerkit keksittyjä).

On myös raivostuttavaa, että Lastin (lisenssiehtojen määräämät?) soittorajoitukset eivät ole julkisia. Olisi maksavia asiakkaita kohtaan reilua, että kerrottaisiin, kuinka paljon sisältöä kanavalla on oltava, jotta se soi puoli tuntia, ja kuinka paljon sisältöä on oltava, jotta se soisi tunnin. Lisäksi empiirisen kokemukseni mukaan soittoajan pituuteen vaikuttaa myös artistien varianssi - yhden artistin kanava ei soi ollenkaan. Nämä ovat seikkoja, joita ei ainakaan turhan aktiivisesti tyrkytetä käyttäjän nähtäväksi.

Kuvassa LastFM-soitin, tällä hetkellä saksankielisenä. Kaunis ikkunateema on nimeltään SoyMilk ;-).


Loppujen lopuksi Lastin paras käyttötapa lienee kuitenkin se, että maksaa ~2 euroa kuussa, välttyy mainoksilta ja muokkailee omaa soittolistaansa, jonka käytössä ainoa rajoitus on, että kappaleita on oltava yli 15, mutta ne voivat olla vaikka kaikki samalta artistilta. Omalle soittolistalle on kevyt ja helppo lisätä kappaleita, tarvitsematta mennä raskaiden javascript-valikoiden kautta. Ellei ole kovin suuri hifistelijä, niin Lastin valikoima lienee melko tyydyttävä.

Weihnachtsguetzli

Kun Suomessa nassutetaan jouluisin lähinnä vaan pipareita, on täällä Sveitsissä kymmeniä erilaisia joulukeksejä, Weihnachtsguetzli. Esittelen joitain

Chräbeli

Kovia valkoisia aniskeksejä.

originally uploaded by kochtopf @ Flickr

Kokosmakrönli

Oikeanpuoliset ovat niitä, vasemmanpuolisista en vaan tiedä, tämä koko keksipaljous hämmentää minua niin, että en edes yritä kyetä etsimään nimeä tuntemattomilla uusille kekseille.

originally uploaded by kochtopf @ Flickr

Spitzbuben

Perushillosilmäkeksejä, usein niillä on myös naama.

originally uploaded by Philipp Bunge @ Flickr

Brabanzerl

Suklaakuorrutteisia suklaa-mantelikeksejä.

originally uploaded by tschörda @ Flickr

Brunsli

Kaakaolla, kanelilla ja neilikalla maustettuja mantelikeksejä. Erittäin perinteisiä Baselissa, tyypillisesti tähdenmuotoisia.

originally uploaded by kochtopf @ Flickr

Vanillekipferl

Vaniljalla maustettuja sarvenmuotoisia mantelikeksejä.

originally uploaded by sensejunkie @ Flickr

Mailänderli

Nämä ovat ehkä Zimtsternien rinnalla tunnetuin joulukeksi. Näiden leipomiseen myydään myös kaupoissa joulun alla valmistaikinoita, sitruunalla maustettua perusmurotaikinaa.

originally uploaded by kochtopf @ Flickr

Zimtsterne

Myös zimtsterntaikinaa voi ostaa kaupasta joulun alla. Siinä on kanelin, Zimt, lisäksi vaniljasokeria, jauhettua mantelia ja jauhettua pähkinää sekä tomusokerikuorrutus.

originally uploaded by franziskas garten @ Flickr

Cornflakes schoggihäufchen

Sulaan suklaaseen sekoitettuja maissihiutaleita. Häufchen on diminutiivi sanasta Haufen, suomeksi kasa tai rykelmä.

Kuva rumasti varastettu täältä

Joukosta puuttuvat vielä ainakin perinteiset graubündenilaiset Totenbeinli (suom. ~kuolleen jalat), Schwabenbrötli, Sablés ja Schoggiherzli, mutta mun kärsivällisyys vaan loppui. Näitä nyt kuitenkin on runsaasti ja asiasta kiinnostuneille suosittelen Betty Bossi -kirjallisuutta. Betty Bossi on Sveitsissä suurempi kuin Niksi-Pirkka, sukkahousut ja Jamie Oliver yhdessä ja tietää Guetzleista kaiken.

joulunviettosuositus

Toivon näinä päivinä paljojen kirjojen tulevan luetuksi sekä ihmisten olevan lähellä toisiaan. Olen sitä mieltä, että joulunaika on kannattavinta käyttää hyviin asioihin. Nämä kaksi asiaa ovat ne parhaat, mitkä tiedän, ja siksi suosittelen.

charity versus kehitys

Hesari kertoo meille tänään Johan Peter Paludan Tanskan tulevaisuustutkimuslaitoksesta kertoneen, että "Kehityssuunta on täysin selvä. Tanskalaiset antavat mieluummin apua kehitysmaihin kuin köyhille tanskalaisille", kun kotimaiset avustusjärjestöt jäävät budjeteistaan samalla kun hyvin kehyjärjestöillä menee vahvasti. (Sama tanskaksi Jyllands-Postenissa).

Köyhiä äitejä avustava Mødrehjælpen-järjestö valittaa, että kilpaileminen kehyjärjestöjen tehokkaan markkinoinnin kanssa on vaikeaa. Olisiko kuitenkin myös kyse siitä, että kehyjärjestöjen viesti on terävämpi ja purevampi? Noin niinkuin käsitteenä, kumpaan on viisampaa sijoittaa: auttamiseen vai kehittämiseen? Kotimainen apu on edelleen antajalleen charitya, autuaaksi tekevää ja puhdistavaa hyvyyttä, mutta kehitysapu on parhaimmillaan antajalleen hyvinkin rationaalista ja identiteettiä vahvistavaa. Käsite- ja tunnetasolla kehitysavun taustalla on visioita, dynamiikkaa ja tulevaisuuteensuuntautuneisuutta, kotimaan apu on aina jämähtyneisyyttä, taaksepäinkatsovaa ja hetkellistä.

Luonnollisesti on myös kehyjärjestöjä, jotka toistavat asioita samalla tavalla vuodesta toiseen, työstämättä taustalla olevia ideoita ja hahmottamatta alueellisten muutosten yhteyttä globaaleihin, mutta on myös järjestöjä, joissa elämänlaadun paikallisen parantamisen kautta simuloidaan mahdollisia tulevaisuuden kehityskulkuja, panostetaan visioiden kehittämiseen ja kontribuoidaan myös globaaliin kehityspolitiikkaan.

Kuten olen aikaisemminkin miljardi kertaa kaikissa yhteyksissä sanonut, pidän kehitysyhteistyötä arvottomana, ellei se toimi paikallisen ulottuvuuden lisäksi myös joko

• kehittämällä lähtömaiden (dvs. teollisuusmaiden) toimijoille uusia lähestymistapoja kehitykseen, globaalin talouden dynamiikkaan ja vaihtoehtoisiin kehityskulkuihin vaikuttaviin tekijöihin tai
  
• luomalla paikallistasolla konsepteja, joilla on replikoitumiskapasiteettia ja siten oikeasti potentiaalia luoda muutosta.
  

Ihan sikapaljon propseja joka tapauksessa myös kehytoimijoille, jotka ovat oikeasti aika monessa lafkassa venyneet tuottamaan aika ammattimaista markkinointia, sortumatta silti sentimentaaliseen isosilmäisillä pikkulapsilla mässäilyyn.

Olen jäävi, ja häpeän meidän ajasta jääneitä, mutta aikoinaan kyllä tosi hyviä, nettisivuja, mutta silti linkkaan vielä Dodon joululahjaan. Joululahjaksi kehitystä ja ajattelua, voiko olla parempaa?

Onnistunut Megapolis2022, Roomasta tarkasteltuna

En ollut paikalla Megapoliksessa, mutta on ollut ihanaa kuulla mahtavista fiiliksistä sieltä. Tänään luimme Mian kanssa hämmentyneinä Hesarin näköislehteä, jossa Kaupunki-osiossa oli Megapolis huomioitu hyvinkin laajasti. Loistavaa, loistavaa, loistavaa! Oli kivaa kuulla, että puhujat olivat olleet hyviä ja yleisöä paljon, kun työtäkin on tehty ja vaivaa nähty. Kangastus.orgkin oli vetänyt jälleen hienon keikan, siitäkin jäin paitsi.

Olen Roomassa, Rooma kaunis, lämmin ja kerrostunut. Tajusin, että antiikkia sinänsä ei pidä ihannoida, kaikki ihannoitavat asiat ovat olleet vain pieniä fragmentteja koko sekavasta ja laajasta Rooman valtakunnasta, jossa sirkushuvit ja verenvuodatus olivat huomattavasti filosofiaa, moraalia, oikeutta, hyvyyttä, totuutta ja kauneutta enemmän esillä. Mutta, kyllähän Suomessakin katukuvan näkyvimmät viestit ovat iltapäivälehtien lööppejä tai kaupallisia mainoksia, vaikkakin meillä on kohtalaisesti toimivat demokratia, yliopistolaitos, koululaitos, hyvinvointi sekä tasa-arvo, joita hyvinkin voisi ihannoida vähintään yhtä paljon kuin antiikkia. Olemassaolevia ja todellisia asioita, nekin, vaikkakin vähän piilossa.

Ehkä joskus jos matkustan Ateenaan, etsin sieltä sitten uudestaan niitä hyviä ja puhtaita asioita, joita en täältä katolisen kirkon ryvettämästä Roomasta löytänyt. Sanon ryvettämästä, vaikka oikeasti tajuankin, minkälainen harppaus kohti sivistystä ja hyvinvointia katolisen kirkon valtaannousu lienee silloin aikoinaan ollut.

Zürich, Confoederatio Helvetica

Olen tuleva viettämään seuraavat puoli vuotta maassa, jossa on maailman eniten R&D-rahoitusta, Nobel-palkintoja sekä Japanin jälkeen toisiksi eniten vuosittain rautateillä matkustettuja henkilökilometrejä väestölukuun suhteutettuna ja josta tulee Punaisen Ristin punainen risti. Tulen harjoittamaan opiskelua yliopistossa, jossa kehitettiin kultainen riisi ja jossa ovat opiskelleet mm. Röngen, Einstein ja Pauli. Asun samassa kaupungissa myös Kimi Räikkösen kanssa - mitä ovatkaan Turun Reijo Mäki ja Esko Valtaoja siihen verrattuna, kysyn vaan?

Suomi on niin surullisen pieni, mitätön, kaukana ja kieleltään vaikeaselkoinen; isommassa kielessä ja lähempänä kaikkea olisi niin normaalia kulkea kaikki päivät samoja katuja kuin historiaan jääneet suuret sekä nykymaailmaa pyörittävät tärkeät, nyt ajatus sellaisesta kutittaa liikaa ja paljon. Alhaista ruumismia, vähän.

Euroopan viisut

Tänään Euroviisut. Katsoin semifinaalin torstaina Idalla sattumalta juna-asemalta löytämäni V-V:n seurassa. On ollut kivaa seurata Euroviisuja, kun Suomikin on selviytynyt urakasta ihan perusjeeshyvin. Semifinaaleissa nähty väliaikashow oli minusta epäonnistunut sellaisena suomalaisuuden kuvauksena, joksi se lienee ollut tarkoitettu. Mytologiasta voi ja kannattaa ammentaa, mutta silloin se kannattaa tehdä tyylipuhtaasti. Sekoittaa voi vertikaalisesti, mutta ei horisontaalisesti, det vill säga att suomalaisuuden ajallisia kerrostumia voi yhdistää, mutta ei eri eurooppalaisia mytologioita, ellei kontekstista käy jollakin tavalla ilmi, että mikä on tavoite. Taiteellisesti, teknisesti ja tanssillisesti kokonaisuus oli toki hieno, mutta tarina ei toiminut tai sitten aivoni olivat taas liian pienet.

Minun henkilökohtaiset kaikkien aikojen suosikkieurolauluni ovat L'oiseau et l'enfant, Ein Bißchen Frieden ja Diva. Haluan nähdä Euroviisuissa yhtenäisen Euroopan tunnetta; kokemusta siitä, että meillä on yhteinen kulttuurinen perusta sekä halu säilyttää vakaus omalla mantereellamme ja olla edelläkävijöitä globaalin hyvinvoinnin sekä ihmisoikeuksien ja tasa-arvon edistämisessä. EU:n virkatyönä käyntiinsaattamista eurooppalaisen identiteetin luomisen kampanjoista mitkään eivät ole niin hyviä kuin ESC.

Symppaan Euroviisuissa hyvää tarinankerrontaa, idealismia, erikoisella tavalla esiintuotua kansallista identiteettiä sekä hyvää huumoria. Tykkään tänä vuonna Ukrainan avaruushaitarisekoilusta, siinä mennään sopivasti kaikilla mauttomuuden ja huumorin rajoilla. Harmittaa, että Andorran idealistipunk ei päässyt finaaliin, siihen olin aidosti pettynyt. Jäljelle jääneistä suosikkini ovat omista irrationaalisista syistä Bulgaria, Georgia, Moldova, Serbia, Ukraina ja Unkari. Suomi ei ole kiinnostava, koska siinä ei ole mitään persoonallista eikä erikoista, vaikka Hanna onkin nätti ja biisi kantaa. Kontaktipintaa suomalaisuuteen, eurooppalaisuuteen tai mihinkään muuhun kiinnostavaan ei kuitenkaan ole riittävästi.

Euroviisut eivät ole mitenkään ihan vähän olleet Euroopan valtioiden keskinäisten erimielisyyksien selvittämisen väline:

• 1969 Itävalta kieltäytyi osallistumasta Euroviisuihin, sillä ne pidettiin diktaattori Francon hallitsemassa Espanjassa.
  
• Viisut vuonna 1971 voittanut Monaco ei kyennyt järjestämään viisuja seuraavana vuonna, joten Iso-Britannia tarjoutui.
  
• Vuonna 1975 Kreikka vetäytyi Ruotsissa järjestettävästä kilpailusta protestina Turkin Kyproksen invaasiota vastaan.
  
• Vuonna 1980 kahtena edellisenä vuonna voittanut Israel ei osallistunut kilpailuun ollenkaan, sillä kilpailupäivä osui holokaustin muistopäivälle.
  

Jään odottamaan USA:n, Australian ja Kanadan Euroviisuhakemuksia, Palestiinakin on jo jättänyt omansa.

hiiristä, langattomuudesta, blogimiitistä ja diy-kuulokkeista

Minulle sopii hyvin olla samassa huoneessa elävän ja ehkä kuolleenkin hiiren kanssa, mutta ei kuolevan hiiren kanssa. Laitoin sellaisen pienen muovikorin hiirenräpsän päälle välttyäkseni kuulemasta sen mahdollista laukeamista ja hiiren viime hetkien vinkunaa siinä tapauksessa, että teloitus ei tapahdukaan silmänräpäyksessä. Yhdellä pienellä muovikorilla poistan maailmastani tappamisen ja väkivallan, kokeilkaa tekin, blink blink, näin vaan. Käytin Orthex-merkkistä vihreää koria, mutta jonkin muunkin merkkinen kori voi toimia.

Eilen sain Jonaksen (voisit poika btw postata sun blogiin joskus jotain) tietokoneen langattoman verkkokortin toimimaan, olin siitä ylpeä, sillä en mitenkään olisi uskonut kykeneväni sellaiseen. Löysin kuitenkin jonkun väsäämän valmiin moduulin, jonka sitten vaan pystytin. Minulla ei olisi muuten ollut rohkeutta yrittää mitään näin kunnianhimoista (pieni eläin, pienet aivot, jne), mutta Jonas oli kehunut sattumalta tällä viikolla tapaamalleen Välittäjälle mun kykyjä, joten oli ainakin uskottavasti yritettävä.

Torstaina menin suunnittelemattomasti blogimiittiin Nosturiin. Raahasin mukaani Nikon ja Välittäjän. Yritin myös Tärähtelijää, mutta se ei lähtenyt. Mikko oli yllätyksellisesti paikalla myös. Viivyin vain hetken, mutta ehdin jutella ihan vähän ainakin viehättävien Zepan, Satujattaren, Kulutusjuhlija-Juuson, MOS-Antin ja Äidin kanssa.

Postaan tähän vielä kuvan niistä Miehen aikoinaan väsäämistä kuulokkeista, joista ehkä vähän keskusteltiin. Kuulokkeisiin tarvittavat raaka-aineet ovat: 1 kpl kahdenistuttavia valkoisia kissankuppeja, 1 kpl kärpäslätkiä (yhdistämään kuulokkeita), 1 pari vanhoja sisäpuhelimia (kaiuttimet), 2 paria sukkahousuja (pehmusteet), 1 kpl rikkinäisiä nappikuulokkeita (johtoa ja plugi), muutama ruuvi ja vähän maalarinteippiä. Näitä ei tosin ole käytetty kuin yhden kerran, koska tilanteita, joissa samassa huoneessa on pakko katsoa kahta telkkaria kaksilla eri kuulokkeilla ei kuitenkaan satu kun kerran vuosisadassa.

tuunaaedustajasi.fi

Olen tehnyt viime aikoina aika paljon tätä. Terävää palautetta mm. Oikeita totuuksia- ja Mainonta on syvältä II-blogeissa. Siistiä, miten kävijälaskurissa kohisee, mutta huutokonsepti on ehkä ihmisille vielä pari astetta liian vaikeasti lähestyttävä.

Masinoinnista ja kirjastoista

Oho, Mikko Rauhala masinoi muutamassa päivässä kokoon rahat puolisivuiseen NYT-liitteen Lex Karpela -ilmoitukseen. Keskimääräinen masinaattori lahjoittaa 27,32 euroa. Aika mahtavaa, Qssakin masinoiduttiin.

Tämä on niin kirjastoviikonloppu, Turun pääkirjasto aukeaa vihdoin huomenna, samana päivänä kuin Helsingin Unelmien Keskustakirjasto. Olen myös Parnasson Jarmo Papinniemen tavoin innoissani Suomen Kulttuurirahaston yleisille kirjastoille kirjahankintoihin myöntämästä apurahasta.

Keskusta- ja kaikki muutkin kirjastot, jee!

tänään rockyhorroria ja voipopcornjellybeanseja

Niin viehättävää, Rocky Horror Picture Show pyörii jo toista kertaa tänään ja tarjolla on sekä voipopcornin, mansikkajuustokakun että käristetyn vaahtokarkin makuisia jelly beanseja.



RHPS:n suosio olisi pitänyt jonkun hoksata tulkita heikoksi signaaliksi siitä yksilöiden motivoituneisuudesta sisällöntuotantoon ja vuorovaikutukseen, joiden varaan on rakennettu tämän hetken megamenestystarinat YouTube, Blogger, MySpace, Irc-galleria, HabboHotel ja sarja muita. RHPS:n alkuajat olivat kyllä jännittäviä, tästä olisi siistiä tehdä syvempikin Tipping point -analyysi. Yleisön keskenäinen vuorovaikutus, jaetut kokemukset samassa suljetussa tilassa ja RHPS:ta näkemättömien vahva toiseuttaminen eivät ole mitenkään heikkoja tekijöitä tässä.

Teokseen voi tutustua mm. 30 sekunnin pupuvideon tai Tuubin tarjoileman Time Warp-pätkän kautta. Ou jee jee.

Finlexin käytettävyys, tipping point ja parhaat vieraat

Mahtavaa olla jälleen Bloggerissa. Yli viikkoon en ole päässyt tänne sisälle, koska langaton tukiasemani tarjosi sellaista nimipalvelinta, joka ei tiedä Bloggerista mitään, enkä millään itse ymmärtänyt, että mistä on kysymys.

Oikeusministeriö tiedottaa, että Finlex-säädöskokoelmaa voi nyt käyttää Microsoft Wordin kautta.

Uudenlainen lakitietojen etsintä on mahdollista ns. oheistietohaun avulla. Oheistietohaussa Word-tekstinkäsittelyohjelman reunaan tulee erillinen hakulomake. Finlexin oheistietohaku mahdollistaa suomalaisten lakitekstien etsimisen siten, että käyttäjä ei joudu siirtymään erikseen Finlex-palvelun verkkosivuille.

Uuh, oliko tämä todellakin kaikkein kiireellisin kaikista kehitettävistä asioista, jos tähän mennessä Finlex ei ole saanut aikaan edes hakukenttää palvelunsa etusivulle? Myös Firefox-haku-plugin-palikka tai mahdollisuus ladata säädöskokoelma raakatekstinä omalle tietokoneelle olisi voinut olla ihan rautaa - mutta MS Word -oheistietohaku? Erityisen omituista tämä on siksi, että OM on julkishallinnon tahoista edistyneimpiä OpenOfficen käyttäjiä. Miksi Microsoftin asiakkaat ovat se kohderyhmä, joiden osalta käytettävyyttä ollaan erityisesti kiinnostuneita parantamaan?

On siistiä kun voi aina valittaa muodosta ja olla puuttumatta sisältöön, se olisi kuitenkin vaan vaikeaa ja hankalaa, eivätkä aivot riittäisi. Hyvähyvä.

Rekisteröidyin juuri kotikokki.netiin, voin sitten naputtaa kaikki org-päivien ruoat sinne (ilmoitan sitten kun olen valmis). Kotikokki.net on ihkua yhteiskunnallista yrittämistä, kotiruokakulttuurin edistämistä ja uusavuttomuuden kitkemistä vapaaehtoisvoimin, taustalla kolmen innokkaan nuoren miehen tiimi, kaikki ihan megarekrytoitavia, hmm hmm hmm.

Olen vieläkin vaan lukenut Jonaksen mulle pakkolainaamaa Tipping Pointia (huolestuttavaa että joulunakaan ei ole ikinä aikaa lukea). Siellä puhutaan pääasiassa siis sellaisesta, että miksi jotkut viestit ja ilmiöt jäävät elämään ja miksi jotkut eivät jää, jotkut viestit ovat liimautuvampia, stickympia, kuin toiset. Oli kiva havainto, että Marinadi on juuri sellainen connector, kuin mistä Tippingissä puhutaan, sellainen, joka on yhteydessä tosi moneen ihmiseen ja jonka tekemillä ja sanomilla asioilla on oikeasti vaikutus toisiin ihmisiin. Jos Veloena olisi mainstreampimpi (tai vähemmän tietoinen omasta erilaisuudestaan :P) niin Veloena olisi myös, ehdottomasti.

Hii, tykkään tänään niin kaikesta. Meillä on ollut kivoja vieraita, sen tietää siitä, että normaalit nukkumaanmenoajat ylitettiin viidellä tunnilla. Jos on tyhmiä vieraita, niin ehtii aina ajoissa nukkumaan, kivojen vieraiden kanssa ei koskaan. Aika parasta.

Q raikui myös

Toisin kuin Eufemia, olen varma, että naapurimme rakastavat meitä huolimatta siitä, että meitä ei ollutkaan ihan hirveän monta. Ilo ja riemu ovat aina rakastettavia ja kannatettavia asioita, naapureillekin, uskon tähän vahvasti. Skypellä on estoja tehdä SkypeCastia Ubuntulle, emmekä siksi päässeet heti mukaan. (Kannattaako mistään betaversioista muutenkaan ikinä tehdä vakaita versioita, koska se beta kuitenkin näyttää niin hyvältä kirjoitettuna logon yhteydessä?)

Täällä oli bloggaajista ainoastaan Pauliina, jonka tapasin ensi kertaa toissapäivänä Veloenan synttäreillä ja joka olikin ihastuttava. Lainasin hänelle kirjan, jonka kaikkein epätodennäköisimmin olisin kuvitellut hänen haluavan lainaan. Kirja ei tosin ole omani, vaan kuuluu sille tytölle, jota tapasin Välittäjän kanssa sunnuntaina Hakaniemen torin kulmassa, joten lainasin tietenkin ilolla. Lisäksi täällä oli yksi vihreäkorvainen kielenhuoltaja, yksi tanssitaitoinen, yksi kompostiasiantuntija, yksi veganismista aina hämmentyvä ja yksi pelottavasti vanhempiensa kanssa samalle alalle päätynyt. Helppoa, koska ei ole ketään linkitettäviä.

Pöydälle jääneen ruoan määrä ei niin huolestuta, mutta tiskin määrä on tappava. Täällä vallitsee lähes Alaska (so. tila, jossa puhtaita astioita on jäljellä niin vähän, että teetä on juotava munakupista). Vieraani olivat perehtyneet syvällisesti Elimäen tarkoitukseen.

Voin vielä kertoa jouluiseksi energiansäästövinkiksi, että ostakaa led-valosarjoja, jos ostatte. Turun Clas Ohlsson myi minulle nelimetrisen led-valosarjan muistaakseni ~13 eurolla, elinikää ainakin 100 000 tuntia ja energiankulutus vähän (en muista miten vähän, mutta siis vähän) watteja. Pakkauksessa mukana kolme eri värinvaihtosarjaa (sellaisia kivoja värillisiä hattuja noiden lamppujen päälle). Sopivat erityisen hyvin kiinanruusuun, mutta kuusikin kelvannee.

Ydinonnettomuusunista, yksilöllisyydestä ja web-ilmiöistä

Osaisiko joku useista eilen tapaamistani henkilöistä selittää, mitkä päivän keskustelut mahdollisesti tuottivat aivoilleni virikkeitä näyttää minulle ydinonnettomuus-unen? Unessani räjähti ydinvoimalakäyttöön muutettu Imatran kylpylä. Vastarannalla tehtiin uuden ydinvoimalan perustamista valmistelevia kaivauksia ja olin niitä siellä ihmettelemässä. Kun sitten näin vastarannalla kylpylä-ydinvoimalan yhtäkkiä sulavan ja romahtavan (joo, ei se ihan räjähdys ollut), juoksin nopeasti entisen asuntomme (jonka lähiympäristössä tämä kaikki siis tapahtui) pyörävarastoon ja kääriydyin siellä kumimattoon, minkä ansiosta sitten pelastuin. Kumimaton sisällä kirjoitin sitten epätoivoisia ja pateettisia jäähyväiskirjeitä kaikille rakkailleni, mutta huomattuani hetken kuluttua olevani vielä hengissä päätin lähteä junalla Helsinkiin. Kaikki makasivat junassa liikkumattomina ja ikkunoista näkyi ydintalvi. Helsingissä totesin fiksuimmaksi jäädä esittämään kuollutta pimeään tuloon asti, koska vihamieliset helsinkiläiset halusivat ampua kaikki junalla tulevat säteilevät. Pimeän tulon odottelun kohdalla uni kävi niin tylsäksi että en jaksanut enää katsoa sitä ja heräsin.

Mitäköhän minun aivoissani oikein tapahtuu? Pitäisiköhän muodostaa joku oikea ydinvoimakanta joskus?

Minusta oli aika hauska kuulla, että TIME-lehden vuoden henkilöksi on valittu on sinä ja kaikki yksilöt. Terävää ja niin kauniisti sopusoinnussa sen kanssa, että vuoden keksinnöksi oli aikaisemmin valittu YouTube. Wikipedia kertoo aikaisempina vuosina valitut.

YouTuben tuottamia megayksilöitä ovat mm. Barats and Bereta, BowieChick, Brookers, The Bus Uncle, Erik Mongrain, Geriatric1927, Juan Mann, LisaNova, lonelygirl15, Olde English, Renetto ja smosh. Jotkut näistä ovat todella inhimillisiä ja ihania, en usko, että paraskaan dramaturgi olisi osannut keksiä näitä kaikkia. Lonelygirl15:n tietenkin, mutta kuka olisi voinut kuvitella, että geriatric 1927 (tuubiprofiili) olisi uponnut yleisöön? En vaan voi kuvitella, että kukaan suurta viraali-ilmiötä ideoiva käsikirjoittaja ehdottaa ohjaajalle, että "Hei, nyt keksin! Tehdään 50 viiden-kymmenen minuutin mittaista videota, jossa 80-vuotias sotaveteraani istuu nojatuolissa kuulokkeet päässä ja kertoo hitaalla ja rauhallisella äänellään nuoruusmuistojaan!" Geriatric1927:lla, oikealta nimeltään Peterillä, on fanisivu, jossa voi kuunnella Peter-laulua I Can Tell A Story. Peter on oikeasti todella sympaattisen oloinen.

Wikipedian tarjoamaan listaan Internet-ilmiöistä voisi hukkua vaikka viikoiksi.

yhteiskunnallinen yrittäjyys org-päivillä

Aika megamahtavan viikonlopun aikana on tullut pohdittua yhteiskunnallista yrittäjyyttä, innovaatioiden syntyä ja organisaation mahdollisuuksia vahvistaa ideoiden kehittymistä toiminnaksi. Ehkä hieman harmittaa, että ihan lopullisia ratkaisuja tai selkeitä uusia lähestymistapoja ei löytynyt, mutta monta askelta tuli kuitenkin otettua eteenpäin. Jotkut asiat löytyvät vasta tekemisen kautta.

Myös saunakeskustelut eläintarhoista, sukkahousuleikit ja elokuvaelämys (trailerit), onnistuneet ruoat, ulkopuoliset alustajat (kaksi hyvin erilaista esimerkkiä siitä, että millä rakenteilla ja mistä lähtökohdista yleishyödyllistä toimintaa voidaan tuottaa) sekä improvisaatio- ja ryhmätyöharjoitukset olivat tosi elämyksellisiä.

Sunnuntait ovat yleensä ankeita ja tieto tulevasta viikosta rasittaa aamusta asti. Eipä tällä kertaa, orgviikonlopun jälkeen voisi olla energiaa ja intoa taas ihan mihin vaan. Olin offline lähes kaksi ja puoli vuorokautta eikä se tuottanut juuri minkäänlaista tuskaa. Niin upeita ihmisiä kyllä.