koulutragediat

Olen niin syvästi hämmästynyt siitä, että niin monet aikuiset ihmiset näyttäisivät kokevan eilisen koulutragedian niin merkityksellisenä kuin kokevat. Eilen katsoin syvän epäuskon vallassa tv-uutisia; onko todella tapahtuma niin merkityksellinen, että siitä jaksetaan täällä asti uutisoida? Tajuan, että tapahtuma on medialle tosi herkullinen, kun samasta teemasta voi generoida paljon uutismateriaalia sitä mukaa kun yksityiskohtia selviää, ja niitä on tarjolla paljon. Onneksi koulukeskus on ymmärrykseni mukaan suljettu - näin koululaisilla on riittävästi aikaa antaa haastatteluja medialle, iltapäivälehdet myyvät ja talous kasvaa.

Minulla ei ole minkäänlaisia vaikeuksia ymmärtää, etteikö tilanne olisi ollut läsnäoleville stressaava ja henkensä menettäneiden sekä muutoin vaurioituneiden omaisille raskas. En vaan mitenkään jaksa ymmärtää, että tällainen yksittäinen pieni tapahtuma voi millään tavoin olla maailman mittakaavassa merkittävä. Tajuan, että Suomen mittakaavassa, Etelä-Suomen mittakaavassa tai Tuusulan mittakaavassa tapahtuma voi olla ihan merkittävä, mutta en voi käsittää sitä, että vakavasti otettavat mediat viitsivät kommentoida asiaa Suomen ulkopuolellakin.

Selittäkää, että miten ihan sivistyneet ihmiset jaksavat täyttää tietoisuuttaan nimenomaan tällä yksittäistapauksella, kun kahdeksan ihmisen traaginen kuolema ei vaan millään tavalla ole harvinainen tai erikoinen tapahtuma? Tajuan, että samaan rotuun ja yhteiskuntaluokkaan ja kokemusmaailman kuuluviin ihmisiin on helpompi samaistua, mutta todellakinko niin moni ihan fiksu ihminen ei näe tuota dynamiikkaa ongelmana, josta on kaikin tavoin pyrittävä eroon?

On niin itsestäänselvää, että kouluissa, työpaikoilla, julkisissa kulkuvälineissä, kaduilla ja liiketiloissa on paljon ihmisiä, joiden empatiakyky on alikehittynyt, sekä ihmisiä, jotka fantasioivat vallasta (~väkivallasta)*. Todennäköisyys sille, että silloin tällöin joku suuntaa energiansa muiden vaurioittamiseen on melko suuri. Harvoin kuitenkaan tekijällä on psyykkisiä resursseja ja kapasiteettia niin vahvaan itseilmaisuun (jota tässä tapauksessa toisten ihmisten tuhoamiseen valittu metodikin on), kuin tässä tapauksessa.

Tässä koko tapahtumassa ei vaan ole mitään mielenkiintoista tai erikoista. Poikkeusyksilöitä on aina, he käyttäytyvät arvaamattomasti, eikä kaikkea voi osata ennakoida tai ehkäistä. Yksittäisen tapauksen ja huteran aineiston perusteella ei voida edes saavuttaa juuri minkäänlaista ymmärrystä yleisen tason psykodynamiikasta, vaikkakin sellaisista voi saada herkullisia esimerkkejä erilaisten kiintoisien teorioiden illustroimiseksi - taviksetkin voivat jaksaa tutun kontekstin vuoksi hetkeksi kiinnostua.



*Itseasiassa havaitsen juuri nyt tulkitsevaeni kaikkea itsen ulkopuolisiin objekteihin kohdistuvaa vahingoittamisen halua kleiniläisen kontekstin kautta :P. Näen kleinilaiseen kateuteen perustuvia mekanismeja myös massoihin ja ihmisyyteen (eikä vaan yksittäisiin yksilöihin) kohdistuvan tuhoamisen halun taustalla.

gm

Tahtoisin niin kiljua, radiosta tulee gmo-keskustelua, enkä kestäisi enää yhtään kuulla, miten jankataan kuluttajien oikeudesta tietää ruoan alkuperästä. Eikö ole jo selvää, että ruoka on ruokaa ja se metaboloituu elimistössä riippumatta sen geneettisestä alkuperästä (eläimetkin, vaikka ne nyt eivät olekaan ruokaa) ja että jos jostain pitäisi keskustella, niin se on gmo-kasvien vaikutus paikallisiin ekosysteemeihin?

On niin ihailtavaa, miten geenimuuntelun vastustajat osaavat luontevasti ujuttaa lähes jokaiseen lauseeseensa sanat "myrkky" ja "puhtaus". On myös nerokasta argumentoida geenimuuntelua vastaan negatiivisella kuluttajamielipiteellä, jos itse on keskeinen negatiivisen mielikuvan tuottaja.

Odotan edelleen keskustelua gm-viljelyn ekologisista vaikutuksista.

Dieselin ilmastokampanja

Tämä Dieselin ilmastokampanja on nyt jo aika vanha juttu, julkaistu vuoden alussa, mutta viime viikolla järjestetyissä Cannesin mainosskaboissa se palkittiin hopeisella leijonalla, joten siksi nyt nämä nähtäväksi nyt.



Dieselin ilmastokuvastohan on aika positiivista ja kivaa, aurinko paistaa ja kulttuuriperintö esittäytyy uudessa ympäristössään kivana taustana mallien mielikuvitukselliselle elehtimiselle. Tämä käsitys ilmastonmuutoksen seurauksissa ei kyllä erityisen vahvasti ole linjassa sen käsityksen kanssa, mitä niistä yleensä arvellaan: talouden tuottavuuden ja kuluttajien ostovoiman arvellaan laskevan rajusti, joten Dieselin kledjuissa poosaaminen tullee jäämään entistäkin vähemmälle, taustamaisemista riippumatta.

vielä siitä pronssisesta

Vielä muutama yksityiskohta Viron pronssisoturi-tapaukseen liittyen:

• Venäjän tiedotusvälineisiin levisi huhu, että Viro aikoo pilkkoa pronssisoturin palasiksi ja tuhota sen täysin. Nyt Venäjän duuman lähettämä delegaatio oli pronssisoturin luona sen uudella sijaintipaikalla vieraillessaan tutkinut - ja löytänyt - selviä merkkejä muistomerkin pilkkomisesta. Samalla tehtiin myös ratsia tiloihin, joissa riehujia oli säilötty, mahdollisten verijälkien löytämiseksi. Niiden löytäminen ei kuitenkaan onnistunut. Tätä lukiessani nauroin ääneen. Jäämme nyt siis odottamaan Venäjältä ensimmäisiä uutisia, joissa esitetään teoria läntisen fasistivaltion toimista jälkien peittämiseksi.
  
• Vandaali 1:
  
  
  
  • Bus ticket to the town centre...1$
    
  • 3 beers and a bottle of vodka to get you going...13$
    
  • Fine for vandalising a kiosk...800$
    
  • Picture of you stealing hygienic towels for your girlfriend...Priceless
    
  
  
• Vandaali 2:
  
  
  
  • Getting a tourist trip visa...50$
    
  • Bus ticket from the border of Russia...13$
    
  • Night at a hotel...99$
    
  • Sending you back to Russia with robbing Libresse and having the change to say "Hello world - we are not criminals, we are from Russia" via BBC...Priceless
    
  
  
• Loistavia kuvakollaaseja. Uuden ajan ikonit uuden ajan mainonnassa, mukana mm. Benetton, Hugo Boss, Sprite ja Diesel.
  
• Aljoshan uusi sijoituspaikka osoittaa tahattomasti samalla kunnioitusta II maailmansodassa kuolleille homoille, sillä muistomerkki on ilmeisen tahattomasti sijoitettu vaaleanpunertavilla laatoilla päällystetyn kolmionmuotoisen alueen päälle. Tahattoman yhdenmukaisuuden esimerkiksi Amsterdamissa sijaitsevan Homomonumentin kanssa huomasi Ancientboy.
  
  

idealismista, vapaudesta ja raivoamisesta

En yleensä koe erityistä viehtymystä sotkeentua maailmanhistoriallisiin ja maailmanpoliittisiin asioihin, koska en niistä juuri mitään tiedä ja olen niiden suhteen yliemotionaalinen; en kykene lukemaan Ihmisoikeuksien julistusta palan nousematta kurkkuun ja joskus lukioaikoinani sain kauhean itkuraivarikohtauksen Amsterdamissa Anne Frankin talomuseon edessä, koska olin vakuuttunut, että museon vierailijat eivät ymmärrä asiasta mitään ja tuhoavat koko Anne Frankiin liittyvän symboliarvon. Kärsin aika paljon tästä tunteellisuudestani ja pidän epäoikeutettuna antaa sen vaikuttaa kaikkeen tekemiseeni. Samantyyppisestä taustasta nousee kuitenkin viehtymykseni vapaita ohjelmistoja, eheää ihmisten välistä vuorovaikutusta sekä ilmastonmuutoksen ehkäisemistä kohtaan, joihin harrastuksiin kuitenkin käytän suuren osan elämästäni. En taida itseasiassa langeta kovin kauas mastomäkeläisestä idealismista, vaikka itse mieluummin käytänkin toisenlaisia retorisia ja toiminnallisia keinoja.

Nyt kuitenkin Tallinnan tapahtumat tulevat niin lähelle, että en voi olla oksentamatta siihen liittyviä ajatelmiani tekstiksi tänne. Minusta tässä on kaksi tasoa, historiallinen ja nykypäivällinen, joilla on vahvoja suoria kytköksiä toisiinsa.

Toisen maailmansodan punaveteraanit, jotka sankarillisesti pelastivat maailman fasismilta, eivät olleet poliitikkoja, eivätkä intomielisesti kommunismia kannattavia valtio-oppineita. He eivät voi nähdä, kuinka muistomerkki, joka heille edustaa voittoa äärimmäisestä pahuudesta, fasismista, edustaa toisille taas kommunistisen totalitarismin tuottamaa väkivaltaa, kyydityksiä, salakuuntelua, sensuuria ja korruptiota. En nyt tietenkään tiedä, mutta voisin helposti kuvitella, että uskollisuutensa Neuvostoliittoa kohtaan osoittaneet sotaveteraanit lienevät kuitenkin saaneet suhteellisia etuja totalitarismin sisällä niin, että sen ahtaus ja pahuus ovat tullut koetuksi lievempinä. Voin helposti ymmärtää sen hyvän puolella, pahaa vastaan- mielikuvan, jota punaveteraanit keskuudessaan itseensä liittävät.

Lisäksi tässä on se sama asetelma, kuin Länsi-Euroopankin mellakoissa; väärinymmärretyksi itsensä kokeva vähemmistö on räjähdysherkkää ja yltyy silmittömään tuhoamisintoon välittömästi sopivan yllykkeen saatuaan. Selasin vähän vironkielistä blogistaniaa (joka ei tänään näytä kirjoittavan mistään muusta kuin Tallinnan mellakoista). Tänään sattumalta Tallinnassa pidettävään Euroopan Vasemmistopuolueen hallituksen kokoukseen osallistuvat länsi-eurooppalaiset vasemmistolaiset olivat ainakin tokaisseet eräälle aktiiviselle vasemmistolaiselle bloggaajalle, että vastaavanlaiset tapahtumat ovat heillä aivan arkipäivää ja että he rinnastavat nämä mellakat täysin vastaaviin mellakoihin Länsi-Euroopassa.

On aika hurjaa nähdä tuubista (dissaan tosin niitä, joihin on ripattu päälle Rage Against The Machinea), miten nuoriso, ja huomionarvoisena pidettäköön seikkaa, että nimenomaan venäjänkielinen nuoriso, raivoaa ja tuhoaa kaikkea käsiinsä osuvaa. Ach, taas niin puhdas kleiniläisen kateuden ilmentymä. Puren rintaa, joka minua ruokkii, koska se ruokkii minua epäsäännöllisesti, eikä riittävästi minun tarpeitani huomioiden. On varmasti nautinto rikkoa niiden kioskien ja myymälöiden ikkunoita, joiden myymiä tuotteita ei ole varaa ostaa ja on nautinto rikkoa bussipysäkkejä, jotka ovat kauniimpia ja parempia kuin neuvostoaikana, mutta siltikin vironkielisen enemmistön tuottamia. Sitä paitsi voin niin kuvitella, miten hajottavaa on elää virolaisessa markkinataloudessa ilman mahdollisuuksia esimerkiksi korkeakoulutukseen, yhteiskunnalliseen keskusteluun osallistumiseen ja valtamedioiden seuraamiseen. Neuvostoaikana kaikilla oli sentään suunnilleen samanlainen riski joutua viranomaisten mielivallan kohteeksi, nyt yhteiskunnassa menestymisen ratkaisee valtakielen osaaminen.

Viron Idolseissakaan ei yksikään venäläistaustainen ole päässyt finaaliin, vaikka karsinnoissa he olivat vahvastikin edustettuina. Tämä on enemmänkin kyllä lasikattoja; venäläisyyteen liittyy valtaväestössä niin paljon negatiivisia assosiaatioita, että heihin ei tule samaistuttua, eivätkä he tule äänestetyksi kilpailussa eteenpäin. (Vähän samoin muuten kävi Saksan Idolseissa, jossa tummaihoinen, mutta kilpailun parhaiten laulava Francisca Urio putosi. Siis oikeasti, voisiko muka Suomen Idolseissa ikinä nähdä tällaista tai tällaista esitystä?)

En ymmärrä sanaakaan venäjää (lukuunottamatta ilmaisuja "kukko", "norsu", "odotapas vain" ja "minä kuolen"), mutta olen antanut itselleni kertoa, että venäläisissä tiedotusvälineissä tapahtunutta esitetään niin, että poliisit olisivat käyttäytyneet aggressiivisesti venäjänkielisiä mielenosoittajia kohtaan ja että suuret kansanjoukot olisivat osallistuneet väkivaltaisuuksiin sympatiasta polisin epäoikeudenmukaisesta kohtelusta kärsiviä venäläisnuoria kohtaan. Voin hyvin kuvitella, että venäjänkielisten nuorten riehumiseen on yhtynyt runsaasti markkinataloudessa heikosti pärjääviä vironkielisiä nuoria, mutta en hetkeäkään epäile, etteikö koko mellakka olisi jäänyt syntymättä ilman ahtaalle puristetun vähemmistön aloitetta. Samoin minun on vaikeaa nähdä motiiveina mitään muuta kun riehumisen, rikkomisen ja itseilmaisun tarpeita, sympatia venäläisväestöä kohtaan tuntuu kyllä liioitellulta.

Voin vaan kuvitella, mitä niiden venäjänkielisten koulujen historiantunneilla opetetaan, joissa vuosittain 9. toukokuuta, II Maailmansodan päättymispäivänä (Länsi-Euroopassa Victory Dayta vietetään jo päivää aikaisemmin), tai 23. helmikuuta, entisenä Puna-armeijan vuosipäivänä muistellaan puna-armeijan sankareita ja jolloin pukeudutaan neuvostoarmeijan juhla-asua muistuttaviin asuihin. Ei ole vaikeaa ymmärtää sitä, että venäläisen identiteetin rakentamiseen ei löydy paljon palikoita neuvostonostalgian ulkopuolelta, kun suoraa kytköstä nyky-Venäjään ei ole, eikä Putin-kulttikaan vielä ole riittävän vahva kantaakseen myös rajan yli. Silti on kammottavaa, että valtaväestöön ei ole kyetty integroitumaan niin paljon, että olisi voitu nähdä miten paljon kaikki vastaava symboliikka heille edustaa väkivaltaa, epäoikeudenmukaisuutta, julmuutta ja mielivaltaisuutta.

Pakko kyllä sanoa, että Viron (51-vuotias, mutta ei kyllä päivääkään yhtään Jyrki Kataista vanhemman tai vakuuttavamman oloinen) pääministeri ei paljon pelkää. Diplomaattisuhteiden mahdollinen katkeaminen Venäjän kanssa ei liene ihan pieni asia. En tiedä, että olisiko pieni valtio mitenkään vakuuttavammin enää voinut todistella kuulumistaan länteen ja Eurooppaan tai että olisiko pääministeri voinut keksiä tehokkaampaa vaaliasetta kuin kiilan lyömisen etnisten ryhmittymien väliin.

Oli kuitenkin aika vahvasti ennustettavissa, että muistomerkin siirtämisestä tulee suuri ulkopoliittinen ongelma, kun Lihulan patsaastakin aikoinaan tuli, vaikkakin pienemmässä mittakaavassa. Silloin oli kyse muistomerkistä vastakkaisella, saksalaisten puolella taistelleille virolaisille, joiden mielellään tulkitaan taistelleen vapaan Viron puolesta, bolshevismiä ja miehitystä vastaan, vaikka voisin kuvitella, että myöskään Saksan armeijan aikomukset Viron suhteen eivät olleet mitenkään erityisen kiltit.

Kuka voi jaksaa aina velloa niin suuressa itsepetoksessa, kun näiden konfliktien kaikki osapuolet näyttäisivät vellovan? En myöskään ole kuullut kenenkään patsaan siirtoa kannattavan vakuuttaneen venäläisväestölle, että kysymyksessä ei ole kannanotto venäläisiä tai venäläisyyttä vastaan, vaan miehitystä ja väkivaltaa, joiden symbolina patsas valtaväestön silmissä on.

Viron hallituksen ja pääministerin sivut eivät vastaa pingiin.

tuunaaedustajasi.fi

Olen tehnyt viime aikoina aika paljon tätä. Terävää palautetta mm. Oikeita totuuksia- ja Mainonta on syvältä II-blogeissa. Siistiä, miten kävijälaskurissa kohisee, mutta huutokonsepti on ehkä ihmisille vielä pari astetta liian vaikeasti lähestyttävä.

voi kansaa

Ei se haitan Hannan tarjoilema vaalispesiaali osui tuntoihini täydellisesti:

Erityismaininnan saa jälleen kerran Suomen kansa. Perusteluita kaipaaville totean vain, että Mietaa, Uusis, Veltto Virtanen, ex-painija Asell ja Kotikadun Hannes. Ja Paavo Väyrynen. Papukaijamerkin lunastavat Pirkanmaan keskustaäänestäjät, jotka valitsivat melkein täyskäden: Mikko Alatalo ja Pertti Salovaara muodostavat kaksi kolmasosaa läpimenneistä edustajista. Hienoa.

Se, että vaalit ovat ohi, on surullinen asia, varsinkin, kun se tarkoittaa sitä, että jonakin päivänä myös Kylli Kylliäisen nettisivut otetaan alas verkosta.

huumeilijat ja huumesensuuri

Välillä sitä luulisi elävänsä vapaassa maassa, mutta kuitenkin V-lehden tuorein numero on vedetty pois jakelusta sen huumeiden viihdekäytöstä kertovan artikkelin vuoksi. Hesarin mukaan kirjoituksessa muun muassa haastateltiin huumeita käyttäviä nuoria ihmisiä ja otsikossa kerrottiin, että huumeiden viihdekäyttö on suomalaisen juhlimisen arkea. Lisäksi kerrotaan vastaavan päätoimittaja Kaijärven sanoneen että Kun lehden kohderyhmä on nuoret kaupunkilaiset, niin ei ole mahdollista antaa kuvaa, että huumeiden käyttö on hienoa ja että siihen ei sisälly riskejä".

Birdy kirjoittaa eräästä katsomastaan huumedokumentista ja siinä olleista huumeilijoiden elämän tyhjyyden kuvauksista seuraavasti: Jos nuo säväyttävät kohdat eivät herätä huomaamaan, miksi huumeita ei kannata vetää, sitten ei herätä mikään. Olisi jotakuinkin maanpäällinen helvetti, jos normaali elämä (99% ajasta) olisi paskaa ja vain nappien kautta voisi tuntea olevansa elossa.

En tietenkään tunne huumeilijoita mitenkään laumoittain, mutta en silti, sorry vaan, usko sekuntiakaan, että mikään huume kykenisi itsessään tuottamaan kenellekään kyvyttömyyttä nauttia elämästä, vaikka aika usein huumeviehtymykseen johtaa läjä sellaisia ominaisuuksia, jotka voivat johtavat kyvyttömyyteen nauttia asioista;
sitoutumiskyvyttömyyttä, itseinhoa tai eksistentiaalituskaa. Birdy lienee arvellut, että huumeharrastuksen aloittamiseen liittyy valinta vaihtoehtojen a) 100% elämää ja b) 1% elämää välillä, mutta niin tarkoitushakuisesti huumeisiin viehtyneille kuin mitä lienee tuossa kontekstissa tarkoitetun, vaihtoehdot ovat kai kuitenkin 1% elämää tai 0% elämää. Sinänsä olen kyllä aika paljon samaa mieltä Birdyn kanssa siitä, että elämänhankkimisessa kannattaisi ensisijaisesti preferoida muita keinoja.

Hii, ruma huumeilijoidensyyllistämis- ja uhriuttamistaipumukseni lienee ainakin osittain peräisin minuun vaikutuksen tehneestä Alice Millerin Christiane F.:sta, huumeilevasta psykoanalyysipotilaasta Alussa oli kasvatuksessa (saks. Am Anfang war Erziehung), jonka psyykestä löytyi muistaakseni ehkä miljoonaviisi päihdetaipumusta vahvistavaa syytä.

En tiedä ehkä ketään, joka olisi välttynyt siltä tärkeältä tiedolta ja totuudelta, että huume tappaa ja koukuttaa kaikissa muodoissaan, väistämättä ja poikkeuksetta. Gladwell kirjoittaa muuten Tipping Pointissa myös siitä, miten huumeilussa on siistiä se päteminen ja toisten yläpuolella oleminen, mikä paljolti muodostuu juuri kuolemallaleikkimisfiiliksestä sekä lainvastaisuudesta - molemmat valistuspropagandan aktiivisesti tuottamia ja vahvistamia mielikuvia.

No kuitenkin, V-lehden sensuroima artikkeli löytyy pdf:na täältä ja tekstinä täältä. Postaisin mielelläni vielä vähän pomminrakennusohjeita mutta tuollaisen sensuroitavan materiaalin lukeminen horjutti sielullista terveyttäni niin että en ehkä kykene.

The Good Girl - kevyttä feelgoodpornoa

Zache nosti hiljattain tietoisuuteeni The Good Girlin, ensimmäisen Creative Commons-lisensoidun pornoelokuvan.

Elokuvan on ohjannut ruotsalainen Erika Lust ja tuottanut Lust Films. Heti Lust Filmsin etusivulla pitää osata valita, että pitääkö miehistä vai naisista, varmasti paha tilanne monille - voin sitäpaitsi molemmat vaihtoehdot katseltuani kertoa, että molemmat toteutukset ovat ihan, hmm, stimuloivia.

Oli hauska nähdä tunnetusti karmivien ruotsalaisten feministien tehneen jotain rakentavaa, kivaa ja leikittelevääkin. The Good Girl on hyväntuulinen päiväunifantasia satunnaisesta kohtaamisesta, rajojen rikkomisesta, vapautuneisuudesta, ilosta ja nautinnosta.

Alex (Claudia Claire) is a smart and succesful businesswoman, a good girl who thinks a lot about sex but usually doesn't act on it. Her friend Julie challenges Alex to be more active and to try more risky affaires.

THE GOOD GIRL is the classic "pizza guy" porn flick revisited by Erika Lust, an indy porn director who added humour, passion and a female perspective to this porn cliche.

Ok, jos minun pitäisi kirjoittaa oikeasti fantastisia fantasioita, niin kirjoittaisin vähän yhtäaikaisempia orgasmeja ja näyttäisin myös miehen kasvoja. Lisäksi maisemoisin sinänsä ihan hienosta tiiliseinäkulissista sähköjohdot vähän paremmin piiloon. Tosin, Wikipediasta juuri ulos äänestetyllä Pokefoorumilla, suurella vertaistukifoorumilla laajaa yleisöä koskettavista tärkeistä asioista, juuri nämä asiat vaikuttaisivat eniten dissatuilta. Olen myös vakasti sitä mieltä, että elämälle vieras kasvoille ejakuloimistraditio on peräisin ajalta ennen e-pillereitä tai muuten vaan ehkäisyvalistuksen ja muun sivistyksen saavuttamattomissa lymyilevistä kansankerroksista.

Tässä elokuvassa myöskään hyvä tyttö/paha tyttö -vastakkainasettelu ei ollut häiritsevän mauton, vaan toi kivasti jännitystä. Lataa elokuva täältä. Tarvitset Quicktimen nähdäksesi elokuvan, mitä käytäntöä kyllä joissain määrin dissaan.

Tuhkimotarinat ovat aina järkyttäviä

On ehkä vanha juttu, että Etelä-Amerikassa naisen rooli on melko kapea ja ahdas, eikä ehkä ole ihan sivuuttamisen arvoinen seikka, että hiljattain anoreksiaan kuollut malli oli nimenomaan brasilialainen. Tämänpäiväinen televisioelämys kuitenkin järkytti. SubTV näyttää venezuelalaista telenovelaa Tuhkimotarina, espanjaksi Mi Gorda Bella, joka kertoo hyväntahtoisen, mutta ruman ja lihavan tytön, Valentinan, elämästä. Kuvioon kuuluu paha ja isotissinen kasvattiäiti, komeita miehiä, viekkaita palvelijoita ja luoja ties mitä, mutta rajuinta on, että lihavaa roolia ei esitä lihava näyttelijä, vaan lihavuus on toteutettu niin kömpelösti, että katsojien ei hetkeksikään tarvitse luulla elävänsä maailmassa, jossa lihavuus olisi jotenkin totta.

Sarjan päähenkilö Valentina Villaneuva:


Valentinaa esittävä Natalia Streignard:


Aika tajutonta, luulin aluksi, että ohjelma on jokin huono sketsisarja, mutta putosin todella, kun googlaamalla selvisi, että tätä on oikeasti tehty kieli poskessa ja korkeisiin katsojalukuihin tähdäten. Vaikka en ehkä uskalla sanoa mitään katolisista alueista, on Euroopassa kyllä pääsääntöisesti meininki ihan toinen.

Kouluikäisenä katselin paljon Marienhofia, jossa muistan Katrin Filzenin tekemän roolin reilusti ylipainoisena teininä, Meikenä, tosi onnistuneena. Ei varmasti olisi toiminut Venezuelassa. Muutama vuosi sitten on Meksikossa valmistunut ihan hauskan kuuloinen asennekasvatuselokuva, Real Women Have Curves, jonka elokuvaa näkemättä mutta arvioiden perusteella arvioisin ikävästi toteuttavan vastakkainasettelua kauneuden ja älyn välille, ja siksi heikosti onnistuvan asennekasvatustehtävässään.