koulutragediat

Olen niin syvästi hämmästynyt siitä, että niin monet aikuiset ihmiset näyttäisivät kokevan eilisen koulutragedian niin merkityksellisenä kuin kokevat. Eilen katsoin syvän epäuskon vallassa tv-uutisia; onko todella tapahtuma niin merkityksellinen, että siitä jaksetaan täällä asti uutisoida? Tajuan, että tapahtuma on medialle tosi herkullinen, kun samasta teemasta voi generoida paljon uutismateriaalia sitä mukaa kun yksityiskohtia selviää, ja niitä on tarjolla paljon. Onneksi koulukeskus on ymmärrykseni mukaan suljettu - näin koululaisilla on riittävästi aikaa antaa haastatteluja medialle, iltapäivälehdet myyvät ja talous kasvaa.

Minulla ei ole minkäänlaisia vaikeuksia ymmärtää, etteikö tilanne olisi ollut läsnäoleville stressaava ja henkensä menettäneiden sekä muutoin vaurioituneiden omaisille raskas. En vaan mitenkään jaksa ymmärtää, että tällainen yksittäinen pieni tapahtuma voi millään tavoin olla maailman mittakaavassa merkittävä. Tajuan, että Suomen mittakaavassa, Etelä-Suomen mittakaavassa tai Tuusulan mittakaavassa tapahtuma voi olla ihan merkittävä, mutta en voi käsittää sitä, että vakavasti otettavat mediat viitsivät kommentoida asiaa Suomen ulkopuolellakin.

Selittäkää, että miten ihan sivistyneet ihmiset jaksavat täyttää tietoisuuttaan nimenomaan tällä yksittäistapauksella, kun kahdeksan ihmisen traaginen kuolema ei vaan millään tavalla ole harvinainen tai erikoinen tapahtuma? Tajuan, että samaan rotuun ja yhteiskuntaluokkaan ja kokemusmaailman kuuluviin ihmisiin on helpompi samaistua, mutta todellakinko niin moni ihan fiksu ihminen ei näe tuota dynamiikkaa ongelmana, josta on kaikin tavoin pyrittävä eroon?

On niin itsestäänselvää, että kouluissa, työpaikoilla, julkisissa kulkuvälineissä, kaduilla ja liiketiloissa on paljon ihmisiä, joiden empatiakyky on alikehittynyt, sekä ihmisiä, jotka fantasioivat vallasta (~väkivallasta)*. Todennäköisyys sille, että silloin tällöin joku suuntaa energiansa muiden vaurioittamiseen on melko suuri. Harvoin kuitenkaan tekijällä on psyykkisiä resursseja ja kapasiteettia niin vahvaan itseilmaisuun (jota tässä tapauksessa toisten ihmisten tuhoamiseen valittu metodikin on), kuin tässä tapauksessa.

Tässä koko tapahtumassa ei vaan ole mitään mielenkiintoista tai erikoista. Poikkeusyksilöitä on aina, he käyttäytyvät arvaamattomasti, eikä kaikkea voi osata ennakoida tai ehkäistä. Yksittäisen tapauksen ja huteran aineiston perusteella ei voida edes saavuttaa juuri minkäänlaista ymmärrystä yleisen tason psykodynamiikasta, vaikkakin sellaisista voi saada herkullisia esimerkkejä erilaisten kiintoisien teorioiden illustroimiseksi - taviksetkin voivat jaksaa tutun kontekstin vuoksi hetkeksi kiinnostua.



*Itseasiassa havaitsen juuri nyt tulkitsevaeni kaikkea itsen ulkopuolisiin objekteihin kohdistuvaa vahingoittamisen halua kleiniläisen kontekstin kautta :P. Näen kleinilaiseen kateuteen perustuvia mekanismeja myös massoihin ja ihmisyyteen (eikä vaan yksittäisiin yksilöihin) kohdistuvan tuhoamisen halun taustalla.

Lasten seksuaalisuus Norjassa

Hii, jos Freudia vastustettiin elinaikanaan, niin eipä hänellä juuri sen helpompaa olisi ollut nykymaailmassakaan. Aiheesta pitäisi ehdottomasti blogata huolellisemmin, mutta onpa kiinnostavaa seurata, mikä meuhka syntyy, kun lasten seksuaalisuudesta taas keskustellaan. Norjalainen lastentarhanopettaja ehdotti (norjankielinen alkuperäisteksti), että lasten seksuaalisuuteen tulee voida suhtautua vapaammin, ja ainakin Hesarin artikkelin kommenteissa sekä Takkiraudassa kuohuu rajuja Sodoma ja Gomorra -syytöksiä.

Lastenkasvatuskulttuurissa on tietenkin monia asioita, joita tulee kehittää, mutta yksi tärkeimmistä on luontevan ja helpon suhtautumisen opettaminen ruumiillisuuteen ja seksuaalisuuteen, hämmentämättä ja syyllistämättä. Tajuan pointin ja todellakin haluaisin säästää kaikki maailman lapset kukkahattukasvattajilta, jotka jatkuvasti viestivät lasten olevan rumia ja metelöiviä ja siveettömiä ja huonoja. Oon niin varma, että Alice Miller olisi samoilla linjoilla; hyväksytyksi tulemisen tunnetta ei voi evätä sen perusteella, että lapsi toteuttaa itseään tavoilla, jotka ovat aikuisten kulttuurissa ongelmallisia.

Butter & Natürlichkeit

En niin siedä käsitteen "luonnollisuus" käyttämistä missään maailman mainonnassa, mutta maitoteollisuus ei näemmä pärjää ilman:

Onnistunut Megapolis2022, Roomasta tarkasteltuna

En ollut paikalla Megapoliksessa, mutta on ollut ihanaa kuulla mahtavista fiiliksistä sieltä. Tänään luimme Mian kanssa hämmentyneinä Hesarin näköislehteä, jossa Kaupunki-osiossa oli Megapolis huomioitu hyvinkin laajasti. Loistavaa, loistavaa, loistavaa! Oli kivaa kuulla, että puhujat olivat olleet hyviä ja yleisöä paljon, kun työtäkin on tehty ja vaivaa nähty. Kangastus.orgkin oli vetänyt jälleen hienon keikan, siitäkin jäin paitsi.

Olen Roomassa, Rooma kaunis, lämmin ja kerrostunut. Tajusin, että antiikkia sinänsä ei pidä ihannoida, kaikki ihannoitavat asiat ovat olleet vain pieniä fragmentteja koko sekavasta ja laajasta Rooman valtakunnasta, jossa sirkushuvit ja verenvuodatus olivat huomattavasti filosofiaa, moraalia, oikeutta, hyvyyttä, totuutta ja kauneutta enemmän esillä. Mutta, kyllähän Suomessakin katukuvan näkyvimmät viestit ovat iltapäivälehtien lööppejä tai kaupallisia mainoksia, vaikkakin meillä on kohtalaisesti toimivat demokratia, yliopistolaitos, koululaitos, hyvinvointi sekä tasa-arvo, joita hyvinkin voisi ihannoida vähintään yhtä paljon kuin antiikkia. Olemassaolevia ja todellisia asioita, nekin, vaikkakin vähän piilossa.

Ehkä joskus jos matkustan Ateenaan, etsin sieltä sitten uudestaan niitä hyviä ja puhtaita asioita, joita en täältä katolisen kirkon ryvettämästä Roomasta löytänyt. Sanon ryvettämästä, vaikka oikeasti tajuankin, minkälainen harppaus kohti sivistystä ja hyvinvointia katolisen kirkon valtaannousu lienee silloin aikoinaan ollut.

Henkilökohtaiset päästökiintiöt

Lyhyesti kommentoidakseni Dodon ehdotusta (jonka valmisteluun en henkilökohtaisesti ole sekaantunut) henkilökohtaisista päästökiintiöistä, voisin arvioida, että siinä on kaksi tärkeää pointtia.

1. Paremman ymmärryksen saavuttaminen tuotteiden ja palveluiden hiilipitoisuudesta, ts. ilmastokuormituksesta
   
2. Paremman ymmärryksen saavuttaminen yksilöiden henkilökohtaisista kokonaispäästöistä
   

Tuotantoon painottuva verotus on tietenkin keinona tehokas, mutta sokea; yksilöille ei muodostu ymmärrystä kokonaispäästömääristä, eri tuotteiden hinnanmuodostus vaan muuttuu entistä kompleksisemmaksi ja ennustamattomammaksi. Voin helposti kuvitella melko vaivattoman bonuskorttijärjestelmän, jossa tuotteiden ja palveluiden käytön mukaan vähennettäisiin henkilökohtaista päästökiintiötä, mutta yksityisyyskysymykset vaivaavat kyllä. Voisin olla hyvinkin kiinnostunut kuulemaan Petteri Järvisen näkemyksiä tästä.

Nikokin on hyvin kriittinen ja olen periaatteessa samaa mieltä ympäristöverojen erinomaisuudesta ja toimivuudesta. Vain veroihin perustuvan järjestelmän sokeus surettaa minua.

Uusi Suomi ♥ Drupal

Uusi Suomi on jälleen pystyssä - alustanaan Drupal!

Jaiku ♥ Google

Google osti Jaikun, kova juttu pienelle puljulle. Tulevaisuus voi tuoda Jaikulle mitä vain, ison helmoissa löytyy resursseja ja synergiaa. Periaatteessa en kyllä tykkää maailman kaikkien siistien juttujen valuvan samoihin käsiin, mutta tietenkin pienen on yksin vaikea ponnistaa, vaikka olisi kuinka raikas ja dynaaminen ja rohkea. Ja olen myös sitä mieltä, että Jaikun presence-featuret, jotka esimerkiksi Twitterista puuttuvat, tulevat saamaan merkittävämmmän roolin, vaikkakin ne toistaiseksi vielä ovatkin vähällä käytöllä. Google Phonen odotus tuntuu yhä jännittävämmältä.

Tietty viestinnän perusteet ovat jaikuilijoille ihan peruskauraa, mutta tän uutisen tiedotus on kyllä ihan priimasti hoidettu; laineet lyövät korkealle, kun blogeissa on tänään tämän perusteella havahduttu pohtimaan tulevaisuusskenaarioita sekä googlen, sosiaalisen median, että mikrobloggauksen kannalta, mutta myös niin usein kaikessa maailman tiedotuksessa laiminlyöty ryhmä, käyttäjät, on onnistuttu huomioimaan saman päivän aikana lähetetyllä sähköpostilla. Aiheeseen liittyvä Q&A-sivu.

mikrolainojen kannattavuudesta

vanha tekstiluonnos, jonka postaan vaan viiveellä

Olin jokin aika sitten melko kiinnostavassa Zürichin yliopiston kehyjaoston (Kommission für Entwicklungsfragen) mikrolainatilaisuudessa . Huomionarvoista oli ensinnäkin valtava yleisömäärä, en voi kuvitella, että esimerkiksi TYY:n kehyjaoston tilaisuuksissa olisi noin paljon ihmisiä. Edes kehyviikon luentosarjoilla ei liene noin paljon yleisöä, vaikka niistä usein saa opintoviikkojakin. Väliajalla oli myös pieni Apéro, pieniä leivoksia, virvoitusjuomia ja kahvia. Vieraassa maassa tulee ihan kohtuuttomasti kiinnitettyä huomiota kaikkeen asiaankuulumattomaan ja vähemmän mihinkään sisällölliseen, niin aina.

Joka tapauksessa kykenin havannoimaan Frau taloustieteeen professori Katharina Michaelowan puheesta hänen vahvan näkemyksensä, että taloudelliseen kannattavuuteen pyrkivät mikrolainainstituutit usein luovat parempaa kehitystä kuin ensisijaisesti kohdealueen ihmisten elämänlaadun parantamiseen pyrkivät mikrolainainstituutit. En taaskaan kielipuolisuuttani uskaltanut huomauttaa, että merkittävä syy tälle lienee luonnollisesti se, että businesshengessä toimivat lainoittajat tietenkin hankkivat myös vähemmän riskialttiita, kehityskelpoisempia asiakkaita kuin charity-lainoittajat, joilla lienee tendenssi hakeutua kaikkiin kurjimpiin ympäristöihin, joissa ihmisillä on vähiten voimavaroja elämänlaatunsa kohentamiseen. Tietenkin, tällaiset ovat vaikeasti mitattavissa ja sumeita.


Kuitenkin, olen vahvasti siinä uskossa, että liiallinen rakkaus ja lämpö on yksilölle tuhoavaa ja syö tämän itsenäisyyttä. Näin maallikkona, kylmiltäni ja suorilta jaloilta olen valmis uskomaan, että businessorientoituneet lainoittajat kasvattavat lainoittajia taloudellisesti ja sosiaalisesti riippumattomammiksi pienyrittäjiksi kuin hyväntekeväisyysorientoituneemmat lainoittajat.

kesällä luettua

Kerron, mitä olen kesällä lukenut, koska haluan haircut-blogata.

Patrik Süskind: Das Parfum – Die Geschichte eines Mörders.
Mainio, paikoitellen erittäin aistillinen (tiedän, ilmaus on tähän teokseen liitettynä lattea, koska hajuaisti oli teoksen ehkä keskeisin elementti), kuvaileva, elävä ja koukuttava. Hyvää kerrontaa, joka lopussa yltyi aika villiksikin fantasiaksi, keskeisinä teemoinaan hyväksytyksi ja rakastetuksi tulemisen tarve. Loppu oli vähän makaaberi, vähän kuin Schwabin Presidentittärissä.

Adrienne Thomas: Die Katrin wird Soldat
Tätä ensimmäisen maailmansodan aikaiseen Metziin sijoittuvaa romaania en kyennyt lukemaan loppuun, en kestänyt sitä voihkimista ja huokailua, jossa pideltiin kädestä ja käytiin kävelyillä ja muisteltiin häpeänkiihkonsekaisesti sitä yhtä ainoaa kohtausta, jossa mentiin vähän pidemmälle ja suudeltiin kiihkeillä huulilla toisen rintaa. Päähenkilön rakastetun nimi oli sitäpaitsi Lucien Quirin, voiko jokin nimi kuulostaa enää sukkahousuisemmalta? (En aikoinani samasta syystä kestänyt lukea lahjaksi saamaani kolmiosaista Undsetin Kristiina Lauritsantytärtäkään - liikaa ehdotonta kieltäymystä ja typerissä sosiaalisissa rooleissa tiukasti pitäytymistä, en ikinä ole kehdannut myöntää äidinäidilleni, että en pitänyt teoksesta yhtään.)

Sinänsä romaanin miljöö oli kyllä kiinnostava; Lorraine (ransk.) tai Lothringen (saks.) on sitä aluetta, mistä Saksa ja Ranska ovat iäisyydet tapelleet ja jolla ei siksi liene pysyvää ja selkeää etnistä identiteettiä. Romaanin alkuosan lapsuuskuvauksessa oli myös aika kiinnostavaa perhedraamaa ja kiinnostavasti vähän jopa Lolitan makua päähenkilön kiihkeässä esikuvien ja idolien etsintävaiheessa. Viimeinen kolmasosa jäi lukematta, mutta muutamat viimeiset sivut luin kyllä; Lucien kuoli luotiin munuaisissaan ja Lucienin aina kouluaikoinaan syrjäyttämä luokkatoveri Gaston (paljon sympaattisempi kuin Lucien ikinä) sitten sai Katrinin, vaikka tämän sielu tietenkin oli jo mennyt Lucienin mukana hautaan. Sitä paitsi se Katrinin sotilasura oli vaan sopankeittämistä, jotain junalle vastaan juoksemista ja haavoittuneiden hoivaamista - mitä hittoa, kai kaikilla on sodassa rankkaa, joillain rauhassakin, miksi kirja on otsikoitu noin? Luulin oikeasti otsikon perusteella että tämä olisi jotenkin Phoolan Devin henkinen, mutta ei, lähempänä tämä oli Jane Austenia ja Harlekiiniromaaneja.

Friedrich Dürrenmatt: Grieche such Griechin
Tämän luin oikeasti käännöksenä, mutta pidin siitä kovasti silti. Ihana, kevyt ja kiva kertomus poikamies Arkhilokhoksesta, jonka siveellisessä maailmanjärjestyksessä presidentti on ensimmäisellä sijalla. Sympaattinen Keisarin uudet vaatteet -fantasiatarina, jossa kaikki henkilöt ovat humaaneja, hyväntahtoisia ja ihania kaikessa syntisyydessään ja inhimillisyydessään. Arkhilokhoksen veli Bibi oli kyllä aivan kuin muumisarjakuvien Haisuli (aivan eri hahmo kuin minun ikäpolvelleni tutuissa muumianimaatioissa esiintynyt Haisuli).

Erlend Loe: Volvon kuorma-autot
Ihana kirja ihanista vanhoista höppänöistä ihmisistä, jotka polttavat pilveä, harrastavat partiota, päihdyttävät toisiaan ja vuoroin viihtyvät toistensa seurassa, vuoroin hylkivät toisiaan. Väittelyt Ruotsin ja Norjan suhteellisesta paremmuudesta olivat ehdottoman viihdyttäviä. Keskeisiä rooleja myös hirvellä, rastaalla ja tosiaan - Volvon kuorma-autolla. Suosittelen kirjaa kaikille dementikoille, sillä opasteet ovat erinomaiset, läpi kirjan. Tämänkin luin käännöksenä.

Erica Fischer: Aimée & Jaguar

Tarina Aiméesta ja Jaguarista sijoittuu Berliiniin vuosille 1943-1944. Aimée, Lilly Wust, on neljän lapsen äiti, yksin suuressa talossa aviomiehen ollessa rintamalla. Hän ajautuu rakkaussuhteeseen Jaguarin, Felice Schragenheimin, kanssa, joka on juutalainen, mutta ei ehtinyt ajoissa pakenemaan. Jaguar jää Berliiniin, käy töissä sanomalehdessä väärennetyillä henkilöllisyyspapereilla ja asettaa itsensä päivittäiseen vaaraan. Kuten arvata saattaa, Jaguar jää kiinni ja tuhotaan jossain tuhoamisprosessissa, mutta Lillyn itsereflektointia on puoliksi jopa mielenkiintoista seurata. Kirjallisuus voisi hävetä taipumustaan kirjoittaa kaikki rakkaustarinat niin typeriksi - päähenkilötär on aina jotenkin estynyt (ellei täysin lapsi) ja sitten kun joku vähän kolkuttelee lukkoja, niin iskee heti ikuinen ja sokea rakkaus.

Ellei Herr Wust ole viitsinyt räpeltää Lillya riittävästi ja Felice viitsii, niin sen ei ehkä silti tarvitse tarkoittaa sitä, että Felice olisi se maailman ainoa mahdollinen rakkaus ikinä. Lilly on kouluttamaton kotiäiti (joka ei mm. ikinä ole tullut ajatelleeksi, mitä eteisessä roikkuva Führerin kasvoreliefi voi symboloida) ja Felice on lukenut, terävä, ainaisessa vaarassa, tilannetajuinen ja Lillya kymmenen vuotta nuorempi. Hei mitä näillä beibeillä on oikeasti yhteistä ja miten kauan heidän voisi olettaa jaksavan olla yhdessä, ellei olisi sotaa, lapsia ja yhteistä riskiä? Tämä on tositarina ja tähän liittyy kiinnostavaa spekulaatiota siitä, että Lilly onkin feikannut ja itse ilmiantanut Felicen, ikoska ei kestänyt tämän älyllistä ja sosiaalista ylivertaisuutta ja suhteen heikkoja tulevaisuudennäkymiä. Hitto, siinä tapauksessa olisimme oikeasti saaneet kiinnostavaa kirjallisuutta, mutta muilta osin romanttisen rakkauden myytti maistuu tässä tarinassa kyllä rajusti yliannostetulta.

Isa Chandra Moskowitz: Vegan Cupcakes take over the world

Kesän paras kirja on kai kuitenkin Vegan Cupcakes take over the world, jossa on kaikkea ihkua ja mahtavaa - katsokaa näitä flickr-kuvia!

roskan standardointi tulee estää

Koska olen niin pro-opensource ja valmiiksi jo umpipuolueellinen, niin voin ihan jo lukematta OOXML:n tai ODF:n teknisiä speksejä vastustaa Microsoftin OOXML:ää. Kosmeettisista syistä voin kuitenkin keksiä tälle peiteargumentteja.

Tuplastandardit ovat typeriä. ODF toimii jo, eikä OOXML:lle siis ole tarvetta. Jos olisi rinnakkainen maailma, jossa olisi pölynimurien pölypusseille yksi yhteneväinen standardi ja kaikki markkinoilla olevat pölypussit sopisivat siihen kotona nököttävään imuriin, ei kukaan haluaisi tähän nykykäytäntöön takaisin. Entä onko kivaa, kun puolet elokuvakokoelmasta on VHS:na ja puolet DVD:na? Miksi kuluttajia on pakko kiusata tällaisella?

Minusta on epäeettistä rakentaa standardia markkinoilla olevan tuotteen pohjalta ja monopoliasemassa olevan valmistajan ehdoilla, yhteensopivuutta, tulevaisuuden kehitystä ja toimivaa kilpailua huomioimatta. Tällöin standardista tehdään lähtökohtaisesti huonoa, eikä siihen sisäänrakennettuja heikkouksia voida jälkeenpäin enää muuttaa.

Vaikka en varsinaisesti aikonutkaan, niin kaivauduin vähän standardien teknisiin eroavaisuuksiin, ihan vaan, koska se oli helppoa ja kiinnostavaa. Tämä nyt tietenkin oli ODF-toimijoiden tuottama paperi, mutta siinä oli jotain ihan kiinnostavia pointteja ja paljon koodiesimerkkejä näkyvissä.

OOXML esimerkiksi käsittelee päivämääriä juoksevana numerona, alkaen vuoden 1900 ensimmäisestä päivästä. Näin siis esimerkiksi tämän vuoden kesäkuun toinen päivä muodossa esitetään OOXML:ssä muodossa 39235, vaikka päivämäärän esittämisestä on olemassa standardi, joka edellyttää päivämäärän esitettävän muodossa yyyy-mm-dd. Hyvä tosin, että lähtökohdaksi on valittu vuosi, joka ei toistu kymmeneentuhanteen vuoteen, joten valtavaa Y2K-ongelmaa ei ole ihan vielä odotettavissa. Lisäksi tagien tai sivukokojen nimeäminen ei ole ihan onnistunut, vaan ihmisaivoille hankalia mihinkään liittymättömiä numero-kirjainyhdistelmiä käytetään aivan eksessiivisesti.

Jos minä huomaisin olevani Microsoft (enkä vahingossa ensireaktiona olisi ehtinyt tehdä harakiria tuskasta), niin rakentaisin heti Office 2010:n, joka muuttaisi kaikki vanhat MS-failit ODF-formaattiin ja tarjoaisin vanhojen Office-versioiden käyttäjille lisäkilkkeen, jolla voisi lukea ODF-faileja. Eivät ne kuitenkaan tajuaisi, että OpenOffice.org on olemassa, vaan odottaisivat kieli pitkällä Microsoftin päivityksiä ja edullisia ohjelmapakettitarjouksia.

Koska ODF on luotu yhteensopivuutta ja johdonmukaisuutta huomioiden, on se myös rakenteellisesti paljon yhtenäisempi kuin Microsoftin formaatti, jossa tekstinkäsittely- ja taulukkolaskentaformaatit lienevät luodut erilleen ja myöhemmin sulautettu yhteen. Voisiko joku nyt jotenkin nopeasti estää tämän OOXML:n standardoitumisen, vaikkapa jollakin sopivasti suunnatulla henkirikoksella tai jollakin?

Mammoth Crocs

Talvea ja crocsien häviämistä katukuvasta odottaneet fashionistat lienevät kirkuneet tuskasta näiden saapuessa markkinoille: Mammoth Crocs, seitsemässä eri värisävyssä.

wikipedian korruptoituneisuus, luotettavuus ja epäluotettavuus

Viime päivinä on jälleen saanut lukea uutisista hs.fi, TalSa ja TiVi) sitä, kuinka pahat tahot muokkaavat itseään sekä toimintakenttäänsä liittyviä Wikipedia-artikkeleja itselleen edullisemmiksi. Independent.com tarjoaa erinomaisen tiiviin listauksen näistä pahoista ja moraalittomista tahoista. En kyennyt löytämäään autenttisia linkkejä wikipedian diff-sivuille, liian työlästä, mutta tässä joitain:

• Exxon Mobil, öljyvahinkokorvauksien kehnoon hoitamiseen liittyvien viittausten siivoaminen
  
• The Republican Party (US), termin Irakin miehitys korvaaminen termillä Irakin vapauttaminen
  
• CIA, Irakin sodan vahinkojen siivousta
  
• Labour Party (UK), broileriussyytösten ja opiskelijajärjestön deradikalisoitumissyytösten siivoamista
  
• Dow Chemical, Bhopalin MIC-katastrofia koskevan artikkelin siivousta
  
• MySpace, sensorismisyystösten siivousta
  
• Amnesty, antiamerikkalaisuussyytösten siivousta
  
• FBI, Guantánamo-kuvien poistoa
  

Voin niin kuvitella, että näitä muokkauksia tekevät vaan tunnollisesti työtään tekevät ihmiset, jotka vaan ovat sopeuttaneet itsensä työnantajansa arvomaailmaan. On vaikea uskoa, että työnantaja velvoittaisi ketään muokkaamaan Wikipedia-entryja, ihan jo senkin vuoksi, että harva taho tiedostaa Wikipedia merkityksen mielipideilmaston muokkaajana, joitain edistyksellisiä poliittisia puolueita tai web-toimijoita ehkä lukuunottamatta.

Olen itsekin tehnyt jotain pieniä muokkauksia työpaikan tietokoneelta yksityishenkilönä omalla käyttäjätunnuksellani ja aivan hyvin voisin kuvitella meneväni sörkkimään työnantajani toimialaaan liittyviä artikkeleja, vaikka tähän mennessä en olekaan sitä vielä tehnyt (lähinnä laiskuudesta johtuen, töissä olisi kyllä paljon aika harvinaista lähdekirjallisuutta saatavilla). Ajattelemattakin saattaisin tällöin tulla esittäneeksi työntantajani sekä toimialansa myönteisessä valossa.

Esimerkiksi Kasvi muokkaa jatkuvasti fi-Wikipedian edustajatovereitansa ja politiikkaa käsitteleviä artikkeleja, tulisiko tätä pitää ongelmana?

Wikipedian tavoitteenakin on tuottaa synteesia eriävistä mielipiteistä, se on päättymätön ja katkeamaton prosessi, joka tarvitsee raaka-aineekseen erilaisia näkemyksiä. Se, että Wikipediaan päätyy rankasti puolueellista materiaalia, ei ole mitenkään harvinaista, mutta se katalysoi keskustelua ja monipuolistaa artikkeleja. Suosikkiesimerkkini on en-Wikipedian evoluutioartikkeli, jonka lähes jokaisen alaotsikon aiheesta on erillinen, laajempi artikkeli, ja jossa on 167 lähdeviitettä ja 14 kuvaa tai kaaviota. Tätä artikkelia ovat varmasti muokanneet hyvin monet puolueellisia näkemyksiä omaavat henkilöt, työajallaan ja työaikansa ulkopuolella, mutta lopputuloksena on laadukas, laaja ja kiinnostava artikkeli. Sama koskee myös en-Wikipedian vandalisoiduinta ja muokatuinta artikkelia presidentti Bush juniorista.

En-Wikipediassa on joskus heitelty epäilyksiä jopa omenateollisuutta kohtaan, epäedustavien appelsiinin kuvien postaamisesta.

Wikipedia on vahva mielipiteen muokkauksen väline, mutta ssitä on vaikea hyödyntää tarkoitushakuisesti muuten kuin ehkä pienissä kieliversioissa, joissa on vähän käyttäjiä. En-Wikipediassa valvovia silmiä lienee kuitenkin jo liian paljon, jotta selkeästi puolueelliset näkemykset voisivat jäädä eloon.

Yksi huvittavasti läpinäkyvä vinouma Wikipedioissa niiden käyttäjäryhmän valikoituneisuuden (mediaanikäyttäjä on kuitenkin 20-30-vuotias luonnontieteellisen tai teknisen taustan omaava mies) vuoksi kylläkin on; seksiä ja seksuaalisuutta koskevissa artikkeleissa suhteettoman suuri painoarvo näyttäisi olevan pornoteollisuudesta tutuilla asennoilla, tekniikoilla ja välineillä ja suhteettoman vähäinen painoarvo esimerkiksi seksin kulttuurihistorialla, seksuaalisilla kokemuksilla ja seksuaalisilla vaikeuksilla. Malline Seksi kattaa tekniikoiden, välineiden ja anatomian lisäksi kiihottumisen, suhteen, avioliiton, fetisismin, orgasmin, maksullisen seksin, kiihottumisen, pornografian, gynekologian ja seksimyymälät, mutta ei esimerkiksi seksivaikeuksia, ehkäisyä tai lisääntymistä, jotka kuitenkin lienevät teemoina melko keskeisiä, vaikka esimerkiksi 69, anilingus, ryhmäseksi ja keinovagina ovat ansainneet omat mainintansa keskeisinä alaotsikkoina.

Myös suomenkielinen Wikipedia on tältä osin hyvin kattava; omat artikkelinsa ovat ansainneet sekä Vaippafetisisti (josta yleisesti käytetään nimitystä DL, diaper lover - täytyykin ymmärtää jatkossa varoa deadlinen lyhenteen huolimatonta käyttöä) sekä Pegging. Viehättävää, sillä näin Wikipedia myös palvelee liiallisesti pornoteollisuudelle altistuvaa nuorisoa tiedonjanossaan - kai Suosikin Dear Ekikin jää joskus eläkkeelle?

Blinkin IAT-assosiaatiotestit

Koska kuitenkin kaikki olette lukeneet Gladwellin Blinkin, jossa kerrottiin aika havaitsevasti niistä mekanismeista, joilla alitajuiset assosiaatiot vaikuttavat päätöksentekoon ja viestintään, niin tiedoksenne, ellette jo tiedä, että Harvard on tuottanut hyvän setin niitä IAT-testejä, joissa saa testata omaa assosiointiaan. Testeistä moni on melko kulttuurisidonnainen, täällä ei liene niin vahvaa kulttuurista tausta-aineistoa esimerkiksi automaattisten latino- tai intiaaniassosiaatioiden luomiselle kuin USA:ssa, mutta ainakin sukupuoli ja lihavuus toiminevat täälläkin.

On nöyryyttävää huomata, että alitajuisesti edelleen assosioi naiset ja lapset eri kategoriaan miesten ja uran kanssa, vaikka niin haluaisi olla tekemättä sitä. Muutama kuukausi sitten oli myös Microsoft - Linux -testi, jossa en kyennyt estämään itseäni assosioimasta sanaa evil Microsoftiin. Tietoinen ajattelu ei vaan ehdi mukaan, kun aivot haluavat rekisteröidä pahuuden pahuuslokeroon.

Suvaitsevaisuus ja tasa-arvoisuus ovat kyllä niin myyttejä, niitä voidaan tuottaa vaan aktiivisen harjoittelun tuloksena ja tietoisella tahdolla on hyvin vähän sen kanssa tekemistä. Gladwell kertoo esimerkin tyypistä (ellei se ollut hän itse, en enää muista), joka humaanina ihmisenä kävi säännöllisesti testaamassa suhtautumisensa tummaihoisiin ja säännöllisesti joutui huomaamaan assosioivansa heihin vastoin tietoista tahtoaan erilaisia negatiivisia kvaliteetteja. Eräänä päivänä testin tulos kuitenkin poikkesi totutusta ja ainoa mahdollinen syy sille oli, että testaaja oli välittömästi ennen testitilannetta seurannut televisiosta olympialaisia ja nimenomaan pikajuoksua, jossa tummaihoiset menestyvät hyvin. Minusta tämä avaa aika kiinnostavan näkökulman inhimilliseen ajatteluun ja assosiointiin.

Olisi kiinnostavaa myös edelleen selvittää, että kuinka paljon toistoja vaaditaan, jotta assosiaatiopolut oikeasti muuttuvat. Kuinka pitkää altistumista esimerkiksi intiaaneihin negatiivisia assosiaatioita liittävälle diskurssille tarvittaisiin, jotta assosioisi selviä negatiivisuuksia? Kuinka tähän vaikuttaisi esimerkiksi Hiawathan laulun ja muun natiiviamerikkalaisen kansanperinteen vaikutuspiiriin siirtyminen? Entä mahdollinen irl-kontakti intiaaniväestön kanssa?

Zürich, Confoederatio Helvetica

Olen tuleva viettämään seuraavat puoli vuotta maassa, jossa on maailman eniten R&D-rahoitusta, Nobel-palkintoja sekä Japanin jälkeen toisiksi eniten vuosittain rautateillä matkustettuja henkilökilometrejä väestölukuun suhteutettuna ja josta tulee Punaisen Ristin punainen risti. Tulen harjoittamaan opiskelua yliopistossa, jossa kehitettiin kultainen riisi ja jossa ovat opiskelleet mm. Röngen, Einstein ja Pauli. Asun samassa kaupungissa myös Kimi Räikkösen kanssa - mitä ovatkaan Turun Reijo Mäki ja Esko Valtaoja siihen verrattuna, kysyn vaan?

Suomi on niin surullisen pieni, mitätön, kaukana ja kieleltään vaikeaselkoinen; isommassa kielessä ja lähempänä kaikkea olisi niin normaalia kulkea kaikki päivät samoja katuja kuin historiaan jääneet suuret sekä nykymaailmaa pyörittävät tärkeät, nyt ajatus sellaisesta kutittaa liikaa ja paljon. Alhaista ruumismia, vähän.

gm

Tahtoisin niin kiljua, radiosta tulee gmo-keskustelua, enkä kestäisi enää yhtään kuulla, miten jankataan kuluttajien oikeudesta tietää ruoan alkuperästä. Eikö ole jo selvää, että ruoka on ruokaa ja se metaboloituu elimistössä riippumatta sen geneettisestä alkuperästä (eläimetkin, vaikka ne nyt eivät olekaan ruokaa) ja että jos jostain pitäisi keskustella, niin se on gmo-kasvien vaikutus paikallisiin ekosysteemeihin?

On niin ihailtavaa, miten geenimuuntelun vastustajat osaavat luontevasti ujuttaa lähes jokaiseen lauseeseensa sanat "myrkky" ja "puhtaus". On myös nerokasta argumentoida geenimuuntelua vastaan negatiivisella kuluttajamielipiteellä, jos itse on keskeinen negatiivisen mielikuvan tuottaja.

Odotan edelleen keskustelua gm-viljelyn ekologisista vaikutuksista.

Diktatuurit voivat hyvin, kun on riittävästi hyviä vihollisia

Luonnollisesti Suomen ja EU:n virallinen politiikka on tavoitteiden saavuttamiseksi ollut olla kiltti Libyalle ja lakaista ongelmia maton alle, mutta yksilönä minulla on vapaus ja ilo voida sanoa se, mitä moni muu ei voi sanoa: Libya on 83% lukutaitoprosentistaan huolimatta edelleen karmea diktatuuri ja se suostuu leikkimään demokratia- ja ihmisoikeusleikkejä vain, jos sille maksetaan siitä. (Ok, nyt luin IHT:sta, että Sarkozy oli vakuuttanut, että vastapalveluksia ei tehdä rahassa, mutta mitä muuta voisi tarkoittaa yhteistyö Libyan infrastruktuurin ja terveydenhoidon kehittämiseksi?)

On vastenmielistä, miten kaikki diktaattorit aina osaavat löytää oman hallintonsa välinpitämättömyyden ja tehottomuuden uhreille ulkopuoliset syylliset. 426 lasta sai HIV-tartunnan sairaalan epähygieenisten käytäntöjen vuoksi ja ulkomaalaisista sairaanhoitajista tehtiin syyllisiä kiduttamalla. Vanha ja toimiva keino, hyvää toimintaa Libyalta. Kansalaiset vaativat kuolemanrangaistusta ja sen he saivat, ketään ei kiinnostanut kyseisen sairaalan (tai minkään muun libyalaisen sairaalan) hygienian kehittäminen, jottei vastaavaa tapahtuisi jatkossa. Kaikkein nerokkainta oli uskotella kansalle, että taustalla on CIA ja vihamielisten hallitusten juoni.

Näihin aikoihin, vain vähän aikaa Abu Ghrabin kidutustapausten jälkeen, USA:n uskottavuus ei ollut erityisen vahva ja Yhdysvaltojen kritisoitua Libyan oikeuslaitosta kuolemantuomioista libyalaiset polttivatkin Yhdysvaltojen lippua kulkueissa, joissa ihmiset kantoivat sekä Abu Ghrabin uhrien ja HIV-infektoituneiden lasten kuvia. Näiden kahden tapahtuman kytkeminen yhteen lienee tuntunut Libyassa hyvinkin luontevalta, varsinkin, kun oikeuskäsitys on niin toinen. USA:n (ja tuskin kovin monen muunkaan länsimaan) ei Libyan mielestä ole oikeutettua arvostella libyalaista oikeuslaitosta Abu Ghrabin jälkeen.

Mutta mainiota, diktatuurit voivat aina hyvin, kun vaan vihollisia riittää. Gaddafilla lienee edessään vielä monta paksua vuotta Libyassa - hyvä sille.

Vélib ja kaupunkikulttuurin selviytyminen

En ikinä ole ollut erityisen viehättynyt Pariisista tai ranskalaisuudesta (mihin varmasti vaikuttaa se, että en osaa sanaakaan ranskaa), mutta nyt tunnen elämäni ensimmäistä kertaa hinkua matkustaa Pariisiin, kun siellä on käytettävissä 10600 kaupunkipyörää. Pyörien antaminen kaupunkilaisille (käsite kattaa tässä myös turistit) on niin kaupungin antamista kaupunkilaisille. Vaikka metrot ja raitiovaunut ovat miljöinä kiehtovia ja ilman niiden kokemista kaupungissa ei voi sanoa todella käyneensä, ovat ne kuitenkin monissa tilanteissa pyörään nähden aivan toissijaisia kulkuvälineitä.


Velib riders, malias 15.7.

Tietenkin on surullista, että pariisilaiset maksavat pyörimisvapaudestaan myymällä kaupunkitilaa mainoskäyttöön. On surkeaa, että oikeat, olemassaolevat ja merkitykselliset kadut täytetään merkityksettomillä ja mielikuvituksettomilla mainosjulisteilla. Olisin kyllä valmis myymään vähän Pariisia oivaltaville, kaupunkielämään liittyville, kontekstia hyödyntäville ja stereotypisoimattomille mainoksille, mutta ach, kuitenkin kadut täyttyvät aina näistä "meidän äiti tekee kaikille ruoan"- ja ruma tarkoittaa hammasrautoja ja silmälaseja-moskasta.

On surullista, miten kaupungit monotonisoituvat ja elämä niissä kuihtuu, kun vuokrat kohoavat freelancereiden, muusikoiden ja runoilijoiden ulottumattomiin. Brooklynissa kasvanut Isa Chandra Moskowitz (fanitan!) kertoo VwaV:n esipuheessaan nuoruudestaan:

I was often confused and searching for real meaning - I knew there was to more life than getting into fistfights with other big-haired girls in our crappy mall. So I started going to Manhattan with my best friend. And it wasn't the Manhattan we know today - that of tenement-turned-luxury apartment and Sex and the City wannabes. It was exciting and artistic and "skateborading is not a crime" and "Whose frigging park? Our friggin park!"

Ja vaikka kaupungin ilme ja sielu eivät katoaisi vuokrapaineen vuoksi, niin tehokkaan kulttuuri- ja kaavoituspolitiikan myötä niistä pääsee kyllä eroon. Turussa tämä osataan. Samanaikaisesti tuhotaan tehokkaasti kaupunkikuvan viimeisiäkin historiallisia kerrostumia, Ylioppilasteatteri karkotetaan tiloistaan, taiteilijoiden käyttöön osoiteta työtiloja ja Taideakatemian toiminnan rajoittamisuhka viestii sekin ikävästi taiteilijoiden olevan tarpeettomia ja turhia. Lisäksi budjetoidaan varoja suurten taideinstituutioiden tehottomaan ja jäykistyneeseen toimintaan sekä toriparkkiin (ainoana tavoitteenaan tyydyttää olemassaolevaan parkkihalliin nähden vastakkaisella puolella toria sijaitsevien kaupallisten toimijoiden katkeruus). Lisäksi Turkua, kuten kaikkia muitakin Suomen kaupunkeja tappavat hitaasti mutta varmasti citymarketit, ideaparkit, sellot, isot omenat, ikeat ja prismat.

Tykkään kovasti tästä turkulaisten taiteilijoiden väsäämästä kulttuuripääkaupungin feikkisaitista: Turku Euroopan alakulttuuripääkaupungiksi 2011. Aito on tietenkin nimeltään Turku Euroopan kulttuuripääkaupungiksi 2011. Go Turku, tässä on mahdollisuuksia!

Dieselin ilmastokampanja

Tämä Dieselin ilmastokampanja on nyt jo aika vanha juttu, julkaistu vuoden alussa, mutta viime viikolla järjestetyissä Cannesin mainosskaboissa se palkittiin hopeisella leijonalla, joten siksi nyt nämä nähtäväksi nyt.



Dieselin ilmastokuvastohan on aika positiivista ja kivaa, aurinko paistaa ja kulttuuriperintö esittäytyy uudessa ympäristössään kivana taustana mallien mielikuvitukselliselle elehtimiselle. Tämä käsitys ilmastonmuutoksen seurauksissa ei kyllä erityisen vahvasti ole linjassa sen käsityksen kanssa, mitä niistä yleensä arvellaan: talouden tuottavuuden ja kuluttajien ostovoiman arvellaan laskevan rajusti, joten Dieselin kledjuissa poosaaminen tullee jäämään entistäkin vähemmälle, taustamaisemista riippumatta.

psykoanalyysin ihmiskuvasta

Veloenassa on pohdittu täydellistä ihmistä. Kaikkein kiinnostavinta minusta olisi tietää, että minkälainen terveen ihmisen normi ohjaa mielenterveysalan toimijoita, heitä, jotka oikeasti tekevät päivittäin päätöksiä ihmisten tulevaisuuksien suhteen.

Psykoanalyyttinen perinne on erittäin raskaasti ladattu erilaisilla oletuksilla terveestä ihmisestä ja normaalista elämästä. Harmillisinta on ehkä se, että psykonaalyysin käsitykseen terveestä ihmisestä kuuluvat vahvasti sellaiset normatiiviset käsitykset sukupuolisuudesta ja seksuaalisuudesta, joiden ylläpitäminen on kaikin tavoin vahingollista (miehet haluavat naisia ja naiset haluavat miehiä, miehet ovat hallitsevia ja naiset ovat alistuvia).

Psykoanalyysilla ei oikeastaan juuri ole keinoja auttaa ihmisiä vapautumaan neurooseistaan, elleivät he samalla alistu luopumaan niistä persoonallisuutensa osista, jotka eivät vastaa psykoanalyysin käsitystä terveestä ihmisestä. En tällä luopumisella tarkoita sitä, että ihmiset tietoisella päätöksellään hylkäisivät piirteitä itsestään, mutta luopumista on jo se, että hyväksyvät analyytikkonsa näkemyksen siitä, että se on epätervettä, syntynyt tiettyjen vaiheiden kautta ja että siitä eroonpääseminen on välttämätöntä neuroosista vapautumisen kannalta. Koska koko länsimäinen psykoterapiaperinne kuitenkin pohjautuu psykoanalyysiin, olisi kiinnostavaa tietää, että miten vahvat jäljet psykoanalyysin nämä perinteet ovat siihen jättäneet.

Toinen psykoanalyysissa minua rajusti rieponut asia on sen yhteensopimattomuus moraalin kanssa: moraalinen käyttäytyminen selitetään useimmiten jollain alemmuuden- ja syyllisyydentunteella, eikä terveellä ihmisellä tule olla kaipuuta sellaiseen. Näin ehkä onkin, mutta on toki surkeaa, että kaikki suuret utilitaristit ja aikaansaajat näin tulevat väistämättä luokitelluiksi epäterveiksi ja että puhtaasti utilitaristisia motiiveja ei näin olekaan - jalosieluisinkin utilitaristi pyrkiikin vaan vapautumaan omista syyllisyydentunteistaan. Haluaisin maailman, jossa älylliseen utilitarismiin pyrkiminen olisi kaiken psyykkisen kehityksen tavoitteena, se olisi oikeaa harmoniaa ja täydellisyyttä.

sosiaalinen paine ja pyyhkeiden kierrätys

Ruispalamainoksissa usein nähty Suomen suosituin leipä-sloganin sekä ainakin Toyota Avensikseen, Nissan Primeraan, Volvo S60:een ja Ford Mondeoon liitetyn liitetty luokkansa ostetuin auto-sloganin käyttö lienee ihan perusteltua, vaikka onkin vaikea uskoa, että ne vetoaisivat keneenkään. Yhteisön paine sekä normeihin mahtumisen tarve ovat kuitenkin hämmästyttävän suuria.

Robert Cialdinin tekemässä tutkimuksessa (via LiveScience) hotelliasiakkaita pyrittiin kannustamaan pyyhkeiden pesemisen vähentämiseen - tiedättehän käytännön, jossa pyyhkeen voi halutessaan asettaa tietylle telineelle, jolloin sitä ei vaihdetakaan automaattisesti joka päivä? Hotellin asiakkaille viestittiin kolmella eri viestillä:

• Help Save The Environment + luonnonsuojelulliset näkökohdat
  
• Help Save Resources For Future Generations + energiansäästölliset ja tulevaisuudelliset näkökohdat
  
• Partner With Us To Help Save The Environment + yhteistyötoiminnalliset näkökohdat
  
• Join Your Fellow Citizens In Helping To Save The Environment + väittämä siitä, että suurin osa hotelliasiakkaista jo uudelleenkäyttää pyyhkeensä.
  

Viimeinen väittämä oli 28% tehokkaampi kuin kolme muuta. Tämä on ehkä pointti, joka kannattaa muistaa.