perjantaina, syyskuuta 10, 2010

Oonkohan ainoo joka vielä rakastaa miehiä

Mä niin rakastan miehiä ja kaikki muut haukkuu :-(

torstaina, syyskuuta 09, 2010

Välillä vähän samaistun eivätkä vuorosanat mene aivan oikein

Kohtaus 1



Lavastus: ulko-ovi, jonka toisella puolella odottaa uupuneen näköinen kanssa-asukas. Ovea avattaessa, kylpypyyhe ympärillä, vettä tippuen, syyttävästi:

Moi, miks sulla ei oo vaatteita? Eiku.. miks mulla ei oo vaatteita.. eiku kyllä mä tiedän miks mulla ei oo vaatteita.. olin just suihkussa ..öö kiva ku tulit kotiin ..ai sä unohdit avaimet.. ookoo.


Kohtaus 2



Saapuu kiirehtien huoneeseen, jossa tapaa välipalaa valmistelevan Marian. Lavastus: kangaskasseja, joista pursuaa leipäpusseja ja muita välipalatarvikkeita. Innokkaasti:

Moi! Ootkohan sä se Tea? Eiku.. öö.. siis ..sä oot varmaan se Maria ..ja mä sit oon varmaan se Tea, hauska nähdä vihdoin ..öh voisinkohan ehkä auttaa sua jotenkin noitten tarjoilujen kaa?

keskiviikkona, syyskuuta 01, 2010

Kiintiönaiseudesta



Newsweek kolmesta korkeimman oikeuden naistuomarista:

[O]nce a critical mass of three women is achieved on a board, it’s more likely that all the women will be heard. In other words, it’s not that they bring any kind of unitary women’s perspective to the board—there’s precious little evidence that women think differently from men about business or law—but that if you seat enough women, the question of whether women deserve the seat finally goes away. Women speak openly when they don’t feel their own voice is meant to reflect all women.


Hauskaa, miten ryhmän (ainoana) naisena olemisen kokemuksen poistamiseen ei riitäkään toinen nainen, vaan tarvitaan kaksi. On muuten rankkaa kun kesken kaiken aikuisuuden ja pätevyyden kerralla aktivoituvatkin kaikki epävarmuuden, tietämättömyyden, ymmärtämättömyyden, voimattomuuden, päättämättömyyden ja kömpelyyden moodit. Voi naiseus huonous tyhmyys epävarmuus.

tiistaina, elokuuta 24, 2010

Hei Live Nation, te taidatte olla hieman hybriksestä sokea

Live Nation ruikuttaa aamun Hesarissa, kuinka muissa suurkaupungeissa kaupunki tukee tapahtumanjärjestäjää, mutta Helsingin kaupungilta ei vaan heru. Hei Live Nation, te olette juuri myyneet täyteen kaksi stadionillista, te taidatte olla hieman hybriksestä sokea.

Se, että Live Nation on tuottanut taloudellista hyötyä taksikuskeille sekä hotelli- ja ravintolayrittäjille, ei varsinaisesti tuota julkiselle vallalle velvollisuutta – tai edes halua – palkita heitä veronmaksajien rahalla.

U2, Helsinki, August 20

Kulttuuritoimijoiden on ollut tapana ylpeänä julistaa saavansa tyydytyksensä ihan vaan saadessaan tehdä ja järjestää ja tuottaa – kylmän, nälän ja paskaduunien ryydyttävyyden unohtaen. Tähän nähden Live Nationin ei ehkä kannattaisi ruikuttaa päivälehdessä, miten jättimäisten stadionkeikkojen järjestämisestä ei jäänyt riittävästi käteen. Live Nation toimii kuitenkin kentällä, jossa on harvinaista, että ihmisille voidaan maksaa palkkoja tehdystä työstä.

U2:n keikka olisi epäilemättä ollut kannattava jo yksinäänkin, ilman seuraavan päivän lisäkeikkaa. Sopimukseen on varmasti kirjattu varaus toisen keikan perumisesta, ellei ensimmäistä stadionkeikkaa olisikaan myyty loppuun tietyssä ajassa. Jos äänentoisto- ja kalustekulut on maksettu ensimmäisenä keikkapäivänä, on toinen ollut puhdasta tuloa.

Live Nation voisi muistaa toimivansa kulttuurialalla ja että varsinainen tuotteensa on kuitenkin kulttuurielämykset. Stadionrock toki on hyvin erilainen kulttuurielämys kuin vaikkapa Elokuva-arkiston maanantai-illan näytös tai ala-asteen kevätjuhla, mutta samalla tavalla se on aikaan ja paikkaan sidottu, toisten kanssa jaettu kokemus. Vaikka Live Nation ei ole kyennyt ohjaamaan aivan kaikkea kultasadetta omaan laariinsa ja tarvitsee nyt palkintoja ja päähäntaputuksia siitä, että on tuottaneet muille hyötyä, on se kuitenkin todella erityisessä asemassa kulttuuritoimijoiden kentällä, eikä se varmaan kykenisi ymmärtämään tätä heitä kohtaan tuntemaani närkästystä.

torstaina, elokuuta 19, 2010

koulukuvaus

HS: Koulukuvaamot kalastelevat kuvaussopimuksia lahjojen avulla

Kuluttajaviraston lakimies Katri Väänänen pitää kuvaamojen käytäntöä ongelmallisena.

Väänäsen mukaan kuvaamojen lahjat eivät saisi vaikuttaa yrityksen valintaan, vaan koulujen tulisi miettiä myös kuvien hintaa ja laatua.


Totta kai vähän ikävää, että budjettiensa tiukoissa puristuksissa koulut välillisesti maksattavat oppilaiden vanhemmilla elektroniikkahankintojaan, mutta vähän omituista, että meillä on kuluttajavirasto, joka kertoo oikeat kriteerit, joiden perusteella valinta eri tuotteiden välillä pitäisi tehdä. Varsinkaan kun koulukuva ei ehkä ole tuote, jossa eri yrityksien tuotteiden välillä olisi suuria eroja.

Ihan kiinnostavaa myös, että koulu tekee päätökset, vaikka varsinaisia asiakkaita ovat lasten vanhemmat. Lukioissa toki lukiolaiset itse saavat päättää, mutta tuskin peruskouluissa.

edit: haluisin ite kans koulukuvaan vielä joskus

perjantaina, heinäkuuta 30, 2010

Kuinka yritin oppia espanjaa ja mitä sitten opinkaan

Mursin hiljattain vankan käsitykseni siitä, että uusien kielten opettelu aikuisena olisi mahdotonta. Ei se ole, ellei aseta rimaa natiivipuhujan tasolle. Viestinnällisen sisällön välittämisen kannalta rektiovirheet ja kankea ääntämys eivät oikeasti ole järin merkityksellisiä.

Vaikka aikuisena osaisikin motivoida itseään sekä olla itselleen virheiden suhteen salliva, on aikuisena vaikeaa olla olematta kriittinen opetusta kohtaan. Harjoitustehtäviä tehdessä ei osaa olla arvioimatta niiden hyödyllisyyttä, eikä opetustuntien ajankäytön väärästä optimoinnista osaa olla turhautumatta. Lisäksi opettajalta tulee helposti odotettua ymmärrystä ja kiinnostusta kaikenlaisiin etymologisiin, neurolingvistisiin ja sosiolingvistisiin kysymyksiin sekä jotain riitävää psyykkistä stabiliteettia ja kykyä vastaanottaa pedagogisia linjauksia koskevat kysymykset oppilailta.

Tänä kesänä vakuutuin vahvasti siitä, että intensiivikurssina vasta-alkaja-aikuisille kielikylpy ei pääsääntöisesti ole se tehokkain metodi. Se on toki tasa-arvoinen sikäli, että ei ole valittu mitään lingua francaa, jonka lähtötaidot vaikuttaisivat opetuksen ymmärtämiseen, mutta vielä suurempaa epätasa-arvoisuutta syntyy siitä, jos osa ryhmästä osaa jotakin sukulaiskieltä. Omalla espanjan kurssillani oli esimerkiksi yksi natiivi italianpuhuja sekä useita ranskantaitoisia.

On hieman frustroivaa istua näennäisessä vertaisryhmässä, jossa jatkuvasti muut osaavat asioita, joita ei ole kurssilla edes sivuttu. Tehtäviä suorittaessa ei etukäteen tiedä, että onko ne mahdollista tehdä annetuilla tiedoilla vai ei. Psyykkinen frustraatio harvoin parantaa mitään kognitiivisesti haastavia suorituksia, eikä opettajien itseluottamuksen puolesta jännittäminenkään sitä kovin paljon auttanut.



Kaikki kieliharjoitukset voidaan periaatteessa sijoittaa ylläolevalle koordinaatistolle. Taitava opettaja osaa rakentaa tehtäviä, joissa on sopivassa suhteessa vanhan toistoa sekä uuden esittelyä. Huonot opettajat jättävät käyttämättä mahdollisuuksia toistaa vanhaa uuden oppimisen yhteydessä.

Erityisen huonot opettajat laittavat oppilaat itse keksimään sisältöä kaikenlaisissa imaginäärisissä kielenkäyttötilanteissa niin, että kaikenlaiseen sisällönkeksimiseen menee kohtuuttomasti resursseja kielentuottamiseen nähden. Yläasteellahan sellaisten tehtävien teettäminen on ihan perusteltua, kun oppilaiden mielenkiinnon vangitseminen on prioriteettina korkeampi kuin opettaminen sinänsä.

Suosittelen kaikille kielikurssilaisille, että heti alussa kannattaa luoda kielikurssia varten feikki-identiteetti kaikkine lempiruokineen ja matkustushaaveineen. En taida olla henkilö, jonka kannattaa lähettää itseään mihinkään kenenkään opetettavaksi vähään aikaan. Tyydyttävintä koko espanjankurssilla oli saada saksalaisilta kurssikavereilta kehuja saksantaidoista.

maanantaina, kesäkuuta 07, 2010

Sianlihalla miehet suoraan kotiin töistä




Mitä tehdä, jotta mies tulisi töistä suoraan kotiin?
— Tee sianlihaa. Se on maukasta!



Sianlihasarjassa myös: Mitä tehdä, jotta lapsi saisi hyviä numeroita liikunnassa? Mitä tehdä, jotta ei tarvitsisi murehtia painonsa vuoksi?

toiduliit.ee/sealiha

keskiviikkona, toukokuuta 26, 2010

Koulutus on kuin jauheliha

Eesti Päevaleht 26.5.2010:

[..] haridus on nagu hakkliha: mida suurem on toodetav mass, seda vähem rõhutakse kvaliteedile.


Suom. [..] koulutus on kuin jauheliha: mitä suurempi on tuotettava massa, sitä vähemmän painotetaan laatua.


tiistaina, toukokuuta 25, 2010

Objektinmenetys III

On vuosi siitä, kun tapahtui järisyttävä objektinmenetys, ostin Frida Hyvösen levyn Silence is Wild ja itkin aamusta aamuun. Fridaa kuuntelin joka päivä repeatilla koko kesän. Tiesin tietenkin, että shokkitila menisi joskus ohi ja elämä normalisoituisi ja merkityksellistyisi uudestaan. No nyt on normalisoitunut ja merkityksellistynyt, ihan hyvä.

Olin pitkään kuvitellut työstäneeni ja valmistelleeni eroa, mutta en niin tosissani, että olisin jotenkin ymmärtänyt varautua luopumisen kivuliaisuuteen. Olin kaikin tavoin viestinyt olevani milloin tahansa valmis eroon, mutta silti regressoiduin välittömästi vainoharhaiseksi, hysteeriseksi ja huutavaksi lapseksi, kun eropäätös vihdoin tuli.

Tosi hyvä kyllä olla muistikuva itsestä hysteerisenä ja huutavana. Toivottavasti en unohda, kuinka harhainen olin ja kuinka epäluotettava oma mieli voi olla. Kuvittelin esimerkiksi itseäni vahingoitetun ja satutetun tarkoituksellisesti, vaikka sellaiseen ajatteluun ei ole ollut mitään reaalisia perusteita. Eniten kaduttaa, että tulin myös purkaneeksi toiselle osapuolelle näitä harhaisia kuvitelmiani, eikä se raukkaparka varmaan koskaan pääse yli siitä syyllisyydestä, jonka sille sillä tuotin.

Omasta mielestäni olen hienosti luopunut kaikista vanhoista asioista. Sehän on vaikeaa silloinkin, kun ei erityisesti pidä luovuttavista asioista. Olen itkenyt kaikenlaisten sellaistenkin asioiden menettämistä, joista oikeastaan olen sitä mieltä, että elämä on parempaa ilman niitä. Parisuhde on kuitenkin paljolti suljettu järjestelmä, jossa asioiden merkitykset luodaan parisuhteen sisältä käsin, eivätkä ne ole merkityksellisiä ilman sitä. Hyviä haaleita haikeita muistoja kaikenlaisista omituisista asioista, joita nyt en enää valitsisi.

Eron jälkeen on ollut erityisen ihanaa olla tehnyt kaikkia epäilyttäviä asioita epäilyttävissä seuroissa epäilyttävinä kellonaikoina, tarvitsematta olla vastuussa hyvinvoinnistaan tai arvostaan kenellekään muulle kuin itselleen. Tuntuu hyvältä huomata osaavansa tehdä asioita ihan vain siksi että itse haluaa, vaikka niitä tekisi toisten ihmisten (oletetun) tahdon vastaisesti.

lauantaina, toukokuuta 08, 2010

Voiton päivän outo juhla

Tänään on jälleen se käsittämätön päivä, jolloin Eurooppa juhlii toisen maailmansodan päättymistä ja natsien Lebensraum-fantasioiden kukistumista, mutta Venäjällä juhlitaan voittoa Suuressa isänmaallisessa sodassa.

Ehkä kaikkiin kansallisiin juhlapäiviin liittyy tällaista; kaikki kansat kai kuitenkin joissain määrin sortavat omia vähemmistöjään niin, että kaikkien ryhmien oikeudet eivät tule toteutuneeksi tasavertaisesti, tai juhlistavat sellaisia voittoja, jotka ovat merkinneet toisille suuria kärsimyksiä.

Tallinnassa liikennöi tänään erillisiä linja-autovuoroja keskustasta pronssisotilaan patsaalle. Näin syntyy mielenkiintoinen tilanne, jossa demokraattinen valtio järjestää kansalaisilleen (asukkailleen) mahdollisuuden juhlistaa miehityksen alkamista ja miehittäjää.

En osaa sanoa, onko Idän ja Lännen historiankäsitys iteroitumassa kohti yhteistä tulkintaa, mutta presidentti Medvedevin haastattelu (käännös, itse en osaa venäjää) Izvestiassa pari päivää sitten oli vaikuttava:

"The Soviet Union was a very complicated state and if we speak honestly the regime that was built in the Soviet Union... cannot be called anything other than totalitarian," he said. "Unfortunately, this was a regime where elementary rights and freedoms were suppressed."


Silti, jos toisen maailmansodan loppua jotenkin tänään haluaisi juhlistaa, niin sotilasparaati Moskovassa ei ehkä kuitenkaan olisi se paras mahdollinen symboli vapaudelle, tasa-arvolle ja demokratialle. Itse esimerkiksi arvostan vapautta olla juhlistamatta ja oikeutta viettää lauantaipäivä ihan kunkin itselleen parhaaksi katsomallaan tavalla.

perjantaina, toukokuuta 07, 2010

Vapaan juutalaisen saippua

HS on sensuroinut Jarlan sarjakuvan, jonka oikeudettomasti ja tietoisesti tekijänoikeusrikkomukseen syyllistyen julkaisen tässä alla (alunperin varastin murosta)



Sisällöllistä poliittista satiiria ei koskaan ole liikaa. Omasta mielestäni strippi oli laajalevikkiseltä medialta poikkeuksellisen hieno havainnollistus sentienttien olentojen perusoikeuksen rajoittamisen oikeuttamisesta. Taiteilija itse taas ilmaisee yksinkertaisemmin: "Tarkoitukseni oli repiä mustaa huumoria tilanteesta, jossa natsi-Saksa yrittää surkuhupaisasti olla modernilla tavalla eettinen".[lähde: IS]

Tuo strippi on hieno muistutus myös siitä, miten jotkin ryhmät ovat niin toiseutettavissa, että mikä tahansa hyväksikäyttö tulee oikeutetuksi. Lemmikkieläinten ja tuotantoeläinten välillä vallitsee edelleen samanlainen eriarvoisuus oikeussubjekteina kuin natsien ja juutalaisten välillä taannoin.

Väkivallan ja hyväksikäytön normalisointimekanismit ovat edelleen ihan samoja kuin Natsi-Saksassa, kohteet vaan ovat eri. Vaikka reagoimmekin sanoihin "natsi", "juutalainen" tai "keskitysleiri", emme silti ole mitenkään herkkiä huomaamaan sellaista ajattelua, jolla oikeutetaan kansanmurhia.

torstaina, huhtikuuta 08, 2010

Typografiakoirat



grafisches Büro

kohuliikemiesraukkaparat

Olemme tietenkin toisen käden lähteiden varassa, mitä taannoisiin hallitusneuvotteluihin tulee, mutta on perusteltua epäillä, että kohuliikemiehet eivät neuvotteluissa olleet aivan riittävien tietojen varassa. Asuntoministerin salkku on varmaankin neuvotteluissa kevyt, mutta ei sitäkään kenen tahansa kokoomuslaisen keski-ikäisen helsinkiläisen juristin käteen olisi kannattanut luovuttaa.

Raukkaparat, Ideaparkien rakentaminen on varmaankin turhattavaa kun ministerin suusta tulee tällaisia lausuntoja:

"Aion jatkaa taisteluani yhdyskuntarakenteen kannalta huonosti sijoittuvia kaupan suuryksiköitä vastaan. Kyse on merkittävästä ilmastokysymyksestä. Kyse on lähikauppojen aseman suojaamisesta. Kyse on keskustojen elinvoiman ja elävyyden turvaamisesta. Kyse on siitä, ettei näin merkittäviä asioita yksinkertaisesti voi antaa tunteettomien markkinavoimien ratkaistavaksi. Kyse on siitä, etteivät seudullisesti laajakantoiset hankkeet ole joidenkin kuntien yksityisasioita. Ja kyse on jopa eurooppalaisen elämänmuodon varjelemisesta. Tukenani tässä anti-amerikkaistamistaistossa ovat niin valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet, maankäyttö- ja rakennuslaki kuin lukuisat hallituksen ohjelmat ja strategiat."


Kohuliikemiehet ovat tietenkin jo ehtineet ilmaista tyytymättömyyttään asuntoministerin linjauksia kohtaan monessa mediassa, mutta turhautuminen lienee erityisen suuri, mikäli vaikutusvaltaa hallitusneuvotteluissa on oikeasti ollut siinä määrin kuin viime päivien uutisoinnin pohjalta voi päätellä [toki voin olla vähän turhan innokas päättelijä].

keskiviikkona, huhtikuuta 07, 2010

lapset ensin

Dailymail: Why I'll always put my children before my husband... even though it's already destroyed one relationship:

"The truth is, of course, that children are so much nicer than men. They smell better. They look cuter. They also love us unconditionally. Of course we put them first. Why on earth wouldn't we?"


Se sanotaan suoraan: ehdoton rakkaus, unconditional love. Riippuvaisiin, avuttomiin ja tarvitseviin lapsiin on turvallista ja nautinnollista olla suhteessa, kun menettämisen pelot ja epävarmuudet ovat poissa ja valta on rajatonta. Lapsia on helppo käyttää tyydyttymättömien narsististen tarpeiden tyydyttämiseen ja kutsua sitä rakkaudeksi. Vertaisyhteisössä sellainen tuottaa myös palkitsevan vastuullisen ja uhrautuvaisen aikuisen roolin.

Kaikki voitot kerralla.

torstaina, maaliskuuta 18, 2010

uudet säännöt

Elän keskellä kiihkeää sosiaalista eksperimenttiä. On työyhteisö, jossa jokaisella on omat deadlinet ja omat tehtävät, mutta joka jakaa keskenään työn tekemisen kannalta välttämättömiä resursseja. Resursseista kilpaileminen ymmärrettävästi luo jännitteitä ihmisten välille.

Menetelmiä resurssienkäytön optimoimiseksi on olemassa paljon, tehokkaitakin. Valittu menetelmä on kiinnostavasti ollut kahden prioriteettiluokan luominen ja alemman prioriteettitason käyttäjäryhmien resurssienkäyttömahdollisuuksien rajoittaminen. Itse kuulun erilaisista hallinnollisista syistä alemman prioriteetin käyttäjäryhmään.

Meille alemman prioriteettiryhmän käyttäjille on varattu viikosta kaksi mielivaltaista päivää, jolloin saamme käyttää niitä samoja resursseja, joita korkeamman prioriteettiluokan käyttäjät saavat käyttää kaikkina päivinä. Jos alemman prioriteetin prosessit halutaan painaa alle 2/7 käyttöajasta, olisi siihen tietenkin paljon parempiakin keinoja kuin randomviikonpäivien valitseminen. Alemman prioriteetin prosessien pakkautuminen kahdelle tietylle päivälle voi vaikeuttaa myös ylemmän prioriteetin prosessien mahdollisuuksia saavuttaa omat deadlinet, mikäli ne osuvat näille päiville.

Olen tällä viikolla käyttänyt repliikin "yes, I do know about the new policy about not being allowed to X outside Mondays and Tuesdays" ja luulin näin sanoessani olevani törkeän provosoiva. Kuvittelin aidosti, että terveet aikuiset ihmiset ovat sensitiivisiä tuollaiselle mielivaltaiselle henkilöön kohdistuvalle erottelulle tai vähintäänkin sanaparille "new policy". Sen sijaan sain vastaukseksi maailmanjärjestyksen palautumisesta riemuitsevan "I was just about to mention about that".

Kun arroganttiuttani olen kuitenkin mennyt pyytämään erikoisluvan käyttää resurssia poikkeuksellisena päivänä, on minulta tultu jälkeenpäin kasvokkain kysymään, että "olethan kuullut uusista säännöistä [joiden mukaan tällainen käytös ei ole sallittua sinulle (toim. täydentämä ajatus)]?"

Asia sinänsä on aika mitätön, työ ja työyhteisö eivät tietenkään missään elämän tai identiteetin mittakaavassa ole mitenkään erityisen merkityksellisiä juttuja, mutta en pääse yli ajatuksesta, että aikuiset korkeakoulutetut ihmiset eivät ole herkkiä henkilöön perustuvalle erottelulle ja sitä tuottavalle puheelle. Voitaisiinkohan resurssien liikakäytön uhalla viedä läpi esimerkiksi hissin tai tulostimien käyttökielto joillekin käyttäjäryhmille ilman että kukaan älähtäisi? Turha ehkä luistella näin pitkälle tätä kaltevaa pintaa, mutta minua kiinnostaa silti, ainakin retorisesti, että voitaisiinko tässä yhteisössä ihmiset pakottaa esimerkiksi käyttämään ulkoista tunnusmerkkiä alemman prioriteetin käyttäjäryhmään kuulumisesta?

Lisäksi stressaa katsoa niin huonoa resurssienkäytön optimointia, kun edes käyttöasteen nostamiseksi en ole nähnyt tehtävän elettäkään, mutta se nyt on ihan toinen asia ja sitä saatan osata olla ajattelemattakin, joten yritän käyttää mahdollisuuden.

keskiviikkona, maaliskuuta 17, 2010

Underarms



Olikin vähän epäilyttävä tää Dove luonnollisen kauneuden puolestapuhujana, onneksi nyt tulivat mainokseenkin mieltä rauhoittavat "has to" ja "of course". Vihdoin turvalliset hyvät normit, namnam.

sunnuntaina, helmikuuta 21, 2010

Traditiot ja ideologiat

Ideologia on ideologia, vaikkakin se pohjautuisi traditioon ja vaikka sitä ei päivittäin tulisi tarvetta puolustaa.

Valinnat ovat valintoja, jopa sellaiset valinnat, joiden yhteydessä sanotaan, että "Aina on tehty näin, miksi yhtäkkiä pitäisi tehdä toisin?".

keskiviikkona, syyskuuta 23, 2009

Enemmän kuin kukaan muu suomalainen

En ole lahjoittanut omia varojani kehitysyhteistyöhön, mutta arvostan niitä, jotka niin tekevät. Uhraan kyllä enemmän aikaani ja voimiani maailman köyhien eteen kuin kukaan muu suomalainen. Tällä tarkoitan toiminnan vaikuttavuutta.


Paavo Väyrynen, NYT-liite 38/2009, s. 5

tiistaina, syyskuuta 01, 2009

Lailliset ja paljon työllistävät elinkeinot jalossa taistossa villasukkien ja hampurilaisten puolesta

Suomalaisten turkiskasvattajien Turkisten lisäksi sinulta tahdotaan kieltää moni muukin asia -kampanjan tiedotteesta:

Suomalaisten turkiskasvattajien puheenvuoro, joka kyseenalaistaa vastustajien motiiveja ja nostaa esiin tosiasioita alasta, julkaistaan useissa sanomalehdissä kahden viikon ajan. Eläinten hyvinvointi, joka tuottajalle on ykkösasia, ei niin sanottuja eläinaktivisteja kiinnosta, ilmoituksessa sanotaan.


Innostuin kovasti, olen aina niin halunnut kuulla, että mitä ne kuvittelevat eläintuotannon vastustajien päässä liikkuvan ja olisin toivonut, että nyt ne vähän olisivat kertoneet. No eivätpä päässeet kovin syvälle ainakaan Turun Sanomissa julkaistussa ilmoituksessaan (pdf):

Turkisten vastustajat sanovat usein toimivansa eläinten oikeuden ja hyvinvoinnin puolesta. Se ei ole totta.
Tosiasiassa heillä on vain yksi päämäärä: turkistuotannon lopettaminen. Ja se on vasta ensimmäinen askel tiellä kohti lopullista tavoitetta. Seuraavaksi he tahtovat kieltää sinulta maidon, lihan, villasukat, nahkakengät... Sanalla sanoen kaikkien tuotantoeläinten pidon ja eläinperäiset tuotteet.


Olisin ehkä hieman kaivannut analyysia siitä, että millä perustein eläinten oikeuden ja hyvinvoinnin edistämistavoitteet ovat ristiriidassa turkistuotannon lopettamistavoitteiden kanssa. Erityisen kiinnostavaa olisi kuulla, että millä motiiveilla eläintuotannon lopettaminen itsessään voisi olla jollekin mielekäs tavoite. Voisitte kyllä turkistuottajat joskus kertoa, jotta ei kaikkea aikaa tarvitsisi elää tässä epätietoisuudessa ja ymmärtämättömyydessä, en vaan käsitä.

Sitten en myöskään käsitä suurinta osaa turkistuottajien toimintaa paheksuvista lausunnoista (vaikka sinänsä arvostankin oikeita mielipiteitä, mutta tämä nyt oli niin pahasti väärin sammutettu):

Kenties turkistuottajat tuntevat muuta kotieläintuotantoa niin huonosti, etteivät tiedä lampaan luopuvan villoistaan ilman hengen menetystä. Koko ikänsä pienessä häkissä kurjissa oloissa viettänyt turkiseläin sen sijaan tapetaan tylysti kun sen turkki on valmis hyödynnettäväksi.


Villasukkatuotteissa tappamiseen liittyvä moraalinen kuormitus (tapettujen yksilöiden lukumäärä per villasukkapari) yleensä kohdistuu useampaan kuluttajaan kuin turkistuotteissa (tapettujen yksilöiden lukumäärä per turkistuote), mutta onko sille joku yläraja? Kuinka pieneksi pitää yksi turkki pilkkoa, jotta sen moraalinen selkäreppu vastaisi villasukkaparia, jogurttipurkkia tai munakasta? Ja saisiko sen kokoisesta riekaleesta tehtyä hanskoja tai avaimenperää? Elinminuuttejahan turkiseläimelle kertynee vähemmän kuin lampaalle, itse kyllä huomioisin näissä laskelmissa sellaisenkin.

Yhdellä ja samalla kaltevalla pinnallahan villasukat, hampurilaiset ja turkikset kuitenkin ovat ja sen hahmottaminen ("Seuraavaksi he tahtovat kieltää sinulta maidon, lihan, villasukat, nahkakengät...") osoittaa turkistuottajilta kyllä koko populaation mitassa aika harvinaista älykkyyttä. Heti ostaisin niiden tuotteita, jos vaan vähän enemmän tykkäisin riistosta ja tappamisesta, niin paljon arvostan tällaista havaintoa.

Haluaisin vielä lopuksi antaa paljon pisteitä turkistuottajien copywriterille, koska "tehdään, kuten aina ennenkin ollaan tehty" ja "tehdään, kuten kaikki muutkin" ovat aivan sairaan teräviä ja vetoavia viestejä. Logiikka, Humen giljotiinit ja muut ovat kuitenkin hörhöjen juttuja, joista laillisia elinkeinoja harjoittavien rehellisten ihmisten kannattaa pysyä erossa.




  • HS:n artikkeli, haastateltuina mm. Turkiseläinten kasvattajien liiton toiminnanjohtaja Tuula Dahlman ja Animalian uusi toiminnanjohtaja Salla Tuomivaara
  • FFS:n tiedote
  • OE:n tiedote

tiistaina, kesäkuuta 23, 2009

Objektinmenetys II

Lyhyenä jatkopohdintana aikaisempaan: onko objektinmenetyksen prosessointi helpompaa, jos objekti menetetään selkeästi ulkoisesta syystä, triviaaliesimerkissä siis kuolemantapauksen vuoksi?

Olosuhteita on hieman haastava vakioida niin, että objektinmenetystapahtuman käyntiinsaattamiseen ei myöskään eloonjäämistapauksessa liittyisi mitään erityisiä frustraatioita, kuten yleensä liittyy. Verrattavuus on yleensä hieman hankalaa, paitsi näiden frustraatioiden vuoksi, niin monissa tapauksissa myös eloonjääneen objektin merkityksellisyys on saattanut alentua ennen varsinaista eroa.

Jos vakioidaan tilanne niin, että erotilanne tapahtuu tuskattomasti ja yhteisestä sopimuksesta (check!) mutta objekti on silti merkityksellinen ja läheinen (check! check!) on luopumisprosessi todennäköisesti vaikeampi, sillä objekti voi jatkuvasti olemassaolollaan muistuttaa kaikista menetetyistä asioista. Muiston muodostaminen on vaan niin paljon hankalampaa, kun objekti on läsnä elävänä, mutta aikaisemmin avoinna olleet mahdollisuudet näyttäytyvätkin silti suljettuina.