Vapaan juutalaisen saippua

HS on sensuroinut Jarlan sarjakuvan, jonka oikeudettomasti ja tietoisesti tekijänoikeusrikkomukseen syyllistyen julkaisen tässä alla (alunperin varastin murosta)



Sisällöllistä poliittista satiiria ei koskaan ole liikaa. Omasta mielestäni strippi oli laajalevikkiseltä medialta poikkeuksellisen hieno havainnollistus sentienttien olentojen perusoikeuksen rajoittamisen oikeuttamisesta. Taiteilija itse taas ilmaisee yksinkertaisemmin: "Tarkoitukseni oli repiä mustaa huumoria tilanteesta, jossa natsi-Saksa yrittää surkuhupaisasti olla modernilla tavalla eettinen".^{[lähde: IS]}

Tuo strippi on hieno muistutus myös siitä, miten jotkin ryhmät ovat niin toiseutettavissa, että mikä tahansa hyväksikäyttö tulee oikeutetuksi. Lemmikkieläinten ja tuotantoeläinten välillä vallitsee edelleen samanlainen eriarvoisuus oikeussubjekteina kuin natsien ja juutalaisten välillä taannoin.

Väkivallan ja hyväksikäytön normalisointimekanismit ovat edelleen ihan samoja kuin Natsi-Saksassa, kohteet vaan ovat eri. Vaikka reagoimmekin sanoihin "natsi", "juutalainen" tai "keskitysleiri", emme silti ole mitenkään herkkiä huomaamaan sellaista ajattelua, jolla oikeutetaan kansanmurhia.

pop-ikoniudesta

Olen henkilö, joka ei halua nähdä Madonnaa Suomessa (älä Madonna tuu surulliseksi jos luet tätä, voit silti mielellään vaikka tulla mun kaa Kirjakahvilaan kahville joskus, vaikka en olekaan kiinnostunut raahautumaan sun konserttiin).

Tähän liittyen, en tajua käsitettä pop-ikoni. Onko taustalla ajatus jonkun jumalallisen esittämisestä? Tai ylipäätään jonkun kulttuurisen merkitystihentymän esittämisestä? Ikoni kai viittaa aina johonkin representaatioon, niin että kuva itse on merkityksetön ja vain viittauksen kohteella on merkitystä.

Pitääkö pop-ikonien tietoisesti esittää jotain kulttuurista suurta tarinaa, vai muodostuvatko ne vain sellaisiksi? Hyvin suosittuja kulttuurisia tarinoita on esim. "ryysyistä rikkauksiin" ja "nuori ja vihainen" ja "kukaan ei ymmärrä minua ja instrumenttini on ainoa keinoni vuorovaikutukseen maailman kanssa". Lisäksi, nyt kun pop-ikonius itsessään on latautunut suurilla määrällä kaikkea kulttuurista merkitystä, niin olemme saaneet paljon kehäviittauksia: pop-ikoneja, jotka esittävät pop-ikoneja.

Suosittelen myös ortodokseille pikaisesti sellaisten ikonien käyttöönottamista, jotka esittävät ikoneja. Esimerkiksi kehyksiä, joiden sisällä on kehyksiä, joiden sisällä on kehyksiä, joiden sisällä on kehyksiä, joiden sisällä on jälleen kehyksiä.

Taidan ottaa pop-ikonin omassa uuskielessäni kiellettyjen sanojen listalle. Tähän mennessä listalla eivät vielä olekaan kuin "luonnollisuus", "luonnollinen" sekä "tavallinen" (lähinnä kontekstissa "tavallinen maito").