Kuinka yritin oppia espanjaa ja mitä sitten opinkaan

Mursin hiljattain vankan käsitykseni siitä, että uusien kielten opettelu aikuisena olisi mahdotonta. Ei se ole, ellei aseta rimaa natiivipuhujan tasolle. Viestinnällisen sisällön välittämisen kannalta rektiovirheet ja kankea ääntämys eivät oikeasti ole järin merkityksellisiä.

Vaikka aikuisena osaisikin motivoida itseään sekä olla itselleen virheiden suhteen salliva, on aikuisena vaikeaa olla olematta kriittinen opetusta kohtaan. Harjoitustehtäviä tehdessä ei osaa olla arvioimatta niiden hyödyllisyyttä, eikä opetustuntien ajankäytön väärästä optimoinnista osaa olla turhautumatta. Lisäksi opettajalta tulee helposti odotettua ymmärrystä ja kiinnostusta kaikenlaisiin etymologisiin, neurolingvistisiin ja sosiolingvistisiin kysymyksiin sekä jotain riitävää psyykkistä stabiliteettia ja kykyä vastaanottaa pedagogisia linjauksia koskevat kysymykset oppilailta.

Tänä kesänä vakuutuin vahvasti siitä, että intensiivikurssina vasta-alkaja-aikuisille kielikylpy ei pääsääntöisesti ole se tehokkain metodi. Se on toki tasa-arvoinen sikäli, että ei ole valittu mitään lingua francaa, jonka lähtötaidot vaikuttaisivat opetuksen ymmärtämiseen, mutta vielä suurempaa epätasa-arvoisuutta syntyy siitä, jos osa ryhmästä osaa jotakin sukulaiskieltä. Omalla espanjan kurssillani oli esimerkiksi yksi natiivi italianpuhuja sekä useita ranskantaitoisia.

On hieman frustroivaa istua näennäisessä vertaisryhmässä, jossa jatkuvasti muut osaavat asioita, joita ei ole kurssilla edes sivuttu. Tehtäviä suorittaessa ei etukäteen tiedä, että onko ne mahdollista tehdä annetuilla tiedoilla vai ei. Psyykkinen frustraatio harvoin parantaa mitään kognitiivisesti haastavia suorituksia, eikä opettajien itseluottamuksen puolesta jännittäminenkään sitä kovin paljon auttanut.



Kaikki kieliharjoitukset voidaan periaatteessa sijoittaa ylläolevalle koordinaatistolle. Taitava opettaja osaa rakentaa tehtäviä, joissa on sopivassa suhteessa vanhan toistoa sekä uuden esittelyä. Huonot opettajat jättävät käyttämättä mahdollisuuksia toistaa vanhaa uuden oppimisen yhteydessä.

Erityisen huonot opettajat laittavat oppilaat itse keksimään sisältöä kaikenlaisissa imaginäärisissä kielenkäyttötilanteissa niin, että kaikenlaiseen sisällönkeksimiseen menee kohtuuttomasti resursseja kielentuottamiseen nähden. Yläasteellahan sellaisten tehtävien teettäminen on ihan perusteltua, kun oppilaiden mielenkiinnon vangitseminen on prioriteettina korkeampi kuin opettaminen sinänsä.

Suosittelen kaikille kielikurssilaisille, että heti alussa kannattaa luoda kielikurssia varten feikki-identiteetti kaikkine lempiruokineen ja matkustushaaveineen. En taida olla henkilö, jonka kannattaa lähettää itseään mihinkään kenenkään opetettavaksi vähään aikaan. Tyydyttävintä koko espanjankurssilla oli saada saksalaisilta kurssikavereilta kehuja saksantaidoista.

Koulutus on kuin jauheliha

Eesti Päevaleht 26.5.2010:

[..] haridus on nagu hakkliha: mida suurem on toodetav mass, seda vähem rõhutakse kvaliteedile.

Suom. [..] koulutus on kuin jauheliha: mitä suurempi on tuotettava massa, sitä vähemmän painotetaan laatua.

Kouluopetuksen merkityksen liioittelemisesta

Hesari uutisoi tutkimuksesta, jonka mukaan lukiolaisten ymmärrys politiikasta on parempi kuin ammattikoululaisten. Artikkelissa puhutaan moneen otteeseen yhteiskuntaopetuksesta kouluissa, ikään kun sillä olisi ratkaiseva rooli ymmärryksen muodostumisen kannalta. Olen vakuuttunut siitä, että samanlaiset tulokset saataisiin, vaikka sama testi olisi tehty samalle ryhmälle yhdeksännellä luokalla ennen jatko-opintovalintojen tekemistä, ennen kuin toinen ryhmä olisi sekuntiakaan päässyt nauttimaan sitä lukion erinomaista yhteiskuntatiedon opetusta. Kiinnostus ja edellytykset tarkastella yhteiskunnallisia ja sosiaalisia rakenteita analyyttisesti muodostuu kuitenkin kai huomattavasti varhaisemmassa vaiheessa ja se korreloi luultavasti vahvasti lukioonmenohalujenkanssa.

Tarkoitukseni ei ole osoittaa epäluottamusta lukio-opetusta kohtaan, mutta sen rooli yhteiskunnallisen kiinnostuksen muodostumisessa ei vaan voi olla niin ratkaiseva kuin mitä tässä taas halutaan väittää. On kai myös yleisesti hyväksytty fakta, että eliittilukioiden opetuksen laadulla ei juurikaan ole merkitystä hyvien yo-kirjoitustulosten saavuttamisessa, vaan ratkaisevampi on eliittilukiomaineen houkuttelema laadukkaampi oppilasaines, tässä mekanismi on samankaltainen. Myös eliittilukiossa muodostuvien sosiaalisten verkostojen laadulla lienee merkityksensä.

No, oppilasaines ja lukio-opetus ihansamamulle, oikeasti haluan kirjoittaa tuota seuraavaa olympiapostausta, vaikka tietenkin taas häpeän pateettisuuttani.