yleisöltä pimitetyt mainokset

Parhaimmat mainosideat tietenkin aina bännitään. Arkistoista löytyy aika mahtava Persil-pesuainemainos, joka hyödyntää Benettonin mainosta verisistä armeijavaatteista: Persil pesee puhtaammaksi. Samoin urheileville naisille suunnattu Tampax-mainos, joka hyödyntää Niken logoa urheilullisuusmielikuvan tuottamiseksi. Myös Eastpakin väkivaltamainos on ihan nokkela.

Xbox-mainoksia on kai bännitty aika paljonkin liian hyvästä todellisuuden ja fantasian sekoittamisesta ja Petan mainoksia pelkästä liian ruman todellisuuden esittämisestä.

kaupunkipuutarhoista, -mehiläisistä ja -professoreista

Hektisessä kaupunkiympäristössä voi joskus kaivata vähän vihreää jalkojensa alle. Innokkailla kanadalaisilla arkkitehtuurinopiskelijoilla on tarjota ratkaisu.

Myös korkeuksiin rakennettavat puutarhat menestyvät ja yleistyvät kovaa vauhtia. Chigagon kaupungintalon katto kasvaa niittyä. Peking haluaa myös perustaa paratiiseja korkeuksiin ennen ongelmallista olympiaisännyyttään 2008 (olympialaisissa minulle kiinnostavinta ovat maskotit, tsekatkaa Pekingin). Torontossakin on kauniita kattoja. Ja todellakin, New Yorkissa kasvatetaan mehiläisiä, joiden hunaja myydään tuotemerkillä Rooftop Honey. Jotta kaupungistumiskehityksestä löydettäisiin ne mahdollisuudet, jota se voi tarjota, tulee kaupunkien viihtyisyyttä asuinympäristöinä kehittää aika vahvasti. Kaupunkilaismehiläiset ovat ainakin mahtava imagoetu.

Kaupungeissa on elämää. HY on nyt juuri nimittänyt ensimmäiksi kaupunkisysteemitutkimuksen professoriksi Heikki Setälän, mikä on aika todella coolia. On mahtavaa, että kaupungit mielletään oikeiksi ympäristöiksi, eikä vaan epäpaikoiksi. Heikki Setälä piti hyvän virkaanastujaisluennon (via Matti), jossa tietenkin pohdittiin tällaisen uuden jännittävän alan toiminta-aluetta ja merkitystä, mutta jossa oli myös kiinnostava heitto siitä, miten kaupunkien trofiarakenne on nurinkurinen: kuluttajia (tai kuluttajaeliömassaa) on moninkertainen määrä tuottajiin (tuottajaeliömassaan) verrattuna. Tämä on viehättävä tapa esittää se riippuvuussuhde, joka on kaupungin ja sitä ruokkivan maaseudun välillä.

perustulosta ja nuorisosta

Tänään Hesarin kulttuurisivuilla keskusteltu Tommi Hoikkalan ja Mikko Salasuon toimittama Prekaariruoska-julkaisu on mehukas. Julkaisu oikeuttaisi olemassaolonsa moninkertaisesti, jos kaikki kirjoittajat lukisivat toistensa artikkelit, niin jännittäviä ristiriitoja siinä on.

Helsingin EuroMayday-verkosto ja Megafoni-verkkolehti:

Perustulo ei passivoi ihmisiä vaan päinvastoin tukee ihmisten itsenäisyyttä ja yhteisöllistä osallistumista. Se mahdollistaa yhteistä hyvinvointia rakentavan työn ja toiminnan, joka ei ole riippuvaista yritysten lyhytnäköisistä vaatimuksista. Se vahvistaisi matalapalkkaisten työntekijöiden neuvotteluasemaa, toisi joustavan turvan joustavalle työvoimalle, helpottaisi itsellistä yritteliäisyyttä ja tukisi kolmannen sektorin elinvoimaisuutta.

Mitä perustulo mahdollistaisi näille Ulla-Maija Kovasen kuvaamille nuorille?

Joillakin nuorista on keskeytyneitä ammattikouluopintoja, mutta useimmilla peruskoulun jälkeiset opinnot rajoittuivat työvoimatoimiston lyhyisiin kursseihin. Kaikki ovat työttömiä.

Nuoret asuvat lähiöissä tai kylissä. Asunto on yhteinen kaverin kanssa, tai nuori asuu jomman kumman vanhemman luona tai lastenkodissa. Tutun lähiympäristön ulkopuolelle ei kavereidenkaan kanssa juurikaan lähdetä. Nuorilla ei ole varaa auton hankintaan ja julkisilla kulkuneuvoilla liikkuminen tuntuu hankalalta ja kalliilta. Lähimmissä kaupungeissa saatetaan joskus poiketa, jos kyyti järjestyy. Kaveripiiri koostuu toisista samanlaisista, suunnilleen samanikäisistä nuorista. Työelämästä ei ole kaveripiirissä kenelläkään kokemusta, muutama on saattanut olla jollakin työharjoittelujaksolla, mutta ne on yleensä koettu tylsiksi ja jätetty sen takia kesken. Kenelläkään kaveriporukassa ei ole tulevaisuuden suunnitelmia. Elämä on tässä ja nyt. Jengin kanssa hengaillaan kylällä, juodaan alkoholia, jos sitä sattuu olemaan, käydään samoissa tutuiksi tulleissa kaljabaareissa jos on rahaa. Huumeita saatetaan käyttää jos niitä on tarjolla. Pieniä rikoksiakin saatetaan tilaisuuden tullen tehdä. Velkoja syntyy kavereiden kesken. Niiden seurauksena välit ovat ajoittain kireät. Muutoin kavereiden välit ovat neutraalin etäiset. Mitään yhteistä tekemistä ei yleensä ole. Joskus tehdään yhdessä jotain musiikkiin liittyvää tai rassaillaan autoa, jos sellainen sattuu jollakulla olemaan.

Koska en saa kansalaistuloa niin tämäkin teksti jää kesken, aikaisin aamulla on oltava pätkätyöpätkässäni. Olisin vielä voinut sanoa jotain siitä, miten keskeisimmät yhteiskunnan ongelmat ovat aika toisenlaisia kuin ne, joihin perustulo edes voisi olla ratkaisu tai siitä, miten maailma muuttuu väistämättä, eikä mitään kokoelämäturvallisuutta oikeasti enää voida millään keinoin tuottaa, mutta en nyt tällä kertaa sitten sanokaan.

pakollinen heinäkuu ja muumit

Ylen radio ykkösellä menee pakollinen heinäkuu. Nautin siitä suuria siivuja joka päivä, erityisesti arkipäivisin klo 13.15-13.25, jolloin Lasse Pöysti lukee Muumipappaa ja merta. Muumisarjakuvien muumit ovat kyllä muumeimpia muumeja mitä tiedän, mutta kyllä kirjamuumitkin kelpaavat. Sarjakuvissa on enemmän rommipulloja, nitistämistä, yksinäisyyttä ja itsekkyyttäkin kuin piirretyissä, paljon hauskempaa.

Yle tarjoaa myös pakollista nettiradiota. Onpa lystikästä ajatella, että maailmassa voisi vielä olla pakollisia asioita, omasta elämästäni en muista yhtään pakollista asiaa.

hyväosaiset pelastavat itämeren

Varainhankinta.net uutisoi Puhdas Itämeri-kampanjan menestyksestä. Artikkelissa kerrotaan kahden kolmasosan lahjoitusrahoista tulleen hyväosaisilta ihmisiltä.

Karmivaa miten hyvinvoinnin ylläpitämisen kannalta välttämätön toiminta yhä mielletään vaan hyväntekeväisyydeksi, varainsiirroksi hyväosaisilta osattomille. Tykkään huomattavasti enemmän siitä nykyaikaisemmasta vastuu- ja oikeudenmukaisuusretoriikasta, taivaspaikan tai hyvän ihmisen leiman myynti tuntuu 2000-luvulla vähän halvalta.

lääketieteellisen tutkimuksen hyödyllisyydestä

Uusi Lääkärilehti kertoo professori Leena Palotien varoitelleen bisnesajattelun yleistymisestä lääketieteessä. Tehokkuuden maksimoiminen ei sovi lääketieteeseen, koska se vaarantaa lääketieteen kehityksen. Palotie luettelee useita eri alueita, joilla toimintaa pitäisi kehittää, jotta lääketieteellisen tutkimuksen taso ei laskisi.

Palotien yleisö koostui toki pohjoismaisten lääkäriliittojen hallitusten jäsenistä ja hänen puheestaan koostettu artikkeli ilmestyi Lääkärilehdessä, mutta lääkäriyhteisön ulkopuolella lääketieteen asema ei näytä ollenkaan niin itsestäänselvältä kuin mikä ilmeisesti on Palotien lähtöoletus.

Tällä hetkellä juuri mikään merkittävä maailman ongelma ei ole kiinni lääketieteestä. Palotien Euroopan tutkimusneuvostolta toivoma 2-3 miljardin euron lisärahoitus biolääketieteen tutkimukselle tuskin millään tavoin edistää ripulin, aliravitsemuksen tai malarian - sairaustilojen, joilla on edes jotain maailmanlaajuista merkitystä - hoitamista.

Sitäpaitsi, sellaista alaa, jossa tutkimuksen tason säilyttäminen ei vaarantuisi määrärahojen puutteen vuoksi, ei ole olemassakaan. En näe mitään syytä sille, että kaikista eri tieteenaloista resursseja työnnettäisiin juuri lääketieteeseen. Esihistoriallisen ajan mystiikasta ja animismista asti juontuvat perinteet pitävät lääketieteen arvostusta vähän turhan korkealla, eivätkä hahmota, että nykymaailma on vähän turhan kompleksinen, jotta ongelmakentäksi on mielekästä rajata yksi eliölaji tai toiminnan kohteeksi yksi organismi kerrallaan. Ei, lääketieteestä taitaa olla hyvin vähän hyötyä tässä maailmassa, vaikkakin sen olemassaolo perustoimenpiteiden tasolla onkin vakiintunut osa perusturvallisuutta ja infrastruktuuria.

Tutkimusrahoituksen sen sijaan voi suunnata johonkin oikeasti hyödylliseen, kuten kansainvälisen politiikan, taloustieteen, mediatutkimuksen, koulutuksen tai energiatekniikan tutkimukseen. Myös kansleri Kari Raivio ilmaisi jollakin menneen viikon Hesarin pääkirjoitussivulla (toivon etten muista nyt ihan väärin, taisi jotenkin liittyä siihen vastaperustettuun ulkopoliittisen tutkimuksen instituuttiinkin) huoltaan siitä, että tutkimuksessa tehdään ihan jotain epäoleellista ja oikeasti keskeiset kysymykset sivuutetaan joko liian haasteellisina tai sitten liiketaloudellisesti epäkiinnostavina. Olen erittäin paljon samaa mieltä.

Kuitenkin, hih, henkilökohtaisesti olen iloinen siitä, että Leena Palotie silloin osoitti laktoositoleranssin olevan seurausta geenimutaatiosta. Vaikkakaan periaatteessa en kannata luonnollisuuden käsitettä millään tavoin, niin minua tyydyttää suunnattomasti salaa ajatella, että tämä laajalle levinnyt maidonjuomistoiminta (jota siis syvästi ihmettelen ja josta mielelläni irtisanoudun) on vain satunnaisen mutaation mahdollistamaa ja siksi epäluonnollista.

Maailman lainalaisuuksien tutkiminen ja suuren älyllinen leikin leikkiminen on toki jännittävää, mutta kehittyneitä aivoja voisi silti kytkeä johonkin hyödylliseenkin toimintaan.

eu-puheenjohtajuus

EU-puheenjohtajuus on nyt menestyksekkäästi alkanut. Tiedotusvälineet ovat tarjoilleet massoittain informaatiota puheenjohtajuuslogolla varustetuista sateenvarjoista, kynistä, mapeista, laukuista ja pinsseistä, Helsingin hotellien täyttöasteesta, puheenjohtajuuskauden aikana Suomessa järjestettävien kokouksien kustannuksista, Euroopan komissiolle tarjotun Suomi-päivällisen ruokalistasta sekä pääministerin ja presidentin roolijaosta kokousjärjestelyissä. Puheenjohtajuuskauden sihteeristöä on haastateltu joka maailman ainoassa mediassa ja kysymyksiin kovasta kiireestä ja suurimmista peloista mahdollisten mokien suhteen on saatu kuulla kommentit varmasti riittävän monta kertaa.

Monet tahot kohdistavat suuria odotuksia Suomen puheenjohtajuuskaudelle. Ympäristöjärjestöt odottavat Suomen vievän EU:n ilmastopolitiikkaa eteenpäin, Metsäteollisuus toivoo metsäteollisuuden asemaa vahvistettavan, Työturvallisuuskeskus päätöksiä EU:n työsuojelustrategian suhteen ja MTK tietenkin pohjoisten alueiden maatalouden erikoispiirteiden huomioimista. Kaikenlaisia mahdollisia tavoitteita olisi paljonkin, mutta Suomen hallituksen strategia näyttäisi silti olevan vaan moitteettomasti selviäminen. Kun ei herätä huomiota eikä pyri sekaantumaan mihinkään ristiriitoihin, ei voi joutua vaikeuksiinkaan. No, ehkä kokouksissa ja tapaamisissa tehdään hyvää työtä, vaikka siitä ei mediaan kovin vahvoja viestejä ylettyisikään, toivon.

urheilusta ja utilitarismista

Tällaisena jalkapalloaikana muistin taas yhden syyn olla pitämättä urheilusta ja se on se älytön tribalismi, joka tuntuu kaikessa urheilussa olevan niin keskeistä. Oman kylän poikia on kannustettava vain sen vuoksi, että he kuuluvat samaan heimoon, eikä esimerkiksi sen vuoksi, että heidän tiedettäisiin harjoitelleen ankarasti ja tunnollisesti ja olevan oikeutettuja saamaan työstään palkinto. Kun suomalaiset eivät ole mukana jalkapallon maailmanmestaruuskilpailuissa, niin voittoa toivotaan jollekin muulle eurooppalaiselle maalle, mutta yhteisyyden tunteen hakemisesta etnisen samankaltaisuuden kautta ei luovuteta.

Tällaisessa maailmassa on surullista asua. Kestävämmän maailman tavoittaminen kuitenkin jossakin vaiheessa tulee edellyttämään aika utilitaristista toimintaa aika monelta ihmiseltä ja olisin mielelläni ajatellut, että äärimmäisimmätkin egoistit kykenisivät kokemaan sympatiaa, empatiaa tai edes sitä alhaisimmista alhaista tunnetta, sääliä, utilitaristisen toimintansa motivoimiseksi. Urheilun kautta kuitenkin paljastuu, miten mahdotonta minkäänlainen samaistuminen keneenkään minkäänlaisten etnisten rajojen yli monelle ihmiselle on.

Hmm, onneksi kestävämpään maailmaan tähtäävää toimintaa voi vielä myydä sädekehin ja taivaspaikoin. Autettavien uhriuttaminen ihmisten mielikuvissa on sitä helpompaa, mitä vahvemmat ovat erilaisuuden kokemukset. Tällaisessa myyntityössä minua ei kuitenkaan millään innostaisi olla mukana enkä ikinä eläessäni aio sekaantua minkäänlaiseen hyväntekeväisyyteen.