Hektisessä kaupunkiympäristössä voi joskus kaivata vähän vihreää jalkojensa alle. Innokkailla kanadalaisilla arkkitehtuurinopiskelijoilla on tarjota ratkaisu.
Myös korkeuksiin rakennettavat puutarhat menestyvät ja yleistyvät kovaa vauhtia. Chigagon kaupungintalon katto kasvaa niittyä. Peking haluaa myös perustaa paratiiseja korkeuksiin ennen ongelmallista olympiaisännyyttään 2008 (olympialaisissa minulle kiinnostavinta ovat maskotit, tsekatkaa Pekingin). Torontossakin on kauniita kattoja. Ja todellakin, New Yorkissa kasvatetaan mehiläisiä, joiden hunaja myydään tuotemerkillä Rooftop Honey. Jotta kaupungistumiskehityksestä löydettäisiin ne mahdollisuudet, jota se voi tarjota, tulee kaupunkien viihtyisyyttä asuinympäristöinä kehittää aika vahvasti. Kaupunkilaismehiläiset ovat ainakin mahtava imagoetu.
Kaupungeissa on elämää. HY on nyt juuri nimittänyt ensimmäiksi kaupunkisysteemitutkimuksen professoriksi Heikki Setälän, mikä on aika todella coolia. On mahtavaa, että kaupungit mielletään oikeiksi ympäristöiksi, eikä vaan epäpaikoiksi. Heikki Setälä piti hyvän virkaanastujaisluennon (via Matti), jossa tietenkin pohdittiin tällaisen uuden jännittävän alan toiminta-aluetta ja merkitystä, mutta jossa oli myös kiinnostava heitto siitä, miten kaupunkien trofiarakenne on nurinkurinen: kuluttajia (tai kuluttajaeliömassaa) on moninkertainen määrä tuottajiin (tuottajaeliömassaan) verrattuna. Tämä on viehättävä tapa esittää se riippuvuussuhde, joka on kaupungin ja sitä ruokkivan maaseudun välillä.
maanantaina, heinäkuuta 31, 2006
kaupunkipuutarhoista, -mehiläisistä ja -professoreista
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
1 kommentti:
Mehiläis-pienet. Kaiken lisäksi saasteet eivät päädy hunajaan saakka, vaan mehiläisen keho on kuin suodatin siinä meden raskasmetallien ja hunajankuluttajan välissä.
Muutenkin mehiläiset ovat ihmeellisiä eläimiä. Nehän puhuvat tanssien ja niiden elinikä on melko standardi ei ajassa vaan keruumatkassa!
Lähetä kommentti