urheilusta ja utilitarismista

Tällaisena jalkapalloaikana muistin taas yhden syyn olla pitämättä urheilusta ja se on se älytön tribalismi, joka tuntuu kaikessa urheilussa olevan niin keskeistä. Oman kylän poikia on kannustettava vain sen vuoksi, että he kuuluvat samaan heimoon, eikä esimerkiksi sen vuoksi, että heidän tiedettäisiin harjoitelleen ankarasti ja tunnollisesti ja olevan oikeutettuja saamaan työstään palkinto. Kun suomalaiset eivät ole mukana jalkapallon maailmanmestaruuskilpailuissa, niin voittoa toivotaan jollekin muulle eurooppalaiselle maalle, mutta yhteisyyden tunteen hakemisesta etnisen samankaltaisuuden kautta ei luovuteta.

Tällaisessa maailmassa on surullista asua. Kestävämmän maailman tavoittaminen kuitenkin jossakin vaiheessa tulee edellyttämään aika utilitaristista toimintaa aika monelta ihmiseltä ja olisin mielelläni ajatellut, että äärimmäisimmätkin egoistit kykenisivät kokemaan sympatiaa, empatiaa tai edes sitä alhaisimmista alhaista tunnetta, sääliä, utilitaristisen toimintansa motivoimiseksi. Urheilun kautta kuitenkin paljastuu, miten mahdotonta minkäänlainen samaistuminen keneenkään minkäänlaisten etnisten rajojen yli monelle ihmiselle on.

Hmm, onneksi kestävämpään maailmaan tähtäävää toimintaa voi vielä myydä sädekehin ja taivaspaikoin. Autettavien uhriuttaminen ihmisten mielikuvissa on sitä helpompaa, mitä vahvemmat ovat erilaisuuden kokemukset. Tällaisessa myyntityössä minua ei kuitenkaan millään innostaisi olla mukana enkä ikinä eläessäni aio sekaantua minkäänlaiseen hyväntekeväisyyteen.