Anna Kortelainen: Rakkautta sattumalta ja muita kirjoituksia

Kun kuulin, että Anna Kortelaista oli pyydetty puhumaan Helsingin Megapolis-tapahtumaan (jossa se sitten olikin ihan tykki), kävin kirjastosta hakemassa hänen Rakkautta sattumalta -kirjansa. Oikeastaan yritin hankkia Päivä naisten paratiisissa, mutta sitä ei ollut saatavilla. Nyt vihdoin, pidennettyäni laina-aikaa kirjaston sietokyvyn rajoille, myös luin sen.

Anna Kortelainen kirjoittaa hyvin opiskeluajan nautinnollisuudesta, tyttärensä barbeista, nuoruudensa kesätyöstään jäätelönmyyjänä, Catherine M:n seksuaalielämästä, prostituutiosta, kirjakaupoista ja tietenkin Virginiesta. Ehkä eniten kuitenkin pidin barbitarinasta, jossa Anna suostui barbinhankintaan, vaikka periaatteessa pitää barbikulttuuria vastenmielisenä. Kiidän nyt viemään kirjaa takaisin kirjastoon, mutta määräisin kyllä mielelläni Anna Kortelaista sopivina annoksina kelle vaan.

Turun YORK 26.10.2006: Suvi Innilä ja Turun kulttuuripääkaupunkius

Turun york-tilaisuutta oli kivaa puuhata eikä jälkeenpäinkään erityisemmin hävettänyt olla tehnyt se. Tunnelmaltaan tilaisuus oli miellyttävä ja rullaava, suureksi osaksi sen ansiosta että puhujat olivat mielenkiintoisia ja riittävän erilaisia. Olisin ehkä enemmän kaivannut yhteyttä globaaleihin ympäristöongelmiin, mutta ehkä ensi kerralla sitten. Globaalius kyllä jossain määrin oli edustettuna sen Erkan tekemän maapalloanimaation kautta, joka pyöri taustalla, mutta silti olisi ehkä pitänyt onnistua luomaan vielä vahvempia yhteyksiä globaaliin ympäristön tilaan, kun kerran aikaisemmassa työstämisessä olemme löytäneet aika hyviäkin pointteja.

Meillähän ei ollut läsnä yhtään globaalin kaupungistumisen asiantuntijaa tai arkkitehtia, joiden näkökulma olisi väistämättä hinannut illan teemoja vähän ratkaisullisemmalle tasolle, mutta hyvä näinkin. Kaupunkien ja kaupunkilaisten monimuotoisuutta tuli ainakin käsiteltyä hyvin perusteellisesti.

Tilaisuuden tosiaan aloitti Suvi Innilä Turun Kulttuuripääkaupunkihankkeen edustajana. Helsingin ollessa kulttuuripääkaupunkina vuonna 2000 Dodo toteutti Dodon mittakaavassa melko suuren Kaupunkilaiset Utopiat -hankkeen, jossa käsiteltiin kaupunkeja, kaupunkilaisuutta ja kaupunkien mahdollisuuksia vähän samassa hengessä kuin torstaina Aboa Vetuksessa. Itse olen vahvasti sitä mieltä, että kulttuuripääkaupunkius ja ylipäätänsä mikä tahansa imagonravistus kulttuuripääkaupunkiuden hengessä tekee mille tahansa kaupungille tosi hyvää.

Kaupunkeja pitäisi noin yleensäkin viedä vahvemmin meijumpaan suuntaan, virikkeellisemmiksi, vapaammiksi, luovemmiksi, mahdollistavammiksi ja yllätyksellisemmiksi. Kaupungin pitää näyttää kaupunkilaisilta ja niiltä asioilta mitä kaupungissa tehdään. Kuivat ja persoonattomat ympäristöt eivät kannusta ketään ihmistä mihinkään luovuuteen tai rohkeuteen, ei mihinkään sellaiseen, mikä on kaiken liiketaloudellisen ja voittoa tuottavan toiminnan perusta, mihinkään sellaiseen, mikä tuottaa onnistumisen ja hyvän itseyden kokemuksia tai mihinkään sellaiseen, mikä kannustaa viestimään ja vuorovaikuttamaan muiden ihmisten kansa.

Kannatan kulttuuripääkaupunkihanketta lämpimästi, koska sillä on välillisesti mahdollisuuksia viedä Turku kestävämpään ja parempaan suuntaan ohjaamalla epäsuorasti kaupunkilaisia käyttämään resursseja rakentavasti ja kehittämään omia viestintä- ja vuorovaikutustaitojaan. Samoilla periaatteilla haluaisin nähdä myös maailman suuria megapoliksia - Mumbaita, Lagosia, Jakartaa, New Mexicoa, Shanghaita - rakennettavan. Kaupunkien toimivuus ja viihtyvyys estää myös kaupunkirakenteen hajautumista nurmijärviksi ja kirkkonummiksi, exurbeiksi, joka on kuitenkin yksi vahingollisimmista asioista mitä maailman urbanisoitumiskehityksessä voi tapahtua. (Painotan, että minulla ei ole mitään Nurmijärveä tai nurmijärveläisiä vastaan, mutta silti Helsingistä Nurmijärvelle muuttaminen on useissa tapauksissa suuri ympäristörikos.)

Toivon kovasti, että Turun kulttuuripääkaupunkihanke onnistuu toimimaan yhteistyössä turkulaisten taiteilijoiden kanssa niin, että Turun parhaat ja luovimmat voimat eivät jää hyödyntämättä hyviä ja viisaita päämääriä edistettäessä.

En kannata kulttuuripääkaupunkihanketta millään lentävien hollantilaisten motiiveilla. Voin kertoa, että olin hiljattain katsomassa suurmusikaalia Turun kaupunginteatterissa ja että se oli niin mitäänsanomaton, että lähdin väliajalla kotiin. Näyttelijöitä oli puettu glitteriin, niitä nostettiin jatkuvasti erilaisilla köysillä ja hisseillä ympäri lavan (joka myös pyöri joka suuntaan), taustatanssijoita oli paljon ja orkesteri oli suuri, mutta mitään erityisen teatterillista lavalla ei kyllä tapahtunut. Kulttuurin nimissä voitaisiin itse asiassa sulkea koko Kaupunginteatterin suuri lava kulttuuripääkaupunkivuodeksi ja keskittyä kulttuuriin, jota tehdään koko ajan out there.

Mutta siis, kaikenkaikkiaan Suvi Innilän esitys ja läsnäolo avasi aika hyvin niitä motiiveja, jotka kulttuuripääkaupunkihankkeen taustalla ovat. Jatkan myöhemmin vielä muista yorkin osioista ja puhujista.

york-juttuja

En ehkä ikinä ole linkittänyt yhtä aika keskeistä tekstiä, jonka kautta itse jotenkin hoksasin tämän koko ympäristöongelmat ratkaistaan kaupungeissa -jutun. Olkaa hyvä: NYC is the Greenest City in America.

Yhdyskuntien ympäristövaikutukset jäävät yleensä pahasti näkymättömiin ja niistä on vaikea saada tietoa. Jätehuolto ja energiantuotanto tapahtuu jossain kaukana yhdyskunnista ja erilaiset materia- ja energiavirrat kulkevat suureksi osaksi rakennuksien sisällä, maan alla tai öisin. Wienin energialaitoksella on ollut harvinaisen rohkea lähestymistapa tähän ja he integroivat oman toimintansa vahvasti osaksi kaupunkilaisten elämää piirrättämällä voimalaitoksensa karkkiväreillä cernit-massasta. Ei ihan, mutta siltä se näyttää. Voimalaitos on tuotu lähelle keskustaa, eikä piilotettu puskiin, kuten tapana on.

Vähän samaa ajattelua on harjoitettu Nürnbergissa, missä lähelle kaupungin keskustaa (yritin katsoa kartasta, Hintere Marktstrasse ei näyttänyt olevan aivan älyttömän kaukana) on rakennettu moderni jätteenpolttolaitos. Paitsi että päästörajoituksiin näytetään pääsevän hyvällä marginaalilla, on myös laitoksen arkkitehtuuri aika vaikuttavaa. Keskimääräinen minkä-tahansa-polttolaitos ei normaalisti näytä tuolta ikinä ja jätteenpolttolaitokset kaikkein vähiten.

Hienoja esimerkkejä on myös Bogota, jonka rohkea liikennejärjestelmä olisi edistyksellinen jopa Euroopassa. Liikennejärjestelmän perusta on TransMilenio, pikabussijärjestelmä, jossa busseille on varattu omat erilliset kaistat ja bussiin astuminen tapahtuu erityisten laiturien kautta. Ehdottomasti kyllä kiinnostava tapa simuloida raideliikennettä (tai monia raideliikenteen ominaisuuksia) ilman raiteita.

Oikeastaan Bogota otti mallia Curitibasta, joka on Nikon suosikkiaihe ja asiantuntemuksen alue. Curitiba on demografinen omituisuus, koska niillä edellytyksillä, mitä sillä on, ei vaan pitäisi voida aikaansaada niin fiksuja ratkaisuja. (Niko, bloggaa tästä ja kerro, että miksi sun mielestä Curitibasta on tullut sellainen, koska newsletterissä vaan kyselit että miksimiksi. Kyllä sulla joku ajatus siitä on kuitenkin.)

Kaupunkien uudesta roolista globaalissa demokratiassa kertoo ehkä jotain jo sekin, miten Yhdysvalloissa muutamien suurten kaupunginjohtajat/pormestarit ottavat aktiivista roolia ilmastonmuutoksen torjumisessa, vaikkakin liittovaltiotasolta siihen ei tule velvoitetta. Globaali kaupunginjohtajien verkosto näyttää järjestäytyvän myös aika vauhdikkaasti.

Kaupunkiteema ei tunnu yhtään tyhjältä tai loppunpureskellulta, vieläkään. Hyviä esimerkkejä kaikenlaisista fiksuista käytännöistä olisi varmaan paljonkin. Tallinnan ystävyyskaupunki Portland on ollut edistyksellinen urbaanin elämänmuodon ja asukastiheyden edistämispyrkimyksissään ja varmaan moni muukin kaupunki aika monessakin muussa asiassa, mutta ne eivät ole asioita, joista mitenkään kovin helposti kuulisi missään. Luulen, että erilaisilla tahoilla on taipumus kyllä kerätä kaikenlaisia best practices -koosteita erilaisista asioista, mutta ei niitä kovin usein mihinkään jakoon kyllä tule. Kaikkia hyviä esimerkkejä minäkin keräisin niin mielelläni, mutta heikostipa niitä tulee vastaan.

Toivottavasti torstaina Aboa Vetuksessa sitten paljon.

sankari-insinööri pelastaa bloggerin

Jos jokin maailmassa herättää luottamusta, niin se, että insinööri on hälytetty apuun ja hoitaa asiaa. Ou jee. Oli ilmeisesti kuitenkin aikaansaava insinööri, koska tilanne laukesi alle vartissa ja ihan selvästi olen juuri bloggaamassa aiheesta ilman mitään ongelmaa. Alkuperäinen blogattava aihe kyllä haihtui jo päästä.

Ympäristöongelmat ratkaistaan nyt Turussa - Megapoliskiertue kiertää edelleen

Ensi viikon torstaina jatkuu ympäristöongelmien ratkaiseminen kaupungeissa, tällä kertaa Turussa. Aboa Vetus & Ars Nova -museossa pohditaan kaupunkilaista elämäntapaa, kaupunkilaista kuluttamista ja kaupunkilaisia tulevaisuuksia. Uskon ja luotan, että illasta on tulossa antoisa.

Haluaisin, että Hillitön Charmi, Vapaa Intellektuelli, Heijastuksia, Kokemuspisteet, Auringossa, Antzu, Ajatuksia lännestä, JukeBlogi, Kaikki on hetken tässä, Kairo, Ykstoista, Elämä ja teot, Peggy G, Multimediakonsultit, Mikko Koskinen, La Plus Douche, Provosoijat, ja Viikate tulisivat myös.


Tulkaatulkaa vaan, on kaikkia villejä ja jännittäviä puhujiakin. Marinadikin tulee. Siis Aboa Vetuksessa, 26. lokakuuta, torstaina klo 17-20!

jokaiselle libyalaiselle lapselle oma kammettava

Libya on ensimmäinen maa maailmassa, joka ostaa kaikille koululaisilleen kannettavat (ja kammettavat, hih) tietokoneet. Tässä ajassa ei oikeasti enää riitä, että osaa lukea ja laskea eteen annettuja tekstejä, vaan on osattava myös hankkia ja käsitellä tietoa. Olen vakuuttunut siitä, että tietokoneenkäyttötaitoiset lapset ovat vahvassa etulyöntiasemassa tietokoneenkäyttötaidottomiin verrattuina, enkä puhu vain työmarkkinoista vaan maailmankuvasta ja aktiivisesta kansalaisuudesta.

On hauskaa havaita, että One Laptop Per Child -hankeen (josta siis olen aikaisemminkin kirjoittanut) käytössä on domain laptop.org. Jo lähitulevaisuudessa tulee olemaan miljoonia lapsia, jolle käsite tietokone tarkoittaa sellaista vihreää, kevyttä ja kammettavaa laitetta, jolla on kaksi antennia ja joka selvästi muistuttaa Shrekiä. Lisäksi se maksaa alle sata dollaria. Tähän tavoitteeseen ei ihan vielä olla päästy, mutta lähestulkoon - tällä hetkellä valmistuskustannukset taitavat olla noin 150 dollaria.

Nyt en ehdi sanoa mitään enempää, koska alkaa kirjallisuuspiiri ja Lispector. Vauvau.