Koulutus on kuin jauheliha

Eesti Päevaleht 26.5.2010:

[..] haridus on nagu hakkliha: mida suurem on toodetav mass, seda vähem rõhutakse kvaliteedile.

Suom. [..] koulutus on kuin jauheliha: mitä suurempi on tuotettava massa, sitä vähemmän painotetaan laatua.

Objektinmenetys III

On vuosi siitä, kun tapahtui järisyttävä objektinmenetys, ostin Frida Hyvösen levyn Silence is Wild ja itkin aamusta aamuun. Fridaa kuuntelin joka päivä repeatilla koko kesän. Tiesin tietenkin, että shokkitila menisi joskus ohi ja elämä normalisoituisi ja merkityksellistyisi uudestaan. No nyt on normalisoitunut ja merkityksellistynyt, ihan hyvä.

Olin pitkään kuvitellut työstäneeni ja valmistelleeni eroa, mutta en niin tosissani, että olisin jotenkin ymmärtänyt varautua luopumisen kivuliaisuuteen. Olin kaikin tavoin viestinyt olevani milloin tahansa valmis eroon, mutta silti regressoiduin välittömästi vainoharhaiseksi, hysteeriseksi ja huutavaksi lapseksi, kun eropäätös vihdoin tuli.

Tosi hyvä kyllä olla muistikuva itsestä hysteerisenä ja huutavana. Toivottavasti en unohda, kuinka harhainen olin ja kuinka epäluotettava oma mieli voi olla. Kuvittelin esimerkiksi itseäni vahingoitetun ja satutetun tarkoituksellisesti, vaikka sellaiseen ajatteluun ei ole ollut mitään reaalisia perusteita. Eniten kaduttaa, että tulin myös purkaneeksi toiselle osapuolelle näitä harhaisia kuvitelmiani, eikä se raukkaparka varmaan koskaan pääse yli siitä syyllisyydestä, jonka sille sillä tuotin.

Omasta mielestäni olen hienosti luopunut kaikista vanhoista asioista. Sehän on vaikeaa silloinkin, kun ei erityisesti pidä luovuttavista asioista. Olen itkenyt kaikenlaisten sellaistenkin asioiden menettämistä, joista oikeastaan olen sitä mieltä, että elämä on parempaa ilman niitä. Parisuhde on kuitenkin paljolti suljettu järjestelmä, jossa asioiden merkitykset luodaan parisuhteen sisältä käsin, eivätkä ne ole merkityksellisiä ilman sitä. Hyviä haaleita haikeita muistoja kaikenlaisista omituisista asioista, joita nyt en enää valitsisi.

Eron jälkeen on ollut erityisen ihanaa olla tehnyt kaikkia epäilyttäviä asioita epäilyttävissä seuroissa epäilyttävinä kellonaikoina, tarvitsematta olla vastuussa hyvinvoinnistaan tai arvostaan kenellekään muulle kuin itselleen. Tuntuu hyvältä huomata osaavansa tehdä asioita ihan vain siksi että itse haluaa, vaikka niitä tekisi toisten ihmisten (oletetun) tahdon vastaisesti.

Voiton päivän outo juhla

Tänään on jälleen se käsittämätön päivä, jolloin Eurooppa juhlii toisen maailmansodan päättymistä ja natsien Lebensraum-fantasioiden kukistumista, mutta Venäjällä juhlitaan voittoa Suuressa isänmaallisessa sodassa.

Ehkä kaikkiin kansallisiin juhlapäiviin liittyy tällaista; kaikki kansat kai kuitenkin joissain määrin sortavat omia vähemmistöjään niin, että kaikkien ryhmien oikeudet eivät tule toteutuneeksi tasavertaisesti, tai juhlistavat sellaisia voittoja, jotka ovat merkinneet toisille suuria kärsimyksiä.

Tallinnassa liikennöi tänään erillisiä linja-autovuoroja keskustasta pronssisotilaan patsaalle. Näin syntyy mielenkiintoinen tilanne, jossa demokraattinen valtio järjestää kansalaisilleen (asukkailleen) mahdollisuuden juhlistaa miehityksen alkamista ja miehittäjää.

En osaa sanoa, onko Idän ja Lännen historiankäsitys iteroitumassa kohti yhteistä tulkintaa, mutta presidentti Medvedevin haastattelu (käännös, itse en osaa venäjää) Izvestiassa pari päivää sitten oli vaikuttava:

"The Soviet Union was a very complicated state and if we speak honestly the regime that was built in the Soviet Union... cannot be called anything other than totalitarian," he said. "Unfortunately, this was a regime where elementary rights and freedoms were suppressed."

Silti, jos toisen maailmansodan loppua jotenkin tänään haluaisi juhlistaa, niin sotilasparaati Moskovassa ei ehkä kuitenkaan olisi se paras mahdollinen symboli vapaudelle, tasa-arvolle ja demokratialle. Itse esimerkiksi arvostan vapautta olla juhlistamatta ja oikeutta viettää lauantaipäivä ihan kunkin itselleen parhaaksi katsomallaan tavalla.

Vapaan juutalaisen saippua

HS on sensuroinut Jarlan sarjakuvan, jonka oikeudettomasti ja tietoisesti tekijänoikeusrikkomukseen syyllistyen julkaisen tässä alla (alunperin varastin murosta)



Sisällöllistä poliittista satiiria ei koskaan ole liikaa. Omasta mielestäni strippi oli laajalevikkiseltä medialta poikkeuksellisen hieno havainnollistus sentienttien olentojen perusoikeuksen rajoittamisen oikeuttamisesta. Taiteilija itse taas ilmaisee yksinkertaisemmin: "Tarkoitukseni oli repiä mustaa huumoria tilanteesta, jossa natsi-Saksa yrittää surkuhupaisasti olla modernilla tavalla eettinen".^{[lähde: IS]}

Tuo strippi on hieno muistutus myös siitä, miten jotkin ryhmät ovat niin toiseutettavissa, että mikä tahansa hyväksikäyttö tulee oikeutetuksi. Lemmikkieläinten ja tuotantoeläinten välillä vallitsee edelleen samanlainen eriarvoisuus oikeussubjekteina kuin natsien ja juutalaisten välillä taannoin.

Väkivallan ja hyväksikäytön normalisointimekanismit ovat edelleen ihan samoja kuin Natsi-Saksassa, kohteet vaan ovat eri. Vaikka reagoimmekin sanoihin "natsi", "juutalainen" tai "keskitysleiri", emme silti ole mitenkään herkkiä huomaamaan sellaista ajattelua, jolla oikeutetaan kansanmurhia.