Sianlihalla miehet suoraan kotiin töistä

Mitä tehdä, jotta mies tulisi töistä suoraan kotiin?
— Tee sianlihaa. Se on maukasta!



Sianlihasarjassa myös: Mitä tehdä, jotta lapsi saisi hyviä numeroita liikunnassa? Mitä tehdä, jotta ei tarvitsisi murehtia painonsa vuoksi?

toiduliit.ee/sealiha

Koulutus on kuin jauheliha

Eesti Päevaleht 26.5.2010:

[..] haridus on nagu hakkliha: mida suurem on toodetav mass, seda vähem rõhutakse kvaliteedile.

Suom. [..] koulutus on kuin jauheliha: mitä suurempi on tuotettava massa, sitä vähemmän painotetaan laatua.

Objektinmenetys III

On vuosi siitä, kun tapahtui järisyttävä objektinmenetys, ostin Frida Hyvösen levyn Silence is Wild ja itkin aamusta aamuun. Fridaa kuuntelin joka päivä repeatilla koko kesän. Tiesin tietenkin, että shokkitila menisi joskus ohi ja elämä normalisoituisi ja merkityksellistyisi uudestaan. No nyt on normalisoitunut ja merkityksellistynyt, ihan hyvä.

Olin pitkään kuvitellut työstäneeni ja valmistelleeni eroa, mutta en niin tosissani, että olisin jotenkin ymmärtänyt varautua luopumisen kivuliaisuuteen. Olin kaikin tavoin viestinyt olevani milloin tahansa valmis eroon, mutta silti regressoiduin välittömästi vainoharhaiseksi, hysteeriseksi ja huutavaksi lapseksi, kun eropäätös vihdoin tuli.

Tosi hyvä kyllä olla muistikuva itsestä hysteerisenä ja huutavana. Toivottavasti en unohda, kuinka harhainen olin ja kuinka epäluotettava oma mieli voi olla. Kuvittelin esimerkiksi itseäni vahingoitetun ja satutetun tarkoituksellisesti, vaikka sellaiseen ajatteluun ei ole ollut mitään reaalisia perusteita. Eniten kaduttaa, että tulin myös purkaneeksi toiselle osapuolelle näitä harhaisia kuvitelmiani, eikä se raukkaparka varmaan koskaan pääse yli siitä syyllisyydestä, jonka sille sillä tuotin.

Omasta mielestäni olen hienosti luopunut kaikista vanhoista asioista. Sehän on vaikeaa silloinkin, kun ei erityisesti pidä luovuttavista asioista. Olen itkenyt kaikenlaisten sellaistenkin asioiden menettämistä, joista oikeastaan olen sitä mieltä, että elämä on parempaa ilman niitä. Parisuhde on kuitenkin paljolti suljettu järjestelmä, jossa asioiden merkitykset luodaan parisuhteen sisältä käsin, eivätkä ne ole merkityksellisiä ilman sitä. Hyviä haaleita haikeita muistoja kaikenlaisista omituisista asioista, joita nyt en enää valitsisi.

Eron jälkeen on ollut erityisen ihanaa olla tehnyt kaikkia epäilyttäviä asioita epäilyttävissä seuroissa epäilyttävinä kellonaikoina, tarvitsematta olla vastuussa hyvinvoinnistaan tai arvostaan kenellekään muulle kuin itselleen. Tuntuu hyvältä huomata osaavansa tehdä asioita ihan vain siksi että itse haluaa, vaikka niitä tekisi toisten ihmisten (oletetun) tahdon vastaisesti.

Voiton päivän outo juhla

Tänään on jälleen se käsittämätön päivä, jolloin Eurooppa juhlii toisen maailmansodan päättymistä ja natsien Lebensraum-fantasioiden kukistumista, mutta Venäjällä juhlitaan voittoa Suuressa isänmaallisessa sodassa.

Ehkä kaikkiin kansallisiin juhlapäiviin liittyy tällaista; kaikki kansat kai kuitenkin joissain määrin sortavat omia vähemmistöjään niin, että kaikkien ryhmien oikeudet eivät tule toteutuneeksi tasavertaisesti, tai juhlistavat sellaisia voittoja, jotka ovat merkinneet toisille suuria kärsimyksiä.

Tallinnassa liikennöi tänään erillisiä linja-autovuoroja keskustasta pronssisotilaan patsaalle. Näin syntyy mielenkiintoinen tilanne, jossa demokraattinen valtio järjestää kansalaisilleen (asukkailleen) mahdollisuuden juhlistaa miehityksen alkamista ja miehittäjää.

En osaa sanoa, onko Idän ja Lännen historiankäsitys iteroitumassa kohti yhteistä tulkintaa, mutta presidentti Medvedevin haastattelu (käännös, itse en osaa venäjää) Izvestiassa pari päivää sitten oli vaikuttava:

"The Soviet Union was a very complicated state and if we speak honestly the regime that was built in the Soviet Union... cannot be called anything other than totalitarian," he said. "Unfortunately, this was a regime where elementary rights and freedoms were suppressed."

Silti, jos toisen maailmansodan loppua jotenkin tänään haluaisi juhlistaa, niin sotilasparaati Moskovassa ei ehkä kuitenkaan olisi se paras mahdollinen symboli vapaudelle, tasa-arvolle ja demokratialle. Itse esimerkiksi arvostan vapautta olla juhlistamatta ja oikeutta viettää lauantaipäivä ihan kunkin itselleen parhaaksi katsomallaan tavalla.

Vapaan juutalaisen saippua

HS on sensuroinut Jarlan sarjakuvan, jonka oikeudettomasti ja tietoisesti tekijänoikeusrikkomukseen syyllistyen julkaisen tässä alla (alunperin varastin murosta)



Sisällöllistä poliittista satiiria ei koskaan ole liikaa. Omasta mielestäni strippi oli laajalevikkiseltä medialta poikkeuksellisen hieno havainnollistus sentienttien olentojen perusoikeuksen rajoittamisen oikeuttamisesta. Taiteilija itse taas ilmaisee yksinkertaisemmin: "Tarkoitukseni oli repiä mustaa huumoria tilanteesta, jossa natsi-Saksa yrittää surkuhupaisasti olla modernilla tavalla eettinen".^{[lähde: IS]}

Tuo strippi on hieno muistutus myös siitä, miten jotkin ryhmät ovat niin toiseutettavissa, että mikä tahansa hyväksikäyttö tulee oikeutetuksi. Lemmikkieläinten ja tuotantoeläinten välillä vallitsee edelleen samanlainen eriarvoisuus oikeussubjekteina kuin natsien ja juutalaisten välillä taannoin.

Väkivallan ja hyväksikäytön normalisointimekanismit ovat edelleen ihan samoja kuin Natsi-Saksassa, kohteet vaan ovat eri. Vaikka reagoimmekin sanoihin "natsi", "juutalainen" tai "keskitysleiri", emme silti ole mitenkään herkkiä huomaamaan sellaista ajattelua, jolla oikeutetaan kansanmurhia.

Typografiakoirat

grafisches Büro

kohuliikemiesraukkaparat

Olemme tietenkin toisen käden lähteiden varassa, mitä taannoisiin hallitusneuvotteluihin tulee, mutta on perusteltua epäillä, että kohuliikemiehet eivät neuvotteluissa olleet aivan riittävien tietojen varassa. Asuntoministerin salkku on varmaankin neuvotteluissa kevyt, mutta ei sitäkään kenen tahansa kokoomuslaisen keski-ikäisen helsinkiläisen juristin käteen olisi kannattanut luovuttaa.

Raukkaparat, Ideaparkien rakentaminen on varmaankin turhattavaa kun ministerin suusta tulee tällaisia lausuntoja:

"Aion jatkaa taisteluani yhdyskuntarakenteen kannalta huonosti sijoittuvia kaupan suuryksiköitä vastaan. Kyse on merkittävästä ilmastokysymyksestä. Kyse on lähikauppojen aseman suojaamisesta. Kyse on keskustojen elinvoiman ja elävyyden turvaamisesta. Kyse on siitä, ettei näin merkittäviä asioita yksinkertaisesti voi antaa tunteettomien markkinavoimien ratkaistavaksi. Kyse on siitä, etteivät seudullisesti laajakantoiset hankkeet ole joidenkin kuntien yksityisasioita. Ja kyse on jopa eurooppalaisen elämänmuodon varjelemisesta. Tukenani tässä anti-amerikkaistamistaistossa ovat niin valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet, maankäyttö- ja rakennuslaki kuin lukuisat hallituksen ohjelmat ja strategiat."

Kohuliikemiehet ovat tietenkin jo ehtineet ilmaista tyytymättömyyttään asuntoministerin linjauksia kohtaan monessa mediassa, mutta turhautuminen lienee erityisen suuri, mikäli vaikutusvaltaa hallitusneuvotteluissa on oikeasti ollut siinä määrin kuin viime päivien uutisoinnin pohjalta voi päätellä [toki voin olla vähän turhan innokas päättelijä].

lapset ensin

Dailymail: Why I'll always put my children before my husband... even though it's already destroyed one relationship:

"The truth is, of course, that children are so much nicer than men. They smell better. They look cuter. They also love us unconditionally. Of course we put them first. Why on earth wouldn't we?"

Se sanotaan suoraan: ehdoton rakkaus, unconditional love. Riippuvaisiin, avuttomiin ja tarvitseviin lapsiin on turvallista ja nautinnollista olla suhteessa, kun menettämisen pelot ja epävarmuudet ovat poissa ja valta on rajatonta. Lapsia on helppo käyttää tyydyttymättömien narsististen tarpeiden tyydyttämiseen ja kutsua sitä rakkaudeksi. Vertaisyhteisössä sellainen tuottaa myös palkitsevan vastuullisen ja uhrautuvaisen aikuisen roolin.

Kaikki voitot kerralla.

uudet säännöt

Elän keskellä kiihkeää sosiaalista eksperimenttiä. On työyhteisö, jossa jokaisella on omat deadlinet ja omat tehtävät, mutta joka jakaa keskenään työn tekemisen kannalta välttämättömiä resursseja. Resursseista kilpaileminen ymmärrettävästi luo jännitteitä ihmisten välille.

Menetelmiä resurssienkäytön optimoimiseksi on olemassa paljon, tehokkaitakin. Valittu menetelmä on kiinnostavasti ollut kahden prioriteettiluokan luominen ja alemman prioriteettitason käyttäjäryhmien resurssienkäyttömahdollisuuksien rajoittaminen. Itse kuulun erilaisista hallinnollisista syistä alemman prioriteetin käyttäjäryhmään.

Meille alemman prioriteettiryhmän käyttäjille on varattu viikosta kaksi mielivaltaista päivää, jolloin saamme käyttää niitä samoja resursseja, joita korkeamman prioriteettiluokan käyttäjät saavat käyttää kaikkina päivinä. Jos alemman prioriteetin prosessit halutaan painaa alle 2/7 käyttöajasta, olisi siihen tietenkin paljon parempiakin keinoja kuin randomviikonpäivien valitseminen. Alemman prioriteetin prosessien pakkautuminen kahdelle tietylle päivälle voi vaikeuttaa myös ylemmän prioriteetin prosessien mahdollisuuksia saavuttaa omat deadlinet, mikäli ne osuvat näille päiville.

Olen tällä viikolla käyttänyt repliikin "yes, I do know about the new policy about not being allowed to X outside Mondays and Tuesdays" ja luulin näin sanoessani olevani törkeän provosoiva. Kuvittelin aidosti, että terveet aikuiset ihmiset ovat sensitiivisiä tuollaiselle mielivaltaiselle henkilöön kohdistuvalle erottelulle tai vähintäänkin sanaparille "new policy". Sen sijaan sain vastaukseksi maailmanjärjestyksen palautumisesta riemuitsevan "I was just about to mention about that".

Kun arroganttiuttani olen kuitenkin mennyt pyytämään erikoisluvan käyttää resurssia poikkeuksellisena päivänä, on minulta tultu jälkeenpäin kasvokkain kysymään, että "olethan kuullut uusista säännöistä [joiden mukaan tällainen käytös ei ole sallittua sinulle (toim. täydentämä ajatus)]?"

Asia sinänsä on aika mitätön, työ ja työyhteisö eivät tietenkään missään elämän tai identiteetin mittakaavassa ole mitenkään erityisen merkityksellisiä juttuja, mutta en pääse yli ajatuksesta, että aikuiset korkeakoulutetut ihmiset eivät ole herkkiä henkilöön perustuvalle erottelulle ja sitä tuottavalle puheelle. Voitaisiinkohan resurssien liikakäytön uhalla viedä läpi esimerkiksi hissin tai tulostimien käyttökielto joillekin käyttäjäryhmille ilman että kukaan älähtäisi? Turha ehkä luistella näin pitkälle tätä kaltevaa pintaa, mutta minua kiinnostaa silti, ainakin retorisesti, että voitaisiinko tässä yhteisössä ihmiset pakottaa esimerkiksi käyttämään ulkoista tunnusmerkkiä alemman prioriteetin käyttäjäryhmään kuulumisesta?

Lisäksi stressaa katsoa niin huonoa resurssienkäytön optimointia, kun edes käyttöasteen nostamiseksi en ole nähnyt tehtävän elettäkään, mutta se nyt on ihan toinen asia ja sitä saatan osata olla ajattelemattakin, joten yritän käyttää mahdollisuuden.

Underarms

Olikin vähän epäilyttävä tää Dove luonnollisen kauneuden puolestapuhujana, onneksi nyt tulivat mainokseenkin mieltä rauhoittavat "has to" ja "of course". Vihdoin turvalliset hyvät normit, namnam.

Traditiot ja ideologiat

Ideologia on ideologia, vaikkakin se pohjautuisi traditioon ja vaikka sitä ei päivittäin tulisi tarvetta puolustaa.

Valinnat ovat valintoja, jopa sellaiset valinnat, joiden yhteydessä sanotaan, että "Aina on tehty näin, miksi yhtäkkiä pitäisi tehdä toisin?".

Enemmän kuin kukaan muu suomalainen

En ole lahjoittanut omia varojani kehitysyhteistyöhön, mutta arvostan niitä, jotka niin tekevät. Uhraan kyllä enemmän aikaani ja voimiani maailman köyhien eteen kuin kukaan muu suomalainen. Tällä tarkoitan toiminnan vaikuttavuutta.

Paavo Väyrynen, NYT-liite 38/2009, s. 5

Lailliset ja paljon työllistävät elinkeinot jalossa taistossa villasukkien ja hampurilaisten puolesta

Suomalaisten turkiskasvattajien Turkisten lisäksi sinulta tahdotaan kieltää moni muukin asia -kampanjan tiedotteesta:

Suomalaisten turkiskasvattajien puheenvuoro, joka kyseenalaistaa vastustajien motiiveja ja nostaa esiin tosiasioita alasta, julkaistaan useissa sanomalehdissä kahden viikon ajan. Eläinten hyvinvointi, joka tuottajalle on ykkösasia, ei niin sanottuja eläinaktivisteja kiinnosta, ilmoituksessa sanotaan.

Innostuin kovasti, olen aina niin halunnut kuulla, että mitä ne kuvittelevat eläintuotannon vastustajien päässä liikkuvan ja olisin toivonut, että nyt ne vähän olisivat kertoneet. No eivätpä päässeet kovin syvälle ainakaan Turun Sanomissa julkaistussa ilmoituksessaan (pdf):

Turkisten vastustajat sanovat usein toimivansa eläinten oikeuden ja hyvinvoinnin puolesta. Se ei ole totta.
Tosiasiassa heillä on vain yksi päämäärä: turkistuotannon lopettaminen. Ja se on vasta ensimmäinen askel tiellä kohti lopullista tavoitetta. Seuraavaksi he tahtovat kieltää sinulta maidon, lihan, villasukat, nahkakengät... Sanalla sanoen kaikkien tuotantoeläinten pidon ja eläinperäiset tuotteet.

Olisin ehkä hieman kaivannut analyysia siitä, että millä perustein eläinten oikeuden ja hyvinvoinnin edistämistavoitteet ovat ristiriidassa turkistuotannon lopettamistavoitteiden kanssa. Erityisen kiinnostavaa olisi kuulla, että millä motiiveilla eläintuotannon lopettaminen itsessään voisi olla jollekin mielekäs tavoite. Voisitte kyllä turkistuottajat joskus kertoa, jotta ei kaikkea aikaa tarvitsisi elää tässä epätietoisuudessa ja ymmärtämättömyydessä, en vaan käsitä.

Sitten en myöskään käsitä suurinta osaa turkistuottajien toimintaa paheksuvista lausunnoista (vaikka sinänsä arvostankin oikeita mielipiteitä, mutta tämä nyt oli niin pahasti väärin sammutettu):

Kenties turkistuottajat tuntevat muuta kotieläintuotantoa niin huonosti, etteivät tiedä lampaan luopuvan villoistaan ilman hengen menetystä. Koko ikänsä pienessä häkissä kurjissa oloissa viettänyt turkiseläin sen sijaan tapetaan tylysti kun sen turkki on valmis hyödynnettäväksi.

Villasukkatuotteissa tappamiseen liittyvä moraalinen kuormitus (tapettujen yksilöiden lukumäärä per villasukkapari) yleensä kohdistuu useampaan kuluttajaan kuin turkistuotteissa (tapettujen yksilöiden lukumäärä per turkistuote), mutta onko sille joku yläraja? Kuinka pieneksi pitää yksi turkki pilkkoa, jotta sen moraalinen selkäreppu vastaisi villasukkaparia, jogurttipurkkia tai munakasta? Ja saisiko sen kokoisesta riekaleesta tehtyä hanskoja tai avaimenperää? Elinminuuttejahan turkiseläimelle kertynee vähemmän kuin lampaalle, itse kyllä huomioisin näissä laskelmissa sellaisenkin.

Yhdellä ja samalla kaltevalla pinnallahan villasukat, hampurilaiset ja turkikset kuitenkin ovat ja sen hahmottaminen ("Seuraavaksi he tahtovat kieltää sinulta maidon, lihan, villasukat, nahkakengät...") osoittaa turkistuottajilta kyllä koko populaation mitassa aika harvinaista älykkyyttä. Heti ostaisin niiden tuotteita, jos vaan vähän enemmän tykkäisin riistosta ja tappamisesta, niin paljon arvostan tällaista havaintoa.

Haluaisin vielä lopuksi antaa paljon pisteitä turkistuottajien copywriterille, koska "tehdään, kuten aina ennenkin ollaan tehty" ja "tehdään, kuten kaikki muutkin" ovat aivan sairaan teräviä ja vetoavia viestejä. Logiikka, Humen giljotiinit ja muut ovat kuitenkin hörhöjen juttuja, joista laillisia elinkeinoja harjoittavien rehellisten ihmisten kannattaa pysyä erossa.

• HS:n artikkeli, haastateltuina mm. Turkiseläinten kasvattajien liiton toiminnanjohtaja Tuula Dahlman ja Animalian uusi toiminnanjohtaja Salla Tuomivaara
  
• FFS:n tiedote
  
• OE:n tiedote
  

Objektinmenetys II

Lyhyenä jatkopohdintana aikaisempaan: onko objektinmenetyksen prosessointi helpompaa, jos objekti menetetään selkeästi ulkoisesta syystä, triviaaliesimerkissä siis kuolemantapauksen vuoksi?

Olosuhteita on hieman haastava vakioida niin, että objektinmenetystapahtuman käyntiinsaattamiseen ei myöskään eloonjäämistapauksessa liittyisi mitään erityisiä frustraatioita, kuten yleensä liittyy. Verrattavuus on yleensä hieman hankalaa, paitsi näiden frustraatioiden vuoksi, niin monissa tapauksissa myös eloonjääneen objektin merkityksellisyys on saattanut alentua ennen varsinaista eroa.

Jos vakioidaan tilanne niin, että erotilanne tapahtuu tuskattomasti ja yhteisestä sopimuksesta (check!) mutta objekti on silti merkityksellinen ja läheinen (check! check!) on luopumisprosessi todennäköisesti vaikeampi, sillä objekti voi jatkuvasti olemassaolollaan muistuttaa kaikista menetetyistä asioista. Muiston muodostaminen on vaan niin paljon hankalampaa, kun objekti on läsnä elävänä, mutta aikaisemmin avoinna olleet mahdollisuudet näyttäytyvätkin silti suljettuina.

toisesta luopumisesta vielä

Äh, ja Qssakaan en ole asunut enää vuosiin, joten ehkä Q-kirjamen yliviljelystäkin pitäisi luopua. Identiteettiään voisi ehkä rakentaa muidenkin asioiden varaan kuin historiallisten asuinpaikkojensa. Toisaalta on hauskaa olla Qaikussa Qtea ;-).

objektinmenetys

Koska kirjastoaineistojen saatavuus näin kansallisten juhlapyhien aikaan on heikko, eikä Gutenbergissakaan näköjään ole saatavilla Freudin esseetä Trauer Und Melancholie, niin ehkä on kirjoitettava objektinmenetyksestä ihan itse.

Objektinmenetyksen prosessoinnin kivuliain osa on luopuminen, siis sen seikan hyväksyminen, että objekti lakkaa olemasta saatavilla ja tyydyttämästä subjektin tarpeita. Mitkä tahansa muut prosessin osat ovat siihen verrattuna keveitä, olkoon tapahtunut sitten kuinka rumia asioita vain, ja liittyipä menetysprosessiin miten syvää frustraatiota tai syyllisyyttä tahansa. Objektista luopuminen on ilman jäämistä, turvallisuuden ja jatkuvuuden katkeamista ja hylätyksi tulemista. Oikeastaan hylätyksi tuleminen saattaa olla frustroivin mahdollisin psyykkinen kokemus ja kaikki muut psyykkiset kokemukset ovat palautettavissa hylätyksi tulemisen kokemukseen tai sen välttämiseen.

Psyyken kehityksen alkuvaiheissa, itse- ja objektikonsistenssin vielä muotoutuessa, objektisuhteet ovat funktionaalisia, jolloin subjektilla ei ole psyykkisiä valmiuksia tuottaa itse kaikkia psyykkisia rakenteita ja palveluja, ja ne ulkoistetaan ulkoiselle objektille. Kaikissa objektisuhteissa on joissain määrin funktionaalisia piirteitä ja objektinmenetyksessä toteutetaan patologisia ratkaisuja sitä todennäköisemmin, mitä hallitsevampia funktionaalisia elementtejä objektisuhteessa on ollut. Tyypillisiä patologisia ratkaisuja on objektin suorittamien funktionaalisten palvelusten hakeminen jostain muualta (uudesta objektisuhteesta) tai funktionaalisiin palveluksiin liittyvien tarpeiden väkivaltainen sammuttaminen esimerkiksi pakkotoiminnoilla tai päihteillä.

En mitenkään nyt onnistu löytämään Spinozan Etiikan mistään verkkoversioista sitä kohtaa, jossa sanotaan, että ulkoinen rakkausobjekti voi lisätä elämänvoimaa (Spinozalla conatus), mutta että riippuvaisuus ulkoisen rakkausobjektin tästä funktiosta vastaavasti vähentää sitä. Kuitenkin tämä kohta on niin koherentti nykypsykoanalyysin kanssa, jossa objektisuhde raadellaan kahdentyyppisiksi osiksi: on yksilöllisiä ja eriytyneitä objektisuhteen elementtejä ja sitten on niitä riippuvaisia, funktionaalisten palveluiden molemmin- tai toispuoliseen tuottamiseen perustuvia elementtejä. Toinen on selkeästi elämänvoimaa lisäävä ja toinen on sitä vähentävä mekanismi. Lisäksi riippuvuus ulkoisen objektin tuottamista palveluista on perusmotiivi kleiniläiselle kateudelle. (Onkohan joku syy sille, että Kateus ja kiitollisuus puuttuu Mielen rakentumisen lähdeluettelosta? Minua kiinnostaisi.)

Luopumisessa vaikeinta on käsitellä objektin tyydyttäviä ja onnellisia kokemuksia tuottaneita aspekteja. Arkielämä on rakentunut täyteen elementtejä ja tilanteita, jotka muistuttavat menetetystä objektista ja tyydyttävien kokemusten saavuttamattomuudesta. Helppo defenssi tälle on nostaa esille objektisuhteen frustroivia puolia, jolloin luopuminen näyttäytyykin voittona ja jostain negatiivisesta irti pääsemisenä. Usein objektisuhteen päättymiseen liittyy paljon frustroivia piirteitä, joista saa helposti materiaalia tälle defenssille.

Ah, oikeastaanhan kaikki psykoanalyyttinen kirjallisuus on kiinnostunut vain kuolintapauksista (pienten lasten vanhempien kuolemat lienevät aivan erityisen kiihkon kohteita) ja analyysisuhteiden päättymistä ja melkein kaikki tämä on vaikeasti sovellettavissa tällaisiin ihan normaaleihin, siisteihin ja arkisiin parisuhteiden päättymisiin. Ei ole oikeastaan kirjallisuutta, jossa pohdittaisiin, että millä tavoilla toisistaan luopuneiden objektien kannattaisi olla toisiinsa yhteyksissä, jotta he voisivat suojata toisiaan luopumisreaktioiden patologisoitumiselta ja tukea toisiaan itsenäistymisessä ja ehjien menneisyys-introjektien luomisessa toisistaan.

Kun päämäärä kuitenkin on muodostaa elävistä objekteista toimivia ja ehjiä introjektejä, joiden päällimmäinen attribuutti olisi menneisyyteen kuuluminen, lienee aika selvää, että prosessia ei ainakaan helpota se, että menetetty objekti olisi jatkuvasti ulottuvilla muistuttamassa olemassaolostaan ja saavuttamattomuudestaan. Veloenan väite siitä, että kuolemantapaukset ovat helpompia kuin erot, sillä kuolleet tulevat harvemmin kovin ulottuville muistuttamaan saavuttamattomuudestaan, tuntuu tätä kautta hyvin perustellulta.

En tiedä, ehkä minun objektisuhteeni sisälsi jotenkin epätavallisen paljon tyydyttäviä ja onnellisia elementtejä, sillä vaikka konkreettista yhteistä esineistöä on lähiympäristössä vähän, eikä minun tarvitse suoraan vastaanottaa mitään viestejä, kirjeitä, puhetta tai näköaistimuksia menetetyltä objektilta, olen silti jatkuvasti virittynyt muistamaan kaikki menetetyt asiat ja kokemaan niistä surua. Tässäkin objektisuhteessa on kuitenkin monta asiaa, jotka ovat tuottaneet vihaa, pettymystä ja frustraatiota, mutta en ehkä keksi, että mitä niiden jauhaminen hyödyttäisi, tai mitä hyötyä olisi syyllisyyden tuottamisesta toiselle osapuolelle.

Ehkä kaikkein frustroivimpana tässä hahmottuu pettymys siihen, että itse olen vuosien aikana tinkinyt älyllisestä rehellisyydestä (oman arvioni mukaan paljon ja liikaa) voidakseni suojella toista osapuolta hänen hylätyksi tulemisen peloiltaan, ja sitten itse olen jäänyt aivan vastaavanlaisten pelkojeni kanssa paljaaksi ja ilman suojelua. Osittain tietenkin oma vikani, että olen näyttäytynyt niin vahvana, mutta on aika kivuliasta hoksata, että minussa oli hauraita kohtia ja että ne eivät tulleet huomioiduksi. Olisi pitänyt huomioida, mokoma tyhmä objekti!

Poliittiset nuorisojärjestöt ja nuorisolle tyrkytettävät ideologiat

Poliittiset nuorisojärjestöt ovat jälleen saaneet toiminta-avustukset Turussa vanhan mallin mukaisesti. Turun Sanomat: "Sdp:n osuus puolueiden keskinäisestä potista on siis noin 32 prosenttia, kokoomuksen 31, vasemmistoliiton 19, keskustan kahdeksan, Rkp:n seitsemän ja vihreiden kolme prosenttia."

Poliittiset nuorisojärjestöt saavat jo itsessään minut voimaan pahoin, mutta vastenmielisintä on tosiaan tuo, että näissä ei näyttäisi olevan neuvotteluvaraa, vaikka poliittiset voimasuhteet kaupungissa muuttuisivatkin. Poliittista nuorisotoimintaa tuetaan suhteessa epäpoliittiseen nuorisotoimintaan paljon – 60% kaupungin nuorisojärjestöavustuksista menee poliittisille järjestöille.

Laadukasta nuorisotoimintaa pitää ja kannattaa tuottaa, mutta poliittista toimintaa tai ideologisen sisällön välittämistä nuorisolle ei tule maksattaa kaupungilla. Varsinkaan kun varojen jaossa puolueiden kesken ei näytä olevan valinnanvaraa tai vaihtoehtoja. Näkisin mielelläni tilanteen, jossa poliittiset (ja muut ideologiset, esim. uskonnollisesti sitoutuneet) nuorisojärjestöt saisivat rahoituksensa puoluetuen (tai muun kattojärjestön) kautta, jolloin valtio ei aktiivisesti tukisi ideologisen sisällön tyrkyttämistä lapsille ja nuorille.

Kirjojen vuokraus

Ai niin, ilmoittaisin vielä halukkuuteni rikkoa lakeja ja tarjota kaikki Librarythingiin listatut kirjani vuokralle (en ole riittävän reipas listatakseni niitä suoraan Bookabookassa). Toivottavasti tämä nyt ei ole laillista.

Vapaat kansalaiset, demokratian heikot kohdat ja lumedemokratia

Olin tänään kuuntelemassa presidentti Toomas Hendrik Ilveksen puhetta Turun yliopiston Educariumissa. Niin viehättävää, että on olemassa luottamusta herättäviä vanhempia valtiomiehiä, jotka puhuvat demokratiasta, sananvapaudesta ja identiteetistä samalla kun koko olemus tihkuu eurooppalaista kulttuurihistoriaa. Luontevat viittaukset mm. Kunderaan, Miłosziin, Kafkaan, Mozartiin ja Platoniin sekä puheen joukossa vilahtelevat latinan-, ranskan- ja saksankieliset fraasit väkisinkin tuottavat mielikuvaa vahvasta yhteydestä niihin yhteisiin eurooppalaisiin arvoihin, joiden varaan nykyiset demokratiat kaikissa eri variaatioissaan rakentuvat.

Nautin suunnattomasti myös siitä helppoudesta ja eleettömyydestä, millä totalitarismia nimitetään totalitarismiksi, tarvitsematta etsiä mitään korrekteja kiertoilmaisuja. Ei sen edes tarvitse olla retoriikkaa tai ulkopolitiikkaa, vaan toteama, jolle on perusteltuja argumentteja. En keksi Suomesta yhtään poliitikkoa tai virkamiestä, joka muistaisi edes ajoittain kantaa huolta demokratian tilasta (jotkin maahanmuuton rajoittamista kannattavat ja/tai feminismia vastustavat tahot itse asiassa ajoittain löytävät ihan hyviä demokratian tilaan liittyviä pointteja), mutta Ilves taannoin itsenäisyyspäivän puheessaan talouskriisista puhuessaan otti esille seikan, että demokratia on kriisien ensimmäinen uhri ja kriisit antavat aina populismille jalansijaa.

(Retorisesti: Mitä olisi esim. A. Hitler ollut ilman 30-luvun lamaa?)

Milloin on Suomessa kuultu presidentin tai ministerin näin selkeästi tunnistavan ja tuovan esiin demokratian arkoja paikkoja? Edes äänestysaktiivisuuden laskusta keskustellessa ei onnistuta sanomaan ääneen, mikä merkitys äänestämisellä on demokraattiselle yhteiskunnalle, vaan vedotaan velvollisuuksiin. Olen nyt ehkä hieman lumoutunut pari päivää sitten lukemastani Lumedemokratiasta (torrent), mutta luottamus suomalaisen politiikan kykyyn tunnistaa demokratian heikkoja kohtia tai motivaatioon demokratian tukemiseen on kyllä juuri nyt hieman heikko.

Lumedemokratia tuli myös viehättävästi sivuutetuksi Hesarissa muistutuksella reaalipolitiikan ja idealismin eroista. En ole missään nähnyt tämän kirjan perusteella syntyneen merkittävää keskustelua tämänhetkisestä poliittisesta kulttuurista tai parlamentarististen periaatteiden toteutumisesta, mikä kuitenkin kai olisi aika ydintä. Myöskään maaseudun lopettamisesta ei vielä ole nähty keskustelua, mikä tietenkin henkilökohtaisesti surettaa minua suuresti.

Kiduttamattomuus, kiusaamattomuus, vapaus ja muu kiltteys, johon parlamentarismi ja demokratia palautuvat, ovat kyllä suosikkiasioitani. Miten mukavaa huomata, että tuo tänään nähty presidenttikin on samojen asioiden ystävä.

ihmisenkokoisuus

Helsingin Sanomat: Kiinassa vieraileva pääministeri Matti Vanhanen (kesk) kehui asumisen puutarhakaupunkimallia luennossaan Pekingin Tsinghuan yliopistossa. Vanhanen sanoi suosivansa hajautettua kehitystä aluesuunnittelussa ja ihmiskokoisia aluerakenteita, joissa mahdollisimman moni voi päivittäin liikkua pyörällä ja kävellen.

Toivottavasti tälle tajutaan edes nauraa. Matille ei tietenkään pitkänä miehenä ole ongelma päivittäin pyöräillä ja kävellä Nurmijärveltä eduskuntaan, valtioneuvostoon tai Helsinki-Vantaan lentoasemalle, mutta tavallisille nurmijärveläisille päivittäinen asiointi kävellen tai pyöräilen lienee kuitenkin hieman vaivalloista.

Onneksi tehottomuus työllistää ja tyhmyyskin tuo poliittista valtaa. Aika ovelasti valittu tuo tyhmien äänestäjien kohderyhmä, pisteet Matille.

Vanhasen Kiinassa pitämä puhe Valtioneuvoston sivuilla