Lyhyenä jatkopohdintana aikaisempaan: onko objektinmenetyksen prosessointi helpompaa, jos objekti menetetään selkeästi ulkoisesta syystä, triviaaliesimerkissä siis kuolemantapauksen vuoksi?
Olosuhteita on hieman haastava vakioida niin, että objektinmenetystapahtuman käyntiinsaattamiseen ei myöskään eloonjäämistapauksessa liittyisi mitään erityisiä frustraatioita, kuten yleensä liittyy. Verrattavuus on yleensä hieman hankalaa, paitsi näiden frustraatioiden vuoksi, niin monissa tapauksissa myös eloonjääneen objektin merkityksellisyys on saattanut alentua ennen varsinaista eroa.
Jos vakioidaan tilanne niin, että erotilanne tapahtuu tuskattomasti ja yhteisestä sopimuksesta (check!) mutta objekti on silti merkityksellinen ja läheinen (check! check!) on luopumisprosessi todennäköisesti vaikeampi, sillä objekti voi jatkuvasti olemassaolollaan muistuttaa kaikista menetetyistä asioista. Muiston muodostaminen on vaan niin paljon hankalampaa, kun objekti on läsnä elävänä, mutta aikaisemmin avoinna olleet mahdollisuudet näyttäytyvätkin silti suljettuina.
tiistaina, kesäkuuta 23, 2009
Objektinmenetys II
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tekstit
3 kommenttia:
Ei ihmiset ole objekteja vaan subjekteja.
Joo totta kai ;-).
Mutta yksilötasolla liikuttaessa on mun mielestä erittäin hyvä tiedostaa aika tiukasti, että yksilöiden kyvyt huomioida toisten yksilöiden subjektius ovat aika rajalliset.
Mutta joo, puskeehan tästä mun käsitteistöstä tosi vahvasti Veikko Tähkä läpi, olen lukenut sitä nyt taas viime aikoina jonkun verran.
Lähetä kommentti