Vapaat kansalaiset, demokratian heikot kohdat ja lumedemokratia

Olin tänään kuuntelemassa presidentti Toomas Hendrik Ilveksen puhetta Turun yliopiston Educariumissa. Niin viehättävää, että on olemassa luottamusta herättäviä vanhempia valtiomiehiä, jotka puhuvat demokratiasta, sananvapaudesta ja identiteetistä samalla kun koko olemus tihkuu eurooppalaista kulttuurihistoriaa. Luontevat viittaukset mm. Kunderaan, Miłosziin, Kafkaan, Mozartiin ja Platoniin sekä puheen joukossa vilahtelevat latinan-, ranskan- ja saksankieliset fraasit väkisinkin tuottavat mielikuvaa vahvasta yhteydestä niihin yhteisiin eurooppalaisiin arvoihin, joiden varaan nykyiset demokratiat kaikissa eri variaatioissaan rakentuvat.

Nautin suunnattomasti myös siitä helppoudesta ja eleettömyydestä, millä totalitarismia nimitetään totalitarismiksi, tarvitsematta etsiä mitään korrekteja kiertoilmaisuja. Ei sen edes tarvitse olla retoriikkaa tai ulkopolitiikkaa, vaan toteama, jolle on perusteltuja argumentteja. En keksi Suomesta yhtään poliitikkoa tai virkamiestä, joka muistaisi edes ajoittain kantaa huolta demokratian tilasta (jotkin maahanmuuton rajoittamista kannattavat ja/tai feminismia vastustavat tahot itse asiassa ajoittain löytävät ihan hyviä demokratian tilaan liittyviä pointteja), mutta Ilves taannoin itsenäisyyspäivän puheessaan talouskriisista puhuessaan otti esille seikan, että demokratia on kriisien ensimmäinen uhri ja kriisit antavat aina populismille jalansijaa.

(Retorisesti: Mitä olisi esim. A. Hitler ollut ilman 30-luvun lamaa?)

Milloin on Suomessa kuultu presidentin tai ministerin näin selkeästi tunnistavan ja tuovan esiin demokratian arkoja paikkoja? Edes äänestysaktiivisuuden laskusta keskustellessa ei onnistuta sanomaan ääneen, mikä merkitys äänestämisellä on demokraattiselle yhteiskunnalle, vaan vedotaan velvollisuuksiin. Olen nyt ehkä hieman lumoutunut pari päivää sitten lukemastani Lumedemokratiasta (torrent), mutta luottamus suomalaisen politiikan kykyyn tunnistaa demokratian heikkoja kohtia tai motivaatioon demokratian tukemiseen on kyllä juuri nyt hieman heikko.

Lumedemokratia tuli myös viehättävästi sivuutetuksi Hesarissa muistutuksella reaalipolitiikan ja idealismin eroista. En ole missään nähnyt tämän kirjan perusteella syntyneen merkittävää keskustelua tämänhetkisestä poliittisesta kulttuurista tai parlamentarististen periaatteiden toteutumisesta, mikä kuitenkin kai olisi aika ydintä. Myöskään maaseudun lopettamisesta ei vielä ole nähty keskustelua, mikä tietenkin henkilökohtaisesti surettaa minua suuresti.

Kiduttamattomuus, kiusaamattomuus, vapaus ja muu kiltteys, johon parlamentarismi ja demokratia palautuvat, ovat kyllä suosikkiasioitani. Miten mukavaa huomata, että tuo tänään nähty presidenttikin on samojen asioiden ystävä.