maanantaina, joulukuuta 18, 2006

Ydinonnettomuusunista, yksilöllisyydestä ja web-ilmiöistä

Osaisiko joku useista eilen tapaamistani henkilöistä selittää, mitkä päivän keskustelut mahdollisesti tuottivat aivoilleni virikkeitä näyttää minulle ydinonnettomuus-unen? Unessani räjähti ydinvoimalakäyttöön muutettu Imatran kylpylä. Vastarannalla tehtiin uuden ydinvoimalan perustamista valmistelevia kaivauksia ja olin niitä siellä ihmettelemässä. Kun sitten näin vastarannalla kylpylä-ydinvoimalan yhtäkkiä sulavan ja romahtavan (joo, ei se ihan räjähdys ollut), juoksin nopeasti entisen asuntomme (jonka lähiympäristössä tämä kaikki siis tapahtui) pyörävarastoon ja kääriydyin siellä kumimattoon, minkä ansiosta sitten pelastuin. Kumimaton sisällä kirjoitin sitten epätoivoisia ja pateettisia jäähyväiskirjeitä kaikille rakkailleni, mutta huomattuani hetken kuluttua olevani vielä hengissä päätin lähteä junalla Helsinkiin. Kaikki makasivat junassa liikkumattomina ja ikkunoista näkyi ydintalvi. Helsingissä totesin fiksuimmaksi jäädä esittämään kuollutta pimeään tuloon asti, koska vihamieliset helsinkiläiset halusivat ampua kaikki junalla tulevat säteilevät. Pimeän tulon odottelun kohdalla uni kävi niin tylsäksi että en jaksanut enää katsoa sitä ja heräsin.

Mitäköhän minun aivoissani oikein tapahtuu? Pitäisiköhän muodostaa joku oikea ydinvoimakanta joskus?

Minusta oli aika hauska kuulla, että TIME-lehden vuoden henkilöksi on valittu on sinä ja kaikki yksilöt. Terävää ja niin kauniisti sopusoinnussa sen kanssa, että vuoden keksinnöksi oli aikaisemmin valittu YouTube. Wikipedia kertoo aikaisempina vuosina valitut.

YouTuben tuottamia megayksilöitä ovat mm. Barats and Bereta, BowieChick, Brookers, The Bus Uncle, Erik Mongrain, Geriatric1927, Juan Mann, LisaNova, lonelygirl15, Olde English, Renetto ja smosh. Jotkut näistä ovat todella inhimillisiä ja ihania, en usko, että paraskaan dramaturgi olisi osannut keksiä näitä kaikkia. Lonelygirl15:n tietenkin, mutta kuka olisi voinut kuvitella, että geriatric 1927 (tuubiprofiili) olisi uponnut yleisöön? En vaan voi kuvitella, että kukaan suurta viraali-ilmiötä ideoiva käsikirjoittaja ehdottaa ohjaajalle, että "Hei, nyt keksin! Tehdään 50 viiden-kymmenen minuutin mittaista videota, jossa 80-vuotias sotaveteraani istuu nojatuolissa kuulokkeet päässä ja kertoo hitaalla ja rauhallisella äänellään nuoruusmuistojaan!" Geriatric1927:lla, oikealta nimeltään Peterillä, on fanisivu, jossa voi kuunnella Peter-laulua I Can Tell A Story. Peter on oikeasti todella sympaattisen oloinen.

Wikipedian tarjoamaan listaan Internet-ilmiöistä voisi hukkua vaikka viikoiksi.

1 kommentti:

Välittäjä kirjoitti...

Vähänkö nauroin! Mitään en silti tunnusta.