kesällä luettua

Kerron, mitä olen kesällä lukenut, koska haluan haircut-blogata.

Patrik Süskind: Das Parfum – Die Geschichte eines Mörders.
Mainio, paikoitellen erittäin aistillinen (tiedän, ilmaus on tähän teokseen liitettynä lattea, koska hajuaisti oli teoksen ehkä keskeisin elementti), kuvaileva, elävä ja koukuttava. Hyvää kerrontaa, joka lopussa yltyi aika villiksikin fantasiaksi, keskeisinä teemoinaan hyväksytyksi ja rakastetuksi tulemisen tarve. Loppu oli vähän makaaberi, vähän kuin Schwabin Presidentittärissä.

Adrienne Thomas: Die Katrin wird Soldat
Tätä ensimmäisen maailmansodan aikaiseen Metziin sijoittuvaa romaania en kyennyt lukemaan loppuun, en kestänyt sitä voihkimista ja huokailua, jossa pideltiin kädestä ja käytiin kävelyillä ja muisteltiin häpeänkiihkonsekaisesti sitä yhtä ainoaa kohtausta, jossa mentiin vähän pidemmälle ja suudeltiin kiihkeillä huulilla toisen rintaa. Päähenkilön rakastetun nimi oli sitäpaitsi Lucien Quirin, voiko jokin nimi kuulostaa enää sukkahousuisemmalta? (En aikoinani samasta syystä kestänyt lukea lahjaksi saamaani kolmiosaista Undsetin Kristiina Lauritsantytärtäkään - liikaa ehdotonta kieltäymystä ja typerissä sosiaalisissa rooleissa tiukasti pitäytymistä, en ikinä ole kehdannut myöntää äidinäidilleni, että en pitänyt teoksesta yhtään.)

Sinänsä romaanin miljöö oli kyllä kiinnostava; Lorraine (ransk.) tai Lothringen (saks.) on sitä aluetta, mistä Saksa ja Ranska ovat iäisyydet tapelleet ja jolla ei siksi liene pysyvää ja selkeää etnistä identiteettiä. Romaanin alkuosan lapsuuskuvauksessa oli myös aika kiinnostavaa perhedraamaa ja kiinnostavasti vähän jopa Lolitan makua päähenkilön kiihkeässä esikuvien ja idolien etsintävaiheessa. Viimeinen kolmasosa jäi lukematta, mutta muutamat viimeiset sivut luin kyllä; Lucien kuoli luotiin munuaisissaan ja Lucienin aina kouluaikoinaan syrjäyttämä luokkatoveri Gaston (paljon sympaattisempi kuin Lucien ikinä) sitten sai Katrinin, vaikka tämän sielu tietenkin oli jo mennyt Lucienin mukana hautaan. Sitä paitsi se Katrinin sotilasura oli vaan sopankeittämistä, jotain junalle vastaan juoksemista ja haavoittuneiden hoivaamista - mitä hittoa, kai kaikilla on sodassa rankkaa, joillain rauhassakin, miksi kirja on otsikoitu noin? Luulin oikeasti otsikon perusteella että tämä olisi jotenkin Phoolan Devin henkinen, mutta ei, lähempänä tämä oli Jane Austenia ja Harlekiiniromaaneja.

Friedrich Dürrenmatt: Grieche such Griechin
Tämän luin oikeasti käännöksenä, mutta pidin siitä kovasti silti. Ihana, kevyt ja kiva kertomus poikamies Arkhilokhoksesta, jonka siveellisessä maailmanjärjestyksessä presidentti on ensimmäisellä sijalla. Sympaattinen Keisarin uudet vaatteet -fantasiatarina, jossa kaikki henkilöt ovat humaaneja, hyväntahtoisia ja ihania kaikessa syntisyydessään ja inhimillisyydessään. Arkhilokhoksen veli Bibi oli kyllä aivan kuin muumisarjakuvien Haisuli (aivan eri hahmo kuin minun ikäpolvelleni tutuissa muumianimaatioissa esiintynyt Haisuli).

Erlend Loe: Volvon kuorma-autot
Ihana kirja ihanista vanhoista höppänöistä ihmisistä, jotka polttavat pilveä, harrastavat partiota, päihdyttävät toisiaan ja vuoroin viihtyvät toistensa seurassa, vuoroin hylkivät toisiaan. Väittelyt Ruotsin ja Norjan suhteellisesta paremmuudesta olivat ehdottoman viihdyttäviä. Keskeisiä rooleja myös hirvellä, rastaalla ja tosiaan - Volvon kuorma-autolla. Suosittelen kirjaa kaikille dementikoille, sillä opasteet ovat erinomaiset, läpi kirjan. Tämänkin luin käännöksenä.

Erica Fischer: Aimée & Jaguar

Tarina Aiméesta ja Jaguarista sijoittuu Berliiniin vuosille 1943-1944. Aimée, Lilly Wust, on neljän lapsen äiti, yksin suuressa talossa aviomiehen ollessa rintamalla. Hän ajautuu rakkaussuhteeseen Jaguarin, Felice Schragenheimin, kanssa, joka on juutalainen, mutta ei ehtinyt ajoissa pakenemaan. Jaguar jää Berliiniin, käy töissä sanomalehdessä väärennetyillä henkilöllisyyspapereilla ja asettaa itsensä päivittäiseen vaaraan. Kuten arvata saattaa, Jaguar jää kiinni ja tuhotaan jossain tuhoamisprosessissa, mutta Lillyn itsereflektointia on puoliksi jopa mielenkiintoista seurata. Kirjallisuus voisi hävetä taipumustaan kirjoittaa kaikki rakkaustarinat niin typeriksi - päähenkilötär on aina jotenkin estynyt (ellei täysin lapsi) ja sitten kun joku vähän kolkuttelee lukkoja, niin iskee heti ikuinen ja sokea rakkaus.

Ellei Herr Wust ole viitsinyt räpeltää Lillya riittävästi ja Felice viitsii, niin sen ei ehkä silti tarvitse tarkoittaa sitä, että Felice olisi se maailman ainoa mahdollinen rakkaus ikinä. Lilly on kouluttamaton kotiäiti (joka ei mm. ikinä ole tullut ajatelleeksi, mitä eteisessä roikkuva Führerin kasvoreliefi voi symboloida) ja Felice on lukenut, terävä, ainaisessa vaarassa, tilannetajuinen ja Lillya kymmenen vuotta nuorempi. Hei mitä näillä beibeillä on oikeasti yhteistä ja miten kauan heidän voisi olettaa jaksavan olla yhdessä, ellei olisi sotaa, lapsia ja yhteistä riskiä? Tämä on tositarina ja tähän liittyy kiinnostavaa spekulaatiota siitä, että Lilly onkin feikannut ja itse ilmiantanut Felicen, ikoska ei kestänyt tämän älyllistä ja sosiaalista ylivertaisuutta ja suhteen heikkoja tulevaisuudennäkymiä. Hitto, siinä tapauksessa olisimme oikeasti saaneet kiinnostavaa kirjallisuutta, mutta muilta osin romanttisen rakkauden myytti maistuu tässä tarinassa kyllä rajusti yliannostetulta.

Isa Chandra Moskowitz: Vegan Cupcakes take over the world

Kesän paras kirja on kai kuitenkin Vegan Cupcakes take over the world, jossa on kaikkea ihkua ja mahtavaa - katsokaa näitä flickr-kuvia!

roskan standardointi tulee estää

Koska olen niin pro-opensource ja valmiiksi jo umpipuolueellinen, niin voin ihan jo lukematta OOXML:n tai ODF:n teknisiä speksejä vastustaa Microsoftin OOXML:ää. Kosmeettisista syistä voin kuitenkin keksiä tälle peiteargumentteja.

Tuplastandardit ovat typeriä. ODF toimii jo, eikä OOXML:lle siis ole tarvetta. Jos olisi rinnakkainen maailma, jossa olisi pölynimurien pölypusseille yksi yhteneväinen standardi ja kaikki markkinoilla olevat pölypussit sopisivat siihen kotona nököttävään imuriin, ei kukaan haluaisi tähän nykykäytäntöön takaisin. Entä onko kivaa, kun puolet elokuvakokoelmasta on VHS:na ja puolet DVD:na? Miksi kuluttajia on pakko kiusata tällaisella?

Minusta on epäeettistä rakentaa standardia markkinoilla olevan tuotteen pohjalta ja monopoliasemassa olevan valmistajan ehdoilla, yhteensopivuutta, tulevaisuuden kehitystä ja toimivaa kilpailua huomioimatta. Tällöin standardista tehdään lähtökohtaisesti huonoa, eikä siihen sisäänrakennettuja heikkouksia voida jälkeenpäin enää muuttaa.

Vaikka en varsinaisesti aikonutkaan, niin kaivauduin vähän standardien teknisiin eroavaisuuksiin, ihan vaan, koska se oli helppoa ja kiinnostavaa. Tämä nyt tietenkin oli ODF-toimijoiden tuottama paperi, mutta siinä oli jotain ihan kiinnostavia pointteja ja paljon koodiesimerkkejä näkyvissä.

OOXML esimerkiksi käsittelee päivämääriä juoksevana numerona, alkaen vuoden 1900 ensimmäisestä päivästä. Näin siis esimerkiksi tämän vuoden kesäkuun toinen päivä muodossa esitetään OOXML:ssä muodossa 39235, vaikka päivämäärän esittämisestä on olemassa standardi, joka edellyttää päivämäärän esitettävän muodossa yyyy-mm-dd. Hyvä tosin, että lähtökohdaksi on valittu vuosi, joka ei toistu kymmeneentuhanteen vuoteen, joten valtavaa Y2K-ongelmaa ei ole ihan vielä odotettavissa. Lisäksi tagien tai sivukokojen nimeäminen ei ole ihan onnistunut, vaan ihmisaivoille hankalia mihinkään liittymättömiä numero-kirjainyhdistelmiä käytetään aivan eksessiivisesti.

Jos minä huomaisin olevani Microsoft (enkä vahingossa ensireaktiona olisi ehtinyt tehdä harakiria tuskasta), niin rakentaisin heti Office 2010:n, joka muuttaisi kaikki vanhat MS-failit ODF-formaattiin ja tarjoaisin vanhojen Office-versioiden käyttäjille lisäkilkkeen, jolla voisi lukea ODF-faileja. Eivät ne kuitenkaan tajuaisi, että OpenOffice.org on olemassa, vaan odottaisivat kieli pitkällä Microsoftin päivityksiä ja edullisia ohjelmapakettitarjouksia.

Koska ODF on luotu yhteensopivuutta ja johdonmukaisuutta huomioiden, on se myös rakenteellisesti paljon yhtenäisempi kuin Microsoftin formaatti, jossa tekstinkäsittely- ja taulukkolaskentaformaatit lienevät luodut erilleen ja myöhemmin sulautettu yhteen. Voisiko joku nyt jotenkin nopeasti estää tämän OOXML:n standardoitumisen, vaikkapa jollakin sopivasti suunnatulla henkirikoksella tai jollakin?

Mammoth Crocs

Talvea ja crocsien häviämistä katukuvasta odottaneet fashionistat lienevät kirkuneet tuskasta näiden saapuessa markkinoille: Mammoth Crocs, seitsemässä eri värisävyssä.

wikipedian korruptoituneisuus, luotettavuus ja epäluotettavuus

Viime päivinä on jälleen saanut lukea uutisista hs.fi, TalSa ja TiVi) sitä, kuinka pahat tahot muokkaavat itseään sekä toimintakenttäänsä liittyviä Wikipedia-artikkeleja itselleen edullisemmiksi. Independent.com tarjoaa erinomaisen tiiviin listauksen näistä pahoista ja moraalittomista tahoista. En kyennyt löytämäään autenttisia linkkejä wikipedian diff-sivuille, liian työlästä, mutta tässä joitain:

• Exxon Mobil, öljyvahinkokorvauksien kehnoon hoitamiseen liittyvien viittausten siivoaminen
  
• The Republican Party (US), termin Irakin miehitys korvaaminen termillä Irakin vapauttaminen
  
• CIA, Irakin sodan vahinkojen siivousta
  
• Labour Party (UK), broileriussyytösten ja opiskelijajärjestön deradikalisoitumissyytösten siivoamista
  
• Dow Chemical, Bhopalin MIC-katastrofia koskevan artikkelin siivousta
  
• MySpace, sensorismisyystösten siivousta
  
• Amnesty, antiamerikkalaisuussyytösten siivousta
  
• FBI, Guantánamo-kuvien poistoa
  

Voin niin kuvitella, että näitä muokkauksia tekevät vaan tunnollisesti työtään tekevät ihmiset, jotka vaan ovat sopeuttaneet itsensä työnantajansa arvomaailmaan. On vaikea uskoa, että työnantaja velvoittaisi ketään muokkaamaan Wikipedia-entryja, ihan jo senkin vuoksi, että harva taho tiedostaa Wikipedia merkityksen mielipideilmaston muokkaajana, joitain edistyksellisiä poliittisia puolueita tai web-toimijoita ehkä lukuunottamatta.

Olen itsekin tehnyt jotain pieniä muokkauksia työpaikan tietokoneelta yksityishenkilönä omalla käyttäjätunnuksellani ja aivan hyvin voisin kuvitella meneväni sörkkimään työnantajani toimialaaan liittyviä artikkeleja, vaikka tähän mennessä en olekaan sitä vielä tehnyt (lähinnä laiskuudesta johtuen, töissä olisi kyllä paljon aika harvinaista lähdekirjallisuutta saatavilla). Ajattelemattakin saattaisin tällöin tulla esittäneeksi työntantajani sekä toimialansa myönteisessä valossa.

Esimerkiksi Kasvi muokkaa jatkuvasti fi-Wikipedian edustajatovereitansa ja politiikkaa käsitteleviä artikkeleja, tulisiko tätä pitää ongelmana?

Wikipedian tavoitteenakin on tuottaa synteesia eriävistä mielipiteistä, se on päättymätön ja katkeamaton prosessi, joka tarvitsee raaka-aineekseen erilaisia näkemyksiä. Se, että Wikipediaan päätyy rankasti puolueellista materiaalia, ei ole mitenkään harvinaista, mutta se katalysoi keskustelua ja monipuolistaa artikkeleja. Suosikkiesimerkkini on en-Wikipedian evoluutioartikkeli, jonka lähes jokaisen alaotsikon aiheesta on erillinen, laajempi artikkeli, ja jossa on 167 lähdeviitettä ja 14 kuvaa tai kaaviota. Tätä artikkelia ovat varmasti muokanneet hyvin monet puolueellisia näkemyksiä omaavat henkilöt, työajallaan ja työaikansa ulkopuolella, mutta lopputuloksena on laadukas, laaja ja kiinnostava artikkeli. Sama koskee myös en-Wikipedian vandalisoiduinta ja muokatuinta artikkelia presidentti Bush juniorista.

En-Wikipediassa on joskus heitelty epäilyksiä jopa omenateollisuutta kohtaan, epäedustavien appelsiinin kuvien postaamisesta.

Wikipedia on vahva mielipiteen muokkauksen väline, mutta ssitä on vaikea hyödyntää tarkoitushakuisesti muuten kuin ehkä pienissä kieliversioissa, joissa on vähän käyttäjiä. En-Wikipediassa valvovia silmiä lienee kuitenkin jo liian paljon, jotta selkeästi puolueelliset näkemykset voisivat jäädä eloon.

Yksi huvittavasti läpinäkyvä vinouma Wikipedioissa niiden käyttäjäryhmän valikoituneisuuden (mediaanikäyttäjä on kuitenkin 20-30-vuotias luonnontieteellisen tai teknisen taustan omaava mies) vuoksi kylläkin on; seksiä ja seksuaalisuutta koskevissa artikkeleissa suhteettoman suuri painoarvo näyttäisi olevan pornoteollisuudesta tutuilla asennoilla, tekniikoilla ja välineillä ja suhteettoman vähäinen painoarvo esimerkiksi seksin kulttuurihistorialla, seksuaalisilla kokemuksilla ja seksuaalisilla vaikeuksilla. Malline Seksi kattaa tekniikoiden, välineiden ja anatomian lisäksi kiihottumisen, suhteen, avioliiton, fetisismin, orgasmin, maksullisen seksin, kiihottumisen, pornografian, gynekologian ja seksimyymälät, mutta ei esimerkiksi seksivaikeuksia, ehkäisyä tai lisääntymistä, jotka kuitenkin lienevät teemoina melko keskeisiä, vaikka esimerkiksi 69, anilingus, ryhmäseksi ja keinovagina ovat ansainneet omat mainintansa keskeisinä alaotsikkoina.

Myös suomenkielinen Wikipedia on tältä osin hyvin kattava; omat artikkelinsa ovat ansainneet sekä Vaippafetisisti (josta yleisesti käytetään nimitystä DL, diaper lover - täytyykin ymmärtää jatkossa varoa deadlinen lyhenteen huolimatonta käyttöä) sekä Pegging. Viehättävää, sillä näin Wikipedia myös palvelee liiallisesti pornoteollisuudelle altistuvaa nuorisoa tiedonjanossaan - kai Suosikin Dear Ekikin jää joskus eläkkeelle?

Blinkin IAT-assosiaatiotestit

Koska kuitenkin kaikki olette lukeneet Gladwellin Blinkin, jossa kerrottiin aika havaitsevasti niistä mekanismeista, joilla alitajuiset assosiaatiot vaikuttavat päätöksentekoon ja viestintään, niin tiedoksenne, ellette jo tiedä, että Harvard on tuottanut hyvän setin niitä IAT-testejä, joissa saa testata omaa assosiointiaan. Testeistä moni on melko kulttuurisidonnainen, täällä ei liene niin vahvaa kulttuurista tausta-aineistoa esimerkiksi automaattisten latino- tai intiaaniassosiaatioiden luomiselle kuin USA:ssa, mutta ainakin sukupuoli ja lihavuus toiminevat täälläkin.

On nöyryyttävää huomata, että alitajuisesti edelleen assosioi naiset ja lapset eri kategoriaan miesten ja uran kanssa, vaikka niin haluaisi olla tekemättä sitä. Muutama kuukausi sitten oli myös Microsoft - Linux -testi, jossa en kyennyt estämään itseäni assosioimasta sanaa evil Microsoftiin. Tietoinen ajattelu ei vaan ehdi mukaan, kun aivot haluavat rekisteröidä pahuuden pahuuslokeroon.

Suvaitsevaisuus ja tasa-arvoisuus ovat kyllä niin myyttejä, niitä voidaan tuottaa vaan aktiivisen harjoittelun tuloksena ja tietoisella tahdolla on hyvin vähän sen kanssa tekemistä. Gladwell kertoo esimerkin tyypistä (ellei se ollut hän itse, en enää muista), joka humaanina ihmisenä kävi säännöllisesti testaamassa suhtautumisensa tummaihoisiin ja säännöllisesti joutui huomaamaan assosioivansa heihin vastoin tietoista tahtoaan erilaisia negatiivisia kvaliteetteja. Eräänä päivänä testin tulos kuitenkin poikkesi totutusta ja ainoa mahdollinen syy sille oli, että testaaja oli välittömästi ennen testitilannetta seurannut televisiosta olympialaisia ja nimenomaan pikajuoksua, jossa tummaihoiset menestyvät hyvin. Minusta tämä avaa aika kiinnostavan näkökulman inhimilliseen ajatteluun ja assosiointiin.

Olisi kiinnostavaa myös edelleen selvittää, että kuinka paljon toistoja vaaditaan, jotta assosiaatiopolut oikeasti muuttuvat. Kuinka pitkää altistumista esimerkiksi intiaaneihin negatiivisia assosiaatioita liittävälle diskurssille tarvittaisiin, jotta assosioisi selviä negatiivisuuksia? Kuinka tähän vaikuttaisi esimerkiksi Hiawathan laulun ja muun natiiviamerikkalaisen kansanperinteen vaikutuspiiriin siirtyminen? Entä mahdollinen irl-kontakti intiaaniväestön kanssa?

Zürich, Confoederatio Helvetica

Olen tuleva viettämään seuraavat puoli vuotta maassa, jossa on maailman eniten R&D-rahoitusta, Nobel-palkintoja sekä Japanin jälkeen toisiksi eniten vuosittain rautateillä matkustettuja henkilökilometrejä väestölukuun suhteutettuna ja josta tulee Punaisen Ristin punainen risti. Tulen harjoittamaan opiskelua yliopistossa, jossa kehitettiin kultainen riisi ja jossa ovat opiskelleet mm. Röngen, Einstein ja Pauli. Asun samassa kaupungissa myös Kimi Räikkösen kanssa - mitä ovatkaan Turun Reijo Mäki ja Esko Valtaoja siihen verrattuna, kysyn vaan?

Suomi on niin surullisen pieni, mitätön, kaukana ja kieleltään vaikeaselkoinen; isommassa kielessä ja lähempänä kaikkea olisi niin normaalia kulkea kaikki päivät samoja katuja kuin historiaan jääneet suuret sekä nykymaailmaa pyörittävät tärkeät, nyt ajatus sellaisesta kutittaa liikaa ja paljon. Alhaista ruumismia, vähän.

gm

Tahtoisin niin kiljua, radiosta tulee gmo-keskustelua, enkä kestäisi enää yhtään kuulla, miten jankataan kuluttajien oikeudesta tietää ruoan alkuperästä. Eikö ole jo selvää, että ruoka on ruokaa ja se metaboloituu elimistössä riippumatta sen geneettisestä alkuperästä (eläimetkin, vaikka ne nyt eivät olekaan ruokaa) ja että jos jostain pitäisi keskustella, niin se on gmo-kasvien vaikutus paikallisiin ekosysteemeihin?

On niin ihailtavaa, miten geenimuuntelun vastustajat osaavat luontevasti ujuttaa lähes jokaiseen lauseeseensa sanat "myrkky" ja "puhtaus". On myös nerokasta argumentoida geenimuuntelua vastaan negatiivisella kuluttajamielipiteellä, jos itse on keskeinen negatiivisen mielikuvan tuottaja.

Odotan edelleen keskustelua gm-viljelyn ekologisista vaikutuksista.