Hei Live Nation, te taidatte olla hieman hybriksestä sokea

Live Nation ruikuttaa aamun Hesarissa, kuinka muissa suurkaupungeissa kaupunki tukee tapahtumanjärjestäjää, mutta Helsingin kaupungilta ei vaan heru. Hei Live Nation, te olette juuri myyneet täyteen kaksi stadionillista, te taidatte olla hieman hybriksestä sokea.

Se, että Live Nation on tuottanut taloudellista hyötyä taksikuskeille sekä hotelli- ja ravintolayrittäjille, ei varsinaisesti tuota julkiselle vallalle velvollisuutta – tai edes halua – palkita heitä veronmaksajien rahalla.



Kulttuuritoimijoiden on ollut tapana ylpeänä julistaa saavansa tyydytyksensä ihan vaan saadessaan tehdä ja järjestää ja tuottaa – kylmän, nälän ja paskaduunien ryydyttävyyden unohtaen. Tähän nähden Live Nationin ei ehkä kannattaisi ruikuttaa päivälehdessä, miten jättimäisten stadionkeikkojen järjestämisestä ei jäänyt riittävästi käteen. Live Nation toimii kuitenkin kentällä, jossa on harvinaista, että ihmisille voidaan maksaa palkkoja tehdystä työstä.

U2:n keikka olisi epäilemättä ollut kannattava jo yksinäänkin, ilman seuraavan päivän lisäkeikkaa. Sopimukseen on varmasti kirjattu varaus toisen keikan perumisesta, ellei ensimmäistä stadionkeikkaa olisikaan myyty loppuun tietyssä ajassa. Jos äänentoisto- ja kalustekulut on maksettu ensimmäisenä keikkapäivänä, on toinen ollut puhdasta tuloa.

Live Nation voisi muistaa toimivansa kulttuurialalla ja että varsinainen tuotteensa on kuitenkin kulttuurielämykset. Stadionrock toki on hyvin erilainen kulttuurielämys kuin vaikkapa Elokuva-arkiston maanantai-illan näytös tai ala-asteen kevätjuhla, mutta samalla tavalla se on aikaan ja paikkaan sidottu, toisten kanssa jaettu kokemus. Vaikka Live Nation ei ole kyennyt ohjaamaan aivan kaikkea kultasadetta omaan laariinsa ja tarvitsee nyt palkintoja ja päähäntaputuksia siitä, että on tuottaneet muille hyötyä, on se kuitenkin todella erityisessä asemassa kulttuuritoimijoiden kentällä, eikä se varmaan kykenisi ymmärtämään tätä heitä kohtaan tuntemaani närkästystä.