Jälleen näinäkin päivinä olen ollut niin hämmentynyt siitä miten käsittämättömässä maailmassa elän. Suunnilleen ymmärrän, että vuonna 1936, kun maailmassa ei vielä oltu nähty atomipommia eikä keskitysleiriä eikä ainakana levitetty sitä internetitse kaikkien verkkokalvoille, voitiin antaa olympialaiset natseille, mutta en tajua, että miten ne nyt voivat olla Pekingissä, ja miten se on kaikille tosi okei. En tajua tätä urheilun ja politiikan erottamista: voiko muka ihan kenen tahansa kädestä syödä?
Olisi niin siistiä jos joku urheiluvälinevalmistaja olisi isosti vetäytynyt näistä kisoista. Joku lapsityövoimasotkuissa ryvettynyt ja maineenpuhdistusta himoava, esimerkiksi Nike (Niken kuvahan on olympiamitaleissakin). Tämä olisi toki vähän vaarallista markkinointia, mutta edellytykset olisivat juuri nyt aivan kosmisen hyvät, sillä Niken mainokset on jo peitetty viattomanpuhtaalla valkoisella Adidaksen sponsorisopimuksen suojelemiseksi. Ennen-jälkeen-kuva pekingiläiselta metroasemalta varastettu The 700 levelilta.
On tietenkin hyvä, että on olemassa urheilua, koska ilman sitä olisi vaikea keksiä turvallisia sijaistoimintoja (lainsäädäntökin harmillisesti rajoittaa esim. palkkatyön teettämistä) aggressiolle ja muulle häiriökäyttäytymiselle, joka muutoin voisi suuntautua väkivallantekojen ja aseellisten konfliktien harrastamiseen. Myöskään urheilun eksistentiaaliongelmia ehkäisevää vaikutusta joutilaassa luokassa ei tule väheksyä.
Koen kevyttä syyllisyyttä siitä, että en ole kiinnostunut yhteiskunnallisesti näin arvokkaasta asiasta ja toivon myös että sirkushuveihin osallistumattomuuteni ei lietso yhteiskunnallista epävakautta; se ei ollenkaan ole tarkoitukseni.
maanantaina, elokuuta 11, 2008
Olympiaoksennus
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Kiitti kun taggasit tuon Saving species jutun deliciousessa - kun siellä ei kai voi keskustella, heitän tänne kaksi huomiota.
(1) Yhdysvalloissa ja Kanadassa luonnonpuistot ja "wild life refugee" alueet (suomentaja hoi...) kyllä luotiin usein brutaalisti heittämällä intiaanit reservaattiin. Tämä oli suoraa jatkoa intiaanisodille: sotia ja sosiaalisia konflikteja oli melkein 1900-luvun alkuun asti, ja sitten päätettiin perustaa luonnonpuistoja heidän entisille ydinalueilleen. Samaa on tapahtunut Intiassa ja Indonesiassa (Borneo). Ihmisryhmiä, joilla on perinteinen maankäyttö, mutta ei markkinataloudessa koodattua maankäyttöoikeútta, on heitetty helvettiin luonnonsuojelun tieltä.
(2) Cui bono? Niin Suomessa kuin Kongossakin jonkin aleen statuksen muuttaminen luonnonsuojelu- tai natura- tai jotainalueeksi hyödyttää joitakin, epähyödyttää joitakin. Kun pläntti suojellaan, pitää laskea vaihtoehtoiskunnaukset! Ne eivät välttämättä toteuta mitään sosiaalisen oikeudenmukaisuuden periaatetta (ja siksi paikalliset onkin usein helppo lahjoa mukaan luontoa tuhoaviin hankkeisiin). Linkattu artikkeli ei oikeastaan kosketa lainkaan koko problematiikkaa, ja jää siksi aika kevyeksi.
Me hyvät vihreät tietysti haluaisimme, että kaikki hyvyys kulkisi automaattisesti käsi kädessä. Mutta se ei tosiaan kulje, ja siksi pelkän hyvän tahdon lisäksi pitäisi opiskella peliteoriaa, antropologiaa ja evoluutiopsykologiaa.
Tervehdys,
Luin otteen blogikirjoituksestasi Yleisradion kansalaismediakatsauksen viikon #33 jaksoon. Olen antanut kaiken kunnian sinulle kirjoittajana ja olen linkittänyt sivulla suoraan kyseiseen kirjoitukseen.
Ohjelma on vapaasti kuunneltavissa internetissä:
http://blogit.yle.fi/node/2237
Lähetä kommentti