maanantaina, tammikuuta 01, 2007

Tuhkimotarinat ovat aina järkyttäviä

On ehkä vanha juttu, että Etelä-Amerikassa naisen rooli on melko kapea ja ahdas, eikä ehkä ole ihan sivuuttamisen arvoinen seikka, että hiljattain anoreksiaan kuollut malli oli nimenomaan brasilialainen. Tämänpäiväinen televisioelämys kuitenkin järkytti. SubTV näyttää venezuelalaista telenovelaa Tuhkimotarina, espanjaksi Mi Gorda Bella, joka kertoo hyväntahtoisen, mutta ruman ja lihavan tytön, Valentinan, elämästä. Kuvioon kuuluu paha ja isotissinen kasvattiäiti, komeita miehiä, viekkaita palvelijoita ja luoja ties mitä, mutta rajuinta on, että lihavaa roolia ei esitä lihava näyttelijä, vaan lihavuus on toteutettu niin kömpelösti, että katsojien ei hetkeksikään tarvitse luulla elävänsä maailmassa, jossa lihavuus olisi jotenkin totta.

Sarjan päähenkilö Valentina Villaneuva:


Valentinaa esittävä Natalia Streignard:


Aika tajutonta, luulin aluksi, että ohjelma on jokin huono sketsisarja, mutta putosin todella, kun googlaamalla selvisi, että tätä on oikeasti tehty kieli poskessa ja korkeisiin katsojalukuihin tähdäten. Vaikka en ehkä uskalla sanoa mitään katolisista alueista, on Euroopassa kyllä pääsääntöisesti meininki ihan toinen.

Kouluikäisenä katselin paljon Marienhofia, jossa muistan Katrin Filzenin tekemän roolin reilusti ylipainoisena teininä, Meikenä, tosi onnistuneena. Ei varmasti olisi toiminut Venezuelassa. Muutama vuosi sitten on Meksikossa valmistunut ihan hauskan kuuloinen asennekasvatuselokuva, Real Women Have Curves, jonka elokuvaa näkemättä mutta arvioiden perusteella arvioisin ikävästi toteuttavan vastakkainasettelua kauneuden ja älyn välille, ja siksi heikosti onnistuvan asennekasvatustehtävässään.

3 kommenttia:

silumiini kirjoitti...

Minua on aina ärsyttänyt jotkut jenkkielokuvat joissa teemana on ruman henkilön rakkaus tms kun ns. rumia naisia näyttelevät ihan tavallisen näköiset naiset. Itse asiassa koko tuollainen teemakin ärsyttää. Varsinkin kun rumia miehiä sen sijaan jenkkileffoissakin vilahtelee (esim Danny de Vito), ja heidän rumuuttaan ei koskaan edes pohdita, vaan heillä on aina kauniit naiset käsipuolessaan. Rumia naisia ei sen sijaan koskaan näe elokuvissa, ja jos näkee he esittävät koomisia tyyppejä, joille on tarkoitus nauraa.

Naisten on oltava kauniita ja nuoria aina, vaikka he esittäisivät rumaa. Esimerkiksi siinä yhdessä vanhemmassa leffassa, jossa on toisessa pääosassa River Phoenix ja jossa ideana on se, että sotilaat lyövät vetoa siitä että kuka iskee rumimman naisen. En muista leffan nimeä. Nuo "rumat" naiset, ainakin toinen pääosan esittäjä ei todellakaan ollut yhtään ruma vaan kauniin naisen roolejakin esittänyt näyttelijä oli jotenkin vaatetuksella ym, tehty vain vähän "arkisemman" näköiseksi.

Qtea kirjoitti...

Totta muuten, olen joskus ärsyyntynyt samasta asiasta, mutta en jotenkin osannut assosioida sitä tähän. Lihavuus on minusta kuitenkin neutraalimpi ominaispiirre kuin suoranainen rumuus. Jos nopeasti pitäisi määritellä rumuus, niin heittäisin, että se on epäsymmetrisyyttä ja rikkonaisia linjoja (esim ihon epätasaisuudet) ja ihmisen massaa pystyy kyllä lisäämään aika hyvin ilman että symmetrisyys kärsii.

En aivan ymmärrä että miksi lihavuus olisi samanlainen tabu kuin rumuus, kun se ei riko samalla tavalla esteettisia sääntöjä vastaan, vaan enemmän ehkä kulttuurisia ihanteita, nuoruuden keveyden ja vapauden tavoittelua vastaan.

silumiini kirjoitti...

Hmm... Totta, en nähnyt asiaa tuolta kantilta. Länsimainen kauneuden käsite on varmaankin pysynyt suhteellisen muuttumattomana vuosisatojen ajan, jos ajattelee vaikkapa antiikinaikaisia kreikkalaisia, ideaaliset mitat omaavia patsaita. Kauneus on kaiketi juuri symmetriaa ja harmoniaa, sopusointua mittsuhteissa jne. Mutta painoihanne on tosiaankin voinut vaihdella, jos vaikka ajattelee Rubensin maalauksia, joissa esiintyvät lihavat mutta kauniskasvoiset naiset.

Nykyajan anorektista laihuutta ihailevassa länsimaisessa kulttuurissa sen sijaan rumuus ja lihavuus mielestäni yhdistetään toisiinsa, ja siksi ehkä assosioin tässä samalla lailla. Itse asiassa aika ajatuksia herättävä ja kompleksinen aihe ruodittavaksi näin pienessä tilassa...=)Mitä tosiaan on esimerkiksi rumuus? Ehkä oma pointtini tuossa aiemmassa oli se, että tavallisen näköisenä ihmisenä koen erityisen loukkaavana sen, että elokuvissa tavallisen näköiset ihmiset esiintyvät rumuuden edustajina. Mutta tosiaan, ehkei se ihan varsinaisesti liittynyt postauksesi aiheeseen, innostuin vain assosioimaan, sillä olen itse miettinyt näitä juttuja aika paljon. :-)