Hyvinvointiyksilöistä yhteiskunnissa

Tänään olen Sitran järjestämässä Aleksin ja Roopen Yksilön ääni -raportin julkistamistilaisuudessa. Hyvinvointiyhteiskunta ei ole havainnut muutosta, mikä on syntynyt yhteisöllistymisessä ja yksilöllistymisessä, eikä niiden tarjoamia mahdollisuuksia ole hyödynnetty. Monia oleellisia hyvinvointipalveluja tarjotaan vapaasti organisoituneiden yhteisöjen kautta. Joissain tapauksissa jopa ilman, että käyttäjät mieltävät ne palveluiksi, kokien vaan tekevänsä itse omaa kivaa juttua.

Kirjan ensimmäinen esimerkki tästä on Kuukuppikunta, jonka sopivuudesta Sitran julkaisuun oli hieman keskusteltu, mutta jonka Antti Hautamäen vaimo oli sitten kirjan luettuaan todennut erinomaisen sopivaksi. Kuukuppikunnan Myrtti on myös paikalla kertomassa yhteisöllistymisestä ja yhteisöjen muodostumisesta.

Kommenttipuheenvuoroissa on ilmaistu iloa siitä, että tällaiseen aiheeseen on tartuttu ja että vihdoinkin yhteiskunnassa tapahtunutta yksilöllistymiskehitystä yritetään yhdistää olemassaoleviin rakenteisiin ja etsiä uusia mahdollisuuksia.

Lataa pdf:na Aleksin ja Roopen raportti Yksilön ääni – Hyvinvointivaltio yhteisöjen ajalla. Siinä kerrotaan, että mikä on Yhteiskunta2.0 ja miten siihen päästään. Valtion tehtäväksi tulee tuottaa verkosto niille yksilöille, jotka eivät kykene sitä sitä itse tuottamaan.

Paljastan vielä Aleksin ja Roopen määrittelemät hyvinvointivaltion kymmenen dilemmaa, koska ne ovat tosi kiinnostavat:

1. Elovena-kaurapuuro vaihtuu energiajuomiin, hedelmiin ja megahampurilaisiin. Elintapojen moninaistuminen ja kulutuksen yksilöllistyminen.
   
2. Lasissa on vain yksi kolmasosa jäljellä. Ilmastonmuutos ja energiantuotannon kriisit.
   
3. Asiantuntijoiden ylivalta tukehduttaa politiikan. Edustuksellisen demokratian kriisi.
   
4. Kyllä Wikipedia tietää! Informaation demokratisoituminen ja ihmisten välisten verkostojen nousu.
   
5. Tupakka tappaa – mutta tämänhän me jo tiesimmekin. Terveysvalistuksen ja sääntelyn tehon heikkeneminen.
   
6. Keilaamme jälleen yhdessä. Muutokset yhteiskunnallisessa osallistumisessa ja yhteisessä hyvässä.
   
7. Nälästä ja puutteesta liikalihavuuteen ja anoreksiaan. Väärien elämäntapavalintojen mahdollisuuksien kasvu ja hyvinvointi henkilökohtaisena elämäntapana.
   
8. 1900-luvulla kansalainen halusi äänioikeuden, nyt hän haluaa äänen. Itsensä toteuttamisen tarpeen ja massatuotannon kasvava ristiriita.
   
9. Työ ei riitä. Työn puute ja muutos.
   
10. Me ja muut. Superdiversifikaatio ja syrjäytymisen helppous.
    

Jännittävää, että loppukeskustelussa ajauduttiin perustulokeskusteluun. Todettiin muun muassa, että käsityksemme hyvinvointiyhteiskunnasta on toistaiseksi vielä liian yksinkertaistettu.