lauantaina, toukokuuta 27, 2006

metsäteollisuus, investoijat ja kehitys

En nyt tietenkään ole ikinä johtanut mitään suurta metsäteollisuus- enkä mitään muutakaan yritystä, mutta en silti kuvittele, että se olisi ihan niin helppoa, kuin minkälaiseksi Paperiliitto sen esittää. Minusta on aivan luonnollista, että tulossa oleviin tilanteisiin reagoidaan ajoissa, eikä vasta silloin kun on jo liian myöhäistä. Vaikka opintoraha-eläjänä olenkin ymmärtämätön sen suhteen, mitä pääomasijoittaja kaikilla osinkotuotoillaan tekee, pidän silti yrityksen normaalitilana sitä, missä tuotetaan voittoa ja jaetaan osinkoa. Investoijille pitää olla kiltti, jotta ne kokisivat vahvoja turvallisuudentunteita ja pitäisivät rahat kiinni yhtiössä, muuten ei mistään tule mitään. Siksi on ennakoitava tulevaisuutta ja tehtävä irtisanomiset jo ennen kun investoijien turvallisuudentunne heikkenee.

Metsäteollisuuden Anne Brunila on kyllä hyvä hahmo luomaan turvallisuudentunteita, vaikuttamaan metsäteollisuuden toimintaympäristöön sekä popularisoimaan asioita. Brunila on ehkä miljardi kertaa edustavampi, sanavalmiimpi ja älykkäämpi kuin Paperiliiton Jouko Ahonen, jonka kaikki lausunnot sekä esiintymiset saavat minut lähinnä ulvomaan myötähäpeästä.

En kyllä yhtään ymmärtänyt, että minkälaiset isänmaalliset sijoittajat haluaisivat ostaa Voikkaan tehtaan. Minkälainen sijoittaja haluaa omistaa yhden yksittäisen ja irrallisen tehtaan näillä markkinoilla, joilla logistiikkaketjun tehokkuus, toimitusvarmuus ja laatu ratkaisevat, kun kilpailijoilla on jo koon puolesta reilusti paremmat mahdollisuudet keskitettyyn tuotantoon ja logistiikkaan. Epäilen, että yhdellä yksittäisellä yksiköllä ei ole mahdollista pärjätä, ellei jossain ole myös yhtä isänmaallisia, sympaattisia ja pitkämielisiä asiakkaita, kuin nämä Jouko Ahosen keksimät isänmaalliset sijoittajat ovat. Epäilen vahvasti.

Suomen paperi- ja metalliteollisuus sekä niiden historia ovat juuri nyt minulle loputtoman kiinnostavia, kun yritän hahmottaa mahdollisia tulevaisuuksia maailman kehittyville valtioille. Sotakorvauksien maksamisvelvollisuus ohjasi teollista kehitystä vahvasti, mutta siinä sivussa myös hyvinvointiyhteiskunnalle välttämättömän infrastruktuurin rakentamista tie-, rautatie- ja puhelinverkostoineen sekä työvoiman terveyttä edistävine terveydenhuoltojärjestelmineen.

Maailman hyvät asiat on rakennettu unelmien ja illuusioiden voimalla enemmän kuin minkään muun. En voi kuvitella, että uusiutuvaan energiaan perustuvaa maailmantaloutta aikaansaataisiin ilman samanlaista innostusta kuin mitä oli sodanjälkeisessä Suomessa tai amerikansiirtolaisten mielissä Libertyn soihdun tullessa näkyviin viikkojen merenkäynnin jälkeen. Hitto, ainakin yhtä epätodennäköistä kuin minkään paperiteollisuuden säilyminen tässä maassa.

5 kommenttia:

Mikko kirjoitti...

Jos rakennemuutosta tarvitaan, niin mikä on sen tavoite ja päämäärä? Millä tavalla Suomi menestyy 50 v päästä kansainvälisessä kilpailussa? Maailman halvimmalla työvoimalla ja verotuksella? Mitä jos sama strategia on muillakin mailla, onko se peliteoreettisesti järkevää?

Eucalyptus on suomalaista puuta 4 kertaa tiheämpää ja kasvaa 5 kertaa nopeammin (ulkomuistista, suuruusluokka kuitenkin tämä). Puupellolta kuljetusmatka on esim. 20 km, kun se Suomessa on 200 km. Raaka-aine on paperin suurin kuluerä, palkat ovat 10%. Miten Suomi voi muka kilpailla tiputtamalla palkkoja vähän?

Suomen ainoa kilpailuetu on ostajien kartellin avulla edullisena pidetty raaka-aine. Sekin häviää varmasti jossain vaiheessa.

Rakennemuutos tarkoittaa sitä, että paperiteollisuus lakkautetaan Suomesta kokonaan.

Qtea kirjoitti...

Paperialalla voi kyllä tapahtua aika pian aika paljon, kun innovatiiviset kiinalaiset pääsevät ideoimaan uusia tuotteita ja tuotekehittelyssä vapaudutaan vanhoista normeista ja käytännöistä. Puusta sellun valmistaminenhan on aika älyttömän energiatehotonta, miksei etsitä jo jotain korsivartista kasvia, joka olisi nopeakasvuisempi ja helpompi käsitellä? Luulen, että paperiteollisuus on yhtä kiinni puussa kuin mitä autoteollisuus on öljyssä, vaihtoehtojen etsiminen ei ole järkevää, kun yhdessä teknologiassa on paljon rahaa kiinni.

Voi olla, että kehitetään jotain megahaluttuja erikoispaperituotteita, joita voi valmistaa vain havusellusta tai että joku suomalainen saa patentin jollekin älypaperikeksinnölle ja jotain tällaista erikoispaperia tehtäisiin Suomessa edelleen, miksei.

Osaako joku oikeasti sanoa, että mitä on maailma 50 vuoden päästä? Kiina, Intia (ja Brasilia) ovat silloin menneet kaikessa ohi ja tukahduttaneet tämänhetkisten teollisuusmaiden kaiken vientitoiminnan, ensin hinnoilla ja sen jälkeen puhtaalla ylivoimalla. Pohjoismaiset hyvinvointi- ja holhousyhteiskunnat olivat ehkä sittenkin vain väliaikainen vaihe historiassa, 50-60 vuotta, eivät suinkaan kehityksen suunnannäyttäjä. Mun mielestä on harhaanjohtavaa ajatella, että taloudellis-poliittiset voimasuhteet olisivat aina maailmassa nämä, muutoksia tulee tapahtumaan ja sen vuoksi asiat ovat vielä ennustamattomampia kuin mitä ne ovat siinä mallissa, jossa ajatellaan kehitys lineääriseksi niin, että kuljetaan yhteen tiettyyn suuntaan niin, että yhdet maat vaan ovat vähän edellä toisia maita.

Joo, ei Suomi voi kilpailla palkoilla ja siitä harhauskomuksesta olisi ihan hyvä Paperiliitonkin vähitellen vapautua. Tietenkin, jos uskoo, että paperiteollisuus loppuu Suomesta joka tapauksessa, niin tietenkin kannattaa imeä siitä kaikki irti niin kauan kun jotain imettävää vielä on. En tiedä, onko tämä Paperiliiton suunnitelma, mutta hii, sivutuotteena voisi syntyä aika runsaasti kansansuosiotakin, suosittelisin.

Anonyymi kirjoitti...

Yrityksen kilpailukyky markkinoilla määräytyy sen mukaan, kuinka paljon se pystyy tuottamaan suhteessa käytettyihin panoksiin. Tässä mielessä pelko kehitysmaiden "ohi menemisestä" on täysin perustelematon. Jos Kiinan, Intian ja Brasilian keskivertokansalaisen tuottavuus nousee esimerkiksi suomalaisen tasolle, molemmissa maissa aletaan vain erikoistua niihin tuotteisiin, joita niissä on hyvä tehdä.

50 vuoden päähän ennustaminen vähänkään täsmällisemmin on varmaankin melko mahdotonta. Pahin uhka on ilmastonmuutos, joka voi aivan hyvin tehdä tyhjäksi kaikkien kehitysmaiden pyrkimykset vaurastua. Himalajan jäätiköt sulavat jo ja ruuantuotanto alkaa olla tiukoilla. Lisäksi tavanomaisen öljyn kallistuminen voi parhaimmillaan tehdä tavaroiden kansainvälisestä kaupasta pienen eliitin harrastuksen. Pahimmillaan öljy korvataan hiilestä valmistetuilla polttoaineilla ja sitten mennään.

Hyvä blogi muuten.

Mikko kirjoitti...

Olen samaa mieltä, ettei kukaan osaa sanoa missä Suomi on 50 vuoden päästä. Paperiteollisuus kuitenkin väittää tietävänsä, siksihän he puhuvat tarpeellisesta rakennemuutoksesta.

Todellisuudessahan tässä on kyse siitä, että sekä Paperiteollisuus että Paperiliitto nyhtävät kaiken minkä irti saavat lyhyellä tähtäimellä.

Paperiliitto on tietysti ahne, mutta niin on vastapuolikin. Kaiken heittäminen toisen osapuolen niskoille on vähän yksisilmäistä.

Jos haluttaisiin oikeasti tehdä rakentavaa yhteistyötä, tarvittaisiin yhteinen visio. Vaikka kukaan ei täsmälleen tiedä, mikä Suomen kilpailukyky voisi olla, ei sitä synny ilman keskustelua tai yrittämistä.

Tällaisesta nykyisestä retoriikasta ja ahneudesta voitaisiin päästä sillä tavoin irti.

Qtea kirjoitti...

Anonymous:
Yrityksen kilpailukyky markkinoilla määräytyy sen mukaan, kuinka paljon se pystyy tuottamaan suhteessa käytettyihin panoksiin. Tässä mielessä pelko kehitysmaiden "ohi menemisestä" on täysin perustelematon. Jos Kiinan, Intian ja Brasilian keskivertokansalaisen tuottavuus nousee esimerkiksi suomalaisen tasolle, molemmissa maissa aletaan vain erikoistua niihin tuotteisiin, joita niissä on hyvä tehdä.
Viittaatko siis siihen, että palkkatason noustessa Kiinassa, Intiassa ja Brasiliassa Suomen tasolle, olisi Suomi tasavertainen kilpailuissa? Hmm, luulen, että vie vähintään 20-30 vuotta, ennen kuin palkkataso Brasiliassa, Intiassa ja Kiinassa olisi sama kuin Suomessa. Ellei Suomi onnistu sinnittelemään tätä siirtymäaikaa ja menettää markkinaosuuksiaan rajusti, on vaikea alkaa uudestaan kilpailemaan vahvoja markkinajohtajia vastaan, joiden osaaminen ja laitekanta on nykyaikaisempaa, ja joiden kontaktit markkinoihin ovat läheisemmät.

Suomella on myös paha tilanne sen vuoksi, että ylläpidettävä infrastruktuuri ja palvelurakenne on älyttömän raskas. Jos jotain tapahtuu (esimerkiksi jokin suuri vientiyritys kaatuu, sen mukana menetetään merkittävä määrä pk-yrityksiä ja ihan tuhottomasti verotuloja), ei missään järjestelmissä ole joustoa, valtio ja kunnat velkaantuvat älyttömän nopeasti.

Ilmastonmuutos voi tietenkin tuhota kaikki suunnitelmat, mutta tätäpä ei paljon murehdita silloin, kun pohditaan maailman energiatulevaisuutta. Köyhien oikeus energiaan nähdään suurempana kuin maailman oikeus tulevaisuuteen (tämä on sekä UNDP:n, WEC:in että IEA:n näkemys). Aina sellaiset tahot voittavat, joilla on esittää syyllistäviä kuvia surullisista ja tyhjistä katseista.

Lyhyen tähtäimen tavoitteet menevät aina edelle, koska oikeiden elävien ihmisten läsnäolo tuottaa niin paljon vahvempaa painetta ratkaista heidän tilanteensa ensin. Tästä esimerkkinä myös se paljon esitetty vertailu Lordi-adressin ja opintoraha-adressin suosion välillä. Lordi on oikea elävä ihminen, jolla on kasvot (ok, tässä tilanteessa tappavan huono ilmaisu, mutta on sillä kuitenkin tunnistettavat ilmeet, eleet ja puheet), mutta kuinka monta henkilökuvaa on tehty köyhyysrajalla kituuttavista opiskelijoista?

Ja olen Mikko samaa mieltä, että yhteisiä näkemyksiä on rakennettava. Mun mielestä Brunila Metsäliitossa on siksi tosi hyvä valinta, koska Valtiovarainministeriön voidaan nähdä edustavan juuri sellaista yhteisen näkemyksen (ja yhteisen edun) rakentamista kuin mitä metsäteollisuudenkin pitäisi onnistua edustamaan. Sentyyppisestä taustasta tulevan ihmisen valitsemisella on mun mielestä vahvaa symboliarvoa.