perjantaina, maaliskuuta 23, 2012

Sotilasvallankaappaukset

Mietityttää Malin toissapäiväinen vallankaappaus. Asioiden pitää olla tosi heikolla tolalla, jos armeijalle syntyy motivaatiota mennä kumoamaan hallitus ennen kuin oppositiolla. Kun meillä stabiileissa pohjoismaissa aina on varaa haukkua oppositiopolitiikkaa populistiseksi realismiin perustumattomaksi irtopisteiden kalasteluksi, niin helposti jää unohduksiin se rooli, joka poliittisella oppositiolla hallituspolitiikan kriitikkona on.

Oppositio on meillä kuitenkin aikamoisena kärppänä koko ajan aloittamassa prosesseja, joissa hallituksen luottamusta mitataan ja joiden lopuksi hallitus sitten joko eroaa tai jatkaa. Meillä tämän toteutuminen tuntuu niin itsestäänselvyydeltä, että sotilasvallankaappausta olisi aika vaikeaa kuvitella. Hallituksilla on kasoittain insentiivejä toteuttaa vaaleissa lupaamaansa politiikkaa ja kansalla on kasoittain välineitä seurata sitä. Äänestäjien lukutaitoprosentti on sata ja virallisia kieliäkin osataan.

Muutamakin Malin asioita tunteva taho on kommentoinut jotain sensuuntaista, että "tämähän oli odotettavissa". Euroopasta käsin ajateltuna tuntuu aika erikoiselta, jos odotettavissa oleva asia on sotilasvallankaappaus, kun hallitus on heikko.

4 kommenttia:

M kirjoitti...

Itse käsitin että Malissa monet kaipaavat vahvaa johtajaa ja nykyinen presidentti ei pystynyt sitä tarjoamaan. Sellaisia kausia jossa kaivataan vahvoja johtajia on ollut monissa "demokraattisissa" länsimaissakin, esim. Suomessa Kekkosen aika.

Suomessakin on persujen vaalimenestyksen jälkeen alettu esittää kriittisiä kommentteja demokratian "haasteita" kohtaan sivistyneissäkin piireissä. Jos haluaisi olla vähän ilkeä voisi sanoa, että demokratiaa kannatetaan sivistyneissä piireissä niin kauan kuin ihmiset äänestävät oikein.

Tea kirjoitti...

Joo varmaan oltiin monella tavalla tyytymättömiä hallitukseen/presidenttiin ja on voinut olla vahvan johtajan kaipuu. Demokraattisiin järjestelmiin on kuitenkin sisäänleivottu paljon mekanismeja, jotka kontrolloivat sitä että vastaako hallituksen toiminta kansan tahtoa ja joiden kautta valta vaihtuu demokraattisesti ja väkivallattomasti. Tässä ei nyt käytetty mitään niistä, ja ihmetyttää miten paikalliset eivät tunnu edes kaipaavan niitä.

Ja joo demokratian haasteet. Politiikan pitää ratkaista kaikenlaisia yhteismaan ongelmia ja sitä että halutaan mieluummin yksi tikkari tänään kuin kaksi huomenna. Ja vähemmistöjen intressit. Vaikeaa myydä kansalle sellaista mitä se itse ei tajuaisi valita. Aina tulee myydyksi liian helppoa, koska vaikea ei vaan uppoa.

Ja joo, demokratia ei ole sellaista että aina oma mielipide voisi voittaa. Kyllä varmaan kirpoo jos muut ei tajua kannattaa omia mielipiteitä jotka on maailman nerokkaimpia.

Tea kirjoitti...

pitäis ehkä olla joku "ja joo"-filtteri ja ehkä ihan pelkkä joo-filtteri kans

Tea kirjoitti...

Eilen just kaks paikallista kaveria kommentoi toisistaan riippumattomasti siihen suuntaan että ne sotilaat on tosi paljon parempia kuin ATT (tähänastinen presidentti), hyvä että ei sitten tarvi järjestää vaaleja.