Topeliuksen saduista

Marketeissa ja radioissa joululauluvalikoima painottuu tietenkin iloiseen kilkatukseen ja hilpeisiin kansansävelmiin, mutta näinä vuodenaikoina tulee kuitenkin enemmän altistuttua myös Varpuselle jouluaamuna ja Sylvian joululaululle (itse altistin itseäni hyvin nautinnollisesti eilen Turun Tuomiokirkossa).

Minua on usein ihmetyttänyt, että miksi nuo kaksi tekstiä ovat Topeliukselta ne tunnetuimmat. Lisäksi laajasti tunnetaan pateettinen Koivu ja Tähti. Nöyrillä sydämillä ja viattomilla lapsosilla hekumointi on tietenkin osa historiallista kontekstia, ja sellainen epäilemättä tuottaa nykylukijalle vaikeuksia. Silti Topeliuksella on myös paljon hyviä historiaan sijoittuvia fiktiivisiä tekstejä, jotka ansaitsisivat vähän vahvemman sijan populaarikulttuurissa ja kirjallisessa kaanonissa.

Kalevalankaan popularisoinneissa ei suomalainen mytologia tule esille niin konkreettisesti kuin Topeliuksen proosakerronnassa. (Kansanperinteen ja mytologian rakastajat, toivottavasti bongasitte myös syksyn uutuuskirjoista Essi Kummun Karhun kuoleman?) Ja tyypillisesti koko suomalainen kansanperinne typistetään yhdeksi Kalevalaksi, eli siihen, mitä yksi satunnainen Lönnrot on saanut kasattua yhteen satunnaiseen kokoelmaan. Mitä kukaan tietää edes Kantelettaresta?

Ainakin Knut Soittoniekka olisi satu, joka ansaitsisi tulla kerrotuksi. Tiedättehän, "en ole eilisestä puolisesta saanut muuta syödäkseni kuin kuumaa kankirautaa, jäätynyttä elohopeaa, kastepisaran, itikan koiven ja seitsemän kuormaa sammalia". Haluaisin lukea enemmän satuja, joissa seikkailisivat merenneito Sini Aalto ja metsänkuningas Tapio.

Myös tarina Turun linnan tonttu-ukosta on mun mielestä hieno. Lenkkipolun varrella seisovat satoja vuosia vanhat kivimuurit ovat inspiraation lähteenä monellekin tarinalle (kuten esimerkiksi tuore lastenkirja Reetta ja linnan vangit), mutta harvassa tarinassa seikkailee kerralla niin monia historiallisia hahmoja kuin Topeliuksen tonttu-ukko-tarinassa. Niistäkään ei taida Aiju von Schönemanin lisäksi tietää kukaan muu.

Topeliuksen kuvaus Lönnrotin lapsuudesta on niin ihaileva ja täynnä Lenin- ja Jeesus-aiheisista tarinoista tuttuja ylistäviä maneereita, mutta ihan ansaitsematonta ei Lönnrotin ylistys olekaan. Ainakin mun mielestä on kiehtovaa, kun kaikenlaisia historiallisia hahmoja tuodaan lähemmäksi ja niihin tarjotaan samaistuttavia näkökulmia (mulle tuli heti mieleen Saramagon Jeesuksen Kristuksen evankeliumi, josta tykkäsin tosi paljon).

Ja urhea räätäli Tikka, joka ompeli yhteen Suomen ja Ruotsin, sekä muurahainen, joka kävi lääkärissä! Muistelisin, että jotkut (kalaverkko-aiheiset) tarinat sijoittuivat Raumallekin, mutta olen unohtanut ne. Ylipäätään, olen unohtanut näistä saduista jo niin paljon, eikä saatavillani ole kunnollista kokoelmaa. Olisipa aika jo jonkun naputella nämä saataville Wikisourcesiin ja lukea nauhalle Librivoxiin.