psykoanalyysin ihmiskuvasta

Veloenassa on pohdittu täydellistä ihmistä. Kaikkein kiinnostavinta minusta olisi tietää, että minkälainen terveen ihmisen normi ohjaa mielenterveysalan toimijoita, heitä, jotka oikeasti tekevät päivittäin päätöksiä ihmisten tulevaisuuksien suhteen.

Psykoanalyyttinen perinne on erittäin raskaasti ladattu erilaisilla oletuksilla terveestä ihmisestä ja normaalista elämästä. Harmillisinta on ehkä se, että psykonaalyysin käsitykseen terveestä ihmisestä kuuluvat vahvasti sellaiset normatiiviset käsitykset sukupuolisuudesta ja seksuaalisuudesta, joiden ylläpitäminen on kaikin tavoin vahingollista (miehet haluavat naisia ja naiset haluavat miehiä, miehet ovat hallitsevia ja naiset ovat alistuvia).

Psykoanalyysilla ei oikeastaan juuri ole keinoja auttaa ihmisiä vapautumaan neurooseistaan, elleivät he samalla alistu luopumaan niistä persoonallisuutensa osista, jotka eivät vastaa psykoanalyysin käsitystä terveestä ihmisestä. En tällä luopumisella tarkoita sitä, että ihmiset tietoisella päätöksellään hylkäisivät piirteitä itsestään, mutta luopumista on jo se, että hyväksyvät analyytikkonsa näkemyksen siitä, että se on epätervettä, syntynyt tiettyjen vaiheiden kautta ja että siitä eroonpääseminen on välttämätöntä neuroosista vapautumisen kannalta. Koska koko länsimäinen psykoterapiaperinne kuitenkin pohjautuu psykoanalyysiin, olisi kiinnostavaa tietää, että miten vahvat jäljet psykoanalyysin nämä perinteet ovat siihen jättäneet.

Toinen psykoanalyysissa minua rajusti rieponut asia on sen yhteensopimattomuus moraalin kanssa: moraalinen käyttäytyminen selitetään useimmiten jollain alemmuuden- ja syyllisyydentunteella, eikä terveellä ihmisellä tule olla kaipuuta sellaiseen. Näin ehkä onkin, mutta on toki surkeaa, että kaikki suuret utilitaristit ja aikaansaajat näin tulevat väistämättä luokitelluiksi epäterveiksi ja että puhtaasti utilitaristisia motiiveja ei näin olekaan - jalosieluisinkin utilitaristi pyrkiikin vaan vapautumaan omista syyllisyydentunteistaan. Haluaisin maailman, jossa älylliseen utilitarismiin pyrkiminen olisi kaiken psyykkisen kehityksen tavoitteena, se olisi oikeaa harmoniaa ja täydellisyyttä.