katujen olohuoneistamisesta ja palkkakustannuksista

New Yorkissa on ihanaa se, miten ihmiset asuvat kadulla. En uskalla kuvitellakaan, mita Manhattanilla ovat asuntojen neliohinnat, mutta voin kuvitella, etta ylimaaraisesta tilasta ei huvita maksaa, kun kadut elavat ja tapahtuvat koko ajan. Ihmisia on jatkuvasti liikkeella, on kasittamatonta, miten karsivallisesti kaikki puuhaavat omia asioitaan hairiintymatta muista. Puistoissa joogataan ja jumpataan, ihmiset tapaavat toisiaan ja selittavat asioitaan taysin muista valittamatta.

Paivan suurin havainto oli, etta oikeasti niin laaja katujen kayttaminen olohuoneena ei olisi mahdollista, elleivat palveluhenkiloston palkkakulut taalla olisivat niin olemattomat, etta kaikenlaiset nakymattomat viihtyvyytta lisaavat tekijat tulevat hoidettua napparasti. Sen lisaksi, etta kadut tulevat lakaistua ja roskat kerattya, on myos ravintoloissa ja baareissa runsaasti henkilokuntaa hymyilemassa ja heittamassa lappaa. Tyoelaman huonontumisen lyhyt historia ei ole taalla viela oikein alkanutkaan, vaikka toki alhaisten palkkatulojen aiheuttamat sosiaaliset ongelmat huolta tuottavatkin. Joka kerta vartijan, kauppaostosten pakkaajan tai hissinappulan painajan nahdessani mielessa vilkkuu Barbara Ehrenreichin Nalkapalkalla.

Villi, villi, villi maailma uuh. Huomenna vapaapaiva, aika jeeta.