Jotain kehitystä taas mietin

Olen Malissa, Länsi-Afrikassa. Tuntuu ihan käsittämättömältä, että täällä on 13 miljoonan ihmisen sisämarkkinat ja lähes 2 miljoonan ihmisen metropoli, eikä mihinkään liiketoimintaan investointi ole silti kannattavaa.

On järisyttävää nähdä, miten torilla myydään ruokaöljyä ja suolaa ruokalusikallisen kokoisissa erissä muovipussiin pakattuna. Liemikuutiot myydään yksittäin. Jokaisen yksittäisen aterian tarvikkeet käydään ostamassa torilta erikseen, kotitaloudet eivät säilytä mitään elintarvikkeita kaapeissaan. Kadulla myydään yksittäin vanhentuneita lääkkeitä ja ruostuneita pultteja-muttereita-ruuveja.

Paikallista tuotantoa on tosi vähän. Vientiin menee raaka-aineita, kuten puuvillaa ja mineraaleja. On puhelinyhtiö Malitel (vaikkakin Orange on kova kilpailija), meijeriyhtiö Mali Lait ja virvoitusjuomayhtiö, joka valmistaa brändiä D'Jino. Lisäksi kaupoista saa paikallisesti tuotettuja kuivattuja mangoja ja suolattuja cashewpähkinöitä. Lähes kaikki muut tuotteet tuodaan maahan. Kaupoista saatavat päivittäistarvikkeet ovat pääosin ranskalaisia.

Supermarketteja ei koko maassa liene yli viittä. Bamakossa on kaksi libanonilaisomisteista Azar-supermarkettia. Vähittäiskaupat ovat pääsääntöisesti pieniä kioskeja, joissa suurimmassa osassa ei ole kylmälaitteita. Logistiikka tuotteiden markkinoillesaattamiseksi ei liene helppoa, vaikka itse tuotanto onnistuisikin.

Pankkeja on, mutta luottokorttia ei hyväksytä maksuvälineenä edes niissä supermarketeissa. Kansallismuseon museokaupan ikkunassa on VISA-tarra ja suurissa hotelleissa luottokortti hyväksytään myös.

Täällä on turvallista. Varkaudet tai väkivalta eivät luo uhkaa kaduilla. Väestö on tasaisen köyhää, eikä ökypalatseja tai muureilla ympäröityjä rikkaiden asuinalueita juuri ole.

Malissa on yksi rautatie, Koulikoro-Bamako-Kayes-Dakar. Asfaltoituja teitä on ainakin välillä Bamako-Segou ja Bamako-Mopti, mutta muuten tiet ovat hankalia. Posti ei kulje juuri missään, eikä kaduilla ole nimiä tai taloilla osoitteita. Puhelinverkko on kattava kaupunkialueilla, mutta maaseudulla kehno. Keskitettyä vedenpuhdistusta tai viemäröintiä ei ole edes kaupunkialueilla, vaan vesi otetaan korttelikaivosta ja likavesi valutetaan puhdistamattomana maahan.

Puolet väestöstä osaa lukea, miehistä merkittävästi suurempi osa kuin naisista (CIA 2003: miehet 54%, naiset 40%). Maan virallinen kieli on ranska. Korkeakoulutus ja julkinen hallinto on kaikki ranskaksi ja siten saavuttamattomissa ranskantaidottomille. Kouluissa opetetaan ranskaa vieraana kielenä, mutta sujuva ranskantaito lienee vielä merkittävästi lukutaitoa harvinaisempi. On myös paljon lukutaidottomia ranskantaitoisia – täällä murentuu kyllä tehokkaasti tyhmät ennakko-oletukset kirjallisen sivistyksen ja kaikkien muiden maailman taitojen välisestä korrelaatiosta.

Koko ajan tapahtuu paljon kaikkea, ulkomaisella kehitysavulla rakennetaan teitä, kouluja ja sairaaloita. Hämmästyttävää ja masentavaa, ettei siitä huolimatta mikään kehitys tai kasvu millään vierähdä käyntiin. Mali ei varsinaisesti ole yhdessäkään development trapissa. Sillä ei ole merkittävästi luonnonvaroja, etniset konfliktit ovat olleet lieviä, naapurit eivät kiusaa sitä, eikä se ole markkina-alueena järin pieni. Ei varmaan ole mitään yhtä yksittäistä tekijää, joka torppaisi kaiken kasvun, mutta miljardi pientä juttua, jotka tekevät kaikesta megavaikeaa.