Sairaus, yksilöt ja ideologiat

Oho, taitaa kaatua kerralla pohja koko keskustelulta sairaista ideologioista, nyt kun onkin sairaita yksilöitä.

Kiinnostavaa miettiä, millaiset yleisehkäisevät ja erityisehkäisevät vaikutukset ovat tuomiolla vs. diagnoosiin nojautuvalla pakkohoidolla. Samaistun salaliitto- ja väkivaltafantasiastikoihin niin vähän, että on hankalaa arvioida että lisäävätkö tai vähentävätkö näiden fantasioiden kannattajille lätkittävät psykoosidiagnoosit fantasioiden kannatusta. Antipsykooteillakin lienee uskottava vaste tässä ja vastaavissa caseissa. Pian saattavat olla odotettavissa ensimmäiset ehdotukset tekstianalyyseihin perustuvista psykoosiseulonnoista.

Vapaudenriisto, eristys, muutos lääkityksessä ja pitkään suunnitellun manööverin toteutumisen tuoma euforia vaikuttanevat niin, että diagnoosin tekemisen olosuhteet poikkeavat potilaan normaalista ympäristöstä aika paljon. Takautuvat diagnoosit kuulostavat kyllä konseptina aika ahdistavalta, jos on aina salaa tykännyt enemmän kaikesta kvantitatiivisesta ja mitattavasta.

edit: VG:n toimittaja Anders Giæver kirjoittaa otsikolla "Kan vi leve med dette?" (via zeit.de) ja pitää mahdottomana, että sairas ihminen pystyisi suunnitelmalliseen ja laajamittaiseen toimintaan. Myöskin uhkakuvaa vapautumisesta väläytellään.

Onpa kiinnostavaa, että turvattomuutta ja vaaraa koetaan nyt nimenomaan lääketieteen tarjoamien pakkokeinojen yhteydessä, vaikka ne on huomattavasti tiukemmin sidottu ympäristölle aiheuttaman uhkan suuruuteen kuin ne toivotut kriminologis-juridiset. Tervettä yksilöähän ei voi millään keinoin pitää vankeudessa sen jälkeen kun rangaistus on kärsitty.