Pienyrittäjien investoinnit ja pääomat kehitysmaissa

Taloussosiologia. Miten aina unohtuukin ajatella niitä kaikkia taloudellista toimintaa ohjaavia kulttuurisia normeja ja miten aina vajoaakin tyhmään taloustieteilijämäiseen illuusioon siitä, että markkinat osaavat heti ohjata itseään, kunhan on riittävän kirkasta ja läpinäkyvää (no ei tietenkään koskaan ole, mikään).

Investointien kohdalla on tietenkin kasoittain kaikenlaisia kulttuurisia (ja osin myös konkreettisia) rakenteita, joita niiden tekeminen edellyttää. Selitin helmikuussa tulkin avulla vesipulloa osoittaen, että miten Suomessa vesi jäätyisi parissa tunnissa, jos pullon unohtaisi ulos. Sain välittömästi vastakysymyksen, että miten ihmeessä Suomessa sitten voidaan viljellä mitään. Samalla kun selitin miten "kesällä kyllä kasvaa kaikki mutta että talvea varten on kerättävä varastot", hoksasin alkaa miettimään, että miten paljon kaikenlaisia investointeja tukevia kulttuurisia rakenteita pakkastalvet tuottavatkaan.

Turvalliset varastointitilat ovat ainakin selkeä edellytys sille, että joku voisi elää varastoillaan talven yli. Lisäksi sadon epäonnistuminen johtaa niin varmasti tuhoutumiseen, että syntyy paineita varmuusjärjestelmien muodostamiselle, ts. vaihto-omaisuuden kerryttämiselle. Investointien motiiveina ei ole ainoastaan elintason nosto, vaan tuhoutumisriskien välttäminen, joka lienee motiivina ihan olennaisesti vahvempi.

Moneen kertaan olen käyttänyt myös argumentin siitä, miten täällä kansanperinne on ensisijaisesti täynnä sitkeitä suonraivaajia ja aurinkoon kurottavia ikaroksia esitetään huomattavasti vähemmän, vaikkakin suonraivaajia kirjoitetaankin lihavina vuosina hairahtumaan laveille teille. Kotimaisessa kirjallisuudessa seikkailevat Saarijärven Paavo, Koskelan Jussi ja Ilmarisen Seppo sekä liuta vähemmän tunnettuja hahmoja, jonka kaltaisia on hankalaa löytää Pohjois-Euroopan (jossa tällaisia hahmoja kirjoittavat kotimaisten lisäksi ainakin Laxness, Hamsun ja Tammsaare) ulkopuolelta.

Tänään luin Bamakosta käsin Malin poliittisista käänteistä kiinnostavia huomioita kirjoittaneelta antropologi Bruce Whitehouselta tekstin Enterprising Strangers: Social Capital and Social Liability Among African Migrant Traders (pdf). Ajatus siitä, miten monissa kehitysmaissa hyvin toimeentulevilla on velvollisuus huolehtia koko suvusta, on varmaan länsimaissa ihan tuttu, mutta en ainakaan omissa aivoissani ole hoksannut kytkeä sitä pääomien kertymiseen tai kertymättä jäämiseen.

The “entrepreneurial ethic” requires one to accumulate savings and start-up capital. This is impossible, however, as long as one must take care of one’s relatives: the “dutiful kin ethic” requires that one provide for the needy, and any surplus generated will be automatically claimed by and distributed to kin.

Ja hahhaa, olen planeetan viimeinen, joka hoksaa, koska tässähän aika eksplisiittisesti sanotaan, että kaikki ovat tienneet:

It is important to point out that there is nothing new to the observation that would-be entrepreneurs are hindered by their family and social obligations.

Ainakin kolme ratkaisua tähän havaittiin olevan käytössä:

1. Liittyä sosiaalisiin ryhmiin, joissa on erilaiset (ts. ei sukulaisille jakamiseen pakottavat) normit. Esim. uskonnollisia yhteisöjä voi valita tässä mielessä.
2. Pimittää tulonlähteet. Se on helpompaa, jos tulonlähteet ovat epäsäännöllisiä tai jotenkin laittomia.
3. Emigroitua ulkomaille, ts. lähteä fyysisesti pois sukuverkostojen ulottuvilta.