Työsuhdeviestintä

Ihmissuhde- ja viestintätaidollisesti on tekstiviestijättämisien kanssa samalla tasolla, että työntekijät saavat lukea lehdistä, mitä heidän työpaikoillensa ja työsuhteillensa kaavaillaan tapahtuvaksi.

En arvosta. Ikävissäkin tilanteissa voisi yrittää venyä johonkin sisäiseen viestintään ja avata niitä perusteita, minkä vuoksi ikäviäkin ratkaisuja on harkittava. Jos haluaa ylläpitää edes jotakin yhden köyden ja saman veneen illuusiota, niin epävarmuudet ovat ihan erityisesti sellainen asia, joista varsinkin pitää ensiksi kertoa omille ja sitten vasta ulkopuolisille.

Uudenvuodenpuheet ja arvojohtajat

Minusta eurooppalaisten hyvinvointivaltioiden selkeästi suurimpia uhkia on välinpitämättömyys, osattomuuden kokemus ja merkityksettömyys. Joka vuosi odotan arvojohtajien uudenvuodenpuheilta viestiä siitä, että miksi on valtio, miksi on arkipäivää ja minkä eteen tässä kaikki otsamme hiessä raadamme. Miksi meillä on presidentit, jotka pitävät uudenvuodenpuheita valtiollisilla televisiokanavilla ja mille kaikelle se onkaan symboli.

Halonen puhuu työllisyydestä, Itämerestä ja äänestämisestä. Merkel puhuu arjesta, työllisyydestä ja Eurosta. Sarkozy samoin. Ranskalaiseen retoriikan perinteeseen istuvat maininnat vapaudesta ja tasa-arvosta kauniisti. Sarkozy puhuu jopa burkakiellosta sekularismin ideaaliin viitaten. Italiankin presidentti Giorgio Napolitano lainaa paavin lausumaa hyvien yhteistyömallien etsimisestä uskonnollisten ja maallisten yhteisöjen välille. Erityisen ruma ja epäpoliittinen on Cameronin uudenvuoden puhe, jossa puhutaan taloudesta ja kansallisesta turvallisuudesta.

Merkel sanoo, että euro on enemmän kuin rahayksikkö, ja jatkaa, että "Das vereinte Europa ist der Garant für unseren Frieden und Freiheit. Der Euro ist die Grundlage unseres Wohlstands." Sarkozy sanoo vielä vahvemmin, että "La fin de l'euro serait la fin de l'Europe", euron loppu olisi Euroopan loppu. Kumpikaan ei kuitenkaan sano ääneen, että miksi ja mikä on Eurooppa, ja millä tavalla se takaa rauhan ja vapauden.



Videolla toteutetaan hienosti eurooppalaisia arvoja ja käytetään vapautta kritisoida valtaa ja sen edustajia. En itse ole erityisesti tuon lajin mauttomuuden tai tyhmyyden fani, mutta ne ovat vaaraton lieveilmiö, jonka olemassaolon mahdollisuudesta olen Voltairen tavoin onnellinen.

Minusta arvojohtaja ei voi sanoa David Cameronin tavoin, että "together we will defend our values and way of life and defeat those who threaten them." Arvojohtaja puhuisi auki ne yhteiset arvot ja perustelisi, että miksi ne ovat puolustamisen arvoisia. Minusta minkä tahansa eurooppalaisen arvojohtajan tulisi myös ymmärtää olevansa velvoitettu samassa hengenvedossa muistuttaa varomaan epädemokraattisia ja tasa-arvonvastaisia keinoja näitä arvoja ja elämäntapaa kohtaavien uhkien nitistämiseen.

Puolan presidentti puhuu dialogista ja keskustelukulttuurista demokratian ytimenä. Latvian ja Liettuan presidentit puhuvat lyhyesti ja hilpeästi uuden vuoden iloja hehkuttaen. Unkarin presidentti haluaa mainita kristilliset juuret. Islannin presidentti Ólafur Ragnar Grímsson ei jätä mainitsematta kirjallisuutta, jonka laajuus ja monipuolisuus niin pienellä kielialueella on minulle jatkuva hämmästyksen aihe.

Sveitsissä leipä- ja sirkushuvitilanteet lienevät edelleen hallussa, kun Micheline Calmy-Ray käyttää lähes koko uudenvuodenpuheen hallintoelimien eri roolien selventämiseen ja hallintoon (sekä itseensä) kohdistuvan luottamuksen rakentamiseen. Italian presidentti tunnistaa ja lausuu puheessaan julki jopa työttömyyden ja taloudellisen epätasa-arvon luoman uhan demokratialle: "Se non apriamo a questi ragazzi nuove possibilità di occupazione e di vita dignitosa, nuove opportunità di affermazione sociale, la partita del futuro è persa non solo per loro, ma per tutti, per l'Italia : ed è in scacco la democrazia."

Olen puolueellinen, mutta Viron presidentti taitaa räjäyttää jälleen pankin. Kevään parlamenttivaaleista hän muistuttaa, että kansalla on korkein valta päättää poliitikassa käytetyistä keinoista, että demokratia ei ole myytävänä ja että kunnioitusta ei voi ostaa. Ja jälleen sisällöllinen viittaus vapauteen ja itsenäisyyden merkitykseen sanomalla, että näin siksi, koska olemme itse herroja omalla maallamme. "Siis peab rahvas kõrgeima kohtumõistjana ka otsustama, mis on me poliitikaajamises lubatud ja mis mitte. Demokraatia pole müügiks. Austust ei saa osta. See peab olema välistatud, kui me oleme peremehed omal maal."

Meillähän vaaleista puhuttaessa korkeintaan muistutetaan siitä, että hei äänestäminen on muuten hyvä keino vaikuttaa yhteisin asioihin. En pystyisi keksimään mitään lamempaa, vaikka yrittäisin.

Paitsi että presidentti Ilveksen rohkeus riittää kertomaan kansalle, mikä on vaalien merkitys, hän ottaa määritelläkseen myös kulttuurin. Hän toivoo, että Tallinnan kulttuuripääkaupunkius tulisi käytetyksi mahdollisuutena muuttua itse kulttuurisemmaksi ja eurooppalaisemmaksi, jotta tajuaisimme, kuinka "kulttuuri kantaa meitä, emmekä me kulttuuria".

Mistähän Eurooppa saisi minua paremmin miellyttäviä valtionpäämiehiä? Sarkozy onneksi veti ihan tyydyttävästi, samoin Napolitano.


(Aivan lopuksi haluaisin kiittää kaikkia äänestäjiä. Lisäksi haluaisin ruusuja Google Translatelle ja risuja omalle suppealle eurooppalaisten kielten osaamiselleni.)