Ravintolat, ruoka ja Ravintolapäivä

Ravintolapäivä tuotti yllätyksellisesti myös pienen summan ylimääräistä rahaa ja Punahilkka ja iso paha sushi -ravintoloitsijajoukolla syntyi idea mennä tuhlaamaan rahat niihin oikeisiin ravintoloihin.

Googlailin turkulaisia ravintoloita sillä ajatuksella, että olisi hauskaa mennä syömään johonkin, missä ei ole ennen käynyt. On tylsää käydä aina niissä samoissa, vaikkakin Baan Thai, Cantina Azteca, Sikhar, Royal Curry House ja Kasviskeidas ovatkin tosi hyviä ja jokaisessa on tarjolla useampi kuin yksi ruokalaji. Kertussa on muistakseni myös yksi. Elämä ilman Kirjakahvilaa olisi käytännössä elämää ilman kakkua ja piirakoita. Café Artista tosin saa kai melkein aina niitä niiden kuivia keksejä.

On kuitenkin niin, että ainoastakaan muusta turkulaisesta ravintolasta ei taida saada ruokaa. Olisin kuvitellut, että edes jonkun ravintolan vaihtuvalle a la carte -listalle olisi osunut jokin ruokalaji, joka ei olisi tehty eläimistä tai joka olisi ehkä edes vähän houkuttelevan kuuloinen. Syön kiltisti "vihersalaattia", "kasvisvarrasta" tai "kasvislautasta", jos menen spontaanisti randompaikkaan syömään sekasyöjäseurueessa, enkä halua pistää silmään tyhjällä lautasellani. Jos menen erikseen johonkin syömään, niin odottaisin myös ruoalta vähän tasoa.

Kaikkein aikojen vastenmielisimmän suorituksen tekee ravintola Herman ruokalajillaan "herne-maissi-paprika". Vitsi voisi ihan hauska, ellei ruokalaji olisi a) paikan ainoa kasvisruoka ja b) ravitsemuksellisesti aivan ala-arvoinen. Kukaan kasvissyöjä ei syö pelkkiä vihanneksia, paitsi fine dining -ravintoloissa. Vähän vaikea tietää, onko tuo tarkoitettu pilkkaamiseksi ja ylenkatsomiseksi, vai onko pelisilmä muuten vähän hukassa.

En siis mitenkään ihmettele, että Ravintolapäivässä oli niin huomattava tarjonta herkullisista ja täyttävistä ruokalajeista, jotka oli valmistettu ilman eläinperäisiä tuotteita. Sen sijaan on todella vaikea ymmärtää, miten ammattikokeille voivat kaikki proteiinikasvit ja niiden jatkojalosteet olla niin ylivoimaisia raaka-aineita, että amatöörikokit menevät heittäen ohi. Toisin sanoen: Kun joka tapauksessa niitä kasvisruokia kysytään ja niitä laitetaan niille listoille, niin mistä ammattikokeille syntyy se pakko tehdä niistä niin ala-arvoisen surkeita?

Kuvituksina Flickrin cc-lisensoituja kuvia ihan oikeista ja oikeassa elämässä toteutetuista ruokalajeista, joiden tekeminen ei voi olla ylivoimaista ammattikokeille, mutta jonka kaltaisia ei silti saa Suomesta muuten kuin Ravintolapäivänä.

Slutwalk

Lutkamarssit voivat hyvässä tapauksessa auttaa virkamiehiä ja yksityishenkilöitä tunnistamaan ja vähentämään omassa ajattelussaan uhria syyllistäviä rakenteita. Silti ajattelen, että toinen, ehkä jopa merkittävämpi, signaali voisi olla se, että uhrit tai potentiaaliset uhrit sisäistävät oman oikeutensa paremmin.

Tasa-arvoliike on pitkillä aikaväleillä luonut lainsäädännön ja yhteiskunnan, jossa kaikki periaatteessa tietävät, että milloin tahansa on oikeus sanoa ei. Silti on rakenteita, jotka heikentävät ihmisten luottamusta omaan oikeutukseensa siihen.

Pukeutumisella ja käyttäytymisellä voi signaloida miljardeja eri asioita. Pukeutumisella voi jopa antaa signaalin siitä, että "pidän seksistä", mutta sekin on aivan eri viesti kun "haluan tulla raiskatuksi".

Viestintä on kontekstisidonnaista ja yksilökohtaista. Toimistovaatetus voi näyttää provosoivalta kotibileissä ja serkun rippijuhliin ostettu mekko provosoivalta kadulla. Jotkut kokevat kokovartalotelttojen alta vilahtavat nilkat äärimmäisen eroottisiksi. Goottipiireissä korsetit ja verkkosukat voivat olla normaalia arkipukeutumista.

Kokemus siitä, että pukeutumisen tai käyttäytymisen vuoksi tulee tulkituksi vähempiarvoisena tai alistettuna, takuulla heikentää omaa itsevarmuutta sanoa ei ja lähteä tilanteesta. Asialla on myös toinen puoli: se heikentää omaa itsevarmuutta sanoa kyllä ja aktiivisesti aloittaa tilanteita.

Siinä määrin kuin Slutwalkilla voi toivoa olevan signaalivaikutusta siihen, että naiset vahvemmin ilmaisisivat halujaan ja ei-halujaan, voisin kuvitella tämän olevan myös kaikkien mielestään liian vähän seksiä saavien miesten suuri juhlapäivä. Tuskin kellään on rohkeutta sanoa kyllä, ellei ole varmuutta siitä, että voi aina sanoa ei.

Jes halut ja halujen ilmaisut!