Äh, Murossa ja jopa Wikipediassa ollaan jäljessä ja Homma on surujäähyn jälkeen kaaduksissa. Kunnollista spekulaatiota Euroopan vapausjulistuksesta ei vielä oikein löydy. Sääli, että Breivik äärimmäisestä übermenschiydestään huolimatta tuskin osaa suomea, koska Aamulehden nolot naisensaantispekulaatiot olisivat enemmän kuin täydellisesti täyttäneet hänen odotuksensa siitä, minkälaisia lapsellisia motiiveja hänen teoilleen tullaan keksimään. Onneksi jälkipolvien käsiin jätettiin kuvitettu 1516-sivuinen – nelivärikuvitettu – todistus alfaidentiteetistä, ettei mitään sitten siltä osin jää epäselväksi.
Ihmisaivojen kyky sietää kognitiivista dissonanssia on hämmästyttävä. Tämä aivan erityisesti siltä osin kun puhutaan politiikasta ja poliittisista tavoitteista. Tekstit, joissa toisten toimijoiden politiikka nähdään totalitarismina, diktatuurina ja aivopesuna, mutta oma politiikka puhtaana tanssin, laulun ja kissanpentujen riemujuhlana, ovat äärimmäisen hämmentäviä.
Vähän vaikeaa kuvitella yhteisöä tai yhteiskuntaa, joka ei käyttäisi mitään normittavaa tai ohjaavaa väkivaltaa jäseniään kohtaan. Jokainen yhteiskunta luo oman balanssinsa kollektivismin ja individualismin välillä. Kulttuurin ja politiikan välillä voitaneen tunnistaa symbioosi, jossa kulttuuria säädellään poliittisesti ja politiikkaa säädellään kulttuurisesti. Vaikka ehkä enimmäkseen puhe on politiikasta, niin lienee ihan relevanttia pohtia myös kulttuurin tuottamaa epämiellyttävyyttä tai ahdistavuutta. Freud on kirjoittanut tästä jo kauan sitten (Das Unbehagen in der Kultur, 1930, Ahdistava kulttuurimme, suom. Erkki Puranen, Gummerus 1982, s. 46):
"Yhteisöä jollain hetkellä ravisteleva vapautusliike voi kohdistua vallitsevaa epäoikeudenmukaisuutta vastaan ja siten edistää kulttuurin kehittymistä ja olla kulttuurin kannalta myönteinen ilmiö. Mutta se saattaa myös olla alkukantaisen, kulttuuriin talttumattoman persoonallisuuden aiheuttama ja siten kasvattaa kulttuurivihamielisyyttä. Vapautumispyrkimys ja vapauden vaatimus voi siis kohdistua joko kulttuurin yksityisiä ilmenymiä ja vaatimuksia tai koko kulttuuria vastaan. Nähtävästi ihmistä ei millään keinoin saada kehittymään luonnoltaan termiitiksi - yksilö tulee aina puolustamaan omaa henkilökohtaista vapauttaan joukon tahtoa vastaan. Ihmiskunnan kamppailun pääpyrkimyksiä on yritys ratkaista tämä ongelma ja löytää tarkoituksenmukainen, ts. kaikin puolin onnellinen tasapainotila toisaalta yksilöllisten, toisaalta yhteisöllisten ja kulttuurin kannalta merkitsevien vaatimusten välillä. Tämä on ihmiselle elintärkeä; kohtalomme ratkeaa sen mukaan, voiko kulttuuri jollakin tasolla ja jossakin muodossa tuottaa siihen ratkaisun vai jääkö ristiriita sovittamattomaksi."
Ehkä on postmodernin ja atomisoituneen yhteiskunnan ominaisuus, että aina jossain hautuu tyyppejä, jotka ponkaisevat sopivaksi katsomallaan hetkellä toteuttamaan moraalista velvollisuuttaan (samalla kätevästi myös omnipotenttiusfantasiat) vapauttaa tai rangaista milloin ketäkin. Yleensä tämä tosin tapahtuu vähän pienemmässä skaalassa.
Ratsastan tällä nyt vähän ja sanon samalla, että demokraattisia ja sosiaalisia kanavia turhautumisen purkamiseen kannattaa edelleen kehittää. Joka leirissä voidaan harjoittaa vähemmän Ad hominem -argumentteja ja itsereflektiota enemmän. Hommafoorumin moderaattorit tekevät arvokasta kansalaiskasvatusta tältä osin. En toivoisi ajatuspoliiseja, kirjarovioita tai muutakaan väkivaltaa turvallisuuden nimissä. Ikävää, jos käy niin, että sellaiseille tulee yhä laajempi hyväksyntä.
Lisäksi en joitain Breivikin manifestin autobiografisia fragmentteja silmälläpitäen malta olla mainitsematta, että hyvien vuorovaikutussuhteiden ja -taitojen kehittymistä kannattaa yhteiskunnassa edistää. Olisi ihan hyvä, jos ihmissuhteissa ja ihmisissä osaisi nähdä muutakin kuin välinearvoa. Koska tunnistin itseni selkeästi itsemurhahumanistiksi (suicidal humanist), niin perhearvot (ts. pakkosynnytykset, pakkoliitot ja pakko-you-name-it) näyttävät tietenkin minun silmissäni huomattavasti vähemmän ratkaisulta kuin suvaitsevuuden ja tasa-arvon lisääminen.
Mietin myös, että lukisin joskus jotain tuoretta kirjallisuutta. Freudin siteeraaminen 2010-luvulla tuntuu aika nololta.
Tekstit
