Tea ei Quu

Sairaus, yksilöt ja ideologiat

2011-11-29T14:04:00.009+02:00

Oho, taitaa kaatua kerralla pohja koko keskustelulta sairaista ideologioista, nyt kun onkin sairaita yksilöitä.

Kiinnostavaa miettiä, millaiset yleisehkäisevät ja erityisehkäisevät vaikutukset ovat tuomiolla vs. diagnoosiin nojautuvalla pakkohoidolla. Samaistun salaliitto- ja väkivaltafantasiastikoihin niin vähän, että on hankalaa arvioida että lisäävätkö tai vähentävätkö näiden fantasioiden kannattajille lätkittävät psykoosidiagnoosit fantasioiden kannatusta. Antipsykooteillakin lienee uskottava vaste tässä ja vastaavissa caseissa. Pian saattavat olla odotettavissa ensimmäiset ehdotukset tekstianalyyseihin perustuvista psykoosiseulonnoista.

Vapaudenriisto, eristys, muutos lääkityksessä ja pitkään suunnitellun manööverin toteutumisen tuoma euforia vaikuttanevat niin, että diagnoosin tekemisen olosuhteet poikkeavat potilaan normaalista ympäristöstä aika paljon. Takautuvat diagnoosit kuulostavat kyllä konseptina aika ahdistavalta, jos on aina salaa tykännyt enemmän kaikesta kvantitatiivisesta ja mitattavasta.

edit: VG:n toimittaja Anders Giæver kirjoittaa otsikolla "Kan vi leve med dette?" (via zeit.de) ja pitää mahdottomana, että sairas ihminen pystyisi suunnitelmalliseen ja laajamittaiseen toimintaan. Myöskin uhkakuvaa vapautumisesta väläytellään.

Onpa kiinnostavaa, että turvattomuutta ja vaaraa koetaan nyt nimenomaan lääketieteen tarjoamien pakkokeinojen yhteydessä, vaikka ne on huomattavasti tiukemmin sidottu ympäristölle aiheuttaman uhkan suuruuteen kuin ne toivotut kriminologis-juridiset. Tervettä yksilöähän ei voi millään keinoin pitää vankeudessa sen jälkeen kun rangaistus on kärsitty.

I Told My Kids I Ate All Their Halloween Candy

2011-11-04T16:39:00.006+02:00

Hurjaa katsoa riippuvuussuhteessa olevien turvallisuudentunteen horjuttamista, superkiinnostavaa aineistoa. Näytti siltä, että nuo lapset kokivat voivansa reagoida ja häiriökäyttäytyä suhteellisen vapaasti. Pari lasta näyttivät aggressiota.

Videon viimeiset lapset olivat pelottavia. Vaikeaa kuvitella että miten niin pienet voivat oppia käsittelemään pettymyksiä noin. Olisi ollut kiinnostavaa nähdä niitä enemmän.

Alla tiders vackraste prinsessa

2011-09-20T16:07:00.003+03:00

Pohjoismaat ovat niin ylivoimaisia helppoudessa ja tasa-arvoisuudessa. Ja kuningashuoneinstituution sovittaminen siihen kauniiseen samalle viivalle asettavaan ja kaikkiasyleilevään sosiaalidemokratiaan on vaan niin sykähdyttävää. Miten jotkut prinsessat voivatkin olla niin megataviksia?

Sietämättömän epäreilua että niin söpöt joutuvat ilman omaa valintaansa luovuttamaan koko elämänsä ja yksityisyytensä ja tunneilmauksensa kaikille ja menettämään niin paljon tavallisista jutuista.

Ihanaa miten kiltti ja hyväntahtoinen joku voi olla, huolimatta siitä, että rooli on väkisinkin äärimmäisen ahdas ja raskas. Itketti nähdä niin kaunis ja niin onnellinen prinsessa.

Kritiikki ja kaverit

2011-09-18T16:58:00.005+03:00

Ihan sairaan rankkaa, kun ei varsinaisesti haluaisi identifioitua erityisesti mihinkään poliittiseen ryhmittymään, mutta silti tuntee tuntee sympatiaa tiettyjä ryhmittymiä kohtaan. Tulee itkettyä verta, kun hyvikset tekevät itsestään idiootin – samalla kun tulee läimittyä rankimmin niitä, jotka kuitenkin tuntuvat kaikkein vähiten pahiksilta.

Lopputulos on varmaan se, että ei voi oikein olla kavereita kenenkään kanssa. Olisi viisasta sietää ja olla kritiikittömämpi. Ylipäätään asioiden ääneensanominenhan on ihan idioottimaisen tyhmää.

Ravintolat, ruoka ja Ravintolapäivä

2011-08-21T19:41:00.003+03:00

Ravintolapäivä tuotti yllätyksellisesti myös pienen summan ylimääräistä rahaa ja Punahilkka ja iso paha sushi -ravintoloitsijajoukolla syntyi idea mennä tuhlaamaan rahat niihin oikeisiin ravintoloihin.

Googlailin turkulaisia ravintoloita sillä ajatuksella, että olisi hauskaa mennä syömään johonkin, missä ei ole ennen käynyt. On tylsää käydä aina niissä samoissa, vaikkakin Baan Thai, Cantina Azteca, Sikhar, Royal Curry House ja Kasviskeidas ovatkin tosi hyviä ja jokaisessa on tarjolla useampi kuin yksi ruokalaji. Kertussa on muistakseni myös yksi. Elämä ilman Kirjakahvilaa olisi käytännössä elämää ilman kakkua ja piirakoita. Café Artista tosin saa kai melkein aina niitä niiden kuivia keksejä.

On kuitenkin niin, että ainoastakaan muusta turkulaisesta ravintolasta ei taida saada ruokaa. Olisin kuvitellut, että edes jonkun ravintolan vaihtuvalle a la carte -listalle olisi osunut jokin ruokalaji, joka ei olisi tehty eläimistä tai joka olisi ehkä edes vähän houkuttelevan kuuloinen. Syön kiltisti "vihersalaattia", "kasvisvarrasta" tai "kasvislautasta", jos menen spontaanisti randompaikkaan syömään sekasyöjäseurueessa, enkä halua pistää silmään tyhjällä lautasellani. Jos menen erikseen johonkin syömään, niin odottaisin myös ruoalta vähän tasoa.

Kaikkein aikojen vastenmielisimmän suorituksen tekee ravintola Herman ruokalajillaan "herne-maissi-paprika". Vitsi voisi ihan hauska, ellei ruokalaji olisi a) paikan ainoa kasvisruoka ja b) ravitsemuksellisesti aivan ala-arvoinen. Kukaan kasvissyöjä ei syö pelkkiä vihanneksia, paitsi fine dining -ravintoloissa. Vähän vaikea tietää, onko tuo tarkoitettu pilkkaamiseksi ja ylenkatsomiseksi, vai onko pelisilmä muuten vähän hukassa.

En siis mitenkään ihmettele, että Ravintolapäivässä oli niin huomattava tarjonta herkullisista ja täyttävistä ruokalajeista, jotka oli valmistettu ilman eläinperäisiä tuotteita. Sen sijaan on todella vaikea ymmärtää, miten ammattikokeille voivat kaikki proteiinikasvit ja niiden jatkojalosteet olla niin ylivoimaisia raaka-aineita, että amatöörikokit menevät heittäen ohi. Toisin sanoen: Kun joka tapauksessa niitä kasvisruokia kysytään ja niitä laitetaan niille listoille, niin mistä ammattikokeille syntyy se pakko tehdä niistä niin ala-arvoisen surkeita?

Kuvituksina Flickrin cc-lisensoituja kuvia ihan oikeista ja oikeassa elämässä toteutetuista ruokalajeista, joiden tekeminen ei voi olla ylivoimaista ammattikokeille, mutta jonka kaltaisia ei silti saa Suomesta muuten kuin Ravintolapäivänä.

Slutwalk

2011-08-06T16:00:00.005+03:00

Lutkamarssit voivat hyvässä tapauksessa auttaa virkamiehiä ja yksityishenkilöitä tunnistamaan ja vähentämään omassa ajattelussaan uhria syyllistäviä rakenteita. Silti ajattelen, että toinen, ehkä jopa merkittävämpi, signaali voisi olla se, että uhrit tai potentiaaliset uhrit sisäistävät oman oikeutensa paremmin.

Tasa-arvoliike on pitkillä aikaväleillä luonut lainsäädännön ja yhteiskunnan, jossa kaikki periaatteessa tietävät, että milloin tahansa on oikeus sanoa ei. Silti on rakenteita, jotka heikentävät ihmisten luottamusta omaan oikeutukseensa siihen.

Pukeutumisella ja käyttäytymisellä voi signaloida miljardeja eri asioita. Pukeutumisella voi jopa antaa signaalin siitä, että "pidän seksistä", mutta sekin on aivan eri viesti kun "haluan tulla raiskatuksi".

Viestintä on kontekstisidonnaista ja yksilökohtaista. Toimistovaatetus voi näyttää provosoivalta kotibileissä ja serkun rippijuhliin ostettu mekko provosoivalta kadulla. Jotkut kokevat kokovartalotelttojen alta vilahtavat nilkat äärimmäisen eroottisiksi. Goottipiireissä korsetit ja verkkosukat voivat olla normaalia arkipukeutumista.

Kokemus siitä, että pukeutumisen tai käyttäytymisen vuoksi tulee tulkituksi vähempiarvoisena tai alistettuna, takuulla heikentää omaa itsevarmuutta sanoa ei ja lähteä tilanteesta. Asialla on myös toinen puoli: se heikentää omaa itsevarmuutta sanoa kyllä ja aktiivisesti aloittaa tilanteita.

Siinä määrin kuin Slutwalkilla voi toivoa olevan signaalivaikutusta siihen, että naiset vahvemmin ilmaisisivat halujaan ja ei-halujaan, voisin kuvitella tämän olevan myös kaikkien mielestään liian vähän seksiä saavien miesten suuri juhlapäivä. Tuskin kellään on rohkeutta sanoa kyllä, ellei ole varmuutta siitä, että voi aina sanoa ei.

Jes halut ja halujen ilmaisut!

Das Unbehagen in der Kultur

2011-07-24T15:35:00.005+03:00

Äh, Murossa ja jopa Wikipediassa ollaan jäljessä ja Homma on surujäähyn jälkeen kaaduksissa. Kunnollista spekulaatiota Euroopan vapausjulistuksesta ei vielä oikein löydy. Sääli, että Breivik äärimmäisestä übermenschiydestään huolimatta tuskin osaa suomea, koska Aamulehden nolot naisensaantispekulaatiot olisivat enemmän kuin täydellisesti täyttäneet hänen odotuksensa siitä, minkälaisia lapsellisia motiiveja hänen teoilleen tullaan keksimään. Onneksi jälkipolvien käsiin jätettiin kuvitettu 1516-sivuinen – nelivärikuvitettu – todistus alfaidentiteetistä, ettei mitään sitten siltä osin jää epäselväksi.

Ihmisaivojen kyky sietää kognitiivista dissonanssia on hämmästyttävä. Tämä aivan erityisesti siltä osin kun puhutaan politiikasta ja poliittisista tavoitteista. Tekstit, joissa toisten toimijoiden politiikka nähdään totalitarismina, diktatuurina ja aivopesuna, mutta oma politiikka puhtaana tanssin, laulun ja kissanpentujen riemujuhlana, ovat äärimmäisen hämmentäviä.

Vähän vaikeaa kuvitella yhteisöä tai yhteiskuntaa, joka ei käyttäisi mitään normittavaa tai ohjaavaa väkivaltaa jäseniään kohtaan. Jokainen yhteiskunta luo oman balanssinsa kollektivismin ja individualismin välillä. Kulttuurin ja politiikan välillä voitaneen tunnistaa symbioosi, jossa kulttuuria säädellään poliittisesti ja politiikkaa säädellään kulttuurisesti. Vaikka ehkä enimmäkseen puhe on politiikasta, niin lienee ihan relevanttia pohtia myös kulttuurin tuottamaa epämiellyttävyyttä tai ahdistavuutta. Freud on kirjoittanut tästä jo kauan sitten (Das Unbehagen in der Kultur, 1930, Ahdistava kulttuurimme, suom. Erkki Puranen, Gummerus 1982, s. 46):

"Yhteisöä jollain hetkellä ravisteleva vapautusliike voi kohdistua vallitsevaa epäoikeudenmukaisuutta vastaan ja siten edistää kulttuurin kehittymistä ja olla kulttuurin kannalta myönteinen ilmiö. Mutta se saattaa myös olla alkukantaisen, kulttuuriin talttumattoman persoonallisuuden aiheuttama ja siten kasvattaa kulttuurivihamielisyyttä. Vapautumispyrkimys ja vapauden vaatimus voi siis kohdistua joko kulttuurin yksityisiä ilmenymiä ja vaatimuksia tai koko kulttuuria vastaan. Nähtävästi ihmistä ei millään keinoin saada kehittymään luonnoltaan termiitiksi - yksilö tulee aina puolustamaan omaa henkilökohtaista vapauttaan joukon tahtoa vastaan. Ihmiskunnan kamppailun pääpyrkimyksiä on yritys ratkaista tämä ongelma ja löytää tarkoituksenmukainen, ts. kaikin puolin onnellinen tasapainotila toisaalta yksilöllisten, toisaalta yhteisöllisten ja kulttuurin kannalta merkitsevien vaatimusten välillä. Tämä on ihmiselle elintärkeä; kohtalomme ratkeaa sen mukaan, voiko kulttuuri jollakin tasolla ja jossakin muodossa tuottaa siihen ratkaisun vai jääkö ristiriita sovittamattomaksi."

Ehkä on postmodernin ja atomisoituneen yhteiskunnan ominaisuus, että aina jossain hautuu tyyppejä, jotka ponkaisevat sopivaksi katsomallaan hetkellä toteuttamaan moraalista velvollisuuttaan (samalla kätevästi myös omnipotenttiusfantasiat) vapauttaa tai rangaista milloin ketäkin. Yleensä tämä tosin tapahtuu vähän pienemmässä skaalassa.

Ratsastan tällä nyt vähän ja sanon samalla, että demokraattisia ja sosiaalisia kanavia turhautumisen purkamiseen kannattaa edelleen kehittää. Joka leirissä voidaan harjoittaa vähemmän Ad hominem -argumentteja ja itsereflektiota enemmän. Hommafoorumin moderaattorit tekevät arvokasta kansalaiskasvatusta tältä osin. En toivoisi ajatuspoliiseja, kirjarovioita tai muutakaan väkivaltaa turvallisuuden nimissä. Ikävää, jos käy niin, että sellaiseille tulee yhä laajempi hyväksyntä.

Lisäksi en joitain Breivikin manifestin autobiografisia fragmentteja silmälläpitäen malta olla mainitsematta, että hyvien vuorovaikutussuhteiden ja -taitojen kehittymistä kannattaa yhteiskunnassa edistää. Olisi ihan hyvä, jos ihmissuhteissa ja ihmisissä osaisi nähdä muutakin kuin välinearvoa. Koska tunnistin itseni selkeästi itsemurhahumanistiksi (suicidal humanist), niin perhearvot (ts. pakkosynnytykset, pakkoliitot ja pakko-you-name-it) näyttävät tietenkin minun silmissäni huomattavasti vähemmän ratkaisulta kuin suvaitsevuuden ja tasa-arvon lisääminen.

Mietin myös, että lukisin joskus jotain tuoretta kirjallisuutta. Freudin siteeraaminen 2010-luvulla tuntuu aika nololta.

Väkivaltaa suosivista rakenteista

2011-06-12T17:26:00.005+03:00

Taannoin vahingossa sattui antikvariaatin halpishyllyltä käteen kirja Our Guys, joka onnistuu puhumaan valtarakenteista, väkivallasta ja erityisesti sukupuolittuneesta väkivallasta käyttämättä mitään feministien tunnetuksi tekemää käsitteistöä tai taustaoletuksia institutionalisoidusta väkivallasta.

Kirjoittaja erittelee tekijöitä, jotka kannustavat väkivaltaiseen käytökseen ja vaikeuttavat uhreihin samaistumista. Homogeenisen, etuoikeutetun ja arvostetun ryhmän mahdollisuudet määrittää pienen ja ahtaan yhteisön normit sekä jakaa sosiaalisia rangaistuksia ovat tietenkin lähes rajattomat, ja niistä annetaan kasoittain tosi hurjia esimerkkejä.

Lukiessa tulee jatkuvasti mieleen ajatus siitä, että huh, Amerikka. Silti, hyvinvointi-tasa-arvo-Ruotsissa onnistuttiin taannoin samalla tavalla tuottamaan tilanne, jossa suuren yleisön sympatiat menivät uhrin sijasta väkivallantekijän puolelle. Yle näytti aiheesta dokumentin, jossa paikallisen seurakunnan pastorikin koulun kevätjuhlissa säälittelee nuorta ja lupaavaa raiskaajaparkaa, jonka tielle tämä ikävä tapaus tuli. Ihan ilman cheerleadereita, prom-juhlia ja muita rituaaleja, joiden osuutta väkivallantekijöitä suosivien rakenteiden syntyyn Glen Ridge -casessa paljon pohditaan.

Toivon, että en elä siinä harhassa, jossa kuvitellaan, että kaikki muuttuu paremmaksi sormea heristämällä ja ajatuspoliisien lähettämisellä väärinajattelijoiden kimppuun. Sen sijaan voi olla hyvä tuoda järjestelmään signaaleja, joilla on potentiaalia hajottaa väkivaltaa tuottavia rakenteita.

CSD 19:n High Level Segment

2011-05-11T18:55:00.004+03:00

Näin murenee usko. Voi YK. Äsken avattiin CSD 19:n High Level Segment ja sali oli periaatteessa täynnä (puolillaan, kaikki istuu kai kahvilassa) ministereitä (kaikenlaisia valtiosihteereitä tai kansliapäälliköitä).

Jos tavoitteena on vähän nostattaa henkeä ja vahvistaa yhteistä visiota, niin ei ehkä kannattaisi a) jumiutua menneisiin epäonnistumisiin b) itkeä niitä kaikkia asioita jotka on jo huonosti c) vatvoa teknisiä yksityiskohtia. Mutta ehkä tavoitteet olivatkin jotkin toiset.

Mulla oli korkeat toiveet Jeffrey Sachsia kohtaan, mutta se vaan kertoi perusteellisesti, miten asiat onkin huonosti ja miten vähän on poliittista tahtoa ja erityisesti miten huono US on. Kuitenkin se olisi se tyyppi, joka osaisi tosi hyvin kertoa, että kehittyvissä maissa on paljon potentiaalia ja koko ajan tapahtuu älyttömästi ja nyt sitten meidän pitäisi yhdessä päättää, että miten ohjailtaisiin kehitys parhaaseen mahdolliseen suuntaan.

YM:n kansliapäällikkö Pokka ei vielä ole pitänyt omaa puhettaan, mutta näiden joukossa se kyllä tulee olemaan ihan timantti (jos se mun näkemä drafti nyt oli tässä sessiossa).

Matkaviihdevalikoima

2011-05-02T11:52:00.005+03:00

Siri Hustvedt: Amerikkalainen elegia

Hienoa kuvausta yksinäisistä ihmisistä jotka kaipaavat ja haluavat. Ihania tervepäisiä ihmisiä, jotka tietävät mitä haluavat, mutta kokevat vaan esteitä niiden toteuttamiselle. Hieno sukupuolirajan ylitys, kun naiskirjailija kirjoittaa uskottavasti mieskertojaa. En tiedä, miksi kuvittelin lukevani tätä kahdeksan tuntia, meni tosi paljon nopeammin.

Darren Aronofsky: Black Swan

Kliseistä roskaa. Tavoite oli ehkä osoittaa että on hyvä juttu löytää omia haluja, tahtoa ja pimeitä puolia, mutta silti siitä sitten lopulla rangaistiin. Kaikilla puhtauden, viattomuuden ja täydellisyyden symboleilla mässäiltiin niin törkeästi että oksetti. Viesti epätäydellisyyden sietämisestä ja halujen löytämisestä oli sellaisen rinnalla äärimmäisen epäuskottava. Henkilöhahmot olivat järjestään epäkiinnostavia ja ennalta-arvattavia paitsi ehkä se Joutsenlammen ohjaaja.
Klisein kohta: päähenkilön äidillä oli nuorena myös balettifantasiat.

Tom Hooper: Kuninkaan puhe

Söpö tarina heikkouden hyväksymisestä, avun vastaanottamisesta ja vuorovaikutukseen antautumisesta. Tosi vaikuttavasti kuvattu niin, että päähenkilöt ovat ruudun sivussa. Heikkous, epävarmuus, inhimillisyys ja itsensä voittaminen – hieno paketti.

Aftonbladet 1.5.2011

Hieno kuvakavalkadi eläköityvästä kuninkaasta vauvasta asti. Kannessa ampumatapaus, en jaksanut kiinnostua.

Financial Times 1.5.2011

Arvostelu Yan Lianken teoksesta Dream of Ding Village. Haluaisin lukea.
Puhuttiin muotibloggaajista ja siitä, kuinka muotibisneksen kannattaa investoida toimitukselliseen sisältöön.

Blue Wings

Finnair mainostaa uusia kohteitaan Chicagoa ja Singaporea. Stubb kirjoittaa vaalivoitostaan omassa kolumnissaan. Blue Wingsin lukijat ovat kyllä niin ydinkannattajaryhmää.

Osattomuuden ja väärinkohdelluksi tulemisen kokemukset

2011-04-26T22:03:00.004+03:00

On vähän vaikeaa samaistua siihen tunteeseen, että jotenkin saisi yhteiskunnalta liian vähän. Olen kai itse niin indoktrinoitu, että olen oppinut olemaan haltioissani kirjastoista, pienistäkin katukuvassa säilyneistä kulttuurihistoriallisten kerrostumien rippeistä, kivijalkayrittäjistä, jokirannan ulkoilureiteistä ja julkisen liikenteen aikataulupalveluista.

En osaa olla ajattelematta "näin on hyvä", vaikka tottakai voisin toivoa – ja aktiivisesti toivonkin – vielä suurempaa monimuotoisuutta, vielä enemmän vapautta, vielä enemmän iloa, väriä, valoa ja vaihtoehtoja. Ja seuraava ajatus onkin jo se, että tämä elämäntapa ei todennäköisesti voi jatkua kauan. Se vihloo.

Voin kuvitella, että vähäosaisuuden kokemus voisi oleellisesti liittyä maaseutumaiseen asumismuotoon, kun kaikki rakenteet laimentuvat maisemassa ja jäsentyneen yhteiskunnan representaatioiden paikalliset tihentymätkin ovat pääsääntöisesti rumia. Sen sijaan on vaikea kuvitella, että osattomuutta voisi tuntea kaupungissa, jossa jokainen kulma, puistonpenkki, katukyltti ja kirkko on osa jaettua yhteistä kokemusta. Ja jossa kadut kuuluvat kaikille.

Olen vierestä nähnyt omistajuuden rakentumista hallittavuuden kautta. Oma tupa, oma lupa. Hämmentyneenä olen katsellut, kuinka muun liikenteen ja muiden ihmisten tuomat liikkuma- ja toimintavapauden rajoitukset tekevät olemisesta ja toimimisesta tuskallista. Itse ajattelen katujen yksisuuntaisuutta ja pysäköintipaikkojen puutetta vähän samanlaisina rajoitteina kuin kyvyttömyyttä kävellä vetten päällä tai lentää ilmassa.

Huh, en tunnista aktiivisesti valinneeni elää niin tiiviissä kuplassa kuin mitä elän. Hyvä, että on ne peruskouluaikaiset sosiaaliset poikkileikkaukset – edes vähän monimuotoisuutta facen kaverilistalla.

Toinen toive medialle

2011-02-17T09:59:00.004+02:00

Toivoisin, että ainakin valtakunnan laajalevikkisimmän päivälehden mielipidekirjoituksissa kerrottaisiin selkeästi, että kirjotetaanko niitä ilkeydestä vai tyhmyydestä. Kaupan liiton toimitusjohtaja Juhani Pekkalakin kirjoitti Helsingin Sanomien eiliselle mielipidepalstalle kaupan kaavoitusta koskevasta lakiesityksestä seuraavasti:

Kaupan asiointiliikenne tuottaa vain 1,6 prosenttia liikenteen kasvihuonepäästöistä. Lainmuutos ei vaikuta liikenteen päästöihin käytännössä ollenkaan.

On kyllä oltava hyvin vähän joko aivokapasiteettia – jotta kaupan suuryksikköjen sijoittumisen vaikutukset yhdyskuntarakenteen hajautumiskehitykselle voivat jäädä ymmärtämättä – tai itsekunnioitusta – jotta tuollaista vinoutunutta tilastojen tulkintaa kehdataan esittää julkisesti. Mistä sitä voi lukija tietää, kummasta taas tässäkin on kyse?

Oletko vielä mukana kasvutaloudessa?

2011-02-16T17:58:00.002+02:00

Elonkehä.fi:

Kirjoitamme 28.2. ilmestyvässä painetussa Elonkehä-lehdessä työstä ja arjesta. Kerro meille, kuinka yhdistystoiminnalle antamasi panos vaikuttaa omaan jaksamiseesi. Oletko vielä mukana kasvutaloudessa vai siirtynyt kokonaan sen ulkopuolelle? Miksi? Kuinka olet järjestänyt toimeentulosi? Osaatko kuvitella elämää ilman yhdistystoimintaa? Minkälaista se olisi?

Etääntyneisyys

2011-02-15T21:14:00.002+02:00

Uutisissa, joissa kerrotaan kenen tahansa yksittäisen henkilön kuolemasta, voisi aina lopussa olla tietoisku siitä, että kuinka monta lasta sinä samana päivänä kuolikaan ripuliin tai malariaan.

Työsuhdeviestintä

2011-01-14T10:37:00.003+02:00

Ihmissuhde- ja viestintätaidollisesti on tekstiviestijättämisien kanssa samalla tasolla, että työntekijät saavat lukea lehdistä, mitä heidän työpaikoillensa ja työsuhteillensa kaavaillaan tapahtuvaksi.

En arvosta. Ikävissäkin tilanteissa voisi yrittää venyä johonkin sisäiseen viestintään ja avata niitä perusteita, minkä vuoksi ikäviäkin ratkaisuja on harkittava. Jos haluaa ylläpitää edes jotakin yhden köyden ja saman veneen illuusiota, niin epävarmuudet ovat ihan erityisesti sellainen asia, joista varsinkin pitää ensiksi kertoa omille ja sitten vasta ulkopuolisille.

Uudenvuodenpuheet ja arvojohtajat

2011-01-03T12:11:00.013+02:00

Minusta eurooppalaisten hyvinvointivaltioiden selkeästi suurimpia uhkia on välinpitämättömyys, osattomuuden kokemus ja merkityksettömyys. Joka vuosi odotan arvojohtajien uudenvuodenpuheilta viestiä siitä, että miksi on valtio, miksi on arkipäivää ja minkä eteen tässä kaikki otsamme hiessä raadamme. Miksi meillä on presidentit, jotka pitävät uudenvuodenpuheita valtiollisilla televisiokanavilla ja mille kaikelle se onkaan symboli.

Halonen puhuu työllisyydestä, Itämerestä ja äänestämisestä. Merkel puhuu arjesta, työllisyydestä ja Eurosta. Sarkozy samoin. Ranskalaiseen retoriikan perinteeseen istuvat maininnat vapaudesta ja tasa-arvosta kauniisti. Sarkozy puhuu jopa burkakiellosta sekularismin ideaaliin viitaten. Italiankin presidentti Giorgio Napolitano lainaa paavin lausumaa hyvien yhteistyömallien etsimisestä uskonnollisten ja maallisten yhteisöjen välille. Erityisen ruma ja epäpoliittinen on Cameronin uudenvuoden puhe, jossa puhutaan taloudesta ja kansallisesta turvallisuudesta.

Merkel sanoo, että euro on enemmän kuin rahayksikkö, ja jatkaa, että "Das vereinte Europa ist der Garant für unseren Frieden und Freiheit. Der Euro ist die Grundlage unseres Wohlstands." Sarkozy sanoo vielä vahvemmin, että "La fin de l'euro serait la fin de l'Europe", euron loppu olisi Euroopan loppu. Kumpikaan ei kuitenkaan sano ääneen, että miksi ja mikä on Eurooppa, ja millä tavalla se takaa rauhan ja vapauden.

Videolla toteutetaan hienosti eurooppalaisia arvoja ja käytetään vapautta kritisoida valtaa ja sen edustajia. En itse ole erityisesti tuon lajin mauttomuuden tai tyhmyyden fani, mutta ne ovat vaaraton lieveilmiö, jonka olemassaolon mahdollisuudesta olen Voltairen tavoin onnellinen.

Minusta arvojohtaja ei voi sanoa David Cameronin tavoin, että "together we will defend our values and way of life and defeat those who threaten them." Arvojohtaja puhuisi auki ne yhteiset arvot ja perustelisi, että miksi ne ovat puolustamisen arvoisia. Minusta minkä tahansa eurooppalaisen arvojohtajan tulisi myös ymmärtää olevansa velvoitettu samassa hengenvedossa muistuttaa varomaan epädemokraattisia ja tasa-arvonvastaisia keinoja näitä arvoja ja elämäntapaa kohtaavien uhkien nitistämiseen.

Puolan presidentti puhuu dialogista ja keskustelukulttuurista demokratian ytimenä. Latvian ja Liettuan presidentit puhuvat lyhyesti ja hilpeästi uuden vuoden iloja hehkuttaen. Unkarin presidentti haluaa mainita kristilliset juuret. Islannin presidentti Ólafur Ragnar Grímsson ei jätä mainitsematta kirjallisuutta, jonka laajuus ja monipuolisuus niin pienellä kielialueella on minulle jatkuva hämmästyksen aihe.

Sveitsissä leipä- ja sirkushuvitilanteet lienevät edelleen hallussa, kun Micheline Calmy-Ray käyttää lähes koko uudenvuodenpuheen hallintoelimien eri roolien selventämiseen ja hallintoon (sekä itseensä) kohdistuvan luottamuksen rakentamiseen. Italian presidentti tunnistaa ja lausuu puheessaan julki jopa työttömyyden ja taloudellisen epätasa-arvon luoman uhan demokratialle: "Se non apriamo a questi ragazzi nuove possibilità di occupazione e di vita dignitosa, nuove opportunità di affermazione sociale, la partita del futuro è persa non solo per loro, ma per tutti, per l'Italia : ed è in scacco la democrazia."

Olen puolueellinen, mutta Viron presidentti taitaa räjäyttää jälleen pankin. Kevään parlamenttivaaleista hän muistuttaa, että kansalla on korkein valta päättää poliitikassa käytetyistä keinoista, että demokratia ei ole myytävänä ja että kunnioitusta ei voi ostaa. Ja jälleen sisällöllinen viittaus vapauteen ja itsenäisyyden merkitykseen sanomalla, että näin siksi, koska olemme itse herroja omalla maallamme. "Siis peab rahvas kõrgeima kohtumõistjana ka otsustama, mis on me poliitikaajamises lubatud ja mis mitte. Demokraatia pole müügiks. Austust ei saa osta. See peab olema välistatud, kui me oleme peremehed omal maal."

Meillähän vaaleista puhuttaessa korkeintaan muistutetaan siitä, että hei äänestäminen on muuten hyvä keino vaikuttaa yhteisin asioihin. En pystyisi keksimään mitään lamempaa, vaikka yrittäisin.

Paitsi että presidentti Ilveksen rohkeus riittää kertomaan kansalle, mikä on vaalien merkitys, hän ottaa määritelläkseen myös kulttuurin. Hän toivoo, että Tallinnan kulttuuripääkaupunkius tulisi käytetyksi mahdollisuutena muuttua itse kulttuurisemmaksi ja eurooppalaisemmaksi, jotta tajuaisimme, kuinka "kulttuuri kantaa meitä, emmekä me kulttuuria".

Mistähän Eurooppa saisi minua paremmin miellyttäviä valtionpäämiehiä? Sarkozy onneksi veti ihan tyydyttävästi, samoin Napolitano.

(Aivan lopuksi haluaisin kiittää kaikkia äänestäjiä. Lisäksi haluaisin ruusuja Google Translatelle ja risuja omalle suppealle eurooppalaisten kielten osaamiselleni.)

Tekhne makre

2010-12-29T01:42:00.018+02:00

Olisin voinut kuvitella, että iloitsisin nähdessäni humanistilaumojen kiinnostuneen tuotteistamisesta ja yrittämisestä. En olisi uskonut näkeväni päivää, jolloin Jari Parantaista siteeraisivat, kommentoisivat ja eteenpäinlinkkaisivat niin monet minun sivistystä ja kulttuuria korkealle arvostaviksi tietämäni tahot (tästä huolimatta en usko kaikkien ymmärtäneen samantien ryhtyä kiihkeiksi elämäntapatuotteistajiksi).

Tämä yllättävältä näyttävä tapahtuma on selitettävissä sillä, että linkattu teksti koskee tietenkin taiteilijoiden kaikkien aikojen suosikkiaihetta: taiteilijoiden oikeutta toimeentuloon ja elantoon. Viehättävää, että joku voi onnistua olemaan sivussa kaikesta taiteen olemukseen, rooliin ja merkitykseen liittyvästä keskustelusta, niin, että ei edes koe tarpeelliseksi kommentoida käsityksiä taiteen itseisarvosta tai myönteisistä ulkoisvaikutuksista. Hesarin kulttuurisivut eivät taatusti tarjoa riittävää yleiskatsausta, saati sitten ajassa muuttuvaa reflektiota tästä aiheesta. Ehkäpä joskus Fingerporissa?

Taiteilijoille itselleen taiteen itseisarvo näyttäytynee kiveen kirjoitettuna, eikä taiteen yhteiskunnallisesta roolista keskustelemisessa siis voi olla mieltä. Kuluttajien mieltymyksistä vielä vähemmän.

Jari Parantaisella on ansioita kuitenkin monilla alueilla. Soisin mielelläni kaikkien, jotka ovat joskus käyneet (tai mahdollisesti joskus ovat aikeissa käydä) jollakin työpaikalla, lukevan esimerkiksi tekstin palkankorotuksista. Kaikkien organisaatioiden tuottavuutta ei toki mitata laskutettavassa rahassa – olisipa yksinkertaisempaa siirtää työntekijän pankkitilille lasten hymyjä, parantunutta ergonomiaa, koettua elämäniloa, vähentynyttä jätteentuotantoa, tai millä minkäkin organisaation tuottavuutta sitten mitataankin (pääsääntöisesti kyllä mittaaminen on eräs huonoiten osatuista jutuista ikinä, mutta se on toinen tarina).

Olen eri mieltä siitä, että taiteilijoiden työtä pitäisi arvottaa ainoastaan sen perusteella, mitä siitä ollaan valmiita maksamaan. Tietenkin on taidetta, jonka olemassaolon pitää olla riippumatonta siitä, miten paljon kuluttajat ovat siitä kiinnostuneita.

Täydellisessä maailmassa meillä olisi itse omista lähtökohdistaan syntynyttä taidetta, jossa yhdistyvät tekninen osaaminen, vuorovaikutus taiteen sisäisen tradition kanssa ja ylevä sisältö, joka ei ole palautettavissa verbaaliseen tiiviiseen ilmaisuun. Tämä taide sitten tuo yhteiskuntaan kollektiivisia tunteita, moraalia, selkärankaa, iloa, merkityksellisyyttä ja mitä kaikkia ne positiiviset ihanat ulkoisvaikutukset sitten ovatkin.

Elämme valitettavasti maailmassa, jossa vähänkin vaikeammilla alueilla täytyy ekstrapoloida ja approksimoida. Ei voi nojata ideaaleihin, sillä ne eivät vaan pidä paikkaansa. Kuten taiteilijat itkevät, niin meillä todellakin taiteen tekemistä rajoittavat taloudelliset reunaehdot. En ole siitä mitenkään eri mieltä. Lisäksi taidetta rajoittaa taiteilijoiden pakkoajatus koko ajan esittää taiteilijuutta performanssina, kaikkia taiteilijamyyttejä koko ajan reflektoiden, ja näin leikata itsensä irti muusta ympäröivästä yhteiskunnasta. (Tämä tuskin vaivaa taiteilijoita itseään.)

Käyttötaide, erityisesti kehystetyt grafiikanlehdet ja painotuotteet, saisivat aivan hyvin elää markkinoiden armoilla, kuten kai itse asiassa melko pitkälti elävätkin. En esimerkiksi toivoisi, että julkisin varoin ylläpidetyissä gallerioissa on nähtävillä nykyistäkään määrää keramiikkamaljakoita, maisemamaalauksia tai kuivakukka-asetelmia. (Verkkokaupan vaikutuksesta kuvataiteen myyntiin olisi muuten aika kiinnostavaa tietää enemmän, jos sitä joku tietää enemmän tutkitun. Gallerioiden roolin luulisi heikentyvän rajustikin.)

Mutta olen toki Jari Parantaisen perusteeseistä samaa mieltä. Ajatuksen siitä, että suosittuus, ja erityisesti suosittuus taideskenen ulkopuolella, välttämättä tarkoittaisi huonoa taiteellista tasoa, on tultava kertakaikkiaan murskatuksi.

Toki ymmärrän taiteilijoiden taipumusta dissata suosittuutta siltä osin, että suosittuus usein johtaa tilanteisiin, jossa tulee se alentava ja vastenmielinen kysymys "Mitä oikeastaan haluat tällä työlläsi sanoa?", jolloin on jälleen alennuttava selittämään, että taiteen tarkoitus ei ole olla typistettävissä kahteen-kolmeen-viiteen lauseeseen.

Sellaisessa tekisi kyllä itsenikin mieli mennä yksin komeroon väkertämään omaa taidettani ja itkeä siellä sitä, että raha ei ymmärrä sataa taivaasta.

---
Yllä esiintyneet teokset, joista mun mielestä jokainen toimii itsenäisenä statementina siitä, että miksi taidetta on, ja erityisesti, että miksi sitä pitää olla:

Ai WeiWei: Sunflower Seeds
Pilvi Takala: Trainee
Theo van Gogh ja Ayaan Hirsi Ali: Submission

Jouluun liittyvästä traditiosta ja varpusina lentelevistä kuolleista veljistä

2010-12-24T17:59:00.003+02:00

Mitä, jos ei ole varma, että haluaako kirkkautta sieluunsa? Mitä, jos tietää, että kuolleet veljet eivät lentele varpusina maan päällä? Mitä jos omasta mielestä kaikki on huijausta ja roskaa?

Teininä olen lintsannut lähes kaikista koulun järjestämistä jouluhartauksista vakaumukseen vedoten. Traditiot ovat tuntuneet sisällöttömiltä ja väkinäisiltä, enkä ole halunnut olla mukana toteuttamassa mitään, mitä en usko enkä tahdo.

Piinallisia ne nöyristä sydämistä ja Herran kirkkaudesta kertovat laulut tietenkin ovat. Lapsena en hoksannut, että ne olisi pitänyt ymmärtää ihan toisissa ajallisissa ja kulttuurihistoriallisissa konteksteissa. Olin turhautunut, kun luulin ihmisten vaan jouluna joutuvan joidenkin epärationaalisuus- ja sentimentaalisuuskohtauksien valtaan, enkä halunnut itse olla osa sellaista.

Erikoista, että olen kuitenkin voinut itse lukea ja eläytyä vielä tosi paljon sentimentaalisempaan ja opettavaisempaan materiaaliin. Esimerkiksi niitä Andersenin satuja, joissa kuolleiden rakastajien pääkalloja pidetään kukkaruukuissa tai kuolleet lapset lentelevät enkeleinä ja kukkasina ympäriinsä, olen lukenut kiihkeästi, itkien ja eläytyen.

Ajattelen, että vasta ääneen resitointi tekee asioista totta ja vain ääneen sanottuihin asioihin on velvoitettu sitoutumaan. Näin sentimentaalisenkaan kirjallisuuden äärellä ei ollut erityisen kiusallista. Ääneen resitoimisen kognitiivisista vaikutuksista on kyllä vähän vaikeaa löytää hyviä lähteitä. Joissain kognitiivis-behavioraalisissa terapiakoulukunnissa tavoitteiden mantraaminen ääneen on olennaisessa roolissa. Avioliiton solmiminen (tai joissain traditioissa sen purkaminen) edellyttää ääneen sanottua tahdonilmausta. Onhan ääneen sanomisella rooli, mutta mitään kattavaa esitystä en kyllä ole nähnyt.

Nyt olen vähitellen alkanut tajuta, että omat jouluperinteet ovat yhtä kiinnostavia kuin ne jungilaiset arkkityypit, ihmemaiden Alice ja Dorothy tai maalaukset antiikin jumalien muodonmuutoksista, joista olen ymmärtänyt olla kiinnostunut aina. Vieraissa traditioissa voi aina olla vapaamatkustaja ja turisti, omissa se on vähän vaikeampaa. Kaikki ne sielut, enkelikuorot ja varpuset voi ajatella metaforana jostakin kauniista ja siedettävästä, ilman että tarvitsee hyväksyä kaikkea sitä moralisoivaa, ulossulkevaa ja konservatiivista roskaa, mikä niihin liittyy.

Ei tarvitse uskoa enkeleiden ilmestyneen Marialle tai paimenille, mutta tarina on silti kaunis, eikä sen uudelleenesittäminen mitenkään vahingoita ketään. Ja olkipukkien, tonttujen, pyhän Nicolauksen ja nuuttipukkien sekasotku on vain ja ainoastaan viehättävää.

Maito pitää maidontuottajat kasassa

2010-12-18T22:00:00.004+02:00

NY Times nosti hiljattain esille kiinnostavaa kytköstä ravitsemussuositusten ja maataloustuotannon välillä. Minulle fanaatikkona on tietenkin aina iso nautinto lukea, kuinka pahiksia esitetään epäedullisessa valossa, mutta harvinainen nautinto se on, sillä tästä aiheesta ei Suomessa vaan voisi keskustella.

Meillähän pidetään ihan normaalina, että yksi teollisuudenala saa markkinoida omia tuotteitaan kouluissa ja neuvoloissa millä tahansa terveysmielikuvilla, eikä mikään terveysväittämiä koskevaa lainsäädäntöä valvova elin ole kiinnostunut puuttumaan siihen.

Joka tapauksessa, NY Times paljasti, miten maidonkulutuksenedistäjäorganisaatio Dairy Management maksoi kannattavuusongelmissa kamppailevalle pizzaketjulle markkinointikampanjan, jossa lanseerattiin tuplajuustopizzat (tai +40%-pizzat). Win pizzayrittäjät, win maidontuottajat, lose kuluttajat.

Sveitsissä on kaukaa viisaasti opetettu kansalaiset jo kauan sitten syömään ihan pelkkää puhdasta sulatettua juustoa. Kiemurrelkoon muu Eurooppa ylituotanto-ongelmien ja kiintiöiden kanssa, heillä on paremmin.

Topeliuksen saduista

2010-12-18T13:15:00.003+02:00

Marketeissa ja radioissa joululauluvalikoima painottuu tietenkin iloiseen kilkatukseen ja hilpeisiin kansansävelmiin, mutta näinä vuodenaikoina tulee kuitenkin enemmän altistuttua myös Varpuselle jouluaamuna ja Sylvian joululaululle (itse altistin itseäni hyvin nautinnollisesti eilen Turun Tuomiokirkossa).

Minua on usein ihmetyttänyt, että miksi nuo kaksi tekstiä ovat Topeliukselta ne tunnetuimmat. Lisäksi laajasti tunnetaan pateettinen Koivu ja Tähti. Nöyrillä sydämillä ja viattomilla lapsosilla hekumointi on tietenkin osa historiallista kontekstia, ja sellainen epäilemättä tuottaa nykylukijalle vaikeuksia. Silti Topeliuksella on myös paljon hyviä historiaan sijoittuvia fiktiivisiä tekstejä, jotka ansaitsisivat vähän vahvemman sijan populaarikulttuurissa ja kirjallisessa kaanonissa.

Kalevalankaan popularisoinneissa ei suomalainen mytologia tule esille niin konkreettisesti kuin Topeliuksen proosakerronnassa. (Kansanperinteen ja mytologian rakastajat, toivottavasti bongasitte myös syksyn uutuuskirjoista Essi Kummun Karhun kuoleman?) Ja tyypillisesti koko suomalainen kansanperinne typistetään yhdeksi Kalevalaksi, eli siihen, mitä yksi satunnainen Lönnrot on saanut kasattua yhteen satunnaiseen kokoelmaan. Mitä kukaan tietää edes Kantelettaresta?

Ainakin Knut Soittoniekka olisi satu, joka ansaitsisi tulla kerrotuksi. Tiedättehän, "en ole eilisestä puolisesta saanut muuta syödäkseni kuin kuumaa kankirautaa, jäätynyttä elohopeaa, kastepisaran, itikan koiven ja seitsemän kuormaa sammalia". Haluaisin lukea enemmän satuja, joissa seikkailisivat merenneito Sini Aalto ja metsänkuningas Tapio.

Myös tarina Turun linnan tonttu-ukosta on mun mielestä hieno. Lenkkipolun varrella seisovat satoja vuosia vanhat kivimuurit ovat inspiraation lähteenä monellekin tarinalle (kuten esimerkiksi tuore lastenkirja Reetta ja linnan vangit), mutta harvassa tarinassa seikkailee kerralla niin monia historiallisia hahmoja kuin Topeliuksen tonttu-ukko-tarinassa. Niistäkään ei taida Aiju von Schönemanin lisäksi tietää kukaan muu.

Topeliuksen kuvaus Lönnrotin lapsuudesta on niin ihaileva ja täynnä Lenin- ja Jeesus-aiheisista tarinoista tuttuja ylistäviä maneereita, mutta ihan ansaitsematonta ei Lönnrotin ylistys olekaan. Ainakin mun mielestä on kiehtovaa, kun kaikenlaisia historiallisia hahmoja tuodaan lähemmäksi ja niihin tarjotaan samaistuttavia näkökulmia (mulle tuli heti mieleen Saramagon Jeesuksen Kristuksen evankeliumi, josta tykkäsin tosi paljon).

Ja urhea räätäli Tikka, joka ompeli yhteen Suomen ja Ruotsin, sekä muurahainen, joka kävi lääkärissä! Muistelisin, että jotkut (kalaverkko-aiheiset) tarinat sijoittuivat Raumallekin, mutta olen unohtanut ne. Ylipäätään, olen unohtanut näistä saduista jo niin paljon, eikä saatavillani ole kunnollista kokoelmaa. Olisipa aika jo jonkun naputella nämä saataville Wikisourcesiin ja lukea nauhalle Librivoxiin.

Nicht bloß das quantitative Kriterium der Einwohnerzahl

2010-12-06T23:56:00.005+02:00

Was die kleinen Nationen von den großen unterscheidet, ist nicht bloß das quantitative Kriterium der Einwohnerzahl; es ist etwas Tiefergehendes: Ihre Existenz ist für sie selbst keine selbstverständliche Gewissheit, sondern immer eine Frage, eine Herausforderung, ein Risiko; sie sind der Geschichte gegenüber in der Defensive, gegenüber dieser Kraft, die über sie hinweggeht, die sie nicht berücksichtigt, die sie nicht einmal wahrnimmt.

Tätä lienen siteerannut jo useampaan otteeseen eri tilanteissa, mutta teksti ei ehkä kulu toistosta. Tämä on Kunderan esseekokoelmasta Le Rideau, saks. Der Vorhang.

Kaikki konstruoivat omansa jollakin omalla tavalla, ja se on tärkeää siksi, että se on omaa ja itse todeksi koettua. Lienee kuitenkin monia kansoja, jotka ovat taistelleet identiteetistään jotain jättimammuttia vastaan ja joiden minäkuvaan olennaisesti liittyy neuvokkuus ja sitkeys. Eino Leino sanoo lastenlorunomaisesti: Oli mullakin pieni onneni, mut minusta oli se suuri, ja luulenpa, siks oli suuri se, kun se mun oli onneni juuri. Omakohtainen kokemus luo omistajuutta.

--

Versuchen wir uns vorzustellen, die isländischen Sagas wären in Englisch geschrieben. Die Namen ihrer Helden wären uns heute so vertraut wie die von Tristan oder Don Quijote; ihre zwischen Chronik und Fiktion oszillierende einzigartige Ästhetik hätte eine Menge Theorien ausgelöst; man hätte darüber gestritten, ob sie als die ersten europäischen Romane gelten könnten oder nicht. Ich will nicht behaupten, man habe sie vergessen; nach Jahrhunderten der Gleichgültigkeit werden sie an den Universitäten der ganzen Welt studiert; aber sie gehören zur „Archäologie der Belletristik“, die lebendige Literatur beeinflussen sie nicht. (…)

Kansallista identiteettiä on vaikea erottaa kielestä, ja kieltä on edelleen vaikea erottaa kirjallisuudesta. En käsitä, miten Islannin kokoinen kansa voi tuottaa omankielistään kaunokirjallisuutta, mutta edelleenkin ne tietääkseni tekevät sitä. Onneksi meilläkin. Minua vaan huolettaa, että kun Finlandia-palkinnot jaettiin niin myöhään, niin ehtikö palkittu kirjailja tulla pyydetyksi Linnaan? Joulumarkkinoita ajatellen kuitenkin onneksi ihan ajoissa.

One Teaspoon to be Taken at Bedtime

2010-12-02T23:12:00.007+02:00

Tänään oli ilo lukea Hesarista, että Marika Maijala oli valittu kuvittamaan uusi Maija Poppasen käännös. Marika tekee supersöpöjä kuvia, mutta olisin kyllä toivonut Marikan Maijasta vähän graafisempaa. Nyörisaappaita, tiukkaa kiiltävää nutturaa ja huolitelluutta. Hollantilaisen puunuken fiilistä, niin kuin alkuperäisissä Mary Shepardin (E.H. Shepardin tytär, btw) töissä. Tämä Maija tuntuu sellaiselta Magdaleenalta, jolla on sukat makkaralla ja kutonen laulussa.

Nimien kääntäminen on vastenmielistä, tehdäänpä Janesta ja Michaelista sitten Anna ja Mikko tai Anja ja Veikko. Piirroselokuvissa se on lähes anteeksiannettavaa, koska nimet on saatava kuulostamaan ymmärrettäviltä käännettyinä ja kohderyhmätkin ovat pääsääntöisesti nuorempia. Lisäksi piirroselokuvissa hahmojen visuaalis-kineettinen asu on nonverbaalinen ja toimii kielestä riippumatta. Mutta kirjallisuus, sen voisi jättää tuhoamatta. Ymmärrän, että Jaana Kapari-Jatta on juhlittu ja palvottu kääntäjä, ja toki asioiden mukauttaminen ja paikallistaminen on tärkeää ja ihanaa, mutta ei nimiä silti tarvitsisi.

Ajattelen, että nimien säilyessä alkukielisinä myös muu konteksti tulee sijoitettua johonkin kulttuurisesti vieraaseen ja sitä ei tule väkisin luettua osana jotakin tuttua ja tunnettua, jolloin tulkinnat menevät helposti ohi. Ainakin mulle Jane ja Michael Banksin maailma, jossa ostettiin saagoa, lastenhoitajalla oli vapaata joka kolmas torstai-iltapäivä kahdesta viiteen ja Mr Banks kävi joka päivä pankissa tekemässä rahaa, on ihan eri, kuin omani, joka vilisee Annoja ja Mikkoja.

Viimeksi tänään nauroin hauskaa muistoa, joka on hyvä esimerkki siitä, miten paljon ennakko-odotukset voivat ohjata todellisuuden tulkintaa. Kerran olin menossa katsomaan näytelmää "nyky-yhteiskunnan raadollisuudesta", "yksinäisyydestä" ja "äiti-poika -suhteesta". Sitkeästi ajattelin, että kysymyksessä on varmasti jokin nerokas allegoria, ja pääsen ihan varmasti kohta kärryille. Lavalla sukkahousuihin ja peruukkeihin sonnustautuneet näyttelijät keskustelivat perimysriidoista ja mietin koko ajan, että milloin se äiti tulee lavalle ja kenen äiti se on. Harmittelin myös, että tulin niin myöhässä, etten ehtinyt selailla käsiohjelmaa, sen avulla olisi varmaankin ymmärtänyt enemmän. Väliajalla sitten kävi ilmi, että olin erehdyksessä mennyt väärään teatteriin ja päätynyt katsomaan Shakespearen näytelmää Richard III.

Auf dem Weg zu mehr Sicherheit

2010-11-29T19:34:00.000+02:00

Peter King, republikaanipuolueen kongressiedustaja, NY, via CNET:

WikiLeaks presents a clear and present danger to the national security of the United States. I strongly urge you to work within the Administration to use every offensive capability of the U.S. government to prevent further damaging releases by WikiLeaks.

Alex Stubb, ulkoasiainministeri:

Meillä ei ole vielä tietoa vuodettujen asiakirjojen sisällöistä. Odottavalla kannalla ollaan. Koko Wikileaks-ilmiö tuntuu minusta vastenmieliseltä. Jokaisella maalla on oikeus omiin, diplomaattisiin asiakirjoihinsa, joiden sisältö voi olla sensitiivistä ja tarkoitettu luottamukselliseksi. Kannatan avointa ulkopolitiikkaa, mutta tässä on kyse eri asiasta - laittomasta vuodosta, joka saattaa horjuttaa kansainvälisen politiikan vakautta.

Suomen kannalta en ole kovin huolissani. En usko, että vuodot vaikuttavat Suomen ja USA:n erinomaisiin suhteisiin. Täysin varmasti on mahdoton kuitenkaan sanoa mitään, sillä - kuten todettua - meillä ei ole asiakirjojen sisällöistä vielä tietoa.

Die Ausschaffungsinitiative:

NZZ Ausschaffungsinitiativen vastaisesta mielenosoituksesta:

Mehrere Hundert Demonstranten hatten sich um 20 Uhr am Zürcher Helvetiaplatz versammelt und zogen durch die Innenstadt in Richtung See. Einige Teilnehmende zündeten Knallkörper. Die Kundgebung verlief zunächst weitgehend friedlich.

Als es jedoch im Bereich Bellevue, Limmatquai und Bahnhofplatz zu vereinzelten Sachbeschädigungen kam, ging die Polizei mit Gummischrot und Tränengas gegen die Demonstranten vor und löste den Aufmarsch auf. Nähere Angaben zu entstandenen Schäden konnte die Polizei noch nicht machen.

Poikkeuksellisen hieno uutispäivä tänään. Kansalaisille ja kuluttajille eri puolilla maailmaa on jälleen myyty kasoittain oikeaa ymmärrystä siitä, mitä ovat kansallinen turvallisuus, uhka, vaara ja terrorismi. Olisipa nyt Yhdysvalloissakin nyt joku sopiva pieni (OBS pieni) protesti, josta voisi jälkeenpäin kertoa tarinaa, kuinka valtion vahva käsi on tukahduttanut vaarat ja suojellut kansalaisia. Sveitsissä osattiin tämäkin paremmin.

Lisäksi meille kertoo Helsingin Sanomat, kuinka "Maailmalla mainetta niittänyt iPad-tietokone saapuu huomenna erittäin todennäköisesti myyntiin myös Suomessa. Laitetta valmistava Apple tunnetaan tiukoista vaitiolovaatimuksistaan, eikä vahvistusta myynnin alkamiselle annettu tuotteita myyvien liikkeistä." Jälleen taitavasti neljäs valtiomahti brändiviestinnän välineenä. Vaitiolovaatimukset, kohina kulisseissa sekä printtimedialle syötetyt lupaukset uusista ansaintamalleista. Täydellistä.

Minulla ei ole aavistustakaan, mistä tuli ulkoasiainministerin heitto Suomen ja Yhdysvaltain välisistä suhteista. Voidaanko ajatella paljastuvan tietoja siitä, millä tavoilla Suomen voidaan ajatella uhanneen Yhdysvaltain kansallista turvallisuutta? En tajunnut mitään. Ymmärrän, että ulkopoliittisesti Yhdysvaltain silmissä huonoon valoon joutuminen on suurin mahdollinen uhka, mutta millä tavalla Wikileaks voisi olla riski siitä?

Toiset ovat tasa-arvoisempia

2010-11-21T19:13:00.009+02:00

Tässä maassa ei oikein tiedä, että mitä riskejä ottaa, jos sanoo jotain homoista, mamuista, lapsista ja eläimistä. Silti toivoisin, että ei olisi tilanteita, joissa yksien ruumiillinen koskemattomuus olisi tärkeämpää kuin toisten. Hei niiden nimi on perusoikeudet.

Keskustelu Turussa lauantaina 20.11.2010 järjestetyn rasisminvastaisen mielenosoituksen seinältä.

Tasa-arvopalkinnot

2010-11-18T13:45:00.004+02:00

Tämä on melko kehno puujalaksikin. Vaikeaa kuvitella, että tasa-arvon nimissä jaettava palkinto oikeasti esittävää tätä mekaanista laitetta, jonka on tarkoitus saattaa lantio heilumaan houkuttelevasti ja minimoida maakosketuksen pinta-ala, luoden illuusiota keveydestä.

Monelle muulle asialle punaiset korkokengät voisivat olla ihan oiva symboli, mutta kytköstä tasa-arvoon tai urheiluun en kyllä keksi.

Kuvassa tänäänkin jaettu Piikkarit-tasa-arvopalkinto. Niitä varmaan ministeriön harjoittelijat askartelevat kuumaliimalla. Onkohan seuraavan vuoden palkinnossa sitten saman parin oikea kenkä, vai mihinköhän se joutuu?

He saw it, he loved it, he ate it

2010-11-15T15:13:00.007+02:00

“Once a little boy sent me a charming card with a little drawing on it. I loved it. I answer all my children’s letters — sometimes very hastily — but this one I lingered over. I sent him a card and I drew a picture of a Wild Thing on it. I wrote, “Dear Jim: I loved your card.” Then I got a letter back from his mother and she said, “Jim loved your card so much he ate it.” That to me was one of the highest compliments I’ve ever received. He didn’t care that it was an original Maurice Sendak drawing or anything. He saw it, he loved it, he ate it.”

Lainaus Maurice Sendak, via Catherine Campbell

Viehättävästi yhdet antavat palautetta osoittaakseen kaikkea kuviteltua roskaa, toiset tuottavat palautetta vahingossa ilmaistaessaan jotain olemassaolevia konkreettisia haluja toiveita odotuksia.

Isäsuhteista

2010-11-14T15:15:00.005+02:00

Nykyaikana on mahtavaa, kun voi kaiken aikaa elää viestinnän ja keskustelun ympäröimänä ja on paljon välineitä, joista koko ajan voi seurata, mitä ihmisjoukkojen päässä liikkuu. En ole minään isänpäivänä koskaan aikaisemmin reaaliajassa saanut kuulla niin monen tuntemani ihmisen isänpäivänviettotraditioista.

Olen samaa mieltä siitä, että isyydestä puhutaan mediassa vähän kummallisesta näkökulmasta. Hämmästyttävää, miten isyydestä puhuttaessa puhutaan niin helposti kaikesta häiriökäyttäytymisestä ja oireiluista, kun teemoja olisi miljoonia muitakin.

On niin perusasia, että ihmissuhteiden onnistuminen riippuu yksilöiden omista psyykkisista valmiuksista. On siedettävä sekä tarvituksi tulemista että omaa tarvitsevuuttaan. On siedettävä omia epävarmuuden, kelpaamattomuuden ja riittämättömyyden tunteitaan ja on kyettävä irrottautumaan omien korvien välissä liikkuvissa jutuista ja viestimään toiselle ymmärtämistä ja samaistumista. Yksinkertaisia asioita, jotka usein onnistuvatkin, mutta suoritukset heikentyvät dramaattisesti stressin ja ahdistuksen vaikutuksesta. Olispa ihmisillä asiat paremmin niin niiden lapsillakin olisi.

On hurjaa huomata, miten omat psyykkiset valmiudet ovat niin suoraan opittu omilta vanhemmilta. Kaikissa niissä asioissa, joissa omat vanhempani ovat hyviä, olen itsekin taitava, ja kaikki ne alueet, joilla vanhempani ovat heikkoja, olen itsekin aivan avuton. Monet puutteet oppii kyllä kompensoimaan, mutta niistä on vaikea aidosti oppia eroon.

Minä olen oppinut oman kaikkein parhaan taitoni isältäni. Se on kyky virittyä muista ihmisistä ja ilmaista se. Minusta ihmiset ovat kauniita, hyviä ja taitavia, eikä kukaan oikeasti halua pahaa. Tyhmyys ja ilkeys ovat poikkeuksetta vaan jonkun korvienvälijutun projisaatioita tai puhtaita vahinkoja.

Minusta on ihan normaalia puhua isän kanssa puoli tuntia puhelimessa ja sanoa sen aikana viisi kertaa, että oot niin superihana tai oot niin supersöpö tai oot niin superhassu. Mun isä on.

Toteemit, tabut, symbolit ja loukkaaminen

2010-11-04T15:34:00.005+02:00

Huumorintajuuni vetoaa suuresti tuore tarina siitä, kuinka Turun yliopiston ylioppilaskunnan vuosijuhlan mainosjulisteeseen valittussa kuvassa esiintyvä silinteripäinen herrasmies on sattumalta ollut suuren ja lainsäädännöllä suojellun henkilökultin kohde Kemal Atatürk.

Erityisen hauskaa on, miten normaalina ja itsestäänselvänä turkkilaiset vaihtarit pitävät tuontyyppisten symbolien (toteemien) kunnoittamista. Heidän ajatuksensa siitä, että jollakin suomalaisella kansallissankarilla, kuten Mannerheimilla, voisi olla vastaavaa symboliarvoa ja laaja oikeus koskemattomuuteen, tuntuu tosi huvittavalta.

Turkissa kuitenkin säädellään lailla Atatürkin mainetta niin, että rienaamisesta voi saada yhdestä kolmeen vuotta ja patsaiden tai kuvien häpäisystä yhdestä viiteen vuotta vankeutta. Kaikilla sosiaalisilla yhteisöillä on toki pyhät lehmänsä, mutta yksittäiseen henkilöön liittyen olisi vaikeaa kyllä Suomessa kuvitella mitään noin mittavaa.

Silinteripäinen herrasmies on kuitenkin silinteripäinen herrasmies, vaikka hän olisikin vähän tunnettujen toisten kansojen mikä tahansa sankari. Juhlittujen kansallissankarien tunnistamatta jääminen voi toki olla tuntunut sivistyksen ja intelligenssin edustajille kirpeältä, vaikkakaan valtiollisen vihan uhka ei olisikaan ollut suuri.

Nyt on minuu loukattu ku on huijattu et eläintuotanto ois jotenkin ympäristöystävällistä

2010-11-03T18:07:00.007+02:00

Maito ja terveys: Maito voitti ruokajuomien ympäristövertailun
Valio: Valio jälleen Suomen eettisin ja vastuullisin yritys

On vaan asioita, joita en jaksa tajuta. Mitä tahansa puppua voidaan syöttää kuluttajille, jos on vaan riittävän vahvasti arvolatautuneet symbolit käytössä. Puhdas luonto, eläinten hyvinvointi, terveys, lapset, kaikki käytössä. Käsitteet voidaan muokata sisältämään ihan mitä vaan.

Maito ei tule yhtään sen ympäristöystävällisemmäksi, vaikka ympäristöhaitat jaettaisiin vitamiinien määrällä. Käytännössä käytetään mielivaltaisia kertoimia, sikäli kun hiilidioksiditonneja ja vesistöjen ravinnekuormitusta mitataan eri yksiköillä kuin vitamiinikonsentraatioita. Ei, oho, ympäristövertailussa mitattiin sittenkin vain hiilidioksidipäästöjä.

Ravintoainetiheys ei ehkä edes ole mielekäs indikaattori sellaisille ravintoaineille, joista ei ravinnossa ole pulaa. Ainakin on outoa, jos ravinto tulee ympäristöystävällisemmäksi sillä ansiolla, että se sisältää paljon jotain ravintoainetta, josta ei ole pulaa, ja joka voitaisiin tuottaa huomattavasti ympäristöystävällisemmin.

Anyway, tutkimuksessa on kuitenkin kylmää dataa kasvimaitojen ja lehmänmaidon ilmastovaikutuksista. Tuun todellakin hyödyntämään tätä pahuudenvastaisessa propagandassa.

Lehmänmaito 99 GHG
Soijamaito 30 GHG
Kauramaito 21 GHG

Ihan kiinnostavaa myös, että neljästä tutkijasta kaksi on töissä Svensk mjölkilla: Annika Smedman, Anna-Karin Modin Edman ja kolmas on ainakin ollut: Helene Lindmark-Månsson.

Valtionvihollisten rauhannobelit

2010-10-12T21:10:00.012+03:00

Ketään ei yllätä, että Kiina Nobelin rauhanpalkinnon vuoksi jäädytti poliittiset suhteensa Norjaan. Kun Kiinan ulkoministeriön tiedotushenkilö Ma Zhaoxu esitti, että rauhanpalkinto pitäisi jakaa kansallisen yhtenäisyyden ja harmonian edistämisestä, kaikki ymmärsivät tuhahtaa turhautuneena. Kiina, Kiina, Kiina, aina samat läpät. Rankkaa niillä varmaan on, kun edellisen valtionvihollisen nobelpalkitsemisesta on vasta 21 vuotta.

Rauhanpalkintohan on ennenkin annettu vankilassa istuvalle valtion viholliselle, joten historialla oli hieno tilaisuus toistaa itsensä. Kiinan Suomen suurlähetystön erinomaisen tiivis kommentti:

As described in Nobel's will, the Nobel Peace Prize should be awarded to the person who "shall have done the most or the best work for fraternity between nations, the abolition or reduction of standing armies and for the holding and promotion of peace congresses". Liu Xiaobo is a criminal who broke China's laws and was convicted by Chinese judicial authorities. What he did runs in opposite directions to the purposes of the Prize. It completely violates the principles of the prize and discredits the peace prize itself for the Nobel committee to award the prize to such a person.

Testamentissa oli myös muotoilu åt dem, som under det förlupne året hafva gjort menskligheten den största nytta, jota itse pitäisin ihan merkittävänä ja juridisesti sitovana. Omana aikanaan Nobelin ei liene ollut helppo kuvitella maailmaa, jossa valtiot massateurastaisivat omia kansalaisiaan ja puhuisivat sodan rauhaksi sekä vapauden orjuudeksi.

Niukkuus on ihan hyvä retorinen valinta Ma Zhaoxulta, vaikka itse fanitan enemmän taannoisen kansanvalistus- ja propagandaministeri Goebbelsin ansiokasta (toisto! Herttakuningatar-viittaus!) versiota (Deutschlandsender 12.3.1936) : Landesverrat war einmal eine salonfähige Sache, sogar eine Modesache. Und es gibt auch heute noch Leute, die für Landesverräter Preise beantragen. Wir sahen allerdings in einem Landesverräter nur einen Verbrecher... Daher: Kopf ab.

Kun veli on Kiinassa asti, on malka silmässä aika paljon helpompi nähdä, kuin jos veli on samalla mantereella. Vuonna 1935 Nobel-komitea tarvitsi vuoden harkinta-aikaa voidakseen uskaltaa jakaa palkinnon natseja kritisoineelle rauhanaktivistille. Poliittisesti sitoutuneet Nobel-komitean jäsenet irtisanoutuivat komiteasta. Norjan kuningas Haakon VII boikotoi Nobel-gaalaa ja nobelkirjailija Hamsun protestoi julkisesti, mikä vaikutti tämän väleihin nobelkirjailija Sigrid Undsetin kanssa. Palkintoa vastustettiin laajasti, esim. Aftonposten 25.11.1936:

Det norske folk har ikke hatt noe med utdelingen å gjøre. Fredsprisen er blitt brukt som en utfordring og et kårdestøt mot annerledes tenkende. Den blir overlatt til smilet, hvor den rettelig hører hjemme hos en overlegen nasjon.

Vaikka Nobelin palkintojen vastaanottaminen Ossietzky-tapauksen vuoksi kiellettiinkin, ovat monet uhmakkaat saksalaiset kuitenkin valtionvastaisesti tehneet ihmisyyttä edistäviä tekoja.

En tiedä meneekö Kiinalla ihan vahvasti, kun vanhat kommunistijohtajatkin kirjoittavat valtionvastaisia avoimia kirjeitä. Kiinalaiset ovat kuitenkin tehneet hyvää työtä ja he ovatkin onnistuneet kaivamaan esille ihmisoikeuksien vastaisen norjalaisen professorin, joka syyttää Nobel-komiteaa länsimaisesta kulttuuri-imperialismista. Historiassa on toki nähty parempaakin toimintaa, mutta jos varsinainen ydinosaamisalue on Internetin sensurointi, niin suoritus on ihan kelvollinen.

Oonkohan ainoo joka vielä rakastaa miehiä

2010-09-10T21:46:00.004+03:00

Mä niin rakastan miehiä ja kaikki muut haukkuu :-(

Välillä vähän samaistun eivätkä vuorosanat mene aivan oikein

2010-09-09T16:29:00.005+03:00

Kohtaus 1

Lavastus: ulko-ovi, jonka toisella puolella odottaa uupuneen näköinen kanssa-asukas. Ovea avattaessa, kylpypyyhe ympärillä, vettä tippuen, syyttävästi:

Moi, miks sulla ei oo vaatteita? Eiku.. miks mulla ei oo vaatteita.. eiku kyllä mä tiedän miks mulla ei oo vaatteita.. olin just suihkussa ..öö kiva ku tulit kotiin ..ai sä unohdit avaimet.. ookoo.

Kohtaus 2

Saapuu kiirehtien huoneeseen, jossa tapaa välipalaa valmistelevan Marian. Lavastus: kangaskasseja, joista pursuaa leipäpusseja ja muita välipalatarvikkeita. Innokkaasti:

Moi! Ootkohan sä se Tea? Eiku.. öö.. siis ..sä oot varmaan se Maria ..ja mä sit oon varmaan se Tea, hauska nähdä vihdoin ..öh voisinkohan ehkä auttaa sua jotenkin noitten tarjoilujen kaa?

Kiintiönaiseudesta

2010-09-01T19:23:00.003+03:00

Newsweek kolmesta korkeimman oikeuden naistuomarista:

[O]nce a critical mass of three women is achieved on a board, it’s more likely that all the women will be heard. In other words, it’s not that they bring any kind of unitary women’s perspective to the board—there’s precious little evidence that women think differently from men about business or law—but that if you seat enough women, the question of whether women deserve the seat finally goes away. Women speak openly when they don’t feel their own voice is meant to reflect all women.

Hauskaa, miten ryhmän (ainoana) naisena olemisen kokemuksen poistamiseen ei riitäkään toinen nainen, vaan tarvitaan kaksi. On muuten rankkaa kun kesken kaiken aikuisuuden ja pätevyyden kerralla aktivoituvatkin kaikki epävarmuuden, tietämättömyyden, ymmärtämättömyyden, voimattomuuden, päättämättömyyden ja kömpelyyden moodit. Voi naiseus huonous tyhmyys epävarmuus.

Hei Live Nation, te taidatte olla hieman hybriksestä sokea

2010-08-24T10:10:00.005+03:00

Live Nation ruikuttaa aamun Hesarissa, kuinka muissa suurkaupungeissa kaupunki tukee tapahtumanjärjestäjää, mutta Helsingin kaupungilta ei vaan heru. Hei Live Nation, te olette juuri myyneet täyteen kaksi stadionillista, te taidatte olla hieman hybriksestä sokea.

Se, että Live Nation on tuottanut taloudellista hyötyä taksikuskeille sekä hotelli- ja ravintolayrittäjille, ei varsinaisesti tuota julkiselle vallalle velvollisuutta – tai edes halua – palkita heitä veronmaksajien rahalla.

Kulttuuritoimijoiden on ollut tapana ylpeänä julistaa saavansa tyydytyksensä ihan vaan saadessaan tehdä ja järjestää ja tuottaa – kylmän, nälän ja paskaduunien ryydyttävyyden unohtaen. Tähän nähden Live Nationin ei ehkä kannattaisi ruikuttaa päivälehdessä, miten jättimäisten stadionkeikkojen järjestämisestä ei jäänyt riittävästi käteen. Live Nation toimii kuitenkin kentällä, jossa on harvinaista, että ihmisille voidaan maksaa palkkoja tehdystä työstä.

U2:n keikka olisi epäilemättä ollut kannattava jo yksinäänkin, ilman seuraavan päivän lisäkeikkaa. Sopimukseen on varmasti kirjattu varaus toisen keikan perumisesta, ellei ensimmäistä stadionkeikkaa olisikaan myyty loppuun tietyssä ajassa. Jos äänentoisto- ja kalustekulut on maksettu ensimmäisenä keikkapäivänä, on toinen ollut puhdasta tuloa.

Live Nation voisi muistaa toimivansa kulttuurialalla ja että varsinainen tuotteensa on kuitenkin kulttuurielämykset. Stadionrock toki on hyvin erilainen kulttuurielämys kuin vaikkapa Elokuva-arkiston maanantai-illan näytös tai ala-asteen kevätjuhla, mutta samalla tavalla se on aikaan ja paikkaan sidottu, toisten kanssa jaettu kokemus. Vaikka Live Nation ei ole kyennyt ohjaamaan aivan kaikkea kultasadetta omaan laariinsa ja tarvitsee nyt palkintoja ja päähäntaputuksia siitä, että on tuottaneet muille hyötyä, on se kuitenkin todella erityisessä asemassa kulttuuritoimijoiden kentällä, eikä se varmaan kykenisi ymmärtämään tätä heitä kohtaan tuntemaani närkästystä.

koulukuvaus

2010-08-19T13:52:00.004+03:00

HS: Koulukuvaamot kalastelevat kuvaussopimuksia lahjojen avulla

Kuluttajaviraston lakimies Katri Väänänen pitää kuvaamojen käytäntöä ongelmallisena.

Väänäsen mukaan kuvaamojen lahjat eivät saisi vaikuttaa yrityksen valintaan, vaan koulujen tulisi miettiä myös kuvien hintaa ja laatua.

Totta kai vähän ikävää, että budjettiensa tiukoissa puristuksissa koulut välillisesti maksattavat oppilaiden vanhemmilla elektroniikkahankintojaan, mutta vähän omituista, että meillä on kuluttajavirasto, joka kertoo oikeat kriteerit, joiden perusteella valinta eri tuotteiden välillä pitäisi tehdä. Varsinkaan kun koulukuva ei ehkä ole tuote, jossa eri yrityksien tuotteiden välillä olisi suuria eroja.

Ihan kiinnostavaa myös, että koulu tekee päätökset, vaikka varsinaisia asiakkaita ovat lasten vanhemmat. Lukioissa toki lukiolaiset itse saavat päättää, mutta tuskin peruskouluissa.

edit: haluisin ite kans koulukuvaan vielä joskus

Kuinka yritin oppia espanjaa ja mitä sitten opinkaan

2010-07-30T11:40:00.012+03:00

Mursin hiljattain vankan käsitykseni siitä, että uusien kielten opettelu aikuisena olisi mahdotonta. Ei se ole, ellei aseta rimaa natiivipuhujan tasolle. Viestinnällisen sisällön välittämisen kannalta rektiovirheet ja kankea ääntämys eivät oikeasti ole järin merkityksellisiä.

Vaikka aikuisena osaisikin motivoida itseään sekä olla itselleen virheiden suhteen salliva, on aikuisena vaikeaa olla olematta kriittinen opetusta kohtaan. Harjoitustehtäviä tehdessä ei osaa olla arvioimatta niiden hyödyllisyyttä, eikä opetustuntien ajankäytön väärästä optimoinnista osaa olla turhautumatta. Lisäksi opettajalta tulee helposti odotettua ymmärrystä ja kiinnostusta kaikenlaisiin etymologisiin, neurolingvistisiin ja sosiolingvistisiin kysymyksiin sekä jotain riitävää psyykkistä stabiliteettia ja kykyä vastaanottaa pedagogisia linjauksia koskevat kysymykset oppilailta.

Tänä kesänä vakuutuin vahvasti siitä, että intensiivikurssina vasta-alkaja-aikuisille kielikylpy ei pääsääntöisesti ole se tehokkain metodi. Se on toki tasa-arvoinen sikäli, että ei ole valittu mitään lingua francaa, jonka lähtötaidot vaikuttaisivat opetuksen ymmärtämiseen, mutta vielä suurempaa epätasa-arvoisuutta syntyy siitä, jos osa ryhmästä osaa jotakin sukulaiskieltä. Omalla espanjan kurssillani oli esimerkiksi yksi natiivi italianpuhuja sekä useita ranskantaitoisia.

On hieman frustroivaa istua näennäisessä vertaisryhmässä, jossa jatkuvasti muut osaavat asioita, joita ei ole kurssilla edes sivuttu. Tehtäviä suorittaessa ei etukäteen tiedä, että onko ne mahdollista tehdä annetuilla tiedoilla vai ei. Psyykkinen frustraatio harvoin parantaa mitään kognitiivisesti haastavia suorituksia, eikä opettajien itseluottamuksen puolesta jännittäminenkään sitä kovin paljon auttanut.

Kaikki kieliharjoitukset voidaan periaatteessa sijoittaa ylläolevalle koordinaatistolle. Taitava opettaja osaa rakentaa tehtäviä, joissa on sopivassa suhteessa vanhan toistoa sekä uuden esittelyä. Huonot opettajat jättävät käyttämättä mahdollisuuksia toistaa vanhaa uuden oppimisen yhteydessä.

Erityisen huonot opettajat laittavat oppilaat itse keksimään sisältöä kaikenlaisissa imaginäärisissä kielenkäyttötilanteissa niin, että kaikenlaiseen sisällönkeksimiseen menee kohtuuttomasti resursseja kielentuottamiseen nähden. Yläasteellahan sellaisten tehtävien teettäminen on ihan perusteltua, kun oppilaiden mielenkiinnon vangitseminen on prioriteettina korkeampi kuin opettaminen sinänsä.

Suosittelen kaikille kielikurssilaisille, että heti alussa kannattaa luoda kielikurssia varten feikki-identiteetti kaikkine lempiruokineen ja matkustushaaveineen. En taida olla henkilö, jonka kannattaa lähettää itseään mihinkään kenenkään opetettavaksi vähään aikaan. Tyydyttävintä koko espanjankurssilla oli saada saksalaisilta kurssikavereilta kehuja saksantaidoista.

Sianlihalla miehet suoraan kotiin töistä

2010-06-07T13:52:00.004+03:00

Mitä tehdä, jotta mies tulisi töistä suoraan kotiin?
— Tee sianlihaa. Se on maukasta!

Sianlihasarjassa myös: Mitä tehdä, jotta lapsi saisi hyviä numeroita liikunnassa? Mitä tehdä, jotta ei tarvitsisi murehtia painonsa vuoksi?

toiduliit.ee/sealiha

Koulutus on kuin jauheliha

2010-05-26T13:12:00.004+03:00

Eesti Päevaleht 26.5.2010:

[..] haridus on nagu hakkliha: mida suurem on toodetav mass, seda vähem rõhutakse kvaliteedile.

Suom. [..] koulutus on kuin jauheliha: mitä suurempi on tuotettava massa, sitä vähemmän painotetaan laatua.

Objektinmenetys III

2010-05-25T22:51:00.002+03:00

On vuosi siitä, kun tapahtui järisyttävä objektinmenetys, ostin Frida Hyvösen levyn Silence is Wild ja itkin aamusta aamuun. Fridaa kuuntelin joka päivä repeatilla koko kesän. Tiesin tietenkin, että shokkitila menisi joskus ohi ja elämä normalisoituisi ja merkityksellistyisi uudestaan. No nyt on normalisoitunut ja merkityksellistynyt, ihan hyvä.

Olin pitkään kuvitellut työstäneeni ja valmistelleeni eroa, mutta en niin tosissani, että olisin jotenkin ymmärtänyt varautua luopumisen kivuliaisuuteen. Olin kaikin tavoin viestinyt olevani milloin tahansa valmis eroon, mutta silti regressoiduin välittömästi vainoharhaiseksi, hysteeriseksi ja huutavaksi lapseksi, kun eropäätös vihdoin tuli.

Tosi hyvä kyllä olla muistikuva itsestä hysteerisenä ja huutavana. Toivottavasti en unohda, kuinka harhainen olin ja kuinka epäluotettava oma mieli voi olla. Kuvittelin esimerkiksi itseäni vahingoitetun ja satutetun tarkoituksellisesti, vaikka sellaiseen ajatteluun ei ole ollut mitään reaalisia perusteita. Eniten kaduttaa, että tulin myös purkaneeksi toiselle osapuolelle näitä harhaisia kuvitelmiani, eikä se raukkaparka varmaan koskaan pääse yli siitä syyllisyydestä, jonka sille sillä tuotin.

Omasta mielestäni olen hienosti luopunut kaikista vanhoista asioista. Sehän on vaikeaa silloinkin, kun ei erityisesti pidä luovuttavista asioista. Olen itkenyt kaikenlaisten sellaistenkin asioiden menettämistä, joista oikeastaan olen sitä mieltä, että elämä on parempaa ilman niitä. Parisuhde on kuitenkin paljolti suljettu järjestelmä, jossa asioiden merkitykset luodaan parisuhteen sisältä käsin, eivätkä ne ole merkityksellisiä ilman sitä. Hyviä haaleita haikeita muistoja kaikenlaisista omituisista asioista, joita nyt en enää valitsisi.

Eron jälkeen on ollut erityisen ihanaa olla tehnyt kaikkia epäilyttäviä asioita epäilyttävissä seuroissa epäilyttävinä kellonaikoina, tarvitsematta olla vastuussa hyvinvoinnistaan tai arvostaan kenellekään muulle kuin itselleen. Tuntuu hyvältä huomata osaavansa tehdä asioita ihan vain siksi että itse haluaa, vaikka niitä tekisi toisten ihmisten (oletetun) tahdon vastaisesti.

Voiton päivän outo juhla

2010-05-08T13:26:00.005+03:00

Tänään on jälleen se käsittämätön päivä, jolloin Eurooppa juhlii toisen maailmansodan päättymistä ja natsien Lebensraum-fantasioiden kukistumista, mutta Venäjällä juhlitaan voittoa Suuressa isänmaallisessa sodassa.

Ehkä kaikkiin kansallisiin juhlapäiviin liittyy tällaista; kaikki kansat kai kuitenkin joissain määrin sortavat omia vähemmistöjään niin, että kaikkien ryhmien oikeudet eivät tule toteutuneeksi tasavertaisesti, tai juhlistavat sellaisia voittoja, jotka ovat merkinneet toisille suuria kärsimyksiä.

Tallinnassa liikennöi tänään erillisiä linja-autovuoroja keskustasta pronssisotilaan patsaalle. Näin syntyy mielenkiintoinen tilanne, jossa demokraattinen valtio järjestää kansalaisilleen (asukkailleen) mahdollisuuden juhlistaa miehityksen alkamista ja miehittäjää.

En osaa sanoa, onko Idän ja Lännen historiankäsitys iteroitumassa kohti yhteistä tulkintaa, mutta presidentti Medvedevin haastattelu (käännös, itse en osaa venäjää) Izvestiassa pari päivää sitten oli vaikuttava:

"The Soviet Union was a very complicated state and if we speak honestly the regime that was built in the Soviet Union... cannot be called anything other than totalitarian," he said. "Unfortunately, this was a regime where elementary rights and freedoms were suppressed."

Silti, jos toisen maailmansodan loppua jotenkin tänään haluaisi juhlistaa, niin sotilasparaati Moskovassa ei ehkä kuitenkaan olisi se paras mahdollinen symboli vapaudelle, tasa-arvolle ja demokratialle. Itse esimerkiksi arvostan vapautta olla juhlistamatta ja oikeutta viettää lauantaipäivä ihan kunkin itselleen parhaaksi katsomallaan tavalla.

Vapaan juutalaisen saippua

2010-05-07T18:25:00.005+03:00

HS on sensuroinut Jarlan sarjakuvan, jonka oikeudettomasti ja tietoisesti tekijänoikeusrikkomukseen syyllistyen julkaisen tässä alla (alunperin varastin murosta)

Sisällöllistä poliittista satiiria ei koskaan ole liikaa. Omasta mielestäni strippi oli laajalevikkiseltä medialta poikkeuksellisen hieno havainnollistus sentienttien olentojen perusoikeuksen rajoittamisen oikeuttamisesta. Taiteilija itse taas ilmaisee yksinkertaisemmin: "Tarkoitukseni oli repiä mustaa huumoria tilanteesta, jossa natsi-Saksa yrittää surkuhupaisasti olla modernilla tavalla eettinen".^{[lähde: IS]}

Tuo strippi on hieno muistutus myös siitä, miten jotkin ryhmät ovat niin toiseutettavissa, että mikä tahansa hyväksikäyttö tulee oikeutetuksi. Lemmikkieläinten ja tuotantoeläinten välillä vallitsee edelleen samanlainen eriarvoisuus oikeussubjekteina kuin natsien ja juutalaisten välillä taannoin.

Väkivallan ja hyväksikäytön normalisointimekanismit ovat edelleen ihan samoja kuin Natsi-Saksassa, kohteet vaan ovat eri. Vaikka reagoimmekin sanoihin "natsi", "juutalainen" tai "keskitysleiri", emme silti ole mitenkään herkkiä huomaamaan sellaista ajattelua, jolla oikeutetaan kansanmurhia.

Typografiakoirat

2010-04-08T18:31:00.006+03:00

grafisches Büro

kohuliikemiesraukkaparat

2010-04-08T15:50:00.007+03:00

Olemme tietenkin toisen käden lähteiden varassa, mitä taannoisiin hallitusneuvotteluihin tulee, mutta on perusteltua epäillä, että kohuliikemiehet eivät neuvotteluissa olleet aivan riittävien tietojen varassa. Asuntoministerin salkku on varmaankin neuvotteluissa kevyt, mutta ei sitäkään kenen tahansa kokoomuslaisen keski-ikäisen helsinkiläisen juristin käteen olisi kannattanut luovuttaa.

Raukkaparat, Ideaparkien rakentaminen on varmaankin turhattavaa kun ministerin suusta tulee tällaisia lausuntoja:

"Aion jatkaa taisteluani yhdyskuntarakenteen kannalta huonosti sijoittuvia kaupan suuryksiköitä vastaan. Kyse on merkittävästä ilmastokysymyksestä. Kyse on lähikauppojen aseman suojaamisesta. Kyse on keskustojen elinvoiman ja elävyyden turvaamisesta. Kyse on siitä, ettei näin merkittäviä asioita yksinkertaisesti voi antaa tunteettomien markkinavoimien ratkaistavaksi. Kyse on siitä, etteivät seudullisesti laajakantoiset hankkeet ole joidenkin kuntien yksityisasioita. Ja kyse on jopa eurooppalaisen elämänmuodon varjelemisesta. Tukenani tässä anti-amerikkaistamistaistossa ovat niin valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet, maankäyttö- ja rakennuslaki kuin lukuisat hallituksen ohjelmat ja strategiat."

Kohuliikemiehet ovat tietenkin jo ehtineet ilmaista tyytymättömyyttään asuntoministerin linjauksia kohtaan monessa mediassa, mutta turhautuminen lienee erityisen suuri, mikäli vaikutusvaltaa hallitusneuvotteluissa on oikeasti ollut siinä määrin kuin viime päivien uutisoinnin pohjalta voi päätellä [toki voin olla vähän turhan innokas päättelijä].

lapset ensin

2010-04-07T20:30:00.005+03:00

Dailymail: Why I'll always put my children before my husband... even though it's already destroyed one relationship:

"The truth is, of course, that children are so much nicer than men. They smell better. They look cuter. They also love us unconditionally. Of course we put them first. Why on earth wouldn't we?"

Se sanotaan suoraan: ehdoton rakkaus, unconditional love. Riippuvaisiin, avuttomiin ja tarvitseviin lapsiin on turvallista ja nautinnollista olla suhteessa, kun menettämisen pelot ja epävarmuudet ovat poissa ja valta on rajatonta. Lapsia on helppo käyttää tyydyttymättömien narsististen tarpeiden tyydyttämiseen ja kutsua sitä rakkaudeksi. Vertaisyhteisössä sellainen tuottaa myös palkitsevan vastuullisen ja uhrautuvaisen aikuisen roolin.

Kaikki voitot kerralla.

uudet säännöt

2010-03-18T10:09:00.008+02:00

Elän keskellä kiihkeää sosiaalista eksperimenttiä. On työyhteisö, jossa jokaisella on omat deadlinet ja omat tehtävät, mutta joka jakaa keskenään työn tekemisen kannalta välttämättömiä resursseja. Resursseista kilpaileminen ymmärrettävästi luo jännitteitä ihmisten välille.

Menetelmiä resurssienkäytön optimoimiseksi on olemassa paljon, tehokkaitakin. Valittu menetelmä on kiinnostavasti ollut kahden prioriteettiluokan luominen ja alemman prioriteettitason käyttäjäryhmien resurssienkäyttömahdollisuuksien rajoittaminen. Itse kuulun erilaisista hallinnollisista syistä alemman prioriteetin käyttäjäryhmään.

Meille alemman prioriteettiryhmän käyttäjille on varattu viikosta kaksi mielivaltaista päivää, jolloin saamme käyttää niitä samoja resursseja, joita korkeamman prioriteettiluokan käyttäjät saavat käyttää kaikkina päivinä. Jos alemman prioriteetin prosessit halutaan painaa alle 2/7 käyttöajasta, olisi siihen tietenkin paljon parempiakin keinoja kuin randomviikonpäivien valitseminen. Alemman prioriteetin prosessien pakkautuminen kahdelle tietylle päivälle voi vaikeuttaa myös ylemmän prioriteetin prosessien mahdollisuuksia saavuttaa omat deadlinet, mikäli ne osuvat näille päiville.

Olen tällä viikolla käyttänyt repliikin "yes, I do know about the new policy about not being allowed to X outside Mondays and Tuesdays" ja luulin näin sanoessani olevani törkeän provosoiva. Kuvittelin aidosti, että terveet aikuiset ihmiset ovat sensitiivisiä tuollaiselle mielivaltaiselle henkilöön kohdistuvalle erottelulle tai vähintäänkin sanaparille "new policy". Sen sijaan sain vastaukseksi maailmanjärjestyksen palautumisesta riemuitsevan "I was just about to mention about that".

Kun arroganttiuttani olen kuitenkin mennyt pyytämään erikoisluvan käyttää resurssia poikkeuksellisena päivänä, on minulta tultu jälkeenpäin kasvokkain kysymään, että "olethan kuullut uusista säännöistä [joiden mukaan tällainen käytös ei ole sallittua sinulle (toim. täydentämä ajatus)]?"

Asia sinänsä on aika mitätön, työ ja työyhteisö eivät tietenkään missään elämän tai identiteetin mittakaavassa ole mitenkään erityisen merkityksellisiä juttuja, mutta en pääse yli ajatuksesta, että aikuiset korkeakoulutetut ihmiset eivät ole herkkiä henkilöön perustuvalle erottelulle ja sitä tuottavalle puheelle. Voitaisiinkohan resurssien liikakäytön uhalla viedä läpi esimerkiksi hissin tai tulostimien käyttökielto joillekin käyttäjäryhmille ilman että kukaan älähtäisi? Turha ehkä luistella näin pitkälle tätä kaltevaa pintaa, mutta minua kiinnostaa silti, ainakin retorisesti, että voitaisiinko tässä yhteisössä ihmiset pakottaa esimerkiksi käyttämään ulkoista tunnusmerkkiä alemman prioriteetin käyttäjäryhmään kuulumisesta?

Lisäksi stressaa katsoa niin huonoa resurssienkäytön optimointia, kun edes käyttöasteen nostamiseksi en ole nähnyt tehtävän elettäkään, mutta se nyt on ihan toinen asia ja sitä saatan osata olla ajattelemattakin, joten yritän käyttää mahdollisuuden.

Underarms

2010-03-17T22:12:00.004+02:00

Olikin vähän epäilyttävä tää Dove luonnollisen kauneuden puolestapuhujana, onneksi nyt tulivat mainokseenkin mieltä rauhoittavat "has to" ja "of course". Vihdoin turvalliset hyvät normit, namnam.

Traditiot ja ideologiat

2010-02-21T18:32:00.004+02:00

Ideologia on ideologia, vaikkakin se pohjautuisi traditioon ja vaikka sitä ei päivittäin tulisi tarvetta puolustaa.

Valinnat ovat valintoja, jopa sellaiset valinnat, joiden yhteydessä sanotaan, että "Aina on tehty näin, miksi yhtäkkiä pitäisi tehdä toisin?".

Enemmän kuin kukaan muu suomalainen

2009-09-23T14:35:00.004+03:00

En ole lahjoittanut omia varojani kehitysyhteistyöhön, mutta arvostan niitä, jotka niin tekevät. Uhraan kyllä enemmän aikaani ja voimiani maailman köyhien eteen kuin kukaan muu suomalainen. Tällä tarkoitan toiminnan vaikuttavuutta.

Paavo Väyrynen, NYT-liite 38/2009, s. 5

Lailliset ja paljon työllistävät elinkeinot jalossa taistossa villasukkien ja hampurilaisten puolesta

2009-09-01T14:18:00.010+03:00

Suomalaisten turkiskasvattajien Turkisten lisäksi sinulta tahdotaan kieltää moni muukin asia -kampanjan tiedotteesta:

Suomalaisten turkiskasvattajien puheenvuoro, joka kyseenalaistaa vastustajien motiiveja ja nostaa esiin tosiasioita alasta, julkaistaan useissa sanomalehdissä kahden viikon ajan. Eläinten hyvinvointi, joka tuottajalle on ykkösasia, ei niin sanottuja eläinaktivisteja kiinnosta, ilmoituksessa sanotaan.

Innostuin kovasti, olen aina niin halunnut kuulla, että mitä ne kuvittelevat eläintuotannon vastustajien päässä liikkuvan ja olisin toivonut, että nyt ne vähän olisivat kertoneet. No eivätpä päässeet kovin syvälle ainakaan Turun Sanomissa julkaistussa ilmoituksessaan (pdf):

Turkisten vastustajat sanovat usein toimivansa eläinten oikeuden ja hyvinvoinnin puolesta. Se ei ole totta.
Tosiasiassa heillä on vain yksi päämäärä: turkistuotannon lopettaminen. Ja se on vasta ensimmäinen askel tiellä kohti lopullista tavoitetta. Seuraavaksi he tahtovat kieltää sinulta maidon, lihan, villasukat, nahkakengät... Sanalla sanoen kaikkien tuotantoeläinten pidon ja eläinperäiset tuotteet.

Olisin ehkä hieman kaivannut analyysia siitä, että millä perustein eläinten oikeuden ja hyvinvoinnin edistämistavoitteet ovat ristiriidassa turkistuotannon lopettamistavoitteiden kanssa. Erityisen kiinnostavaa olisi kuulla, että millä motiiveilla eläintuotannon lopettaminen itsessään voisi olla jollekin mielekäs tavoite. Voisitte kyllä turkistuottajat joskus kertoa, jotta ei kaikkea aikaa tarvitsisi elää tässä epätietoisuudessa ja ymmärtämättömyydessä, en vaan käsitä.

Sitten en myöskään käsitä suurinta osaa turkistuottajien toimintaa paheksuvista lausunnoista (vaikka sinänsä arvostankin oikeita mielipiteitä, mutta tämä nyt oli niin pahasti väärin sammutettu):

Kenties turkistuottajat tuntevat muuta kotieläintuotantoa niin huonosti, etteivät tiedä lampaan luopuvan villoistaan ilman hengen menetystä. Koko ikänsä pienessä häkissä kurjissa oloissa viettänyt turkiseläin sen sijaan tapetaan tylysti kun sen turkki on valmis hyödynnettäväksi.

Villasukkatuotteissa tappamiseen liittyvä moraalinen kuormitus (tapettujen yksilöiden lukumäärä per villasukkapari) yleensä kohdistuu useampaan kuluttajaan kuin turkistuotteissa (tapettujen yksilöiden lukumäärä per turkistuote), mutta onko sille joku yläraja? Kuinka pieneksi pitää yksi turkki pilkkoa, jotta sen moraalinen selkäreppu vastaisi villasukkaparia, jogurttipurkkia tai munakasta? Ja saisiko sen kokoisesta riekaleesta tehtyä hanskoja tai avaimenperää? Elinminuuttejahan turkiseläimelle kertynee vähemmän kuin lampaalle, itse kyllä huomioisin näissä laskelmissa sellaisenkin.

Yhdellä ja samalla kaltevalla pinnallahan villasukat, hampurilaiset ja turkikset kuitenkin ovat ja sen hahmottaminen ("Seuraavaksi he tahtovat kieltää sinulta maidon, lihan, villasukat, nahkakengät...") osoittaa turkistuottajilta kyllä koko populaation mitassa aika harvinaista älykkyyttä. Heti ostaisin niiden tuotteita, jos vaan vähän enemmän tykkäisin riistosta ja tappamisesta, niin paljon arvostan tällaista havaintoa.

Haluaisin vielä lopuksi antaa paljon pisteitä turkistuottajien copywriterille, koska "tehdään, kuten aina ennenkin ollaan tehty" ja "tehdään, kuten kaikki muutkin" ovat aivan sairaan teräviä ja vetoavia viestejä. Logiikka, Humen giljotiinit ja muut ovat kuitenkin hörhöjen juttuja, joista laillisia elinkeinoja harjoittavien rehellisten ihmisten kannattaa pysyä erossa.

HS:n artikkeli, haastateltuina mm. Turkiseläinten kasvattajien liiton toiminnanjohtaja Tuula Dahlman ja Animalian uusi toiminnanjohtaja Salla Tuomivaara
FFS:n tiedote
OE:n tiedote

Objektinmenetys II

2009-06-23T21:55:00.004+03:00

Lyhyenä jatkopohdintana aikaisempaan: onko objektinmenetyksen prosessointi helpompaa, jos objekti menetetään selkeästi ulkoisesta syystä, triviaaliesimerkissä siis kuolemantapauksen vuoksi?

Olosuhteita on hieman haastava vakioida niin, että objektinmenetystapahtuman käyntiinsaattamiseen ei myöskään eloonjäämistapauksessa liittyisi mitään erityisiä frustraatioita, kuten yleensä liittyy. Verrattavuus on yleensä hieman hankalaa, paitsi näiden frustraatioiden vuoksi, niin monissa tapauksissa myös eloonjääneen objektin merkityksellisyys on saattanut alentua ennen varsinaista eroa.

Jos vakioidaan tilanne niin, että erotilanne tapahtuu tuskattomasti ja yhteisestä sopimuksesta (check!) mutta objekti on silti merkityksellinen ja läheinen (check! check!) on luopumisprosessi todennäköisesti vaikeampi, sillä objekti voi jatkuvasti olemassaolollaan muistuttaa kaikista menetetyistä asioista. Muiston muodostaminen on vaan niin paljon hankalampaa, kun objekti on läsnä elävänä, mutta aikaisemmin avoinna olleet mahdollisuudet näyttäytyvätkin silti suljettuina.

toisesta luopumisesta vielä

2009-06-21T00:29:00.004+03:00

Äh, ja Qssakaan en ole asunut enää vuosiin, joten ehkä Q-kirjamen yliviljelystäkin pitäisi luopua. Identiteettiään voisi ehkä rakentaa muidenkin asioiden varaan kuin historiallisten asuinpaikkojensa. Toisaalta on hauskaa olla Qaikussa Qtea ;-).

objektinmenetys

2009-06-21T00:15:00.007+03:00

Koska kirjastoaineistojen saatavuus näin kansallisten juhlapyhien aikaan on heikko, eikä Gutenbergissakaan näköjään ole saatavilla Freudin esseetä Trauer Und Melancholie, niin ehkä on kirjoitettava objektinmenetyksestä ihan itse.

Objektinmenetyksen prosessoinnin kivuliain osa on luopuminen, siis sen seikan hyväksyminen, että objekti lakkaa olemasta saatavilla ja tyydyttämästä subjektin tarpeita. Mitkä tahansa muut prosessin osat ovat siihen verrattuna keveitä, olkoon tapahtunut sitten kuinka rumia asioita vain, ja liittyipä menetysprosessiin miten syvää frustraatiota tai syyllisyyttä tahansa. Objektista luopuminen on ilman jäämistä, turvallisuuden ja jatkuvuuden katkeamista ja hylätyksi tulemista. Oikeastaan hylätyksi tuleminen saattaa olla frustroivin mahdollisin psyykkinen kokemus ja kaikki muut psyykkiset kokemukset ovat palautettavissa hylätyksi tulemisen kokemukseen tai sen välttämiseen.

Psyyken kehityksen alkuvaiheissa, itse- ja objektikonsistenssin vielä muotoutuessa, objektisuhteet ovat funktionaalisia, jolloin subjektilla ei ole psyykkisiä valmiuksia tuottaa itse kaikkia psyykkisia rakenteita ja palveluja, ja ne ulkoistetaan ulkoiselle objektille. Kaikissa objektisuhteissa on joissain määrin funktionaalisia piirteitä ja objektinmenetyksessä toteutetaan patologisia ratkaisuja sitä todennäköisemmin, mitä hallitsevampia funktionaalisia elementtejä objektisuhteessa on ollut. Tyypillisiä patologisia ratkaisuja on objektin suorittamien funktionaalisten palvelusten hakeminen jostain muualta (uudesta objektisuhteesta) tai funktionaalisiin palveluksiin liittyvien tarpeiden väkivaltainen sammuttaminen esimerkiksi pakkotoiminnoilla tai päihteillä.

En mitenkään nyt onnistu löytämään Spinozan Etiikan mistään verkkoversioista sitä kohtaa, jossa sanotaan, että ulkoinen rakkausobjekti voi lisätä elämänvoimaa (Spinozalla conatus), mutta että riippuvaisuus ulkoisen rakkausobjektin tästä funktiosta vastaavasti vähentää sitä. Kuitenkin tämä kohta on niin koherentti nykypsykoanalyysin kanssa, jossa objektisuhde raadellaan kahdentyyppisiksi osiksi: on yksilöllisiä ja eriytyneitä objektisuhteen elementtejä ja sitten on niitä riippuvaisia, funktionaalisten palveluiden molemmin- tai toispuoliseen tuottamiseen perustuvia elementtejä. Toinen on selkeästi elämänvoimaa lisäävä ja toinen on sitä vähentävä mekanismi. Lisäksi riippuvuus ulkoisen objektin tuottamista palveluista on perusmotiivi kleiniläiselle kateudelle. (Onkohan joku syy sille, että Kateus ja kiitollisuus puuttuu Mielen rakentumisen lähdeluettelosta? Minua kiinnostaisi.)

Luopumisessa vaikeinta on käsitellä objektin tyydyttäviä ja onnellisia kokemuksia tuottaneita aspekteja. Arkielämä on rakentunut täyteen elementtejä ja tilanteita, jotka muistuttavat menetetystä objektista ja tyydyttävien kokemusten saavuttamattomuudesta. Helppo defenssi tälle on nostaa esille objektisuhteen frustroivia puolia, jolloin luopuminen näyttäytyykin voittona ja jostain negatiivisesta irti pääsemisenä. Usein objektisuhteen päättymiseen liittyy paljon frustroivia piirteitä, joista saa helposti materiaalia tälle defenssille.

Ah, oikeastaanhan kaikki psykoanalyyttinen kirjallisuus on kiinnostunut vain kuolintapauksista (pienten lasten vanhempien kuolemat lienevät aivan erityisen kiihkon kohteita) ja analyysisuhteiden päättymistä ja melkein kaikki tämä on vaikeasti sovellettavissa tällaisiin ihan normaaleihin, siisteihin ja arkisiin parisuhteiden päättymisiin. Ei ole oikeastaan kirjallisuutta, jossa pohdittaisiin, että millä tavoilla toisistaan luopuneiden objektien kannattaisi olla toisiinsa yhteyksissä, jotta he voisivat suojata toisiaan luopumisreaktioiden patologisoitumiselta ja tukea toisiaan itsenäistymisessä ja ehjien menneisyys-introjektien luomisessa toisistaan.

Kun päämäärä kuitenkin on muodostaa elävistä objekteista toimivia ja ehjiä introjektejä, joiden päällimmäinen attribuutti olisi menneisyyteen kuuluminen, lienee aika selvää, että prosessia ei ainakaan helpota se, että menetetty objekti olisi jatkuvasti ulottuvilla muistuttamassa olemassaolostaan ja saavuttamattomuudestaan. Veloenan väite siitä, että kuolemantapaukset ovat helpompia kuin erot, sillä kuolleet tulevat harvemmin kovin ulottuville muistuttamaan saavuttamattomuudestaan, tuntuu tätä kautta hyvin perustellulta.

En tiedä, ehkä minun objektisuhteeni sisälsi jotenkin epätavallisen paljon tyydyttäviä ja onnellisia elementtejä, sillä vaikka konkreettista yhteistä esineistöä on lähiympäristössä vähän, eikä minun tarvitse suoraan vastaanottaa mitään viestejä, kirjeitä, puhetta tai näköaistimuksia menetetyltä objektilta, olen silti jatkuvasti virittynyt muistamaan kaikki menetetyt asiat ja kokemaan niistä surua. Tässäkin objektisuhteessa on kuitenkin monta asiaa, jotka ovat tuottaneet vihaa, pettymystä ja frustraatiota, mutta en ehkä keksi, että mitä niiden jauhaminen hyödyttäisi, tai mitä hyötyä olisi syyllisyyden tuottamisesta toiselle osapuolelle.

Ehkä kaikkein frustroivimpana tässä hahmottuu pettymys siihen, että itse olen vuosien aikana tinkinyt älyllisestä rehellisyydestä (oman arvioni mukaan paljon ja liikaa) voidakseni suojella toista osapuolta hänen hylätyksi tulemisen peloiltaan, ja sitten itse olen jäänyt aivan vastaavanlaisten pelkojeni kanssa paljaaksi ja ilman suojelua. Osittain tietenkin oma vikani, että olen näyttäytynyt niin vahvana, mutta on aika kivuliasta hoksata, että minussa oli hauraita kohtia ja että ne eivät tulleet huomioiduksi. Olisi pitänyt huomioida, mokoma tyhmä objekti!

Poliittiset nuorisojärjestöt ja nuorisolle tyrkytettävät ideologiat

2009-04-24T00:26:00.006+03:00

Poliittiset nuorisojärjestöt ovat jälleen saaneet toiminta-avustukset Turussa vanhan mallin mukaisesti. Turun Sanomat: "Sdp:n osuus puolueiden keskinäisestä potista on siis noin 32 prosenttia, kokoomuksen 31, vasemmistoliiton 19, keskustan kahdeksan, Rkp:n seitsemän ja vihreiden kolme prosenttia."

Poliittiset nuorisojärjestöt saavat jo itsessään minut voimaan pahoin, mutta vastenmielisintä on tosiaan tuo, että näissä ei näyttäisi olevan neuvotteluvaraa, vaikka poliittiset voimasuhteet kaupungissa muuttuisivatkin. Poliittista nuorisotoimintaa tuetaan suhteessa epäpoliittiseen nuorisotoimintaan paljon – 60% kaupungin nuorisojärjestöavustuksista menee poliittisille järjestöille.

Laadukasta nuorisotoimintaa pitää ja kannattaa tuottaa, mutta poliittista toimintaa tai ideologisen sisällön välittämistä nuorisolle ei tule maksattaa kaupungilla. Varsinkaan kun varojen jaossa puolueiden kesken ei näytä olevan valinnanvaraa tai vaihtoehtoja. Näkisin mielelläni tilanteen, jossa poliittiset (ja muut ideologiset, esim. uskonnollisesti sitoutuneet) nuorisojärjestöt saisivat rahoituksensa puoluetuen (tai muun kattojärjestön) kautta, jolloin valtio ei aktiivisesti tukisi ideologisen sisällön tyrkyttämistä lapsille ja nuorille.

Kirjojen vuokraus

2009-04-23T02:00:00.005+03:00

Ai niin, ilmoittaisin vielä halukkuuteni rikkoa lakeja ja tarjota kaikki Librarythingiin listatut kirjani vuokralle (en ole riittävän reipas listatakseni niitä suoraan Bookabookassa). Toivottavasti tämä nyt ei ole laillista.

Vapaat kansalaiset, demokratian heikot kohdat ja lumedemokratia

2009-04-23T00:12:00.007+03:00

Olin tänään kuuntelemassa presidentti Toomas Hendrik Ilveksen puhetta Turun yliopiston Educariumissa. Niin viehättävää, että on olemassa luottamusta herättäviä vanhempia valtiomiehiä, jotka puhuvat demokratiasta, sananvapaudesta ja identiteetistä samalla kun koko olemus tihkuu eurooppalaista kulttuurihistoriaa. Luontevat viittaukset mm. Kunderaan, Miłosziin, Kafkaan, Mozartiin ja Platoniin sekä puheen joukossa vilahtelevat latinan-, ranskan- ja saksankieliset fraasit väkisinkin tuottavat mielikuvaa vahvasta yhteydestä niihin yhteisiin eurooppalaisiin arvoihin, joiden varaan nykyiset demokratiat kaikissa eri variaatioissaan rakentuvat.

Nautin suunnattomasti myös siitä helppoudesta ja eleettömyydestä, millä totalitarismia nimitetään totalitarismiksi, tarvitsematta etsiä mitään korrekteja kiertoilmaisuja. Ei sen edes tarvitse olla retoriikkaa tai ulkopolitiikkaa, vaan toteama, jolle on perusteltuja argumentteja. En keksi Suomesta yhtään poliitikkoa tai virkamiestä, joka muistaisi edes ajoittain kantaa huolta demokratian tilasta (jotkin maahanmuuton rajoittamista kannattavat ja/tai feminismia vastustavat tahot itse asiassa ajoittain löytävät ihan hyviä demokratian tilaan liittyviä pointteja), mutta Ilves taannoin itsenäisyyspäivän puheessaan talouskriisista puhuessaan otti esille seikan, että demokratia on kriisien ensimmäinen uhri ja kriisit antavat aina populismille jalansijaa.

(Retorisesti: Mitä olisi esim. A. Hitler ollut ilman 30-luvun lamaa?)

Milloin on Suomessa kuultu presidentin tai ministerin näin selkeästi tunnistavan ja tuovan esiin demokratian arkoja paikkoja? Edes äänestysaktiivisuuden laskusta keskustellessa ei onnistuta sanomaan ääneen, mikä merkitys äänestämisellä on demokraattiselle yhteiskunnalle, vaan vedotaan velvollisuuksiin. Olen nyt ehkä hieman lumoutunut pari päivää sitten lukemastani Lumedemokratiasta (torrent), mutta luottamus suomalaisen politiikan kykyyn tunnistaa demokratian heikkoja kohtia tai motivaatioon demokratian tukemiseen on kyllä juuri nyt hieman heikko.

Lumedemokratia tuli myös viehättävästi sivuutetuksi Hesarissa muistutuksella reaalipolitiikan ja idealismin eroista. En ole missään nähnyt tämän kirjan perusteella syntyneen merkittävää keskustelua tämänhetkisestä poliittisesta kulttuurista tai parlamentarististen periaatteiden toteutumisesta, mikä kuitenkin kai olisi aika ydintä. Myöskään maaseudun lopettamisesta ei vielä ole nähty keskustelua, mikä tietenkin henkilökohtaisesti surettaa minua suuresti.

Kiduttamattomuus, kiusaamattomuus, vapaus ja muu kiltteys, johon parlamentarismi ja demokratia palautuvat, ovat kyllä suosikkiasioitani. Miten mukavaa huomata, että tuo tänään nähty presidenttikin on samojen asioiden ystävä.

ihmisenkokoisuus

2009-04-20T20:58:00.003+03:00

Helsingin Sanomat: Kiinassa vieraileva pääministeri Matti Vanhanen (kesk) kehui asumisen puutarhakaupunkimallia luennossaan Pekingin Tsinghuan yliopistossa. Vanhanen sanoi suosivansa hajautettua kehitystä aluesuunnittelussa ja ihmiskokoisia aluerakenteita, joissa mahdollisimman moni voi päivittäin liikkua pyörällä ja kävellen.

Toivottavasti tälle tajutaan edes nauraa. Matille ei tietenkään pitkänä miehenä ole ongelma päivittäin pyöräillä ja kävellä Nurmijärveltä eduskuntaan, valtioneuvostoon tai Helsinki-Vantaan lentoasemalle, mutta tavallisille nurmijärveläisille päivittäinen asiointi kävellen tai pyöräilen lienee kuitenkin hieman vaivalloista.

Onneksi tehottomuus työllistää ja tyhmyyskin tuo poliittista valtaa. Aika ovelasti valittu tuo tyhmien äänestäjien kohderyhmä, pisteet Matille.

Vanhasen Kiinassa pitämä puhe Valtioneuvoston sivuilla

holhous

2009-04-18T18:37:00.004+03:00

Suomen anniskelulainsäädännön ja siihen liittyvät voisi tuotteistaa turisteille elämysmatkaksi. Anniskelusäännökset voisi käännättää pikaisesti ainakin japaniksi, koreaksi ja englanniksi. Sosiaali- ja terveydenhuollon tuotevalvontakeskuksen (nykyisellään osa Valviraa, Sosiaali- ja terveysalan lupa ja valvontavirastoa) julkaisu Alkoholiasiat ravintolassa taitaa kertoa kansanluonteesta enemmän kuin Saarijärven Paavo ja Täällä pohjantähden alla yhteensä.

Tässä maassa on kiellettyä mm.

Asettaa juomahinnastoa näkyviin niin, että se on luettavissa ikkunan läpi, mikäli listalla on myös väkevää alkoholia (yli 22 tilavuusprosenttia).
Baarissa paikan päällä sekoitettua juomasekoitusta ei saa mainostaa, mutta valmiiksi pullotettuja juomasekoituksia saa.
Alkoholiannokset on mitattava valtion hyväksymissä mitta-astioissa. Ainoana poikkeuksena on sallittu pöytäseurueelle tilatun viinipullon annostelu laseihin silmämääräisesti.
Anniskelupaikka on vastuussa päihtyneiden asiakkaidensa hyvinvoinnista näiden poistuttua anniskelutiloista. Mikäli päihtynyt asiakas kävelee auton alle suoraan ravintolan ovesta poistuttuaan, voidaan ravintolaa syyttää heitteillepanosta.
Ravintolan omistaja ei voi tarjota kanta-asiakkailleen esimerkiksi vuosittain omana syntymäpäivänään juomia, sillä ilmaistarjoilun on tapahduttava yllätyksellisesti vieraanvaraisuuseleenä. Siitä on kiellettyä mainita etukäteen esimerkiksi tekstiviestillä.
Henkilökunnan asusteissa voi olla väkevien alkoholijuomien tunnuksia ja nimiä, mutta ravintola on vastuussa siitä, että näitä työasuja ei kulkeudu ravintolan ulkopuolelle.
Mikäli yhden yrityksen omistuksessa on useampi kuin yksi anniskeluravintola, on kiellettyä tehdä siirtoja toisen ravintolan varastoista toiseen. Molempien ravintoloiden on tehtävä tilauksensa erikseen ja raportoitava myyntinsä erikseen neljännesvuosittain lääninhallitukselle.
Pitopalveluyritykset eivät voi hankkia asiakkaalle alkoholijuomia, mutta mikäli asiakas itse hankkii juomat, on pitopalveluyrityksen sallittua tarjoilla niitä.
Ruoanvalmistuksessa käytettävälle alkoholille on haettava erillinen lupa, jossa on esitettävä selvitys vuotuisista käyttömääristä sekä ruokaresepteistä, joissa alkoholia käytetään. Lupamaksun suuruus on 220 euroa ja sen lisäksi peritään vuotuinen valvontamaksu, jonka pienin määrä on 95 euroa.

Tämä on varmaan myös nähty järkeväksi tavaksi käyttää julkishallinnon resursseja ja luoda työpaikkoja.

Porkkanamafian vastaanotettavuus

2009-03-03T22:16:00.009+02:00

Porkkanamafiasta on vaikea kirjoittaa joutumatta määrittelemään suhdettaan kuluttajaliikkeeseen ja markkinatalouteen. Idealististen tavoitteidensa vuoksi Porkkanamafia sijoittuu selkeästi ympäristöliikkeen ja kuluttajaliikkeen sisälle, mutta markkinatalouden mekanismeja hyödyntävällä toimintatavallaan se nostaa karvat pystyyn merkittävältä osalta traditionaalisia kulutusvaikuttamisen muotoja toteuttavilta toimijoilta.

Jukka Vuorio esimerkiksi kirjoittaa Eläinoikeusfoorumilla seuraavasti:

En epäile, etteikö se ois hyvä keino vaikuttaa ihmisiin, siis siten, että ne ihmiset saadaan kivalla tavalla vähän hymistelemään jonkin kivan yleisesti hyväksytyn asian puolesta yleisesti hyväksytyllä tavalla. Sellaiseenhan on helppo lähteä mukaan.

Mutta onko se hyvä keino saada ne ihmiset oikeasti välittämään jostain asiasta ja toimimaan sen puolesta? Vai onko se keino saadat ihmiset kerran kuussa ostoksille johonkin tiettyyn mestaan, ja sen jälkeen menemään himaan mukanaan harhaanjohtava tunne siitä, että "minä vaikutin"?

En mitenkään halua dissata tämän kirjoittajaa (ks. myös myöhempi pohdinta fifissä), mutta tässä lainauksessa näkyy hyvin se perinteisen kuluttajaliikkeen ominaisuus, mikä sulkee suuren ihmisjoukon sen ulkopuolelle: vaatimus sataprosenttisesta sitoutumisesta ja poikkeuksia sallimattomasta hyviselämäntavasta. On hurjaa huomata, miten paljon Porkkanamafiaan liittyvissä kahvipöytäkeskusteluissa tulee esille juuri tämä seikka: järjestöissä toimimattomat ihmiset ylistävät matalan kynnyksen osallistumismahdollisuutta ja järjestöissä toimivat taas voivat pahoin ajatuksesta, että ihmiset voivat tehdä jotakin sitoutumatta siihen koko sielullaan. Tavikset yäk!

Kaikilla alakulttuureillahan on taipumus tuottaa yhteistä koodistoa ja käyttäytymismalleja, mutta on hurjaa, että edes ne alakulttuurit, joilla on Tavoitteita, eivät jaksa olla tavoitteellisempia, vaan keskittävät kaiken tarmonsa oman sisäisen koheesionsa ylläpitämiseen.

Porkkanamafia la 14.3. Turussa ravintoloissa Kerttu ja Hugo sekä Pippurimylly. Näytän sen toivottavasti maailmalle Bambuserin yli, jos mun kyvyt riittävät!

Biofermen terveysväittämämarkkinointi

2009-03-03T09:38:00.007+02:00

TS kertoi tänään, että Bioferme käyttää 7% liikevaihdostaan kliinisiin tutkimuksiin, joita tarvitaan markkinoinnissa käytettävien terveysväittämien tueksi.

Hurjaa, että kuluttajat kaipaavat tuollaisia terveysväittämiä päätöksentekonsa taustalle. Miksei Bioferme voisi laskea esim. jotain hiilidioksidi- ja vesitasetta tuotteilleen ja verrata niitä saman tuoteryhmän eläinperäisiin vastaaviin? Luulisi sellaisella olevan markkinoinnillista arvoa, ja todennäköisesti sellainen olisi kustannustehokkaampaa kuin kliiniset terveysväittämätutkimukset.

Terveys on kuitenkin niin subjektiivinen kokemus - terveysväittämäsäätelyä löysäämällä voitaisiin helposti tuottaa placebovaikutuksien kautta halpaa hyvinvointia, näin taantuma-aikoina.

pop-ikoniudesta

2009-02-25T12:31:00.004+02:00

Olen henkilö, joka ei halua nähdä Madonnaa Suomessa (älä Madonna tuu surulliseksi jos luet tätä, voit silti mielellään vaikka tulla mun kaa Kirjakahvilaan kahville joskus, vaikka en olekaan kiinnostunut raahautumaan sun konserttiin).

Tähän liittyen, en tajua käsitettä pop-ikoni. Onko taustalla ajatus jonkun jumalallisen esittämisestä? Tai ylipäätään jonkun kulttuurisen merkitystihentymän esittämisestä? Ikoni kai viittaa aina johonkin representaatioon, niin että kuva itse on merkityksetön ja vain viittauksen kohteella on merkitystä.

Pitääkö pop-ikonien tietoisesti esittää jotain kulttuurista suurta tarinaa, vai muodostuvatko ne vain sellaisiksi? Hyvin suosittuja kulttuurisia tarinoita on esim. "ryysyistä rikkauksiin" ja "nuori ja vihainen" ja "kukaan ei ymmärrä minua ja instrumenttini on ainoa keinoni vuorovaikutukseen maailman kanssa". Lisäksi, nyt kun pop-ikonius itsessään on latautunut suurilla määrällä kaikkea kulttuurista merkitystä, niin olemme saaneet paljon kehäviittauksia: pop-ikoneja, jotka esittävät pop-ikoneja.

Suosittelen myös ortodokseille pikaisesti sellaisten ikonien käyttöönottamista, jotka esittävät ikoneja. Esimerkiksi kehyksiä, joiden sisällä on kehyksiä, joiden sisällä on kehyksiä, joiden sisällä on kehyksiä, joiden sisällä on jälleen kehyksiä.

Taidan ottaa pop-ikonin omassa uuskielessäni kiellettyjen sanojen listalle. Tähän mennessä listalla eivät vielä olekaan kuin "luonnollisuus", "luonnollinen" sekä "tavallinen" (lähinnä kontekstissa "tavallinen maito").

Vain Suomessa!

2008-12-10T23:20:00.005+02:00

Vain Suomessa: IL: Kirsti Paakkasen iltapuku vain 2800 euroa. Voiko missään muualla sosiaalisen statuksen osoittaminen olla niin vaarallista, että sitä on seliteltävä näin. Onneksi kävi hyvin, ja puku olikin ostettu alennusmyynnistä, eikä mitään pöyristyttävää kenenkään yläpuolelle asettumista ollut päässyt tapahtumaan.

Lutz Heilmannin imagonpuhdistussekoilut de-wikissä

2008-11-16T23:38:00.010+02:00

Internet on taas opettanut luonnettaan vähän kantapään kautta. Imagostaan huolestunut saksalainen valtiopäivämies Lutz Heilmann ei onnistunut – tai vaihtoehtoisesti ei Dirk Niebelin huonojen siivouskokemusten vuoksi uskaltanut – siivota Wikipediasta pois epäedullisia mainintoja hänen Stasi-menneisyydestään ja kehnosta opiskelumenestyksestään.

Vaikka Yhdysvalloissa sijaitsevaan palvelimeen eivät voi saksalaiset tuomioistuimet vaikuttaa, niin reippaana juristina Lutz kuitenkin innostui hakemaan tuomioistuimelta päätöksen, jolla estetään Wikimedia Deutschlandin hallussaolevan domainin wikipedia.de linkittäminen Wikimedia Foundationin Yhdysvalloissa sijaitseville palvelimille. Tällöin herjaaville sivuille pääsee ainoastaan suoran urlin de.wikipedia.org kautta.

Wikipedia.de:n etusivulla teksti:

Mit einstweiliger Verfügung des Landgerichts Lübeck vom 13. November 2008, erwirkt durch Lutz Heilmann, MdB (Die Linke), wird es dem Wikimedia Deutschland e.V. untersagt, "die Internetadresse wikipedia.de auf die Internetadresse de.wikipedia.org weiterzuleiten", solange "unter der Internet-Adresse de.wikipedia.org" bestimmte Äußerungen über Lutz Heilmann vorgehalten werden. Bis auf Weiteres muss das Angebot auf wikipedia.de in seiner bisherigen Form daher eingestellt werden. Der Wikimedia Deutschland e.V. hat gegen den Beschluss Widerspruch eingelegt.

[16. November]: Herr Heilmann hat erklärt, er würde die einstweilige Verfügung zurückziehen. Sobald die Verfügung aufgehoben ist, werden wir unser Suchangebot wiederherstellen.

Der Wikimedia Deutschland e.V. ist nicht Anbieter der unter de.wikipedia.org zugänglich gemachten "Wikipedia" und hat auch keinen Einfluss auf die in der Online-Enzyklopädie abrufbaren Inhalte. Der Wikimedia Deutschland e.V. ist vielmehr ein gemeinnütziger Verein zur Förderung Freien Wissens, der lediglich über die Anwendung der Wikipedia aufklärt. Betreiber der Enzyklopädie ist die in der Anbieterkennzeichnung der Enzyklopädie genannte Wikimedia Foundation, eine in Florida, Vereinigte Staaten, inkorporierte Stiftung mit Sitz in San Francisco.

Für die überwältigende Unterstützung durch E-Mails, Anrufe, Blogeinträge und Spenden möchten wir uns vielmals bedanken. Wenn Sie uns weiterhin unterstützen wollen, können Sie uns eine Spende zukommen lassen. Weitere Informationen finden Sie unter http://spenden.wikimedia.de/. Vielen Dank für Ihre Hilfe!

Wir danken der Kanzlei JBB Rechtsanwälte für die schnelle und kompetente Hilfe.

No, asiaankuuluvasti Lutzille annettiin asiasta palautetta ja nyt häntä kaduttaa. Kotisivuillaan hän julistaa, että Wikimedia Deutschland voi välittömästi alkaa julkaista vapaata ja epäkaupallista tietosanakirja Wikipediaa domaininsa wikipedia.de kautta.

Keine weiteren juristischen Schritte gegen Wikipedia

Zur Beendigung der juristischen Auseinandersetzung mit dem Wikimedia e.V. erklärt Lutz Heilmann:

Nachdem die falschen, ehrabschneidenden und deshalb mein Persönlichkeitsrecht verletzenden Inhalte weitgehend aus dem entsprechenden Artikel entfernt wurden, habe ich gegenüber dem Wikimedia e.V. erklärt, dass ich keine weiteren juristischen Schritte unternehmen werde und die Weiterleitung auf die Wikipedia-Inhalte unter http://de.wikipedia.org wieder geschaltet werden kann. Wikimedia e.V. kann also ab sofort die Inhalte der freien, nicht kommerziellen Internet-Enzyklopädie Wikipedia wieder über die URL www.wikipedia.de zugänglich machen. Ich bedaure außerordentlich, dass durch die von mir beantragte Einstweilige Verfügung des Landgerichts Lübeck die deutschen Wikipedia-Userinnen und -User in den letzten 24 Stunden keinen direkten Zugriff mehr auf die Wikipedia-Inhalte hatten. Mir ging es dabei keineswegs um Zensur, sondern schlicht um eine wahre Tatsachen-Darstellung. Der juristische Weg hat sich dafür insoweit als problematisch erwiesen, als durch die Struktur von Wikipedia die anderen Userinnen und User in Mitleidenschaft gezogen werden. Das war nicht meine Absicht. Gemeinsam mit Wikimedia e.V. werde ich nach anderen Wegen suchen, um den offenen und freien Charakter von Wikipedia so weiter auszugestalten, dass Persönlichkeitsrechte gewahrt bleiben.

Sydäntä lämmittää kuulla, miten minkäänlainen sensuuri ei ollut hänen motiivinaan ja miten hän jatkossa aikoo etsiä keinoja, joilla Wikipedian avointa ja vapaata luonnetta voisi kehittää niin, että henkilösuojaa ei loukattaisi.

Lutz Heilmann vs. The Internet
Originally uploaded by jvansanten

Tyypistä tuli myös kerralla suurempi legenda kuin Kola-Ollista. Pitää tehdä melkoisia urotekoja, jotta ne tuottaisivat enemmän ja ristiinlinkitetympiä hakutuloksia kuin tämä kolossaalinen moka, jota Lutz-parka tuskin koskaan tulee unohtamaan. Tavoitteena lienee ollut piilotella Stasi-menneisyyttä, mutta lopputuloksena hänet tunnetaan jatkossa ainoastaan Stasi-menneisyytensä sekä innokkaan sensurointihalunsa kautta. Hauskaa on kuitenkin, että tapaus generoi Wikimedialle suurehkon määrän lahjoitustuloja, päivälahjoitukset hypähtivät n. 16 000 euroon normaalista n. 3000 euron tasosta.

Lisätietoja & lähteitä

Der Spiegel: Linke-Eklat beschert Wikimedia Spendenboom 16.11.

Keskustelua aiheesta Spiegelissä

Focus Online: Einstiegsseite wegen Klage blockiert 15.11.2008

Lutz Heilmann en-wikissä

Lutz Heilmann de-wikissä (keskustelusivu, muokkaushistoria)

Slashdot: Politician Forces German Wikipedia Off the Net 15.11.2008

urbaani elävyys, kannustimet ja ohjaussignaalit

2008-11-12T01:06:00.002+02:00

Kaupunkikeskustojen ei kannata kilpailla pelloille ja metsiin rakennettujen kauppakeskusten kanssa samoilla keinoilla samoista asiakkaista, sillä ne joka tapauksessa häviävät käytettävyydessä kuusi-nolla. Suosittelen jälleen perehtymään Turo-Kimmo Lehtosen ja Pasi Mäenpään tutkimuksiin Itäkeskuksessa (tämä Ylkkärin artikkeli on suppea johdatus aiheeseen, Narkissos Kaupungissa on sitten laajempi). Kauppakeskukset jäljittelevät kaupunkia paremmin kuin mihin kaupungit itse pystyvät, jolloin kaupunkien ainoaksi kilpailuvaltiksi jää aitous, eikä siksi kaupunkimaisuuden tarpeettomaan heikentämiseen ole yhtään varaa.

Redusoin tämän asetelman nyt alueiden väliseksi kilpailuksi maksavista asiakkaista, ts. kilpailuksi kaupunkikeskustojen ja kauppakeskusten/hypermarketryppäiden välillä. Pidän sitä perusteltuna, sillä alueiden elävyys on suoraan verrannollinen maksavien asiakkaiden määrään sekä myynnin volyymiin. Arvostan keskustoissa tapahtuvaa ei-kaupallista toimintaa – jopa siinä määrin, että pidän sitä selkeästi edellytyksenä kaupunkien olemassaolon oikeutukselle – mutta en näe vaan mahdollisena, että mitään eläviä alueita rakennettaisiin pelkästään julkisen rahoituksen varaan. Siksi pidän ensisijaisen tärkeänä pohtia menetelmiä, joilla alueiden yritystoimintaa voidaan kehittää.

Minulla on vahva näkemys siitä, että alueiden elävyyttä ei edistä hajauttaminen tai estellisyyden lisääminen. Kuitenkin, koska autoliikenteen kaikenlainen lisääntyminen mitä suurimmassa määrin edistää juuri näitä epätoivottuja kehityskulkuja, näen loogisena väistämättömyytenä vähentää autoliikennettä. Toriparkkia ei pidä rakentaa, autoliikennettä lisätä ja kaupunkia rikkoa niiden ihmisten vuoksi, jotka vahvojen taloudellisten kannustimien vuoksi ovat asettautuneet asumaan niin mahdottomien yhteyksien päähän, etteivät pääse kaupunkiin kuin kulkuvälineillä, joiden läsnäolo on myrkkyä kaupunkikuvalle ja elävyydelle. Tiedän, että näillä ihmisillä on paljon ostovoimaa, jonka kanavoiminen kaupunkikeskustaaan houkuttaisi, mutta kysymys ei ole vain parametrien (tässä pysäköintipaikkojen määrä) muuttamisesta jollain tietyllä ajan hetkellä, vaan myös sellaisten ohjaussignaalien valitsemisesta, joilla on merkittäviä kerrannaisvaikutuksia.

Ostovoimaisten asiakkaiden keskustaan pääsemisen vaikeuttaminen on vaarallista, mutta vielä vaarallisempaa olisi pirstoa kaupunki epäpaikoiksi, joissa kukaan ei viihdy. Mikäli Turkuun tulee toriparkki, edistää se valtavasti kehitystä, jossa keskusta kuihtuu ja työpaikat karkaavat muualle. On hämmentävää tajuta, että edelleen löytyy ihmisiä, jotka kuvittelevat toriparkin jollain tavoin elävöittävän keskustaa, eivätkä tajua sitä verorahojen määrää, mikä kuluu tehottoman ja hajanaisen infrastruktuurin ylläpitoon.

vaalimenestysanalyysit uh

2008-10-27T21:52:00.005+02:00

En ehkä kestä kaikkia vaalimenestysanalyyseja. Onko joku, jolle ei ole selvää, että:

Kova työ ei ratkaise vaalimenestystä, jos viestit ovat aivan väärät.
Eri viestit vetoavat eri konteksteissa eri tavoilla: puolueiden perusviestit nyt vaan uppoavat eri tavoilla erilaisina maailmanaikoina.
Tappio ei ole voitto ja on vähän feikkiä tuuletella silloin kun ei ole syytä.

Olen todella tyytyväinen kaksikko Soininvaaran (vaaliohjelman julkaisu vaalipäivän aamuna klo 9) ja Vapaavuoren valtaisasta vaalimenestyksestä, henkilökohtaisesti aion laskea tämän vahvaksi Ideaparkien vastaiseksi kannanotoksi.

Washingtoniin fiksupyörät

2008-08-15T12:19:00.006+03:00

Washingtoniin tulee fiksupyöriä vähän vastaaavasti kun Pariisissa on vapauspyöriä. Konsepti on tosin hieman erilainen ja sitouttavampi perustuessaan jäsenyyksiin, eikä tuntivuokriin kuten Pariisissa. Toivon konseptille menestystä, tällaisesta urbanisoimiskehityksestä pidän.

Kuva afagen@Flickr.

Olympiaoksennus

2008-08-11T22:10:00.001+03:00

Jälleen näinäkin päivinä olen ollut niin hämmentynyt siitä miten käsittämättömässä maailmassa elän. Suunnilleen ymmärrän, että vuonna 1936, kun maailmassa ei vielä oltu nähty atomipommia eikä keskitysleiriä eikä ainakana levitetty sitä internetitse kaikkien verkkokalvoille, voitiin antaa olympialaiset natseille, mutta en tajua, että miten ne nyt voivat olla Pekingissä, ja miten se on kaikille tosi okei. En tajua tätä urheilun ja politiikan erottamista: voiko muka ihan kenen tahansa kädestä syödä?

Olisi niin siistiä jos joku urheiluvälinevalmistaja olisi isosti vetäytynyt näistä kisoista. Joku lapsityövoimasotkuissa ryvettynyt ja maineenpuhdistusta himoava, esimerkiksi Nike (Niken kuvahan on olympiamitaleissakin). Tämä olisi toki vähän vaarallista markkinointia, mutta edellytykset olisivat juuri nyt aivan kosmisen hyvät, sillä Niken mainokset on jo peitetty viattomanpuhtaalla valkoisella Adidaksen sponsorisopimuksen suojelemiseksi. Ennen-jälkeen-kuva pekingiläiselta metroasemalta varastettu The 700 levelilta.

On tietenkin hyvä, että on olemassa urheilua, koska ilman sitä olisi vaikea keksiä turvallisia sijaistoimintoja (lainsäädäntökin harmillisesti rajoittaa esim. palkkatyön teettämistä) aggressiolle ja muulle häiriökäyttäytymiselle, joka muutoin voisi suuntautua väkivallantekojen ja aseellisten konfliktien harrastamiseen. Myöskään urheilun eksistentiaaliongelmia ehkäisevää vaikutusta joutilaassa luokassa ei tule väheksyä.

Koen kevyttä syyllisyyttä siitä, että en ole kiinnostunut yhteiskunnallisesti näin arvokkaasta asiasta ja toivon myös että sirkushuveihin osallistumattomuuteni ei lietso yhteiskunnallista epävakautta; se ei ollenkaan ole tarkoitukseni.

Kouluopetuksen merkityksen liioittelemisesta

2008-08-11T21:52:00.002+03:00

Hesari uutisoi tutkimuksesta, jonka mukaan lukiolaisten ymmärrys politiikasta on parempi kuin ammattikoululaisten. Artikkelissa puhutaan moneen otteeseen yhteiskuntaopetuksesta kouluissa, ikään kun sillä olisi ratkaiseva rooli ymmärryksen muodostumisen kannalta. Olen vakuuttunut siitä, että samanlaiset tulokset saataisiin, vaikka sama testi olisi tehty samalle ryhmälle yhdeksännellä luokalla ennen jatko-opintovalintojen tekemistä, ennen kuin toinen ryhmä olisi sekuntiakaan päässyt nauttimaan sitä lukion erinomaista yhteiskuntatiedon opetusta. Kiinnostus ja edellytykset tarkastella yhteiskunnallisia ja sosiaalisia rakenteita analyyttisesti muodostuu kuitenkin kai huomattavasti varhaisemmassa vaiheessa ja se korreloi luultavasti vahvasti lukioonmenohalujenkanssa.

Tarkoitukseni ei ole osoittaa epäluottamusta lukio-opetusta kohtaan, mutta sen rooli yhteiskunnallisen kiinnostuksen muodostumisessa ei vaan voi olla niin ratkaiseva kuin mitä tässä taas halutaan väittää. On kai myös yleisesti hyväksytty fakta, että eliittilukioiden opetuksen laadulla ei juurikaan ole merkitystä hyvien yo-kirjoitustulosten saavuttamisessa, vaan ratkaisevampi on eliittilukiomaineen houkuttelema laadukkaampi oppilasaines, tässä mekanismi on samankaltainen. Myös eliittilukiossa muodostuvien sosiaalisten verkostojen laadulla lienee merkityksensä.

No, oppilasaines ja lukio-opetus ihansamamulle, oikeasti haluan kirjoittaa tuota seuraavaa olympiapostausta, vaikka tietenkin taas häpeän pateettisuuttani.

hajanaista maailmasälää

2008-07-25T00:30:00.006+03:00

Club of Romen päämaja sitten tosiaan muutti Zürichiin, tai siis Wintherthuriin, mutta aivan Zürichin kylkeen.
Jos Obama häviää McCainille, niin sillä voisi olla chansseja Bundeskanzleriksi. Berliini taisi olla aika villi tänään. No, liiallinen suosio Euroopassa ei kyllä ainakaan edistä Obaman mahdollisuuksia vaaleissa, eurooppamyönteiset hahmot nyt tuskin McCainia muutenkaan äänestäisivät.
Hesarin tämänpäiväinen artikkeli kiinalaisten toiminnasta Afrikassa on luultavasti erittäin huomionarvoinen. Kehityksen suunta on kääntymässä rajusti; kehitysmaiden välinen markkinavetoinen kehitys tulee luultavasti lyömään teollisuusmaiden antaman kehitysavun nopeasti ja pian. Paitsi että miljardi kiinalaista onnistuvat nostamaan omaa keskimääräistä elintasoaan huikeaa vauhtia, ulottuvat kerrannaisvaikutuksetkin kauas.
Zimbabwessa on maanantaina otettu käyttöön 100 miljardin dollarin setelit. Myös rahojen painamiseen tarvittava paperi on tiukilla, eivätkä ihmiset voi osata niin suuria numeroita, kuin mitä tavarat kaupoissa maksavat.
On semisti kiinnostavaa, miten kansallisvaltioilla on taipumus valita tv-sarjaformaatissa (BBC: The Greatest Briton ever, YLE: Suurin suomalainen) suurimmiksi kansalaisikseen vahvimmat johtajansa. Nyt jännitetään, että voittaako Stalin Venäjällä, kuten formaatti edellyttäisi.
Tositosi tyhmää että Tiedemies ei enää bloggaa.
Toivottavasti Sampo Pankkia tässä vaiheessa lohduttaa kuulla että kuulemma suurin osa muistakin pankeista on epäturvallisia.

Tyhmäilyininä

2008-07-24T22:50:00.004+03:00

En ole ollut kovin innokas kirjoittelija; henkilökohtaiset huonouden, epäpätevyyden ja toivottomuuden tunteet syövät motivaatiota itseilmaisulta. Ymmärrän maaseudun yksinäisyydessä ja merkityksettömyydessä asuvia yhä huonommin, kun itse kaipaisin vaan kaupunkiin, sosiaalisiin yhteisöihin, merkityksellisyyteen ja mahdollisuuksiin. Parisuhdekriisi on kestänyt yhtä kauan kuin parisuhde, ei kai liene mahdollista valita yhtä ilman toista.

Vää, on epäreilua, että on ihmisiä, jotka saavat elää sosiaalisesti homogeenisissä ympäristöissä, joissa käyttäytymismallit ja tavat hahmottaa maailmaa ovat yhteneväiset. Koen epäoikeutetusti tulevani luokitelluksi friikiksi, itsekkääksi ja elitistiksi. Yritän muistaa, että minulla on oikeus sekä yksilölliseen ajatteluun, yksilöllisiin valintoihin että oppimiini käyttäytymismalleihin, vaikka ne olisivatkin arkipäivän sosiaalisissa ympyröissäni heikosti edustettyina.

Kun sekä työni (luojan kiitos määräaikainen), opiskeluni (öh periaatteessa määräaikainen) että parisuhteeni (ei käsittääkseni määräaikainen) sitovat minut epätyydyttäviin sosiaalisiin ympäristöihin, tulen kohtuuttoman nälkäiseksi kaikille vertaisuuden ja normaaliuden kokemuksille. Uh, tapaisinpa edes viikottain jotakin ihmistä, joka lukisi kirjoja, tai joka olisi kiinnostunut erosta korrelaation ja kausaliteetin välillä ja ei esimerkiksi täten pitäisi euroon siirtymistä merkittävänä syynä kuluttajahintojen nousemiselle.

Pidän ihmisistä, joiden kanssa päivittäin/viikottain olen tekemisissä, mutta en jatkuvasti haluaisi kokea niin suurta toiseutta. Olen tietoisesti jäljittelemällä opetellut keskustelemaan työtovereideni kanssa esimerkiksi säästä, kuluttamisesta, asumisesta, parisuhteista ja mediasta. Pitää muistaa puhua yksityiskohdista merkityksellisinä ja selostaa tapahtumien kulkua ikään kuin ne olisivat ainutlaatuisia, aktiivisesti unohtaen, että ne toteuttavat jotakin yleisesti tunnettua mallia.

Esimerkiksi unirytmistä - nukkumisesta ja nukkumattomuudesta - kannattaa kertoa joka päivä erikseen yksityiskohtaisesti sänkyynmenokellonaikoineen, vaikka tarinassa on muuttujia vain vähän. Myös parisuhteiden sisällä tehdyistä kompromisseista ja joustoista kannattaa kertoa; millä prosessilla milloinkin on päästy siihen, että ollaankin valittu kahdesta kannatetusta päivällis- tai automallivaihtoehdoista jompikumpi. Myös thaimaanmatkat ovat jännittäviä, niitähän ei kukaan muu ole koskaan maailmassa ennen tehnyt ja rannallalojuminen, torillahuijaaminen sekä autonvuokraaminen ovat kaikki ainutkertaisia. Joskus voi tuoda oman panoksensa keskusteluun, jos vaikka joku sukulainen on myös huonouninen tai jos joku koulukaveri on vaikka myös käynyt thaimaassa, eikä sitä oltu ollenkaan huijattu torilla.

No, itsepä elämäni olen tehnyt ja antanut huonoudentunteideni pitää itseni erillään niistä sosiaalisista ympäristöistä, joissa oikeasti haluaisin olla. Haluaisin hyviä vertaisuuden ja kelpaavuuden kokemuksia, mutta en uskalla viedä itseäni tilanteisiin, joissa näitä muodostuisi.

Luultavasti tosi ihana viikonloppu edessä, toivottavasti vaan jaksan kestää itseäni ja unohtaa kaiken tän tyhmäilyn ihan heti nyt.

Kesäteatterit

2008-06-22T14:25:00.002+03:00

Juhannus calling
Originally uploaded by happeningfish

Kesä on kesäteatteriaikaa. Teatterin tiedotuskeskuksen kesäteatterisivu ei ole ehkä maailman käytettävin, mutta inspiroidu ja etsi sieltä toki oma suosikkiesityksesi. Tänä kesänä on tarjolla jälleen sekä suomalaisia klassikoita (esim. Niskavuorta, Tulipunaista kukkaa), lastenklassikkoja (Ronjaa, Peppiä, Pinokkiota) että musikaaleja ja farsseja. Hämmästyttävän monella paikkakunnalla on myös katettu katsomo (Samppalinna, Kirjurinluoto, Pyynikki, Nakkila).

Itse suunnittelen meneväni katsomaan tänä kesänä ainakin Notre Damen Kellonsoittajaa Raseborgs Sommarteateriin, Niskavuorta Nakkilan kesäteatteriin ja mahdollisesti myös Niskavuoren nuorta emäntää Sarkia-näyttämölle Kiikkaan.

Jatkossa kotimaista nettipokeria

2008-05-28T16:58:00.006+03:00

Vihdoin keskustellaan arpajaislain muuttamisesta siten, että Raha-automaattiyhdistys voi järjestää nettipokeria. Holhousyhteiskuntaa suunnitellessa ei taaskaan osattu huomioida, miten helppoa ulkomaisilla palvelimilla on tehdä kaikkea sitä, mikä kotimaassa on kielletty. Hyvä monopoli muuten mutta kun se ei oikein ole monopoli.

Turvavaljaat ja objektin sijamuodot

2008-05-20T18:01:00.004+03:00

Tänään työsuojelukoulutuksessa:

TURVAVALJAAT käytettävä aina kun on putoamisen mahdollisuus.

Kykenin hädin tuskin olemaan tirskumatta ohjeelle, jonka voi helposti tulkita tarkoittavan kehoitusta hypätä silloin kun hypätä voi.

King-Kong-tyttöjen gendermanagementvalinnat

2008-04-24T16:50:00.006+03:00

En olisi osannut arvata tätä ennalta, mutta sattumalta käteen osunut Virginie Despentesin (Pane Mua ja Kauniita asioita, ovatpa nekin aiemmin osuneet käteen) King-Kong-tyttö osasi verbalisoida monta sellaista asiaa, mitä en itse tähän mennessä ole osannut. Samaistuin kirjailijaan rajusti, vaikka muutoin vierastankin hänen ilmaisuaan ja kuvastoaan (ja teostensa ankeita-kankeita suomennoksia).

Olennaisin pointti on, että naiseus on nippu käyttäytymismalleja ja symboleita, eikä niistä voi valita yhtä valitsematta samalla myös kaikkia muita. Despentesin tavoin pidän naiseuden keskeisimpinä käyttäytymismalleina alistuvuutta ja epäitsenäisyyttä, ja niillä on taipumus aktivoitua välittömästi minkä tahansa muun naiseuteen liittyvän assosiaation yhteydessä. Mun mielestä Despentes selittää hyvin, miksi hame, korkokengät, pullan leipominen tai sukkahousut vaikeuttavat tervepäisen ja tasapainoisenkin yksilön kykyä toimia itsenäisesti ja tehdä päätöksiä.

Myös aggressiivisen tyttökulttuurin taustaa selitetään implisiittisesti. Itsenäisyyttä ja omaehtoista päätöksentekoa on vaikeaa integroida mihinkään olemassaolevaan kulttuuriseen naiseusmalliin, vaan roolissa pysyäkseen - ollakseen vajoamatta mihinkään olemassaolevaan rooliin - on ylinäyteltävä; ammuttava, varastettava, kirottava ja alistettava.

Oman henkilökohtaisen elämäni toimintakykyä maksimoivat gendermanagement-valinnat ovat kyllä olleet aika loistavat. Mulla henkilökohtaisesti on varaa aika suureenkin androgyyniyteen, koska olen onnistunut pariutumaan hahmon kanssa, joka on niin äärimaskuliini, että siinä rinnalla olen aina ihan riittävän feminiini. Eiväthän esimerkiksi koon 41 kengät absoluuttisesti ole kovin sirot tai pienet, mutta suhteessa eteisessä lojuviin koon 51 kenkiin ne ovat hyvinkin sirot.

Terveydenhuollon ja psykoterapeuttisen perinteen kyvyttömyydestä käsitellä sosiaalisia ulottuvuuksia potilaan elämässä.

2008-04-24T16:42:00.003+03:00

Kun on kysymys terveydestä ja siihen liittyvistä riskeistä, haihtuu helposti fiksujen ja aikaansaavienkin ihmisten arvostelukyky. Olen henkilökohtaisesti vakuuttunut siitä, että nykytilanne, jossa lääketieteen alan toimijoita mystifioidaan, palvotaan ja kunnioitetaan ihan kohtuuttomasti, tuottaa tilanteen, että alalle joko valikoituu ihmisiä, joiden joukossa taipumukset vallankäyttöön ja sadismiin ovat yliedustettuja. Vaihtoehtoisesti myös jatkuvaan epäterveen ihailun kohteena oleminen voi aktivoida näitä taipumuksia.

Kaksoisrooli potilaana ja asiakkaana ei ole helppo, sillä potilaan toteutettaessa asiakkaan oikeuksiaan vaatia asiallista palvelua, voi seurauksena olla nippu uusia diagnooseja tai tulkintoja lapsuuden traumojen vaikutuksesta auktoriteetteja uhmaavan käytöksen muodostumiseen. Terapeutin tai lääkärin vastaanottohuoneen seinällä roikkuvat kunniakirjat, tutkintotodistukset ja valokuvat erilaisten lääketieteellisten seurojen tai psykoanalyyttisten yhdistysten tapaamisista eivät ole riittävä tae sille, että lääkäri tai terapeutti välittäisi hoitosuhteeseen liittyvistä eettisistä kysymyksistä. Myös sosiaali- ja terveysalan toimijoille tyypillinen Äiti Teresa -tyyppinen pakkomielle sumeuttaa tätä ajattelua, kun riittävyyden kokemuksen saavuttamiseksi on jatkuvasti työskenteltävä jaksamisen rajoilla. Työn laadun merkitystä heikentää työhön liittyvä gloria - kaikki, mitä lääkäri tekee, on ihme - ja kvantitatiivisten indikaattoreiden merkitys muodostuu näin kohtuuttoman suureksi.

Elämme sitä paitsi kiinnostavia aikoja, kun antidepressanttien hyöty on kyseenalaistettu. Toivon kovasti, että tämäntyyppiset havainnot johtaisivat terapiamenetelmien laadulliseen kehittymiseen, sillä todellakin tarvetta olisi. En tarkoita sitä, että jokaisella pahoinvoivalla kansalaisella tulisi olla mahdollisuus moneen vuoteen intensiivisessä psykoanalyysissa, vaikka se kiehtovaa olisikin ja itse omalla kohdallani sellaista arvostaisinkin. Terapia sinänsä ei ole ratkaisu, vaan hoidon tehokkuus on rajusti riippuvainen terapeutin ammattitaidosta ja persoonallisuudesta. Kyky empatiaan, samaistumiseen ja itsereflektioon on terapeutille välttämätön. Hoitosuhteet ovat alue, joita yksityisyydensuojan vuoksi ei voida valvoa riittävästi. Olen luonnollisesti maallikko, mutta voisin kannattaa ehdotusta lakisääteisestä työnohjauksesta terapeuteille ja lääkäreille, vähintään tunti viikossa. On tietenkin ongelmallista löytää työnohjaajia, jotka eivät olisi ördänneet samoissa psykoanalyyttisissa pikkujouluissa paikkakunnan kaikkien muiden terapeuttien kanssa (jos jollekin on epäselvää, niin terapiassa ja työnohjauksessa potilaan ja terapeutin suhteen tulee rajoittua vain hoitotilanteisiin, eikä niiden ulkopuolisia kontakteja tule olla), mutta teoriassa jonkinlainen laadunvarmistusmekanismi olisi kuitenkin välttämätön.

Tässä allaolevassa tuubivideossa voidaan nähdä erinomainen pätkä, jossa Woody Allen puolivakavissaan kertoo omista psykoanalyysikokemuksistaan (~30 vuotta, ~3x viikossa). Woody myös kertoo sokeasta luottamuksestaan lääkäreihin, tuntemuksensa lienevät hyvin yleistettävissä.

Koko länsimaisessa terveydenhuollon perinteessä on missattu lähes täysin ihmisen hyvinvointiin vaikuttavat sosiaaliset tekijät ja keskitytty vain yksilötasoon. Joissain määrin tietenkin harjoitetaan ryhmäterapiaa ja perheterapiaa, mutta harvoinpa kuitenkin psykoterapioissa riittävästi tarkastellaan potilaan maailmankuvaa sosiaalisesti määrittyneenä konstruktiona ja osataan suhteuttaa potilaan arvostukset ja mielipiteet hänen omaan sosiaaliseen alakulttuuriinsa jonkin kuvitteellisen "yleiskulttuurin" sijaan. Perusvuorovaikutuskykyjen työstäminen on oleellista ja merkityksellistä, mutta olisi kyllä hedelmällistä, jos terapioissa kyettäisiin tehokkaammin pureutumaan niihin sosiaalisiin tekijöihin, jotka vaikeuttavat aidon ja hyvän vuorovaikutuksen muodostumista.

Mesta paikka tämä Suomi

2008-04-01T20:21:00.010+03:00

On ollut kivaa olla takaisin Suomessa, olen ollut jo kuukauden. Täällä sensuroidaan sananvapausaktivisteja, erotetaan ministerejä näiden huonon naismaun vuoksi, pankit näyttävät olevan ulkoistaneet it-osastonsa esikoululaisille ja kouluttaneet viestintäjohtajansa kirjekursseilla. Aika mesta paikka kyllä, tämä.

Kaikesta tästä huolimatta olen tosin kyllä nauttinut mahdollisuudesta ostaa kaupoista ksylitolpurkkaa, kardemummaa ja jopa ruokaa (=soijarouhetta, soijasuikaleita, kiinteää tofua, maustamatonta jogurttia). Mukavaa on myös se, että asunnoissa on ilmastointi, astiakaapit sekä tiskiharjoja, että polkupyörävarastoihin pääsee joutumatta kantamaan pyörää ja että asuntojen avaimet näyttävät uskottavilta.

Kuvassa Huittisten linja-autoasema.

Asun tässä kielessä ja kulttuurissa, tunnen itseni vammaiseksi ja estyneeksi niiden ulkopuolella. Onnellista olla täällä ja tietää, että ihmiset tarkoittavat, mitä sanovat, vaikka harvoin sanovatkin, mitä tarkoittavat.

In event of death please donate all intellectual property to the public domain

2008-02-29T17:54:00.002+02:00

LOL. Link, thx @Suviko.

Sensuuria, nam!

2008-02-19T11:30:00.007+02:00

Kuvataidekriitikko Marja-Terttu Kivirinta Ulla Karttusen sukupuolisiveellisyyden loukkaamisesta epäillyistä ja takavarikoiduista teoksista: (HS.fi)

"Aika harva haluaa kai nähdä kyseistä aineistoa taiteelle pyhitetyssä galleriassa. Mutta todellisuus on usein karumpaa kuin "taide"."

Juuri näin. Sensuroitakoon siis jatkossakin kaikki kriittinen ja kantaaottava taide, ettei vaan näyttelyvieraille tule paha mieli.

Onneksi meillä on asiat hyvin, Italiassa sallitaan näinkin raju sukupuolisiveellisyyttä loukkaava lapsia kuvaava teos:

Originally uploaded by philTizzani on August 30th 2006

paloja

2008-02-12T14:32:00.004+02:00

Mrs Morbidi kertoo Australian hallituksen pyytävän huomenna julkisesti anteeksi pyrkimystään nitistää Australian alkuperäiskansat vuosina 1910-1970. Vaikkakaan ihmisiä ei tuolloin kaasutettu kuoliaaksi tai näännytetty työhön, vaan sen sijaan vain uudelleensijoitettiin aboriginaalilapset eristyksiin omasta meemistöstään, on kysymyksessä kuitenkin ollut laajaa julkista kannatusta nauttiva etnisen ryhmän vastainen toiminta, eikä siitä ole edes mitenkään kovin kauan.

Kemppinen: Näin ajatellen ilmaston lämpeneminen on ensimmäinen hyvä uutinen sataan vuoteen. Sitä ei voi ratkaista kiihdyttämällä hyväksikäyttöä eikä edes tappamalla kiireesti paljon ihmisiä.

Helmikuun 24. päivä, kun Sveitsissä jälleen harjoitetaan suoraa demokratiaa, äänestetään Zürichissä mm. siitä, että halutaanko Rooman klubin siirtyvän tänne. Kampanjablogi täällä. Rooman klubi sopii tänne kyllä hyvin, täällä on paljon tärkeitä pönöttäjiä, eikä juuri mitään häiritsevää öyhötysidealismia. Tosin oisin kyllä mielelläni voinut ottaa Rooman klubin myös Helsinkiin.

Monessa Sveitsin kantonissa keskustellaan näinä aikoina siitä, että pitäisikö armeijan suorittaneilla miehillä olla oikeus olla pitämättä rynnäkkökivääriään kotonaan rauhan aikana. Genevessä tämä on jo mahdollista, ja noin 50 asetta on käyty luovuttamassa säilöön asevarastoon. Konservatiivikantoneissa, kuten Aaraussa, vastaavanlainen kehitys ei liene mahdollinen.

Ilmasto-oikeudenmukaisuuskeskustelusta Davosissa eilen

2008-01-27T12:53:00.001+02:00

Ostin eilen Swiss Passin ja kävin heti Davosissa katsomassa WEFin ohessa yleisölle järjestettyjä avoimia tapahtumia. En nähnyt yhtään mielenosoitusta, mutta kylläkin hyvin runsaasti poliiseja ja Securitaksen edustajia (sinisissä bareteissa - securitaslaiset Suomessa ovat ihan ilman). Davos on kylläkin hassusti pitkin laaksoa levittäytynyt pikkukylä, joten ne varsinaiset tapahtumat olivat oikeastaan myös vähän kauempana. Olin kuuntelemassa kahta tapahtumaa: Climate Change Divide ja Virtual Worlds – Fiction or Reality? Tapahtumien järjestäjinä olivat Sveitsin reformoitu kirkko ja WEF. Katolisessa maassa reformoitu kirkko koetaan jotenkin liberaalin raikkaana tuulahduksena, mikä on tosi hassua verrattuna siihen, miten taantumuksellisena Suomessa luterilaistakin kirkkoa pidetään.

Climate Change Divide

Ilmastojutussa oli C. S. Kiang, ympäristötieteen professori Kiinasta, Luiz Fernando Furlan, korkean tason poliitikko Brasiliasta, UNEPIN pääjohtaja Achim Steiner, sekä sveitsiläinen riskianalyytikko Christian Mumenthaler.

Kun keskustelu alkoi henkilökohtaisella kysymyksellä Davosiin matkustamisen päästöjen kompensoinnista, alkoi luottamus moderaattoria kohtaan jo murentua. Noloimmat hetket saavutettiin, kun Brasilian edustaja ehkä neljännessä peräkkäisessä puheenvuorossaan kehui brasilialaista sokeriruokoetanolia ja koko keskustelusta muutenkin ehkä kolmasosa pyöri etanolin ympärillä.

Tämä koko vääntö (kaikki food- ja non-food-jutut ja kaikki) käytiin perusteellisesti jälleen kerran läpi siitä huolimatta, vaikka Kiang (Kiina) ilmaisi tosi vahvasti, ja yleisön aplodien saattelemana, sen, että miten turhauttavaa on, että kansainvälisessä politiikassa edustajat käyvät vaan taistelua omista sisäpoliittisista eduistaan. Hämmentävää, miten Brasilian edustaja ei tämän jälkeenkään tajunnut lopettaa etanolin markkinointipuhettaan ja kehui vielä Ruotsin etanolipolitiikkaa ja kehotti Sveitsiä ottamaan mallia. Todella, todella, todella alhaista ja vastenmielistä.

Lisäksi Kiangilta tuli ihan älyttömän terävä heitto siitä länsimaiden harjoittamasta kaksoismoralismista, että Kiinan sananvapausongelmista ei uskalleta huomauttaa, mutta kiinalaisten hiilivoimasta kylläkin niillitetään. Ja totta onkin, että sananvapausongelmiin puuttumiseen on korkeampi kynnys, koska ei yhtään tiedä, miten vahva tabu se on. En ole ainakaan koskaan itse puhunut asiasta kenenkään kiinalaisten kanssa, koska en vaan ole osannut.

UNEPin Steiner oli ihan sikahyvä, sekä saksaksi että englanniksi. Nosti esille maataloustukiaiset, kehitysmaiden keskenäiset eroavaisuudet (ei tule käsitellä yhtenä klimppinä), sekä saavutetut nopeat edistysaskeleet energiatehokkuuden parantamisessa ja hiukkaspäästöjen vähentämisessä kehittyvissä maissa. Kokonaisuudessaan silti Steinerkin jäi vähän abstraktiksi puhuessaan seuraavista sukupolvista ja tulevaisuuden teknologiasta ilman niitä konkreettisten seuraavien askeleiden kuvauksia. Herättää kyllä luottamusta, kun kv-organisaatioiden tyypit ovat teräviä, melkein voi unohtaa, miten aivottomia kaikki kansalliset delegaatit on.

Pointti, jota itse jäin kaipaamaan, ja jota olin liian arka & tyhmä tuomaan esille yleisökysymys-osiossa, olisi liittynyt kehityspolitiikan ja ilmastopolitiikan ristiriitaan. On niin älytöntä, miten kehityspolitiikkaa edelleen tehdään niin näkemyksettömästi, kelailematta mahdollisia kehityskulkuja ja muodostamatta mitään oikeita visioita tavoitteista. Kehityspolitiikka tarjoaa tällä hetkellä kehitysmaille vain sitä yhtä ja samaa reittiä, minkä kaikki teollisuusmaat ovat jo kulkeneet. Jälkiteollinen informaatioyhteiskunta on edelleenkin määrittymättä, mutta joka tapauksessa kehitysmaita tulisi viedä suoraan sitä kohti, tekemättä raskasta välilaskua modernismiin ja ympäristöongelmiin, kuten teollistuneet maat ovat tehneet.

(Raposin tästä myös Jaikuun, jossa pienimuotoista keskustelua biopolttoaineista.)

mun bändi ois

2008-01-24T12:04:00.000+02:00

Bändini nimi on Arnuero, albumini nimi on Trying to prolong them ja ensimmäisen albumimme kansi näyttää tältä (originally uploaded by Mandey C):

Muita kiinnostavia bändejä ovat mm. Jargon Aphasia, EviataR ja Marxy, Grow Garlic, John Drew Barrymore, Hedvig Black, U. B. Funkeys, Ivan Vsevolodovich Meshcherskiy ja etsi itse lisää tai tee oma:

1. en.wikipedia.org/wiki/Special:Random
- ensimmäinen artikkeli tällä sivulla on bändisi nimi

2. quotationspage.com/random.php3
- viimeisen lainauksen neljä viimeistä sanaa ovat albumisi nimi

3. flickr.com/explore/interesting/7days/
- tämän sivun kolmas kuva on albumisi kansi

musiikinluokittelu, pandora, last ja numeeriset menetelmät

2008-01-21T22:56:00.000+02:00

Olen niin musiikillisesti sivistymätön, enkä ikinä ole ymmärtänyt musiikista mitään. Web 2.0-musiikinsuosittelupalvellut ovat olleet kyllä niin korjanneet tätä oleellista osaa minussa, koska identiteetinrakennus on vajaa ilman musiikkimieltymyksiä. Pandoran löytyminen oli suuri ilo. Ensimmäistä kertaa kykenin etsimään ja löytämään rajattomasti musiikkia josta pidin. Ellei ystäväpiiri ole jotenkin tosi vahvasti määrittynyt musiikin kautta, ei irl vaan tule löydettyä riittävästi musiikkia.

Pandora on nerokas. Sen taustalla on Music Genome Project, joka määrittää jokaisen kappaleen vektorina noin 400-ulotteisessa avaruudessa. Vektoreiden alkioille määritetään arvoja välillä 0-5. 90% näistä määrittelyistä on vain yhden asiantuntija-arvioijan suorittamia, 10%:ssa on mukana useamman asiantuntijan mielipide.

Tämän informaation perusteella on helppo määrittää eri kappaleiden välille etäisyysvektorit samankaltaisuuden indikaattoreiksi ja soittaa käyttäjän toivomankaltaista musiikkia yhden esimerkkikappaleen perusteella. Erityisen kiinnostavaa ja harmillisesti vain vähän julkisuuteen kerrottua olisi tietää niistä menetelmistä, joilla useiden ehdottamien kappaleiden perusteella päätellään käyttäjän toivoma musiikki. Analysoidaanko kenties musiikin pääkomponentteja, vai tehdäänkö helppo ratkaisu ja määritetään vaan statistiset keskipisteet joiden ympäriltä musiikkia soitetaan? Tämä patenttitekstin johdanto viittaisi painokertoimiin etäisyyysvektoreissa, mikä kuulostaa paljon tylsemmältä kuin PCA- tai neuroverkkoratkaisut. Laskentatehollisesti tuo lienee kuitenkin ihan tehokas menetelmä.

Numeeriset luokittelumenetelmät

Samankaltaisia numeerisia menetelmiä luultavasti tullaan käyttämään paljon automaattisesti segmentoidun markkinoinnin suhteen, vaikka se onkin hankalampaa sillä vektoriavaruus voi monimutkaisemman sisällön kohdalla olla vielä moniulotteisempi. Jollakin tavalla kuitenkin esimerkiksi G päättää, minkälaisia mainoksia millekin sivulle kannattaa asetella, vaikka harvalla onkin tietoa kriteereistä, kriteerien painotusmenetelmistä sekä niiden päivittämismenetelmistä. Mutta kiinnostavaa, ehdottomasti.

Adwordsien yhteensopivuus kontekstinsa kanssa lienee kelpo indikaattori tämän alan osaamisesta, koska niiden kehittyminen on kuitenkin aidosti markkinavetoinen prosessi. Koska myös kansalaistensuojeluun valmistetut sisällönsensurointifiltterit toimivat periaatteessa samalla logiikalla, voidaan Adwordsien kohdalleenosuvuuden perusteella approksimoida myös sensuurifilttereiden toimivuutta ja näin tehdä havainto, että ehkä sensurointifilttereiden laajamittainen käyttöönotto ei sittenkään ole kovin hyvä idea. Surullista, jos tämän seikan esilletuominen murskaa innokkaasti Internetin epäilyttävien viestien tunnistamista kannattaneen pääministerin haaveet romanttisista parisuhteista jatkosssa, mutta valitettavasti sitä estävät perustuslain ja YK:n ihmisoikeussopimusten lisäksi toistaiseksi myös kehittymättömät hahmontunnistusmenetelmät, joilla sisältö voitaisiin riittävällä varmuudella luokitella.

LastFM

Pandoran sulkeuduttua lisenssisyistä (en nyt tässä ala, mutta tässä on taustalla suuria vääryyksiä ja tunnen raivoa) olin vähän lyöty ja ilman musiikkia. Vähitellen alan toipua, kun subscribasin LastFM:ään, mutta se ei vaan ole läheskään yhtä cool kuin Pandora. Ei oikeaa musiikinluokittelullisa asiantuntemusta, eikä nerokkaita numeerisia menetelmiä. Paljon web2.0-tauhkaa, vuorovaikutusmahdollisuuksia muiden käyttäjien kanssa ja kaikkea koukuttavaa ja ylimääräistä. Työkaluja sisällöntuottamiseen ja vuorovaikuttamiseen on paljon, muihin web2.0-saitteihin upattavia widgetejä ja appleteja on tarjolla runsaasti, mutta tagaamiseen ja musiikin luokitteluun tarjotut välineet ovat surkeat.

Omia tagisoittolistojaan on älyttömän raskasta optimoida. Artistien sivuilta ei voi saada yleissilmäystä siitä, että millä kaikilla tageilla on merkinnyt mitäkin kyseisen artistin kappaleita ja mitkä mahdollisesti vielä omilta soittolistoilta puuttuvat. Myös mahdollisuudet tagien sanamuodon muokkaamiseen puuttuvat. Vahingossa tagille rokc tagin rock sijasta tagatut kappaleet korjatakseen on käytävä jokaisen tagatun kappaleen sivulla yksitellen huiskimassa raskaahkosta alasvetolistahärpäkkeestä väärät tagit pois. Tagausmenetelmien helpottaminen vaikuttaisi aivan varmasti hajontaa ja kohinaa vähentävästi eri tagiradioissa niin, että chillout-radiossa soisi vähemmän Rammsteinia ja classic rock-radiossa vähemmän Britneyta (esimerkit keksittyjä).

On myös raivostuttavaa, että Lastin (lisenssiehtojen määräämät?) soittorajoitukset eivät ole julkisia. Olisi maksavia asiakkaita kohtaan reilua, että kerrottaisiin, kuinka paljon sisältöä kanavalla on oltava, jotta se soi puoli tuntia, ja kuinka paljon sisältöä on oltava, jotta se soisi tunnin. Lisäksi empiirisen kokemukseni mukaan soittoajan pituuteen vaikuttaa myös artistien varianssi - yhden artistin kanava ei soi ollenkaan. Nämä ovat seikkoja, joita ei ainakaan turhan aktiivisesti tyrkytetä käyttäjän nähtäväksi.

Kuvassa LastFM-soitin, tällä hetkellä saksankielisenä. Kaunis ikkunateema on nimeltään SoyMilk ;-).

Loppujen lopuksi Lastin paras käyttötapa lienee kuitenkin se, että maksaa ~2 euroa kuussa, välttyy mainoksilta ja muokkailee omaa soittolistaansa, jonka käytössä ainoa rajoitus on, että kappaleita on oltava yli 15, mutta ne voivat olla vaikka kaikki samalta artistilta. Omalle soittolistalle on kevyt ja helppo lisätä kappaleita, tarvitsematta mennä raskaiden javascript-valikoiden kautta. Ellei ole kovin suuri hifistelijä, niin Lastin valikoima lienee melko tyydyttävä.

oikeusministeriön lasten hyväksikäyttöä vähentämään pyrkivät toimet

2008-01-21T21:42:00.000+02:00

Ehkä tarvitsisin oman erillisen pedofiliablogin, kun kirjoitan aina vaan tästä teemasta. Tässä on kaksi rajua tunteitaherättävää asiaa, ensinnäkin lasten hyväksikäyttö ja toiseksi lasten hyväksikäytön hyödyntäminen sekä erilaisten poliittisten tavoitteiden edistämiseen että sitten henkilökohtaisiin terapiatarkoituksiin.*

Yle uutisoi tänään oikeusministeriön toimenpiteistä lasten seksuaalisen hyväksikäytön vähentämiseksi. Kolme uutisessa mainittua toimenpidettä ovat:

Seksuaalirikollisten libidon heikentäminen lääkehoidon avulla.
Tuomioiden taustojen selvittäminen.
Lasten hyväksikäytön yleisyyden selvittäminen kouluihin Poliisiammattikorkeakoulun tämän ja ensi viikon aikana lähetettämillä lomakkeilla.

Seksuaalirikollisten lääkehoito

Tämä oli katsottu aiheelliseksi nostaa otsikkoonkin. Edelleenkin näyttäisi olevan olemassa ihmisiä, jotka elävät käsityksessä, että seksuaalirikollisuudessa olisi ensisijaisesti kysymys jonkinlaisesta ylivilkkaan seksuaalivietin ja pahuuden kombinaatiosta. Ei, seksuaaliseen hyväksikäyttöön ei välttämättä tarvitse liittyä minkäänlaista seksuaalista kiihottuneisuutta, fyysista koskemattomuutta voidaan loukata ilmankin.

Lääkehoidon tavoitteena olisi heikentää seksuaalirikollisten libidoa, minkä toivottaisiin vähentävän rikosten uusiutumista. Kuulostaa triviaalilta, ja lienee todennäköisesti melko tehoton keino, koska se ei millään tavalla paranna seksuaalirikollisen edellytyksiä solmia terveitä ja tyydyttäviä vuorovaikutussuhteita toisten aikuisten ihmisten kanssa. Voin kyllä kuvitella tapauksia, joissa toisiin aikuisiin on vaikea solmia suhteita juurikin ylikorostuneen libidon vuoksi, mutta en pidä näitä kovin suurena ryhmänä.

Lääkehoidon tehokkuus on onneksi tajuttu jo heikoksi, mutta epäilemättä sen läpiviemistä tullaan kannattamaan suurin kansanjoukoin. Seuraavassa lainauksessa sattumalta myös tuetaan edellisessä postauksessani esittämäni arvelua lapsiin kohdistuvien rikosten harjoittajien alhaisesta rikoksentunnosta:

Jos sen sijaan ei näe omassa käytöksessään mitään väärää - kuten lapsen hyväksikäyttäjät usein tuntuvat ajattelevan - silloin pelkkä lääkehoito on ilmeisesti vain rajallisesti tai ei ollenkaan tehokasta, huomauttaa Kauko Aromaa, Euroopan kriminaalipoliittisen instituutin johtaja.

Tuomioiden taustojen selvittäminen

Näiden tonkiminen kuulostaa erittäin hyvältä, koska pidän aika mahdollisena, että tällä alueella on helppo jakaa perättömiä ja heikosti perusteltuja tuomioita.

Lasten hyväksikäytön yleisyyden selvittäminen

Olen kovin kiinnostunut näkemään lomakkeen, joka tämän ja ensi viikon aikana lähtee suomalaisiin kouluihin selvittääkseen lasten kokemuksia hyväksikäytetyksi tulemisesta. Toivottavasti ennakkoluuloni toteuttavan tahon, poliisiammattikorkeakoulun, tähän aihepiiriin liittyvän osaamisen suhteen ovat perusteettomat ja että kysely ei ainakaan ole huonompi kuin minkä itse tekisin.

The World's most disturbing children's book

Tässä vielä linkki, joka kulkee otsikolla The world's most disturbing children's book. Ihan hyvä tavoite opettaa lapsille, että heillä on oikeus fyysiseen koskemattomuutteen, mutta samalla normitetaan niin rajusti heteroseksuaalisuuteen ja yksinkertaistetaan kaikkien ongelmien syitä niin rajusti, että lopputulos lienee enemmän vaurioittava kuin eheyttävä.

*Itse käytän terapiatarkoituksiin, mutta koska mulla on oikeampia mielipiteitä, niin se on oikeutettua ;-). Lisäksi mulla olisi erittäin oikeita mielipiteitä siitä, että mikä vaurioittaa lapsia ja mikä ei, mutta sensuroin ne liian poleemisina.

arvot

2008-01-18T19:36:00.000+02:00

Matti: arvothan ovat vain sisäistettyä sosiaalista kuria

(toivottavasti tämä linkki toimii vielä kauan)

rikoksentunto ja rangaistus

2008-01-18T17:56:00.000+02:00

Kemppinen on usein hyvin lukemisen arvoinen, mutta kuten hänkin samasta aiheesta kirjoittaessaan sanoi olen minäkin sitä mieltä, että tämä kannattaa jättää lukematta. Lyhyesti: rikoksista jaetuilla rangaistuksilla oletetaan olevan sekä erityisehkäisevää, että yleisehkäisevää vaikutusta. Erityisehkäisevä vaikutus on sitä, että vaikeutetaan rikoksen uusimista pitämällä rikollista eristyksissä yhteiskunnasta. Yleisehkäisevä vaikutus on sitä, että muut kansalaiset rikollisia toimia suunnitellessaan saavat negatiivisia hyöty-kustannus-arvioita (hyödyllä ja kustannuksilla tarkoitetaan tässä hyödyn ja riskien odotusarvoja) ja päätyvät siksi vähemmän todennäköisesti toteuttamaan laissa kiellettyjä tekoja. Näiden lisäksi monilla rangaistuksilla on myös erityiskannustavaa vaikutusta, koska niiden kautta on helppo sosiaalistua sellaisiin ryhmiin, jotka keskimäärin arvioivat rikoksille alhaisempia riskejä, kuin kansalaiset keskimäärin.

Koska lainsäätäjien on mandaattinsa säilyttääkseen kyettävä pitämään lainsäädäntö jollain tavoin linjassa kansalaisten keskuudessa vallitsevien arvojen kanssa, kannattaisi lainsäädäntään liittyvistä asioista olla puhumatta iltapäivälehdissä.

Jos otamme käyttöön käsitteelle sairaudentunto analogisen käsitteen rikoksentunto, joka kuvaisi rikoksentekijän tietoisuutta siitä, että lakia rikkoessaan rikkoo lakia, voidaan rangaistuksien tehokkuutta, siis negatiivista korrelaatiota rikoksien esiintymistodennäköisyyteen, kiinnostavasti tarkastella rikoksentunnon funktiona.

Lapseen ja aikuiseen kohdistetut seksuaaliväkivaltarikokset eroavat toisistaan esimerkiksi pääsääntöisesti rikoksentunnon kohdalla merkittävästi. Aikuinen tietää rajojaan loukatun, vastustelee ja pyrkii tilanteesta eroon, lapsi pääsääntöisesti ei (rajaus: ainakaan tuttujen aikuisten kanssa). Lapsi tarvitsee hyväksyntää ja lapsi on riippuvainen aikuisesta. Lapsi saattaa hymyillä ja sanoa, että ei satu, vaikka sattuisikin. Lapsi saattaa jopa antaa tuottaa itselleen kipua, jos tietää, että jälkeenpäin puhalletaan kipu pois ja luetaan satukirjaa. Lapsi saattaa valehdella ikänsä, jos haluaa säilyttää roolinsa reippaana ja pärjäävänä, ja olettaa hyväksynnän saamisen olevan riippuvainen näistä kvaliteeteista.

Uskon vahvasti, että suuri osa pedofiliasta syytetyistä, joilla on ollut luottamuksellinen suhde väkivallan kohteeseensa, on heikosti kyennyt näkemään tekoaan uhrin näkökulmasta tai edes tarkastelemaan uhria lapsena. On kai ihan tavallista, että pedofiilit projisoivat uhreihinsa aikuisten ominaisuuksia, olettavat näiltä aikuisten vastuullisuutta sekä pitävät suhdetta tasavertaisena. Pidän itse asiassa melko uskottavana pedofiilien epätodellisilta kuulostavia arvioita uhriensä iästä - se on kvantitatiivisesti arvioitavissa oleva kohta, jossa heidän todellisuudentajunsa todenäköisesti heittää paljon.

Väitän, että rikoksentunto on lapsiin kohdistuvissa seksuaalirikoksissa merkittävästi alhaisempi kuin väkivaltarikoksissa keskimäärin. Tästä syystä näistä jaetuilla rangaistuksilla on todennäköisesti hyvin mitätön yleisehkäisevä vaikutus. Lasten hyväksikäyttäjät eivät kuitenkaan kai tee kovin kattavia laskelmia riskien ja hyötyjen odotusarvojen suhteesta ennen tekoihin ryhtymistä. Sen sijaan erityisehkäisevien vaikutusten arviointi on monimutkaisempaa. Seksuaalirikollisen on tuomionsa jälkeen luultavasti erittäin vaikeaa solmia minkäänlaisia suhteita terveisiin aikuisiin ihmisiin ja rangaistuksien koventaminen ei ainakaan helpota tätä prosessia. Rangaistuksen erityisehkäisevä vaikutus on suoraan riippuvainen rikoksenuusimistodennäköisyydestä, joka taas on melko suoraan riippuvainen yhteiskuntaanintegroitumistodennäköisyydestä, joka taas on käänteisesti riippuvainen rangaistuksen suuruudesta sekä siihen assosioituvista sosiaalisista stigmoista.

Näiden kaikkien typerien itsestäänselvyyksien märehtimisen sijaan minusta olisi oikeastaan todella kiinnostavaa pohtia, että millä keinoin voisimme edistää ihmisten kykyä toimia hyvässä vuorovaikutuksessa toistensa kanssa, tuottaa ja vastaanottaa hyväksytyksi tulemisen tunteita sekä tunnistaa pahan olon tunteet ja olla projisoimatta niitä itsen ulkopuolisiin kohteisiin. Toivoisin, että Alice Milleria luettaisiin enemmän.

Olen helpottunut saatuani tämän tekstin oksennettua ulos, pahoittelen, jos luitte. Varoittakaa, jos huomaatte todellisuudentajussani merkittävää hämärtymistä.

Eurooppalainen ja konservatiivinen Sveitsi

2008-01-12T21:33:00.000+02:00

Kaksi keskeistä piirrettä määrittelevät minun silmissäni Sveitsiä enemmän kuin mikään muu, nimitän niitä yksinkertaisuuden vuoksi eurooppalaisuudeksi ja konservatismiksi, mutta niillä on paljon ilmentymiä ja ulottuvuuksia. Mieltymystä sulatettuun haisevaan juustoon ne eivät kuitenkaan selitä.

Suomalaisiin nähden lähes mikä tahansa kansa on avointa ja kommunikatiivista, niin myös sveitsiläiset. Tämäkin on kuitenkin suhteellista - Espanjasta, Ranskasta, Latinalaisesta Amerikasta tai Sveitsin ranskankielisiltä alueilta lähtöisin olevat kontaktini ovat erinomaisen ahdistuneita paikallisten jäykkyydestä ja sulkeutuneesta. Voisin myös kuvitella, että ulkkareille väistämättömät runsaat kohtaamiset byrokraattien kanssa Kreisbürossa ja muussa hallinnossa eivät ainakaan lievennä tätä mielikuvaa ja tunnen syvää sympatiaa. Onnekseen eivät ole päätyneet Suomeen.

Miellyttävämpi ja laajempia yhteiskunnallisia seurauksia tuottava seikka on kuitenkin kyky jakaa ja elää tiiviisti. Raitiovaunuissa ja junissa ei kytätä ja vilkuilla ahdistuneena muita ihmisiä, vaan ihan vieraankin ihmisen vieressä osataan istua. Lisäksi täällä yhteiskäytetään pesukoneita äärimmäisen tehokkaasti ja ihmiset epäroimättä joustavat yksityiselämistään voidakseen pestä silloin kun oma vuoro on. On ihmisiä, jotka siirtävät työvuorojaan pyykkivuorojen vuoksi ja on ihmisiä, jotka heräävät viikonloppuisin epäinhimillisen aikaisin voidakseen pestä pyykkiä. Useissa pyykkituvissa (Waschküche) on kirjoittamattomilla säännöillä pyykinpesu sunnuntaisin tai samalle viikolle kahden pyykkivuoron varaaminen kielletty ja pyykkivuoroasioista käydään useissa sveitsiläisissä kellareissa mielenkiintoisia paperilappusotia. Kylpyhuoneiden ovet sitä paitsi rakennetaan täällä usein niin kapeiksi, että mikään sarjavalmisteinen pesukone ei edes mahtuisi sisään, puhumattakaan mistään liitäntävalmiuksista.

Sveitsiläiset ovat kansa, joihin on jotenkin käsittämättömästi ankkuroitunut runsaasti yhteismaan ongelmia minimoivia meemejä, oletettavastikin siitä syystä, että vaikeakulkuisessa vuoristomaastossa se on ollut eristäytyneiden kylien selviämisehto. Sveitsinsaksan kurssillani (jonkakaltaisia erittäin lämpimästi suosittelen kaikille ikinä saksankieliseen Sveitsiin eksyville) meille tarjoiltiin kerran spontaanisti erinomainen esitys tästä kulttuurisesta piirteestä, lammas- ja lehmäpiirroksin kuvitettuna. Myös jätteenkierrätystoiminnassa sveitsiläiset venyvät ihan käsittämättömiin suorituksiin järjestelmän vaatimukset täyttääkseen. Paikallisen jätteenkäsittelyjärjestelmän yksityiskohdista on pakko vielä blogata erikseen, mutta joka tapauksessa se vaatii ihmisiltä jätteiden täsmällistä toimittamista tietyssä formaatissa tiettyyn aikaan tiettyyn paikkaan ja ihmiset nämä vaatimukset täyttääkseen todellakin juoksevat töistä aikaisemmin kotiin ja siirtävät ystävien tapaamista.

Tämä kaikki yhteistyökykyisyys tuntuu sympaattiselta ja humaanilta, mutta Sveitsin haluttomuus liittyä kansainvälisiin organisaatioihin syö tätä mielikuvaa rajusti. Vaikka Sveitsin maaperällä toimivat useat YK-järjestöt, merkittävimpänä tietenkin Genevessa sijaitseva YK:n Euroopan päämaja, mutta myös ILO, UNICEF, WHO, WTO, UNCHR sekä monia kirjainyhdistelmiltään tuntemattomampia, kuten maailman postijärjestö, maailman henkisen omaisuuden järjestö (intellectual property rights, kärsin tuostä hirveästä suomennoksesta, mutta näyttäisi olevan vakiintunut ilmaisu), maailman telekommunikaatiojärjestö sekä maailman meteorologijärjestö, ei Sveitsi ole ollut YK:n jäsen kuin vuodesta 2002 alkaen. Vuonna 2001 äänestettiin EU:iin liittymisestä, lopputuloksena 23.2% kannatus ja 55.79 % äänestysprosentti, uutta äänestystä ei ehkä ihan pian kannata yrittää pykätä. Facebookissa on tosin Sveitsin EU-jäsenyyttä kannattava Cause, johon voi liittyä, jos haluaa ilmaista mielipiteensä.

Konservatismi näkyy monella tasolla, mutta ennen kaikkea vahvana yhtenäiskulttuurina. Merkittävä osa väestöstä elää päivärytmissä, jossa syödään kaksi päivittäistä lämmintä ateriaa ja jossa iltaisin kokoonnutaan perheen tai muun asuinyhteisön kanssa syömään yhdessä. Naisten työssäkäyntiä vaikeuttavat kulttuuristen rasitteiden lisäksi myös edelleen monta rakenteellista tekijää. Kouluikäisten lasten päivittäinen lounas vaatii edelleen joltakin suuren työpanoksen, kun kouluruokaa ei tarjota ja vaihtoehtoisetkin järjestelmät ovat usein heikkoja. Siispä käytännössä kouluikäisten lasten naispuoliset vanhemmat työskentelevät joko puolipäiväisesti tai eivät lainkaan.

Tässä viehättävässä kuvassa krääsäkaupan myyjättärelle etsitään perhettä, jonka kanssa syödä päivittäin lounasta. Hämmentävää, miten täällä ei kyetä puputtamaan mikropitsaa takahuoneessa seisaaltaan, kun Suomessa siihen kyetään millä tahansa työpaikalla.

Verotuksellisesti (hyvä perusteksti Sveitsin verotusjärjestelmästä) naimisiin meneminen ja lisääntyminen on periaatteessa kannattavaa. Avioparien tulot lasketaan yhteen ja verotetaan yhdessä (Gemeinschaftsbesteuerung), jolloin progressio syö enemmän niiden perheiden tuloista, joissa on kaksi työssäkäyvää aikuista, kuin niistä, joissa toinen on kotona. Ilmeisesti naisten valinnanvaraa kotiinjäämisen suhteen halutaan kuitenkin kasvattaa, joten verotusjärjestelmän muuttamisesta tältä kohtaa käydään keskusteluja. Ranskassa on huhujen mukaan käytössä samankaltainen järjestelmä, mutta en onnettomilla ranskantaidoillani kyennyt googlaamaan viitteitä tästä.

Suurin puolue täällä on nationalistikonservatiivioikeistopuolue SVP, jonka vaikutusvaltaisimmat hahmot ovat miellyttävyydeltään, argumentoinniltaan ja neutraaliudeltaan suunnilleen samaa luokkaa kuin Italian Berlusconi. Kuvitelkaa esimerkiksi Tony Halmetta, jolla olisi vastaavat kytkökset elinkeinoelämään kuin Aatos Erkolla. Nämä sankarilliset hahmot ovatkin moraalisesti ansioituneet tuottamalla hyviä kansanäänestyksiä erilaisista keskeisistä aiheista, jotka parhaimmillaan vain kevyesti rikkovat tervettä järkeä sekä kansainvälisiä ihmisoikeuksiin liittyviä säädöksiä vastaan. Erityisen nerokas veto oli äänestyttää kansaa parantumattomien seksuaalirikollisten rangaistuksen elinikäisyydestä - myönteinen äänestystulos johti ristiriitaan kansainvälisten sopimusten kanssa ja nyt asiasta on äänestettävä uudestaan. Lisäksi täällä toimitaan aktiivisesti sellaisia pahuuksia kuin minareettien rakentamista sekä julkisia päiväkoteja vastaan.

Tämä on SVP:n syksyisen vaalikampanjan juliste, joiden näkemiseltä ei voinut välttyä missään. Kampanjan pointti oli aikaansaada sellaista lainssäädäntöä, joka oikeuttaisi karkottamaan maasta sellaisia ulkkareita, jotka eivät osaa käyttäytyä Sveitsissä, ts. harjoittavat jotain rikollista toimintaa. Pohjoismaalaisen hyvinvointi-tasapäistämispolitiikan vallassa kasvaneena mulla ainakin nousee iho kananlihalle noin alhaisesta ja populistisesta kampanjasta.

Erityisen lystikästä on, että tämä maan suurin puolue, jolla on 31% paikoista parlamentin alahuoneessa, sekä hallituksen 7 paikasta 2, kokee olevansa oppositiossa, koska heidän hallitusyhteistyötä edellisellä kaudella sabotoinut suosikkipoikansa äänestettiin hallituksesta ulos. Oppositiopolitiikkaa on nyt harjoitettu kuukausi, ja toissapäivänä tuli ulos ensimmäinen oppositiopolitiikan menestystä juhliva tiedote. Olen joko ihan älyttömän turtunut suomalaiseen sosiaalidemokraattiseen hyssyttelyyn, tai sitten tämä on oikeastikin niin älyttömän perverssiä, kuin miksi tämän koen. En vielä ihan tiedä.

Has government signed on to bad international treaties?

2008-01-09T16:31:00.000+02:00

On jännittävää, miten hakaristin käytöstä sanktioidaan kaikkialla, viiksiään ei uskalla rajata sivuilta kapeiksi kukaan ja Suomessa kommunismiin assosioidaan niin kommuuniasuminen kuin venäjänopiskelukin, mutta useat suorat totalitarismin merkit, rikkomukset sananvapautta ja yksilönsuojaa vastaan, ohitetaan huomiotta. Ymmärrettävästi symbolinen ajattelu on ihmisyyden keskeisiä piirteitä ja arkipäivässä toimimisen edellytyksenä on kyky redusoida abstraktit kokonaisuudet yksinkertaisiin symboleihin ja syy-seurausyhteyksiin, ja siksi tämänkaltaiset kompleksiset asiat sekä niiden huomioiminen aivan muiden ongelmakimppujen yhteydessä voi olla kovinkin hankalaa.

Liitän tähän silmäiltäväksenne Privacy Internationalin Leading surveillance societies in the EU and the World 2007-tutkimuksen kriteerit (sorry, on vähän pitkä lista). Tuo Has government signed on to bad international treaties?-kohta on jopa lystikäs. Suomen maaraportti löytyy täältä.

Constitutional protection
*Does a constitution exist and does it, even within the shadows of other rights, protect privacy?
*Does the constitutional court have jurisprudence on privacy protection, and if so, is it a strong history of protection?
*If a country is part of the council of Europe, the European convention on human rights plays an essential role.

Statutory protection
*Are there laws protecting the right to privacy against governments and companies?
*Are there sectoral laws, e.g. medical privacy, workplace privacy, financial privacy?
*Are these laws useful in pursuing action?

Privacy enforcement
*Is there a regulatory body with sufficient powers to investigate privacy infractions? Can this regulator act proactively?
*Does this regulatory act in an effective way? Have cases been taken through the administrative and legal systems?

Identity cards and biometrics
*Is there a national identity card, and does it involve biometrics?
*Is biometrics widespread? Are they implemented in privacy protecting ways or in surveillance-enhancing ways, e.g. Central databases?
*Is there adequate debate about the nature of biometrics or is there a blind faith in the technology and an imperative based on international obligations?

Data-sharing
*Are there laws protecting against use of information for secondary purposes?
*Has the government initiated plans for sharing personal information between government agencies?
*Are companies required to hand information over to government?

Visual surveillance
*To what extent are there CCTV installations in the public and private sectors?
*Are these regulated?
*What is the nature of the policy debate, if any?

Communication interception
*Are there adequate laws protecting against abuse?
*When can police intercept? E.g. 'Reasonable cause', 'probable cause', etc.
*What type of investigations can involve interception? e.g. cases where there the crime is punishable by 4 years in prison, 2 years in prison, all crimes, proscribed crimes,
*Do security services have oversight?
*Who authorises? A judge? A minister? ['judicial warrants' does not mean the same in all countries, where sometimes judges have investigatory powers, though the survey does attempt to note this]
*Are telecommunications service providers required to create 'intercept capability'?

Workplace monitoring
*Are there laws protecting against abuse?
*Are there legal cases and legal avenues?
*Are there guidelines?

Government access to data
*Warrant regimes, e.g. Governments entering homes without warrants
*How do law enforcement agencies gain access to data on databases in the private sector?
*What powers do various agencies have to gain access to files, e.g. Tax inspectors

Communications data retention
*Is there a law requiring retention of telecommunications traffic data? If so, for how long?
*Has there been any consideration of the different types of information and how retention periods may have to differ?

Surveillance of medical, financial and movement
*This type of data is usually considered sensitive but not always adequately protected
*This is a broad issue but we are receiving increasing amounts of information about medical privacy issues (e.g. Databases of medical records), location tracking with RFID (e.g. road user charging), and financial monitoring (e.g. Anti-money laundering laws requiring reporting to the police of suspicious transactions)

Border and trans-border issues
*Border surveillance developments have resulted in some countries reaching for measures that are ill-considered and disproportionate
*Is a country implementing unnecessary biometrics at borders, e.g. fingerprints in passports?
*International co-operation in law enforcement and surveillance and sharing of data with other governments

Leadership
*Has government signed on to bad international treaties? E.g. Council of Europe Cybercrime convention, treaty of Prum, etc. (in particular, the leaders of the Prum initiative were Germany, Austria, Belgium, Spain, France, Luxembourg and the Netherlands)
*Some countries because of their privacy commissioners are actually ambassadors of privacy but unfortunately this is rarely sufficient to counter-act bad government policies at the international level

Democratic safeguards
*Have parliaments and courts taken measures to counteract over-reaching by the executive?
*Are there free expression, open government laws, protections for journalists, lawyers, etc.

Foreign Policyn artikkeli (via Greg Mankiw) eurooppalaisille koululaisille pakkosyötetyistä talous- ja yhteiskuntakäsityksistä oli kiinnostava myös. Tämä siis huolimatta jatkuvasta elintason kasvusta, oikeiston noususta monin puolin Eurooppaa sekä siitä, että eurooppalaisesta totalitarismista ei ole kovin kauan. Pidän aika vastenmielisenä markkinatalouden dissaamista ja vastakkainasettelun tuottamista ilman, että samassa yhteydessä mainittaisiin myös niitä demokratian keinoja, joilla markkinatalouden toimintaa voidaan säädellä. Varsinkin kouluissa. Ajattelen, että Suomessa oltaisiin kuitenkin neutraalimpia. Ollaankohan?

feminiinit ihmiset ruotsissa

2008-01-07T01:59:00.000+02:00

Hoksasin tänään, että Jungin Symbolit - piilotajunnan kieli on julkaistu ruotsiksi nimellä Människan och hennes symboler. Jännittävää, että ruotsiksi ihmiseen viitataan feminiinisella posessiivipronominilla. Todella hauska kuriositeetti, minun (surkea) kielitajuni sanoisi esimerkiksi että människan och sin omgivning, vaikka oikea muoto siis lienee människan och hennes omgivning, eikä edes människan och hans omgivning, joka minulle olisi kakkosvaihtoehto.

Erikoista, että ihminen on jossain kielessä feminiini, mutta niin luonnollista, että juuri ruotsalaiset ovat edelläkävijöitä tässä asiassa.

Weihnachtsguetzli

2007-12-25T12:52:00.000+02:00

Kun Suomessa nassutetaan jouluisin lähinnä vaan pipareita, on täällä Sveitsissä kymmeniä erilaisia joulukeksejä, Weihnachtsguetzli. Esittelen joitain

Chräbeli

Kovia valkoisia aniskeksejä.

originally uploaded by kochtopf @ Flickr

Kokosmakrönli

Oikeanpuoliset ovat niitä, vasemmanpuolisista en vaan tiedä, tämä koko keksipaljous hämmentää minua niin, että en edes yritä kyetä etsimään nimeä tuntemattomilla uusille kekseille.

originally uploaded by kochtopf @ Flickr

Spitzbuben

Perushillosilmäkeksejä, usein niillä on myös naama.

originally uploaded by Philipp Bunge @ Flickr

Brabanzerl

Suklaakuorrutteisia suklaa-mantelikeksejä.

originally uploaded by tschörda @ Flickr

Brunsli

Kaakaolla, kanelilla ja neilikalla maustettuja mantelikeksejä. Erittäin perinteisiä Baselissa, tyypillisesti tähdenmuotoisia.

originally uploaded by kochtopf @ Flickr

Vanillekipferl

Vaniljalla maustettuja sarvenmuotoisia mantelikeksejä.

originally uploaded by sensejunkie @ Flickr

Mailänderli

Nämä ovat ehkä Zimtsternien rinnalla tunnetuin joulukeksi. Näiden leipomiseen myydään myös kaupoissa joulun alla valmistaikinoita, sitruunalla maustettua perusmurotaikinaa.

originally uploaded by kochtopf @ Flickr

Zimtsterne

Myös zimtsterntaikinaa voi ostaa kaupasta joulun alla. Siinä on kanelin, Zimt, lisäksi vaniljasokeria, jauhettua mantelia ja jauhettua pähkinää sekä tomusokerikuorrutus.

originally uploaded by franziskas garten @ Flickr

Cornflakes schoggihäufchen

Sulaan suklaaseen sekoitettuja maissihiutaleita. Häufchen on diminutiivi sanasta Haufen, suomeksi kasa tai rykelmä.

Kuva rumasti varastettu täältä

Joukosta puuttuvat vielä ainakin perinteiset graubündenilaiset Totenbeinli (suom. ~kuolleen jalat), Schwabenbrötli, Sablés ja Schoggiherzli, mutta mun kärsivällisyys vaan loppui. Näitä nyt kuitenkin on runsaasti ja asiasta kiinnostuneille suosittelen Betty Bossi -kirjallisuutta. Betty Bossi on Sveitsissä suurempi kuin Niksi-Pirkka, sukkahousut ja Jamie Oliver yhdessä ja tietää Guetzleista kaiken.

joulunviettosuositus

2007-12-25T00:41:00.000+02:00

Toivon näinä päivinä paljojen kirjojen tulevan luetuksi sekä ihmisten olevan lähellä toisiaan. Olen sitä mieltä, että joulunaika on kannattavinta käyttää hyviin asioihin. Nämä kaksi asiaa ovat ne parhaat, mitkä tiedän, ja siksi suosittelen.

Introduction to Pikkujoulu

2007-12-14T23:38:00.000+02:00

It has been slightly surprising for me to notice that the Pikkujoulu tradition is not known outside Finland. I am not going to give a long introduction, but I'll provide you with a few pikkujoulu related links to some recent articles in Finnish media:

HS: Poliisin tehovalvonta jatkuu Helsingissä pikkujoulujen ajan - Intensive police supervision in Helsinki extends over the Pikkujoulu season.
TS: Pikkujoulu innostaa taas - Restaurants and bars full booked for the Pikkujoulu season and sales are expected to show a huge growth compared to the previous year
TS: Sairaalat täyttyvät pikkujoulujuhlijoista - Hospitals in Helsinki overloaded with Pikkujoulu celebraters
TS: Poliisi huolissaan pikkujoululiikenteen rattijuopoista - Police worried about drunken drivers in Pikkujoulu traffic
TS: Turun taksissa täysmiehitys pikkujouluruuhkan takia - Taxies fully occupied in Turku during the Pikkujoulu season

And some picks from the yellow media:

IL: Näin pikkujouluissa sikaillaan - Suomalaisia kiinnostaa enemmän viina kuin seksi - Journalistic analysis of the Pikkujoulu behaviour of the Finns: Drinking beats sex (~45% of the interviewed people have drunken too much and ~10% have cheated their partner in a Pikkujoulu)
IS: Pikkujoulu tuo kiiman - viina vie voimat - Finnish men have experienced that the alcohol can weaken the erection and the issue needs thus to deeply be taken into account when celebrating Pikkujoulu

Despite of all this, most pikkujoulus I have experienced have been extremely nice events with a lot of nice people, glögi and thin gingerbread cookies. Glögi is a less sophisticated version of the German Glühwein, made of a spiced mixture of juice and vodka instead of red wine, served hot with flaked almonds and raisins.

For making glögi you need grape juice, cinnamon sticks, cardamon, cloves and ginger. The juice should be heated up, the spices added and the whole thing be boiled until the taste is ok. Vodka, almonds and raisins are added according to taste. To be enjoyed in a good company only.

charity versus kehitys

2007-12-12T13:18:00.000+02:00

Hesari kertoo meille tänään Johan Peter Paludan Tanskan tulevaisuustutkimuslaitoksesta kertoneen, että "Kehityssuunta on täysin selvä. Tanskalaiset antavat mieluummin apua kehitysmaihin kuin köyhille tanskalaisille", kun kotimaiset avustusjärjestöt jäävät budjeteistaan samalla kun hyvin kehyjärjestöillä menee vahvasti. (Sama tanskaksi Jyllands-Postenissa).

Köyhiä äitejä avustava Mødrehjælpen-järjestö valittaa, että kilpaileminen kehyjärjestöjen tehokkaan markkinoinnin kanssa on vaikeaa. Olisiko kuitenkin myös kyse siitä, että kehyjärjestöjen viesti on terävämpi ja purevampi? Noin niinkuin käsitteenä, kumpaan on viisampaa sijoittaa: auttamiseen vai kehittämiseen? Kotimainen apu on edelleen antajalleen charitya, autuaaksi tekevää ja puhdistavaa hyvyyttä, mutta kehitysapu on parhaimmillaan antajalleen hyvinkin rationaalista ja identiteettiä vahvistavaa. Käsite- ja tunnetasolla kehitysavun taustalla on visioita, dynamiikkaa ja tulevaisuuteensuuntautuneisuutta, kotimaan apu on aina jämähtyneisyyttä, taaksepäinkatsovaa ja hetkellistä.

Luonnollisesti on myös kehyjärjestöjä, jotka toistavat asioita samalla tavalla vuodesta toiseen, työstämättä taustalla olevia ideoita ja hahmottamatta alueellisten muutosten yhteyttä globaaleihin, mutta on myös järjestöjä, joissa elämänlaadun paikallisen parantamisen kautta simuloidaan mahdollisia tulevaisuuden kehityskulkuja, panostetaan visioiden kehittämiseen ja kontribuoidaan myös globaaliin kehityspolitiikkaan.

Kuten olen aikaisemminkin miljardi kertaa kaikissa yhteyksissä sanonut, pidän kehitysyhteistyötä arvottomana, ellei se toimi paikallisen ulottuvuuden lisäksi myös joko

kehittämällä lähtömaiden (dvs. teollisuusmaiden) toimijoille uusia lähestymistapoja kehitykseen, globaalin talouden dynamiikkaan ja vaihtoehtoisiin kehityskulkuihin vaikuttaviin tekijöihin tai
luomalla paikallistasolla konsepteja, joilla on replikoitumiskapasiteettia ja siten oikeasti potentiaalia luoda muutosta.

Ihan sikapaljon propseja joka tapauksessa myös kehytoimijoille, jotka ovat oikeasti aika monessa lafkassa venyneet tuottamaan aika ammattimaista markkinointia, sortumatta silti sentimentaaliseen isosilmäisillä pikkulapsilla mässäilyyn.

Olen jäävi, ja häpeän meidän ajasta jääneitä, mutta aikoinaan kyllä tosi hyviä, nettisivuja, mutta silti linkkaan vielä Dodon joululahjaan. Joululahjaksi kehitystä ja ajattelua, voiko olla parempaa?

koulutragediat

2007-11-08T09:24:00.000+02:00

Olen niin syvästi hämmästynyt siitä, että niin monet aikuiset ihmiset näyttäisivät kokevan eilisen koulutragedian niin merkityksellisenä kuin kokevat. Eilen katsoin syvän epäuskon vallassa tv-uutisia; onko todella tapahtuma niin merkityksellinen, että siitä jaksetaan täällä asti uutisoida? Tajuan, että tapahtuma on medialle tosi herkullinen, kun samasta teemasta voi generoida paljon uutismateriaalia sitä mukaa kun yksityiskohtia selviää, ja niitä on tarjolla paljon. Onneksi koulukeskus on ymmärrykseni mukaan suljettu - näin koululaisilla on riittävästi aikaa antaa haastatteluja medialle, iltapäivälehdet myyvät ja talous kasvaa.

Minulla ei ole minkäänlaisia vaikeuksia ymmärtää, etteikö tilanne olisi ollut läsnäoleville stressaava ja henkensä menettäneiden sekä muutoin vaurioituneiden omaisille raskas. En vaan mitenkään jaksa ymmärtää, että tällainen yksittäinen pieni tapahtuma voi millään tavoin olla maailman mittakaavassa merkittävä. Tajuan, että Suomen mittakaavassa, Etelä-Suomen mittakaavassa tai Tuusulan mittakaavassa tapahtuma voi olla ihan merkittävä, mutta en voi käsittää sitä, että vakavasti otettavat mediat viitsivät kommentoida asiaa Suomen ulkopuolellakin.

Selittäkää, että miten ihan sivistyneet ihmiset jaksavat täyttää tietoisuuttaan nimenomaan tällä yksittäistapauksella, kun kahdeksan ihmisen traaginen kuolema ei vaan millään tavalla ole harvinainen tai erikoinen tapahtuma? Tajuan, että samaan rotuun ja yhteiskuntaluokkaan ja kokemusmaailman kuuluviin ihmisiin on helpompi samaistua, mutta todellakinko niin moni ihan fiksu ihminen ei näe tuota dynamiikkaa ongelmana, josta on kaikin tavoin pyrittävä eroon?

On niin itsestäänselvää, että kouluissa, työpaikoilla, julkisissa kulkuvälineissä, kaduilla ja liiketiloissa on paljon ihmisiä, joiden empatiakyky on alikehittynyt, sekä ihmisiä, jotka fantasioivat vallasta (~väkivallasta)*. Todennäköisyys sille, että silloin tällöin joku suuntaa energiansa muiden vaurioittamiseen on melko suuri. Harvoin kuitenkaan tekijällä on psyykkisiä resursseja ja kapasiteettia niin vahvaan itseilmaisuun (jota tässä tapauksessa toisten ihmisten tuhoamiseen valittu metodikin on), kuin tässä tapauksessa.

Tässä koko tapahtumassa ei vaan ole mitään mielenkiintoista tai erikoista. Poikkeusyksilöitä on aina, he käyttäytyvät arvaamattomasti, eikä kaikkea voi osata ennakoida tai ehkäistä. Yksittäisen tapauksen ja huteran aineiston perusteella ei voida edes saavuttaa juuri minkäänlaista ymmärrystä yleisen tason psykodynamiikasta, vaikkakin sellaisista voi saada herkullisia esimerkkejä erilaisten kiintoisien teorioiden illustroimiseksi - taviksetkin voivat jaksaa tutun kontekstin vuoksi hetkeksi kiinnostua.

*Itseasiassa havaitsen juuri nyt tulkitsevaeni kaikkea itsen ulkopuolisiin objekteihin kohdistuvaa vahingoittamisen halua kleiniläisen kontekstin kautta :P. Näen kleinilaiseen kateuteen perustuvia mekanismeja myös massoihin ja ihmisyyteen (eikä vaan yksittäisiin yksilöihin) kohdistuvan tuhoamisen halun taustalla.

Lasten seksuaalisuus Norjassa

2007-10-18T11:13:00.000+03:00

Hii, jos Freudia vastustettiin elinaikanaan, niin eipä hänellä juuri sen helpompaa olisi ollut nykymaailmassakaan. Aiheesta pitäisi ehdottomasti blogata huolellisemmin, mutta onpa kiinnostavaa seurata, mikä meuhka syntyy, kun lasten seksuaalisuudesta taas keskustellaan. Norjalainen lastentarhanopettaja ehdotti (norjankielinen alkuperäisteksti), että lasten seksuaalisuuteen tulee voida suhtautua vapaammin, ja ainakin Hesarin artikkelin kommenteissa sekä Takkiraudassa kuohuu rajuja Sodoma ja Gomorra -syytöksiä.

Lastenkasvatuskulttuurissa on tietenkin monia asioita, joita tulee kehittää, mutta yksi tärkeimmistä on luontevan ja helpon suhtautumisen opettaminen ruumiillisuuteen ja seksuaalisuuteen, hämmentämättä ja syyllistämättä. Tajuan pointin ja todellakin haluaisin säästää kaikki maailman lapset kukkahattukasvattajilta, jotka jatkuvasti viestivät lasten olevan rumia ja metelöiviä ja siveettömiä ja huonoja. Oon niin varma, että Alice Miller olisi samoilla linjoilla; hyväksytyksi tulemisen tunnetta ei voi evätä sen perusteella, että lapsi toteuttaa itseään tavoilla, jotka ovat aikuisten kulttuurissa ongelmallisia.

Butter & Natürlichkeit

2007-10-15T23:37:00.000+03:00

En niin siedä käsitteen "luonnollisuus" käyttämistä missään maailman mainonnassa, mutta maitoteollisuus ei näemmä pärjää ilman:

Onnistunut Megapolis2022, Roomasta tarkasteltuna

2007-10-14T17:48:00.000+03:00

En ollut paikalla Megapoliksessa, mutta on ollut ihanaa kuulla mahtavista fiiliksistä sieltä. Tänään luimme Mian kanssa hämmentyneinä Hesarin näköislehteä, jossa Kaupunki-osiossa oli Megapolis huomioitu hyvinkin laajasti. Loistavaa, loistavaa, loistavaa! Oli kivaa kuulla, että puhujat olivat olleet hyviä ja yleisöä paljon, kun työtäkin on tehty ja vaivaa nähty. Kangastus.orgkin oli vetänyt jälleen hienon keikan, siitäkin jäin paitsi.

Olen Roomassa, Rooma kaunis, lämmin ja kerrostunut. Tajusin, että antiikkia sinänsä ei pidä ihannoida, kaikki ihannoitavat asiat ovat olleet vain pieniä fragmentteja koko sekavasta ja laajasta Rooman valtakunnasta, jossa sirkushuvit ja verenvuodatus olivat huomattavasti filosofiaa, moraalia, oikeutta, hyvyyttä, totuutta ja kauneutta enemmän esillä. Mutta, kyllähän Suomessakin katukuvan näkyvimmät viestit ovat iltapäivälehtien lööppejä tai kaupallisia mainoksia, vaikkakin meillä on kohtalaisesti toimivat demokratia, yliopistolaitos, koululaitos, hyvinvointi sekä tasa-arvo, joita hyvinkin voisi ihannoida vähintään yhtä paljon kuin antiikkia. Olemassaolevia ja todellisia asioita, nekin, vaikkakin vähän piilossa.

Ehkä joskus jos matkustan Ateenaan, etsin sieltä sitten uudestaan niitä hyviä ja puhtaita asioita, joita en täältä katolisen kirkon ryvettämästä Roomasta löytänyt. Sanon ryvettämästä, vaikka oikeasti tajuankin, minkälainen harppaus kohti sivistystä ja hyvinvointia katolisen kirkon valtaannousu lienee silloin aikoinaan ollut.

Henkilökohtaiset päästökiintiöt

2007-10-14T17:13:00.000+03:00

Lyhyesti kommentoidakseni Dodon ehdotusta (jonka valmisteluun en henkilökohtaisesti ole sekaantunut) henkilökohtaisista päästökiintiöistä, voisin arvioida, että siinä on kaksi tärkeää pointtia.

Paremman ymmärryksen saavuttaminen tuotteiden ja palveluiden hiilipitoisuudesta, ts. ilmastokuormituksesta
Paremman ymmärryksen saavuttaminen yksilöiden henkilökohtaisista kokonaispäästöistä

Tuotantoon painottuva verotus on tietenkin keinona tehokas, mutta sokea; yksilöille ei muodostu ymmärrystä kokonaispäästömääristä, eri tuotteiden hinnanmuodostus vaan muuttuu entistä kompleksisemmaksi ja ennustamattomammaksi. Voin helposti kuvitella melko vaivattoman bonuskorttijärjestelmän, jossa tuotteiden ja palveluiden käytön mukaan vähennettäisiin henkilökohtaista päästökiintiötä, mutta yksityisyyskysymykset vaivaavat kyllä. Voisin olla hyvinkin kiinnostunut kuulemaan Petteri Järvisen näkemyksiä tästä.

Nikokin on hyvin kriittinen ja olen periaatteessa samaa mieltä ympäristöverojen erinomaisuudesta ja toimivuudesta. Vain veroihin perustuvan järjestelmän sokeus surettaa minua.

Uusi Suomi ♥ Drupal

2007-10-10T19:35:00.000+03:00

Uusi Suomi on jälleen pystyssä - alustanaan Drupal!

Jaiku ♥ Google

2007-10-10T00:12:00.000+03:00

Google osti Jaikun, kova juttu pienelle puljulle. Tulevaisuus voi tuoda Jaikulle mitä vain, ison helmoissa löytyy resursseja ja synergiaa. Periaatteessa en kyllä tykkää maailman kaikkien siistien juttujen valuvan samoihin käsiin, mutta tietenkin pienen on yksin vaikea ponnistaa, vaikka olisi kuinka raikas ja dynaaminen ja rohkea. Ja olen myös sitä mieltä, että Jaikun presence-featuret, jotka esimerkiksi Twitterista puuttuvat, tulevat saamaan merkittävämmmän roolin, vaikkakin ne toistaiseksi vielä ovatkin vähällä käytöllä. Google Phonen odotus tuntuu yhä jännittävämmältä.

Tietty viestinnän perusteet ovat jaikuilijoille ihan peruskauraa, mutta tän uutisen tiedotus on kyllä ihan priimasti hoidettu; laineet lyövät korkealle, kun blogeissa on tänään tämän perusteella havahduttu pohtimaan tulevaisuusskenaarioita sekä googlen, sosiaalisen median, että mikrobloggauksen kannalta, mutta myös niin usein kaikessa maailman tiedotuksessa laiminlyöty ryhmä, käyttäjät, on onnistuttu huomioimaan saman päivän aikana lähetetyllä sähköpostilla. Aiheeseen liittyvä Q&A-sivu.

mikrolainojen kannattavuudesta

2007-09-27T10:54:00.000+03:00

vanha tekstiluonnos, jonka postaan vaan viiveellä

Olin jokin aika sitten melko kiinnostavassa Zürichin yliopiston kehyjaoston (Kommission für Entwicklungsfragen) mikrolainatilaisuudessa . Huomionarvoista oli ensinnäkin valtava yleisömäärä, en voi kuvitella, että esimerkiksi TYY:n kehyjaoston tilaisuuksissa olisi noin paljon ihmisiä. Edes kehyviikon luentosarjoilla ei liene noin paljon yleisöä, vaikka niistä usein saa opintoviikkojakin. Väliajalla oli myös pieni Apéro, pieniä leivoksia, virvoitusjuomia ja kahvia. Vieraassa maassa tulee ihan kohtuuttomasti kiinnitettyä huomiota kaikkeen asiaankuulumattomaan ja vähemmän mihinkään sisällölliseen, niin aina.

Joka tapauksessa kykenin havannoimaan Frau taloustieteeen professori Katharina Michaelowan puheesta hänen vahvan näkemyksensä, että taloudelliseen kannattavuuteen pyrkivät mikrolainainstituutit usein luovat parempaa kehitystä kuin ensisijaisesti kohdealueen ihmisten elämänlaadun parantamiseen pyrkivät mikrolainainstituutit. En taaskaan kielipuolisuuttani uskaltanut huomauttaa, että merkittävä syy tälle lienee luonnollisesti se, että businesshengessä toimivat lainoittajat tietenkin hankkivat myös vähemmän riskialttiita, kehityskelpoisempia asiakkaita kuin charity-lainoittajat, joilla lienee tendenssi hakeutua kaikkiin kurjimpiin ympäristöihin, joissa ihmisillä on vähiten voimavaroja elämänlaatunsa kohentamiseen. Tietenkin, tällaiset ovat vaikeasti mitattavissa ja sumeita.

Kuitenkin, olen vahvasti siinä uskossa, että liiallinen rakkaus ja lämpö on yksilölle tuhoavaa ja syö tämän itsenäisyyttä. Näin maallikkona, kylmiltäni ja suorilta jaloilta olen valmis uskomaan, että businessorientoituneet lainoittajat kasvattavat lainoittajia taloudellisesti ja sosiaalisesti riippumattomammiksi pienyrittäjiksi kuin hyväntekeväisyysorientoituneemmat lainoittajat.

kesällä luettua

2007-08-19T20:28:00.000+03:00

Kerron, mitä olen kesällä lukenut, koska haluan haircut-blogata.

Patrik Süskind: Das Parfum – Die Geschichte eines Mörders.
Mainio, paikoitellen erittäin aistillinen (tiedän, ilmaus on tähän teokseen liitettynä lattea, koska hajuaisti oli teoksen ehkä keskeisin elementti), kuvaileva, elävä ja koukuttava. Hyvää kerrontaa, joka lopussa yltyi aika villiksikin fantasiaksi, keskeisinä teemoinaan hyväksytyksi ja rakastetuksi tulemisen tarve. Loppu oli vähän makaaberi, vähän kuin Schwabin Presidentittärissä.

Adrienne Thomas: Die Katrin wird Soldat
Tätä ensimmäisen maailmansodan aikaiseen Metziin sijoittuvaa romaania en kyennyt lukemaan loppuun, en kestänyt sitä voihkimista ja huokailua, jossa pideltiin kädestä ja käytiin kävelyillä ja muisteltiin häpeänkiihkonsekaisesti sitä yhtä ainoaa kohtausta, jossa mentiin vähän pidemmälle ja suudeltiin kiihkeillä huulilla toisen rintaa. Päähenkilön rakastetun nimi oli sitäpaitsi Lucien Quirin, voiko jokin nimi kuulostaa enää sukkahousuisemmalta? (En aikoinani samasta syystä kestänyt lukea lahjaksi saamaani kolmiosaista Undsetin Kristiina Lauritsantytärtäkään - liikaa ehdotonta kieltäymystä ja typerissä sosiaalisissa rooleissa tiukasti pitäytymistä, en ikinä ole kehdannut myöntää äidinäidilleni, että en pitänyt teoksesta yhtään.)

Sinänsä romaanin miljöö oli kyllä kiinnostava; Lorraine (ransk.) tai Lothringen (saks.) on sitä aluetta, mistä Saksa ja Ranska ovat iäisyydet tapelleet ja jolla ei siksi liene pysyvää ja selkeää etnistä identiteettiä. Romaanin alkuosan lapsuuskuvauksessa oli myös aika kiinnostavaa perhedraamaa ja kiinnostavasti vähän jopa Lolitan makua päähenkilön kiihkeässä esikuvien ja idolien etsintävaiheessa. Viimeinen kolmasosa jäi lukematta, mutta muutamat viimeiset sivut luin kyllä; Lucien kuoli luotiin munuaisissaan ja Lucienin aina kouluaikoinaan syrjäyttämä luokkatoveri Gaston (paljon sympaattisempi kuin Lucien ikinä) sitten sai Katrinin, vaikka tämän sielu tietenkin oli jo mennyt Lucienin mukana hautaan. Sitä paitsi se Katrinin sotilasura oli vaan sopankeittämistä, jotain junalle vastaan juoksemista ja haavoittuneiden hoivaamista - mitä hittoa, kai kaikilla on sodassa rankkaa, joillain rauhassakin, miksi kirja on otsikoitu noin? Luulin oikeasti otsikon perusteella että tämä olisi jotenkin Phoolan Devin henkinen, mutta ei, lähempänä tämä oli Jane Austenia ja Harlekiiniromaaneja.

Friedrich Dürrenmatt: Grieche such Griechin
Tämän luin oikeasti käännöksenä, mutta pidin siitä kovasti silti. Ihana, kevyt ja kiva kertomus poikamies Arkhilokhoksesta, jonka siveellisessä maailmanjärjestyksessä presidentti on ensimmäisellä sijalla. Sympaattinen Keisarin uudet vaatteet -fantasiatarina, jossa kaikki henkilöt ovat humaaneja, hyväntahtoisia ja ihania kaikessa syntisyydessään ja inhimillisyydessään. Arkhilokhoksen veli Bibi oli kyllä aivan kuin muumisarjakuvien Haisuli (aivan eri hahmo kuin minun ikäpolvelleni tutuissa muumianimaatioissa esiintynyt Haisuli).

Erlend Loe: Volvon kuorma-autot
Ihana kirja ihanista vanhoista höppänöistä ihmisistä, jotka polttavat pilveä, harrastavat partiota, päihdyttävät toisiaan ja vuoroin viihtyvät toistensa seurassa, vuoroin hylkivät toisiaan. Väittelyt Ruotsin ja Norjan suhteellisesta paremmuudesta olivat ehdottoman viihdyttäviä. Keskeisiä rooleja myös hirvellä, rastaalla ja tosiaan - Volvon kuorma-autolla. Suosittelen kirjaa kaikille dementikoille, sillä opasteet ovat erinomaiset, läpi kirjan. Tämänkin luin käännöksenä.

Erica Fischer: Aimée & Jaguar

Tarina Aiméesta ja Jaguarista sijoittuu Berliiniin vuosille 1943-1944. Aimée, Lilly Wust, on neljän lapsen äiti, yksin suuressa talossa aviomiehen ollessa rintamalla. Hän ajautuu rakkaussuhteeseen Jaguarin, Felice Schragenheimin, kanssa, joka on juutalainen, mutta ei ehtinyt ajoissa pakenemaan. Jaguar jää Berliiniin, käy töissä sanomalehdessä väärennetyillä henkilöllisyyspapereilla ja asettaa itsensä päivittäiseen vaaraan. Kuten arvata saattaa, Jaguar jää kiinni ja tuhotaan jossain tuhoamisprosessissa, mutta Lillyn itsereflektointia on puoliksi jopa mielenkiintoista seurata. Kirjallisuus voisi hävetä taipumustaan kirjoittaa kaikki rakkaustarinat niin typeriksi - päähenkilötär on aina jotenkin estynyt (ellei täysin lapsi) ja sitten kun joku vähän kolkuttelee lukkoja, niin iskee heti ikuinen ja sokea rakkaus.

Ellei Herr Wust ole viitsinyt räpeltää Lillya riittävästi ja Felice viitsii, niin sen ei ehkä silti tarvitse tarkoittaa sitä, että Felice olisi se maailman ainoa mahdollinen rakkaus ikinä. Lilly on kouluttamaton kotiäiti (joka ei mm. ikinä ole tullut ajatelleeksi, mitä eteisessä roikkuva Führerin kasvoreliefi voi symboloida) ja Felice on lukenut, terävä, ainaisessa vaarassa, tilannetajuinen ja Lillya kymmenen vuotta nuorempi. Hei mitä näillä beibeillä on oikeasti yhteistä ja miten kauan heidän voisi olettaa jaksavan olla yhdessä, ellei olisi sotaa, lapsia ja yhteistä riskiä? Tämä on tositarina ja tähän liittyy kiinnostavaa spekulaatiota siitä, että Lilly onkin feikannut ja itse ilmiantanut Felicen, ikoska ei kestänyt tämän älyllistä ja sosiaalista ylivertaisuutta ja suhteen heikkoja tulevaisuudennäkymiä. Hitto, siinä tapauksessa olisimme oikeasti saaneet kiinnostavaa kirjallisuutta, mutta muilta osin romanttisen rakkauden myytti maistuu tässä tarinassa kyllä rajusti yliannostetulta.

Isa Chandra Moskowitz: Vegan Cupcakes take over the world

Kesän paras kirja on kai kuitenkin Vegan Cupcakes take over the world, jossa on kaikkea ihkua ja mahtavaa - katsokaa näitä flickr-kuvia!